Maximum Perversium, osa 7
1. 3. 2008

Teksti: Janne
Kuvat: Soulwound

No niin. Lisää bassoa. Joni kuumeessa. Niko krapulassa. Kellarissa haisee paska ja alkoholi. Olemme siis omassa elementissämme. Työtäkin on tänään vain noin puolentoista biisin verran.

Olli noutaa tullessaan minut taas Kouvolasta. Käyn kotona ja suuntaan vähän ajan päästä studiolle, jossa hommat ovat jo menossa. Jonilla oli kuulemma aamulla niin paska olo, että sessiot olivat vaarassa jäädä väliin. Nikollakin on silminnähden paska olo kahden päivän ryyppäämisen jälkeen. Kuulemma Anjalassa Ilkkakin hourailee 40 asteen kuumeessa ja nautiskelee varsin vivahteikkaista unista. Mitähän seuraavaksi? Olli saa ripulin? Löydän kiveksestäni kyhmyn?

Joni ei anna tilanteen lannistaa itseään, vaan vääntää raitaa suomalaisen miehen asenteella. Condemnedin pari puuttuvaa riffiä on tallennettu ja Suppressionia korkataan parhaillaan. Niko löytää miehelle myös flunssalääkettä, eli Grafen Walderia. Joni piristyy selvästi, kun taas Niko joutuu moraalisen dilemman eteen. Ottaisiko yhden? Lähtisikö krapula vai lähtisikö mopo käsistä? "Ei saatana, ei uskalla kokeilla!" on päätös. Mies tyytyy hartaaseen puhalteluun.

Joni tapailee, tuottaja rakentaa hiuksista hirttosilmukkaa.

"Perkeleen perkeleen helevetin perse!"

Etenkin Suppressionin bassosovituksissa käytetään luovuutta: muutoksia tehdään, ideoita kokeillaan, variaatioita sovelletaan. Eräs biisin takapotkuriffiä varten kehittelemäni idea ajaa Jonin epätoivon ja hulluuden partaalle, sillä basson tulisi siinä reagoida ensin kaksi kertaa vain joka kolmanteen takapotkuun, sitten viidenteen, siitä taas kolmanteen ja lopulta kolmeen viimeiseen. Tahditusta on ymmärrettävästi hieman vaikea hahmottaa - Ollikin tekee yrittäessään selittää sitä elämänsä ensimmäisen virheen! Bassoraitojen lähtökohtanahan tällä kiekolla on, että kitarakomppaukset ja basarit toimivat tavallaan yhtenä yksikkönä ja basso operoi niiden "alla". Näin saadaan sekä napakkuutta että jyräkkyyttä. Jonin onneksi kuitenkin hylkäämme lopulta edellä mainitun sovitusidean ja toteamme, että vanha, kitarariffiä myötäilevä ratkaisu tukee kitaroita paremmin. Pala palalta ja tuppakkitaukojen ryydittämänä kappale alkaa saada möyrinää alleen. Lopulta toteamme bassoraidan olevan valmis jokaisessa biisissä. Joni ottaa vielä kolmannen oluen. Seuraa lisää moraalisia dilemmoja: Uskaltaako auton rattiin hypätä edes näin lyhyellä matkalla? Kuinka selittää hengityksen alkoholinen ja maltainen tunkkaisuus kotona odottavalle emännälle?

Totuus on kuitenkin se, että biiseistä puuttuu enää muutamat kitaratilut ja vokaalit. Perkele, projektin voi siis saada valmiiksi asti! Kuuntelemme kaikki biisit vielä lävitse ja olemme tyytyväisiä. Uskallamme luvata lähes kovuutta lähentelevää tavaraa, eli kohtuullisesti ihan OK:ta musiikkia. Palaamme torstaina rikospaikalle kitaroinnin merkeissä, ja optimistisena tavoitteena onkin saada silloin kaikki instrumentit suoritettua viimeinkin. Sen jälkeen voimme kaivaa Ilkan arkustaan vetämään parit tuntumatreenit, joiden jälkeen on aika vokalisoida tuote. Paljon ei siis enää puutu.

Lääkäri kirjoitti uuden reseptin.

"Tule sinäkin Tallinnan-risteilylle. Tule pian!"