Maximum Perversium, osa 3
3. 2. 2008

Teksti ja kuvat: Janne

Sunnuntai, helmikuun kolmas päivä armon vuonna 2008. Fuckin' finally! Viimeinkin, viimeinkin pääsemme taas asian ytimeen! Eiväthän rumpuraidat ole ehtineetkään seistä toimettomina kuin vasta lähes puolitoista kuukautta. Noh, kukaties ne ovat sinä aikana vain kypsyneet kuin hieno viini. Nikon ja Ollin oli tarkoitus säätää kitarasoundit kohdalleen jo lauantaina, mutta tekniikka kusi niiden suunnitelmien päälle - tietokone ei vain suostunut käynnistymään. Tänään on kuitenkin revanssin aika. Kitaraduo ja krapulainen natsiupseeri palaavat niihin maisemiin joissa miehet kiertävät hikisinä kehää. Verta! Tuskaa! Neroutta! Megalomaniaa! Kansallissosialismia! Ja on siellä jossain sitä metalliakin.

Heikottaa. Totesin eilen suomalaisen ja tsekkiläisen panimokulttuurin voivan edelleen hyvin (Pilsner Urquell, mmmm...), minkä seurauksena olen taas kerran nukkunut aivan saatanan huonosti. Ahdistaa, väsyttää ja panettaa, mutta työt odottavat. Olli saapuu noutamaan minut Kouvolasta joskus kahden kieppeillä. Seikkailu alkaa. Kohti Nikon kartanon kellaria!

Asetelma on seuraava: Nikon Marshall-kaappi on suljettu mikrofonin kera kellarin portaiden alla sijaitsevaan polttopuukoppiin, kun taas tarkkaamo on pystytetty takkahuoneen miellyttävään atmosfääriin. Miehet viettävät alkupäivän ruuvaamalla soundeja kohdilleen, kunnes sopivan äkäinen särö löytyy. Äänitysvaiheessa kohtaamme kuitenkin ongelman: Cubase ei jostain syystä meinaa suostua toistamaan ja äänittämään yhtäaikaa. Latenssiakin ilmenee. Käymme internetin äärellä, jos vaikka joltakin alan keskustelupalstalta löytyisi vinkkejä. Ei löydy. Lopulta ongelmat kuitenkin saadaan jotenkin ratkaistua (Olli ei itsekään muista tai edes tiedä kuinka hän sen teki) ja töihin päästään kiinni.

Koppiin häpeämään, saatana!

Edellisen kuvan johdot vievät tänne.

Vaihtoehtoja on. Huomatkaa myös Olvi-merkkinen putkiradio.

Melkein yhtä hienoa kuin Äänikäpälällä.

Olli aloittaa Condemned-rallista. Ensin hän soittaa pari testiottoa tuntuman löytämiseksi. Tuntuu löytyvän. Sitten hän alkaa järjestelmällisesti soittaa kohdilleen biisiä osa kerrallaan, kunnes äkkää tämän prosessin aikana mahdollisuuden hoitaa hommia editoimalla. Niinpä hän päättääkin soittaa biisin riffit pelkän klikin päälle niin tarkasti kuin mahdollista ja kokeilla niiden kopioimista ja liittämistä. Lopputulos kuulostaa hyvältä, rummutkin tuntuvat pysyvän sen verran hyvin klikin kanssa tahdissa, ettei homma mene sekaisen kuuloiseksi. Valtatripillä paistattelevien suuruudenhullujen diktaattoreiden mielipuolinen nauru raikaa kellarissa. Tämähän käy suorastaan kivuttomasti! Pari viilausta riffisovituksiinkin tehdään nopeasti ja tehokkaasti suurta taitavuutta ja erinomaisuutta osoittaen.

Lopulta kello on jo niin paljon että hommat on aika lopettaa. Olemme tyytyväisiä, sillä jahka tekniset asetukset saatiin kohdilleen, itse äänitys tapahtui nopeasti ja kivuttomasti. Tästä on todellakin hyvä jatkaa, nimittäin jo seuraavana päivänä. Itse en silloin pääse paikalle, mutta sekä Nikolla että Ollilla on vapaapäivä, joten työ pääsee etenemään. En malta odottaa seuraavaa kertaa.