Maximum Perversium, osa 5
13. 2. 2008

Teksti ja kuvat: Janne

Mitä helvettiä? Pääsemme muka jatkamaan jo kolmen päivän kuluttua viime kerrasta? Get the fuck outta here! Kyllä, näin se on: Olli saapuu Orimattilan gangsterigetosta varta vasten äänityksiä varten. Demo siis edistyy. Hämmentävää.

Niko noutaa minut neljältä Kouvolasta. Hän on käynyt nappaamassa Peltirummusta Stam1na-nimisen viihde- ja iskelmäyhtyeen uunituoreen rieskan, jota kuuntelemmekin automatkan ajan. Kauheaa kuraa, äijät eivät osaa soittaa paskaakaan ja biisitkin ovat suoraviivaisia, poppikaavalla rakennettuja kolmen soinnun renkutuksia (jos jollekin täytyy selittää, että äskeinen oli sarkasmia niin voi jumalauta). Vakavasti puhuen: kuulostaa hyvältä vaikka ensi kuulemalta ei juuri mitään mieleen jääkään. Tämä ei ole yllättävää, sillä hidas sulaminen ja avautuminen on aina (tai ainakin useimmiten) laadun ja kestävyyden merkki.

Perillä keitämme kahvit ja odottelemme Ollia, joka ilmoittaa saapuvansa noin puolen tunnin päästä. Niko osti myös Domination Blackin viimeisimmän EP:n, jonka kansien tummuutta ihmettelemme. Käviköhän kenties niin, että paperilla kansien kontrasti ei enää ollutkaan yhtä voimakas kuin suunnitteluvaiheessa? Mene ja tiedä. Siirrymme kellariin, jossa Niko lämmittelee hieman. Hän valittelee flunssaista ja keskittymishäiriöistä oloaan, mutta aikoo kuitenkin yrittää raitojen louhimista vaikka väkisin.

Viimein ovi käy ja paroni von Pétas astelee sisään ja osoittaa katsellaan halveksivansa kaikkea ja kaikkia. Avaamme koneelta Wasteland-rykäisyn ja kuuntelemme sen läpi. Ei ongelmia, kaikki tuntuu olevan kunnossa. Otamme siis käsittelyyn Condemned-laulelman, joka sisältää koko demon vittumaisimman säkeistöriffin. Huomaamme (tai siis minä huomaan, saatana!), että biisin teemariffissä Nikon kitara on hieman epävireessä, joten kohta joudutaan korjaamaan. Säkeistöjä Niko ei nyt viitsi edes yrittää soittaa, joten siirrymme muihin osiin kertosäkeestä aloittaen. Siinäkin täytyy vähän tarkentaa sovitusta, mikä ei sinänsä ole mikään yllätys, treenikämpällä katsotut jutut kun unohtuvat petollisen helposti. Väliosan Fear Factory -rytmittelyn (joka muuten sai inspiraationsa enemmänkin Gojiran Remembrance-biisistä, kirj. huom.) loppuun kehitämme todella hyvällä tavalla perverssin (tai perverssillä tavalla hyvän) huiluääniharmonian, joka aiheuttaa Olille erektion. Sitä seuraavan kohdan aikana tajuan ensimmäisen kerran, että perkele vieköön, tämähän on lähes asiallista tavaraa! Tai sisäpiirin vitsiä hyödyntäen: kohtuullisesti "ihan OK".

Kitaraduo "Neljä tuumaa puolijäykkänä".
Huomatkaa Ollin hyväilemä erittäin aito SG.

Työolosuhteiden humaaniudesta vastaa tämä mies.

Biisi saadaan siis säkeistöjä lukuunottamatta Nikon pohjakitaroiden osalta kondikseen. Seuraavaan biisiin (Suppression nimeltään, ellette muistaneet) emme kuitenkaan ennätä juuri puuttua, tosin Olli korjaa sen introon maagisella editointitempulla erään epäkohdan omasta kitararaidastaan.

That's it, folks. Paskaako tästä enempää jaarittelemaan. Palaamme asiaan mahdollisesti maanantaina. Ehdottomasti ehkä. Katsotaan.