PIRUNPELLON RUNO

Pirunpellon pientareella
uhrimaalla ikipyhällä
mies kanssa kirvehen
vasken tasateräisen

tämä keskiyön hiljaisuus
veren tahrima taistelukenttä
sään pieksemä
nöyryys silmissään


ERÄMAA RUNO

mystinen olento maan päällä
rangaistusta kärsimässä
vangittuna vajavaiseen ruumiiseen
silti eloton, sydän ei lyö

miesty, metsä, kostu, korpi
taivu, ainoinen tapio
jost on saalis saatavana, 
erän toimi tuotavana
Latvustoissa laulava tuuli
Katajan savu pehmoinen
Minä muistelen mennyttä nuoruutta 
tienoot vain hämärään haipuu 


NÄLKÄTALVEN RUNO

tuli syksy, tuli ruska
tuli hetkeksi väriloisto synkkään korpeen
tuli sade, tuli viima
tuli talven enne pohjoisen metsiin

katseli ukko mökistänsä
mökistä lumeen peittyvän
peittyvän synkän maan
lumikehtoon valkeaan

tuli perkeleelliset pakkaset
naukui ovet, kitisi räppänät
ratisi rinnankorkeat nietokset
alla hiljaisen ruojan askelten

keskellä talvea 
kuolema kävi kylässä
tömistellen tuohikkaitaan
vatkasi sisuskaluja
kyseli vointia

synkeä talvi ruumiin riudutti
taudeilla ukkoa lavitsalla kidutti
kidutti eikä helpolla päästänyt
naukui ovet ja kitisi ikkunat


RISTIINNAULITUT BRUTUKSET

elävien vainajien 
temmellys tulikehässä
kiuaskivinään murhamiesten 
murtuneet murikat
brutukset ristiinnaulitut
syvässä aamu-usvassa
hekottelevat muinaisia
kirouksia muristen

reippaat ruoskijat vahtivat veljiään
haavoittuneet armotta hylätään
nummet nukkuvat uniaan eikä
rakkaus tänne löydä

kivikylät unohtuneet
maatuneet tahkotuohet
kallioon kaiverran 
kallioon kirjoitan
seivästettyjen surumielten
epäonninen kilta
meidän pystyynkuolleiden
oudossa puutarhassa


LASTUJA VIRRAN KIRKKAASSA VEESSÄ -RUNO

Sitkeästi kituutti kevääseen
sisulla synkeällä
kirouksilla kähisevillä
manauksilla maanisilla

mistä lastu lainehilla
kivi murtaa veden
tyvestä puuhun
latvasta maahan

katseli virtahan juoksevaan
juoksevaan joen mutkaan
mutkan kirkkailla laineilla
laineilla tikkui' ja päreitä


VIHAN RUNO

tuosta suuttui ja vihastui,
meni ulos usta myöten,
pellolle pihoa myöten,
juoksi tuonelan joelle
pyhän virran pyörtehelle
minulle luvatulla maalla
vieraat vainoojat luvatta

toimitan heille miekkalähetyksen
majat poroiksi poltan
maillensa manaan jääkauden
yön ikuisen järjestän

siell' on miehet miekka vyöllä, 
urohot sota-aseissa, 
humalassa hullut miehet, 
pahat paljo juotuansa. 

sillä minun vihani tuli on syttynyt, 
ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka
se kuluttaa maan kasvuinensa 
ja polttaa vuorten perustukset


RAJAKIVI PAKANAMAAN RUNO

kulki päivän ja kulki toisen
näkyi jo kylä vainolaisten
uudet jykevät talojen hirret
kiiltävät pirujen piippujen kivet

tämä on rajakivi pakanamaan
muinanen ranta nustan järven 
syvän veden uhrilähteillä
alkaa matka tuonelaan

tuoss' on kutsut kuun ikuiset,
airuhut alinomaiset
miekassa tuliterässä,
säilässä säkenevässä


KUOLEMAN RUNO 

takoi kirveellä isännän kalloa
kallo käsille muruiksi mureni
mureni kuin vanha kaarna
kaarnansirut pitkin mäkiä
mäkiä möyri miehen ruumis
ruumis ruttotautinen

teidät tungen tulen välkkehen
vaivaelen valkeahan
kylpijäksi kuuman saunan 
vastan vaskisen keralla

karjui vastaamvain isäntä:
poimi mun luuni lumesta 
vainolainen vierahinen
reisiluut puun oksilta
kylkipalat mättähiltä

vastaili miesi:
tämän kylän väen kuriin laitan
pajupuusta vuolen raipan
kohtahan nähdään paikan herra
niin turhaa armoa anella


KURITUSRUNO

alkoi työhön ilkeähän
kuria sakkiin laittamahan
Tuonen mustalla pellolla
Manalan majojen pihoilla

Löip' on kerran leimahutti, 
Löipä kerran, löipä toisen, 
Lippasi kuin liinan päitä
Päitä kylän poikasien.

nuoret tytöt nuoravyöllä, 
vanhat akat vaskivyöllä
risukimpulla pienet piltit
koivupöllillä isot sällit


KEKÄLEIKSI TALOT METSÄT RUNO

sinä ukko isäntä
kaiken pahan alku ja juuri olet
tulkoon piru taloosi majoille
mellastakoon tuomiopäivään asti

lukon panen aitan parven päähän, 
luisten vaaksojen sisälle, 
jost' ei pääse päivinänsä, 
selviä sinä ikänä 
ilman luien lonsumatta, 
leukojen leveämättä, 
hammasten hajoamatta, 
kielen keikkelehtämättä. 

kaatoi kuuset kummultansa,
kaikki männiköt mäeltä.
pölisi tuhka kuusistossa
talot soihtuina savusi,
kaikki yhtä hehkuvaa hiiltä
kekäleinä talot metsät
eloonjääneet pakkaseen


AIKOJENKIERTO RUNO

rapistui sauna sijoillensa
hiljalleen mätäni maaksi
korsi kamaran korkeaksi
puut peittivät mäet
hiljaisuus voitti