Lyhyt historiaKongo sai nimensä helmikuussa 2000, kun silloin vielä Maaginen M nimeä kantavan yhtyeen tiet erosivat sopuisasti pitkäaikaisen kitaristin Sami Kontion kanssa. Kongon alkuhistoria tosin juontaa juurensa loppuvuoteen 1995, jolloin Mutikainen perusti yhtyeen Lihamestari Mutikainen. Täysin turhautuneena kaikkeen grungeiluun Lihamestari soittikin melkein akustista ja todella omaperäistä folkrockia. Mutikainen pyysi bändiin silloin kitaristiksi Kontion ja jo tuolloin vielä täysin tietämättömänä tulevaisuudesta sai Kongokin alkunsa. Vajaat pari vuotta kestäneellä taipaleellaan Lihamestari nauhoitti kolme demoa ja heitti kolmisenkymmentä keikkaa. Soittajien into alkoi kuitenkin keväällä -97 hiipua, kun suurista odotuksista huolimatta levydiili jäi saamatta. Mutikaisen mielestä soittajien innottomuus oli aivan liian aikaista, kun bändikin oli vasta pari vuotias ja pientä mahdollisuutta oli kuitenkin kokoajan ilmassa mm. Rockin SM-kisojen silloisen pikkuveljen Rock-kisa 96 Helsingin osakilpailun voitto ja finaalipaikka ja itse Rockin SM-kisojen välieräpaikka. Joten Mutikainen päätti ottaa asiat haltuun ja hajotti bändin, tehdäkseen jutun hieman eri tavalla. Toukokuussa -97 Mutikainen nauhoitti omakustanne singlen Iltapäivä joka julkaistiin artistinimellä J. Mutikainen. Levyllä soittivat vielä Lihamestarin pojat. Kun sooloilemaan lähtenyt J. kasasi bändiä ympärilleen astui kuvaan Pekka Ranta ja Kontiokin palasi pienen tauon jälkeen ruotuun joukossa vähän aikaa soittaneen Jarkko Koposen tilalle. Kun kapuloiden varteen löytyi vielä Lihamestarin alkuperäinen rumpali, päätti ryhmä alkaa toimimaan bändinä ja nimeksi tuli Maaginen M. M oli musiikillisesti jossain Lihamestarin ja Kongon välillä ja teki kolmen demon lisäksi muutaman keikan. Parin ensimmäisen demon aikana juttu ei kuitenkaan toiminut täysin ja bändi alkoikin suunnitella rumpalin vaihtoa. Silloin baarista löytyi Jyri Salmi ja soitto parani kertaheitolla, kun Ranta ja Salmi löysivät välittömästi yhteisen rytmin Kontion ja Mutikaisen kitaroiden taakse. Viimeinen Maaginen M nimellä julkaistu demo olikin siihen asti ilmestyneiden joukossa helmi, varsinkin kappale Paha Mieli sai valtavasti ylistystä ja kannustavia kommentteja levy-yhtiöidenkin puolelta. Valitettavasti hyvästä palautteesta huolimatta levytyssopimus jäi haaveeksi. Bändi on kuitenkin pitänyt kyseistä demoa Kongon henkisenä alkuna, se sai bändin uskomaan itseensä ja luottamaan sävellyksiinsä. Kontion poistuttua kuvioista alkoi bändi miettimään Maaginen M nimen mielekkyyttä. Ihmiset luulivat aina, että M tarkoitti Mutikaista, vaikka todellisuudessa se ivasi brändien voimaa, joten M tarkoitti monikansallista hampurilaisketjua. Nimi Kongo vain tuli jostain ja se oli sopivan lyhyt ja ytimekäs, eikä sillä ole mitään poliittista kantaa kyseisen maan jatkuviin ja valitettaviin levottomuuksiin. Kitaristin lähtö myös laittoi harkitsemaan tilannetta jatkuvuuden kannalta, näin ollen trion todettiin silloin olevan sen kannalta paras muoto. Syksyllä 2004 hieman Tyhjä Huone demosessioiden jälkeen Pekka ilmoitti olevansa valmis laittamaan basson narikkaan Kongon osalta. Ja pitkähkön hiljaiselon aikana sovittiin asia loppuun ja katsottiin bändin parhaaksi, että Pekka ei enää jatka bändissä. Vuoden 2005 alussa, kun Mutikaisella oli etsinnässä uusi basisti, ilmestyi Marko kuvioihin ja myös pitkään harkinnassa ollut toinen kitaristi löytyi noihin samoihin aikoihin Laurin hahmossa. Ensimmäisiä treenejä uuden porukan kanssa suunnitellut Mutikainen havaitsi kuitenkin Jyrissä selkeitä merkkejä ylityöllistyneisyydestä, joten oli siis tullut myös aika vaihtaa myös rumpalia. Jyrki oli jo valmiiksi tuttu kaveri muista musiikkiyhteyksistä ja kun Jyke vielä vastasi myöntävästi bändin haasteeseen, oli kokonaan uusiutunut Kongo valmis uusia haasteita kohti. |