LuLu ja Ystävien logo

Jutut


Alkuun

<---

Karjalainen 9.6.1999
© Suonna Kononen

Lulu ja Ystävät pihalla

(kuva. Nina Huhtinen) Lulu ja Ystävät vauhdissa. Vasemmalta lukien Timo Vuorio, Lulu Virtanen ja Mari Selin.

Ystävällisesti punk-asenteella

Jyväskyläläisen Lulu Virtasen ensimmäinen levy oli pakattu säkkikankaaseen, toinen muoviin ja kolmas nahkaan. Uunituore neljäs levy Puu löytyy lankkukansista.

Lulun levyltä kantautuu musiikkia, josta persoonalliset kansiratkaisut antavat jo osviittaa. Maanläheistä näkemyksellistä punk-folkkia maustavat haitari, viulu ja erilaiset lyömäsoittimet.

Lulu Virtanen lukeutuu niihin suomalaisiin sitkeisiin rokkareihin, jotka julkaisevat levynsä ja myyvät keikkansa itse. Musiikki leviää kuppilakeikoilla ja maan pienillä vaihtoehtofestareilla, joilla on sellaisia nimiä kuin Herrasmiesrock tai Kuuhullujen yö. Kun muutaman sadan levypainos on myyty, on kulut saatu pois ja ruvetaan tekemään seuraavaa levyä.

- Välillä tulee fiiliksiä, että onko tässä mitään järkeä tehdä näin mielettömästi työtä oman musiikkinsa eteen. Aina silloin tällöin tulee keikkoja, ettei saa kiinni mistään, Lulu mietiskelee.

- Oulussa soitettiin kerran jonkun taidenäyttelyn avajaisissa. Ihmiset taputtivat, mutta ilmekään ei värähtänyt. Tuli olo, että muuttuiko mikään, olisiko koko keikan voinut ottaa pois. Olisiko ollut parempi, ettei olisi koko keikkaa soittanutkaan.

Korva väsyi räimeeseen

Lulun ja Ystävien musiikki solahtaa lahjakkaasti tyylien väliin. Punk ja folk tuli jo mainittua. Välissä häilähtävät perinteinen suomalainen kansanlaulumeininki ja iskelmä kulkurifiiliksineen.

- Meitä leimaa tietty outous, Lulu myöntää.

- Ei olla oikein sopivia rokkifestivaaleille tai kansanmusiikkijuhlille. Mutta minusta se on ihan sama, missä soittaa. Kunhan nuotion sytyttää ja musiikki alkaa, niin se on sillä selvä. Nuotio- ja klubikeikat onnistuvat parhaiten. Kun menee isommalle lavalle, homma jotenkin hajoaa ja hukkuu. Sitä ei näe ihmisiä ja niiden ilmeitä, näkee vaan niiden päät, Lulu filosofoi.

Lulun ja Ystävien soundi on akustinen. Lulun ja viulisti Mari Selinin kirjoittamat kappaleet ovat kuitenkin usein niin vereslihaisen pelkistettyjä, että niitä voisi kuvitella suoraviivaisen punk-bändinkin esittävän.

- Aluksi syy tällaiseen kevyempään kokoonpanoon oli laiskuus. En tykkää kamojen kantamisesta. Nyt kun on tullut banjoa ja haitaria mukaan, niin onhan sitä kannettavaa melkein yhtä paljon kuin sähköisellä bändilläkin, Lulu kertoilee.

- Vielä suurempi syy oli se, että korvat väsyy ajan kanssa räimeeseen ja räminään. Sellaisissakin bändeissä tuli oltua aikoinaan. Jotkut nyt valittavat, että meidän soundi on ohut, kun on pelkästään akustisia soittimia. No, siinä on omat etunsa ja haittansa. Itse tykkään akustisen soinnin lämpöisyydestä.

Suomessa pitää selitellä

Lulun biiseissä ollaan monesti tien päällä, kulkurimaisessa olotilassa. Moni kappale saa inspiraationsa matkatilanteista. Biisien tekokin on eräänlaista matkailua: voi kirjoittaa itsensä jonnekin muualle jonakin muuna.

- Aidan takana ruoho on aina vihreämpää, Lulu myhäilee, kun häneltä kysyy, että mikä tien päälle vetää.

- Sitä haluaa nähdä ja kokea ja haistaa. Mitä enemmän näkee, kokee ja haistaa, niin sitä enemmän pystyy tajuamaan itseään. Matkailu on aika hyvää psyykenlääkettä.

- Jyväskylä on hieman levoton kaupunki. Täällä kun ei oikein kukaan asu, kaikki vaan käyvät olemassa jonkun vuoden. Jos mulla ei olisi täällä niin ehdottoman hyvää kämppää, niin ehkä tulisi vaihdettua asuinpaikkaa, Lulu miettii.

- Suomessa pitää samoja asioita selittää samoille ihmisille koko ajan. Kun menee vieraaseen maahan, sitä tietää melko varmasti, että tuttuja ei tule vastaan. Pystyy olemaan ihan rauhassa oma itsensä. Mutta sama ihminen minä siellä ulkomailla olen kuin Suomessakin.

- Nuorempana tuli käytyä Interraililla, mutta nykyään mulla on ihan menolippusysteemi. Ostan lipun jonnekin, ja jos paikka ei tunnukaan hyvältä, niin sitten vaihdan paikkaa. Ei aikatauluja eikä hotelleja.

Kun Lulu on matkaillut ympäri Eurooppaa, on joiltakin matkoilta saatu tuliaisina uusia Lulu-levyjä. Niiden prässäyttäminen suoraan Tsekinmaalla kun on tullut halvemmaksi kuin tilaaminen suomalaisten välikäsien kautta.

Jyväskylän varikset

Jos Lulu Virtasen musiikissa reissumiestunnelmia onkin, niin ei kuitenkaan kepeintä rillumareita. Puulla on sellaisia lauluja kuin Yksinäin ja Surulaulu. Puu kuulostaa itse asiassa aika alakuloiselta levyltä.

- Biisissä kelaa aina jonkun tietyn jutun läpi. Joskus tuntuu aika rankalta, kun kertoo laulun kautta asioita, joita muuten ei siviilissä kertoisi. Mutta siitäkin saa niin paljon, että se kannattaa, Lulu miettii.

- Onhan Puulle niputettu kaikki jättämiset yhteen. Itse löydän siitä semmoisen positiivisenkin viban loppujen lopuksi. Kun sadepilvi tulee niskaan, se rupeaa helpottamaan. Peruspositiivisuus on taustalla, vaikka synkistä asioista kerrotaan. Yön jälkeen tulee pakostikin päivä. Ei yö voi tehdä mitä tahtoo koska tahansa. Mutta kun yö tulee päälle, niin kyllähän se tekee mitä se tahtoo, Lulu miettii.

Andele-kappaleessa on samanlaista Etelä-Amerikka-tunnelmaa kuin joillakin Pelle Miljoonan akustisilla levytyksillä. Pelle Miljoona ja varhainen Isokynä ovatkin pari mahdollista vertailukohtaa Lulu Virtasen musiikille.

- Andele on aika tavalla mielikuvituskappale. Kyllä sieltä sen Etelä-Amerikan varmaan voi kuulla. Mutta täytyy myöntää, että Pelle Miljoona on yksi suurimpia vaikuttajia, vaikka kuuntelen nykypäivinä sitä tosi harvoin. Että täällä olisi tällaista, tuuppa poika katsomaan.

Puu loppuu sahausääniin ja variksen raakkumiseen.

- Jyväskylän varikset painuvat illalla koilliseen päin. Olen kummissani, että minne ne oikein menevät, kun siellä ei ole kaatopaikkaa eikä mitään. Katselen aina kodin terassilta, kun ne menevät ja itse jään, Lulu kertoo ripaus haikeutta äänessään.

Soittajan soittimesta

Lulu ja harppu

Lulu Virtanen
laulaja-lauluntekijä
NAM

PJ Harveytä olen kuunnellut kovasti. Se oikein jysähti: ostin ensin yhden levyn ja sen jälkeen pitikin jo ostaa kaikki muut. Lähestymistapa biiseihin on hyvin erilainen kuin normaali-rockintekijöillä. Ihailen sen rohkeutta, itse olen ihan pelkuri siihen verrattuna.

YÖK

En tiedä oikein mitään yököttävää. En kuuntele radiota ollenkaan, televisiota mulla ei ole. Jos osun huonolle keikalle, lähden heti pois. Pääsen siis helposti eroon huonosta musiikista. Sellaisesta, joka vain turhaan täyttäisi mun ajatuksia.


<---