Arvosteluja ja arvioita:

Tänne sivulle linkitetään ja lisätään muualla netissä tai muissa medioissa suoritettuja arvosteluja.

Rotaatiokone EP - 2007

Imperiumi 25.03.08 (Olli Rinnekangas)

Pohjolan valkeus on julkaissut uuden äänitteensä. Kun 16 biisin kokonaisuudelle on mittaa kertynyt hieman yli 16 minuuttia, ei tarvitse olla ennustaja veikatakseen bändin tyylisuunnaksi hardcorea. Rotaatiokoneen materiaali on syntynyt syksyn 2005 ja kevään 2007 välisenä aikana ja tuotos on äänitetty BePop-studiolla kesällä 2007. Hooceeksi bändin materiaali on mukavan monipuolista, sillä perinteisen raivoamisen lisäksi biisit tarjoilevat melodiakulkuja ja riffittelyä. Tuotoksella on myös melodisempia puolinopeita biisejä, jotka ihastuttavat tummanpuolisella äänimaisemallaan. Materiaali kestää kuuntelua tyylisuuntansa huomioonottaen hyvin, sillä biiseissä riittää koukkuja ja äkkivääriä ratkaisuja. Vokaalipuoli on riittävän monipuolista, sillä perinteisen huutolaulun lisäksi Timeon hallitsee myös puhtaammankin laulutyylin. Pohjolan valkeudesta ei ole vielä genren uudeksi suunnannäyttäjäksi, mutta demotasolla ei ole vielä tullut vastaan suomenkielistä HC-pumppua, joka löisi sille luun kurkkuun.

Tuhma Festazine 04.03.08 (Jouko Lehtinen)

Arvosana: 4,5/5 Mitä voi odottaa bändiltä, joka on nimennyt itsensä CMX:n demon mukaan? Pohjolan Valkeus kaahaa kuin CMX, silloin kun Yrjänä ei vielä edes haaveillut mistään proge-oopperoista tai listamenestyksistä. Musiikin lisäksi myös sanoitukset kulkevat samoja omituisia polkuja kuin ex-torniolaisilla. Nyt riittää ja Kestämätön voisivat aivan hyvin löytyä CMX:n Raivo EP:ltä. Jotta hämmennys olisi täydellinen, onnistuu Pohjolan Valkeus kuulostamaan paikoitellen myös Keuhkoilta ja Viikatteelta (!). Edellisen tuo mieleen Kake Puhuu -tyylistä tajunnanvirtaa hipovat lyriikat, josta Rakennemuutos oivana esimerkkinä. Kelvin -biisin kuulas kitarointi taas vie ajatukset Kaarlen johtamaan jengiin, jonka inhorealistinen sanoitus ilmastonmuutoksesta (”tammikuussa vesi vihmoo kasvoja seinustalle sukset hiljaa lahoaa...”) osuu ja uppoaa meneillään olevaan ”talveen”. Kuusi vuotta soittoa ja laulua takana. Sen kyllä kuulee helposti. Pohjolan Valkeus todellakin hallitsee mukavan vanhakantaisen hardcoren. Biiseissä on rytminmuutoksia (ihan kuten CMX:lläkin 80-luvulla) ja ne elävät kiihkeästi alusta loppuun. Kokemattomammissa käsissä mopedi karkaisi helposti käsistä, mutta Pohjolan Valkeudella biisit ovat tukevasti hallinnassa. Lintukoto -instrumentaali antaa kuulijalle hetken miettiä kokemaansa, mutta hetikohta Aseet puhuvat ja taas mennään. Lehdistötiedotteessa bändi toivoo, että me arvon arvostelijat kuuntelisimme myös biisin numero 14. No johan nyt toki. Uusi uljas maailma kertoo reilussa 50 sekunnissa tarinan ”naamalleen kaatuneesta ryppyistä etukuponkia nyrkissä pusertavasta ihmisestä”. Horst Wessel ja huomiotalous. ”Kun itse luovutte kaikesta sitä ei tarvitse enää myöhemmin teiltä periä”. Mitähän tästä biisistä tuumaisi tavallinen mattimeikäläinen kuponkiuutisia silmät kiiluen selaillessaan? Tuskin mitään. Invocatio lopettaa reilun 16 minuutin tripin Viikatemaisiin maisemiin peltojen ja metsien laitamille. Mitään omaa Pohjolan Valkeus ei Rotaatiokoneella tarjoile, mutta yhdistelee äärimmäisen nerokkaasti yllämainittuja artisteja. Uskon kyseessä olevan hyvinkin harkitun toimintamallin. Tämä on jo neljäs levytetty Rotaatiokone. Kovasti tekisi mieli kuulla ne kolme edeltävääkin. Puolikas pois vain siitä syystä, että jää liikkumavaraa täysille pisteille. Hienoa, että tällaistakin hardcorea vielä tehdään!

Soundi 01.11.07

16 biisiä 16 minuutissa, eli muusta ei voi olla kyse kuin hardcoresta. Jo vuosien ajan biisejä läjään rytännyt Pohjolan Valkeus on genressä poikkeuksellisen kiinnostava tapaus. Vaikka tempo on hengästyttävä ja meno aggressiivista, on laulajan ulosanti yllättävän selkeää, minkä takia fiksuista sanoituksistakin voi nauttia. Hienosti musiikkiin on mahtunut paahdon sekaan hyvin monenlaisia sävyjä aina humppakompista hetkittäisiin melodioihin ja totaaliseen kaaokseen. Yhtye suositteli jaksamaan edes yhdeksänteen biisiin saakka, mutta minä kuuntelin sujuvasti koko teoksen.

Desibeli 01.10.07 (Ilkka Valpasvuo)

Pohjolan valkeus soittaa suomenkielistä hardcorea, jota voisi kutsua äijäileväksi rähjäämiseksi. Kuusivuotiaan kolmikon tuorein näyte pitää sisällään kaikkiaan 16 raitaa, mutta kun niiden läpikäymiseen menee reilu vartti, on pienet-kooste ihan oikea paikka ruotia tuotosta. Meininki on tummaa, päällekäyvää ja samaan aikaan myös melodisen melankolista. Tai oikeastaan rauhallisemmalla laululla varustetut raskasmelo-biisit keventävät touhua oivasti siitä perusjytkytyksestä. Ei mitään kaikkein helpoimmin avautuvaa materiaalia, mutta kieltämättä kiitettävän tiukkaa ja äärimmäisen suoraviivaista paahtoa. Kiivailuista tulee mielen melkein soitetun hardcoren oikeasti osaava versio Paska-yhtyeen soundimaailmasta, kun taas se kevyempi puoli voisi vakuuttaa ihan omillaan raskaamman tummailurockin sarjoissa. Vähintään ok.

Triumfi EP (tai promokappaleet) - 2005

Lupatarkastaja 27.10.05

Joensuulainen Pohjolan Valkeus muistuttaa nimensä mukaisesti erästäkin Torniossa perustettua yhtyettä, joka lauloi demollaan kuinka “aurinko nousee, milloin se laskee?” Mustalla huumorilla ja tiukoilla u-käännöksillä varustettua raakaa hc-hurmiotahan tämä on. Näkemyksestä ei tingitä, vaan tahti ja soitto on juuri niin sairastunutta kuin sen pitääkin olla. Yhtyeen kotisivuilta voi ladata kokonaisuudessaan Raudan Väkeä - EP:n (2004) ja tuoreen Triumfi -EP:n. Minulle tuo vanhemman julkaisun räävittömämpi ote sopi korvaan paremmin; syy voi tosin olla siinäkin, että tällaista rykäisymusiikkia haluaa kuunnella hieman isommassa annoksessa (Triumfin neljällä biisillä on mittaa noin yhdeksän minuuttia, Raudan väen 11 biisiä vie kolme minuuttia kauemmin).

Raudan Väkeä -EP (tai promokappaleet) - 2004

Soundi 10.10.04 (Antti Luukkanen)

Pohjolan valkeus oli eräänkin vihaisen torniolaisyhtyeen demon nimi joskus vuoden 1986 kieppeillä ja samoilla linjoilla on samanniminen yhtye, jonka kotipaikka ei kansiteksteistä selviä. Samaa seutua tosin veikkaisin, yhtymäkohdat soundiin ovat ne kuuluisan arktisen hysterian kyllästämät. Varhainen CMX on tosiaan ensimmäinen vertailukohta ja tasokin on kutakuinkin sama jos yhtyeiden kehitystä iän mukaan arvotetaan. Pohjolan Valkeuden vimma on aitoa ja bonuspisteitä myös huumorin välttämisestä. Tekstit pyörivät näennäisfilosofian ja erilaisten raadollisten asioiden parissa. Omalla sarallaan perusvarmaa osaamista.

Imperiumi 27.07.04 (Antti Kleimi)

Arvosana: 4/5 Lempo soikoon! Tämän omakustanne-EP:n ensimmäinen kipale Zeitgeist on kyllä tiukin avausmessuaminen pitkiin aikoihin. Impaled Nazarenen Vitutuksen multihuipennuksen ja hc-ajan CMX:n seksuaalisesta aktista syntynyt äpärälapsi runnoo kuulijan mielentiloihin kiitettävällä intensiteetillä. Loput neljä biisiä pysyttelevät paljolti samoissa tunnelmissa: aggressiivista hard corea yhdisteltynä blast beateihin ja simppeleihin suomenkielisiin sanoituksiin. Ainoastaan Kuolemansyntymyytissä pysähdytään nauttimaan sodanjälkeisestä rauhasta. Pohjolan valkeus -nimeä totteleva kolmikko ei siis armoa pyytele, vaan ampuu kovilla. Hyvää rytinäähän tämä Raudan väkeä on, mutta pikkuviat himmentävät hieman rautaista kilpeä. Konemaiset rummut (vaiko konerummut?) hidastavat kulmikkuudellaan vauhtia ja myös laulaja Antonius (siis tietenkin Timeon! Toim. huom.) hoippuu hieman rääynnöissään vaikka vihaa mies sylkeekin. Sanoitusten puolesta mies ei taida runoilijakaimalleen olla sukua, mutta asia tulee kyllä selväksi näinkin. Raudan väkeä on tasavahva esitys, joka toimii juuri an sich, alle kolmen minuutin kurmotuksiin pätkittynä. Metallisempaa Kumikamelia, ehkäpä?

Toinen Vaihtoehto toukokuu #173 04.07.04 (Mira)

POHJOLAN VALKEUS – Raudan Väki Pohjolan Valkeus...Ei kai tämä vaan ole pelättyä natsipunkkia, kuten nimi ja levynkansi antavat aihetta pelätä? Levyn ensimmäisen kappaleen nimikin on uhkaavasti Zeitgeist. Ei sentään…Tätä kuunnellessa nousee eteen kuva jäyhästä ja vääräsäärisestä esi-isännästä kärvistelemässä ja panemassa tuulemaan synkeillä korpimaillaan. Pohjolan Valkeus houkuttelee nykykärvistelijänkin lavan eteen panemaan maiharilla koreasti. Raudan väellä kappaleet ovat pääasiassa lyhyitä ja ärhäköitä ja suurin osa 11 kappaleesta onkin alle minuutin jysäyksiä. Yhtyeen raivokas hc-meininki saa toivomaan, että pääsisi tuotoksia vallan elävään tilanteeseen todentamaan. Sanoitukset ovat kuin vimmaisen A. Hellaakosken sulkakynästä, joskin lyhyempiä. Vaan mitäpä sitä jaarittelemaan, jos asia tulee vähemmälläkin selväksi, vai mitä sanotte biisistä Myrrys, joka kuuluu kokonaisuudessaan: "Maahan haudattuna/vain päät näkyvillä odotamme/pyhää miestä joka/kylmällä ja kivisellä/nuijalla kallomme murskaa/pelkkä ajatuskin saa suupieleni/hymystä vinkumaan:" Yhtye mainitseekin kotisivuillaan innoittajakseen Linkolan, siitä plussaa vanhalta ihmisvihaajalta. Levyltä löytyy suoraviivaisen punkpaahdon lisäksi rauhallisempia heavytunnelmia. Pohjolan Valkeus saa soitollaan adrenaliinin virtaamaan, eikä epätarkkuus soitannassa tunnelmaa liikaa pilaa. Yhtenäisempää linjaa jäi kuitenkin kaipaamaan, sillä tunnelmat biisien aikana vaihtuvat jäyhälle ja hitaalle aivan liikaa. Pohjolan Valkeus on kuitenkin kannustamisen arvoisella polulla kohti omalta kuulostavaa soundia. Vähän vielä tarkkuutta lauluun ja soitantaan, tulta munille ja kappas: johan kelpaa heittäytyä rytmin vietäväksi. Vaan niinhän tuo toisaalta on, kuten jo herra Hellaakoski aikoinaan ennusti: "Kuka valmis on hän kiittää, kun viikate nousee ja niittää." Jep. Live-elämystä odottellen...

Desibeli 30.05.04 (Mika Roth)

Arvosana 3/5 Onpa suomeksi sanottuna perkeelellistä HC-mätkettä. 11 biisin mittaisesta Raudan Väkeä EP:stä päätyi käsiini viiden biisin promo, joka kestää muutaman sekunnin päälle seitsemän minuuttia. Tuossa lyhyessä mutta sitäkin intensiivisemmässä tuokiossa Pohjolan Valkeus ehtii kuitenkin kirkastamaan näkemyksensä musiikin korkeimmista tavoitteista riittävän selkeästi. Yhtyeen ilmaisu juontuu varhaisen CMX:n aikoinaan viitoittamalle tielle, jonka etapit muodostuvat niin lyhyistä angstia pursuavista raivonpurkauksista kuin melodisemmista, rauhallisemmista ja samalla luonnollisesti myös pidemmistä sävellyksistä. Aloituksena tarjoiltu Zeitgeist sekä hieman myöhemmin esitettävä Lopullinen kestävät kumpikin noin puoli minuuttia kuuluen tuohon raivonpurkausten ryhmään. Näistä ensinmainittu on oikeastaan aika turhaa pään lattiaan hakkaamista, mutta ajanee tarkoituksensa täysin levyn avaajana. Lopullinen kasvaa puolestaan joka kuuntelukerralla hieman ja muuttuu nopeasti odotetuksi numeroksi. Ns. oikeita kappaleita promolta löytyy kaksi, Piiloitettu merkitys ja Kuolemansyntymyytti. Näistä ensin mainittu on levyn kirkkain hetki kun sekä musiikillinen että lyyrinen panos nousevat kumpikin huippuunsa. Eihän tämä enää mitään perinteistä HC:tä ole, mutta pitääkö joka biisin ollakaan? Lisäksi tarjolla on yksi ”puolibiisi”, eli minuutti ja kaksikymmentä sekuntia kestävä Liha luiden päältä irroitetaan, joka ei oikein kuulu kumpaankaan ryhmään. Kaiken kukkuraksi kipale on levyn tylsin riuhtaisu, jonka olemassaoloa en edes oikein ymmärtänyt. Mikäli kiinnostus yhtyettä kohtaan heräsi on bändin nettisivuilla tarjolla vielä lisää musiikkia ladattavassa muodossa. Mielenkiintoinen tuttavuus kaiken kaikkiaan, vaikka ei tätä ihan joka väliin jaksakaan kuunnella. Pohjolan Valkeus tekee työnsä kuten niin monet muutkin eikä onnistu erottumaan vielä tarpeeksi edukseen, mutta katsotaan mihin tämä johtaa – jotenkin on sellainen olo, että bändillä on vielä paljon annettavaa.

Invocatio (tai promokappaleet) - 2003

Soundi 16.03.04 (Demoefektin arvio)

Joensuulaistrio on lähempänä hooceeta kuin metallia, mutta menköön tällä puolella, kun yhtye harjoittaa ainakin osalla kappaleistaan "heavyksi kutsuttavaa soittoa". PV vetäisee biisinsä suomeksi, ja tyylisyynta eli kalevalaisessa hengessä räimitty hoocee muistuttaa kotimaisia CMX:ää sekä YUP:tä, ja kyllä se Kotiteollisuuskin siellä jossain lymyää. PV:n biisit eivät aivan vakutta, mutta mielenkiintoisia ne kyllä ovat. Mätön lomassa yhtye pistää välillä valssiksi palatakseen jälleen kunnon räyhään. Toki tämän kaltaiset kokeilut aina herättävät mielenkiinnon.

ChambersMagazine 17.10.03 (Jaska)

En varmaan ole ensimmäinen, joka kuvailee Pohjolan Valkeutta kalevalacoreksi, osuvampaa termiä on vaan niin kovin vaikea keksiä. Kaksi vaikuttajaa Elias Lönnrotin suurteoksen lisäksi nousevat selvästi esille, nimittäin vanhan ajan CMX ja YUP. Rajumpaa rypistystä yhdistellään rauhallisempiin kohtiin, fiilikset levyllä heittävät häränpyllyä kuin sää Pohjolan suvessa. Soittopuoli ja biisit ovatkin kutakuinkin hallussa, ikävä kyllä laulaja ei hyvästä yrityksestään huolimatta kykene sen enempää AW Yrjänän samettisiin tulkintoihin kuin Jarkko Martikaisen rajumpaan huutoon, jota ”Turpasauna” -aikoihin totuttiin äijän suusta kuulemaan. Vokaalit on muutenkin miksattu turhan pintaan, joka myös vähän keljuttaa näin kuulijana. Turhan monimutkaiset melodiat saavat kuulijan äärimmäisen levottomaksi. Suoraviivaisempaa laulua ja huutoa lisää, niin ei tarvitse taidetta ymmärtämättömänkään kavahtaa, vaikka siellä kirveet vähän heiluisivatkin. Toisaalta, näin kokonaisvaltaisen taideteoksen edessä on todella epäreilua mennä sanomaan mikä on oikein ja mikä väärin. Enhän minä ymmärrä kankaalle maalattujen muotojenkaan päälle, varsinkin jos ne eivät muodosta mitään rationaalista kuviota. Invocation on tiettävästi julkaistu vain vinyylinä, itse saamallani cdr -versiolla saundit kuulostavat ihan kelvollisilta, ainakin vinyylikiekkoa silmälläpitäen. Bändin konsepti on mielenkiintoinen, ja vähän tiukemmalla laululla ja toteutuksella kasassa voisi olla varteenotettava täyttäjä yllämainittujen bändien jo useita vuosia sitten jättämälle aukolle.

Imperiumi 26.10.03 (Leea Mäkelä)

Suomalainen kansallisromantiikka on näinä aikoina varsin ongelmallinen polku kuljettavaksi - miten tuoda oikeutta sekä tekstille että musiikille ja kuulostaa samalla itseltään eikä alan suurilta yrittäjiltä? Pohjolan Valkeus selvittää saatekirjeessään tämän arviokappaleen sisältävän demoarvosteluun kelpaavan valikoiman omakustanne -kokopitkän piiseistä. Etnostelun sijaan kansallisromantiikkaa tarjoillaan HC-muodossa ja hiukan hevipaahtona. Jo saatteessa mainitaan esikuvana ja innoittaja ”eräs kolmikirjaiminen yhtye”, ja tosiaan, ensivaikutelma, joka kuunnellessa tulee on varhainen CMX. Itse ehdottelevat hittipiisikseen Ristiinnaulittuja Brutuksia, mutta minun korvaani promon todellinen hitti on Virran kirkkaassa veessä, joka yhdistelee mielenkiintoisesti valssia ja ilkeämpää ränttätänttää. Erottuu joukosta ja jää mieleen kertakuulemalta. Saatekirjeen mukaan muu materiaali olisikin lähempänä tätä lajia - toivottavasti, sillä siinä on jotain omaleimaista. Laulu varsinaisesti ei toimi, sillä se onnistuu häivyttämään sanat kuulumattomiin; mutina kuulostaa hiukan epävireiseltä ja tahattoman koomiselta, terävämpi äsähtely puolestaan muistuttaa muinaisesta Yrjänästä. Ymmärrettävästi suunnilleen mikä hyvänsä laulutyyli tästä toiseen suuntaan olisi sekin tuhanteen kertaan tallattu polku, mutta sille silti jotain tarttis tehrä. Muuten näppärää räyhää. Ei miksikään koko kansan suosikiksi, mutta siihen tuskin tälläisenään pyritäänkään. Livenä kiinnostaisi nähdä.