Juhani "Iso
J" Fredrikson
Päivitetty 28.10.2008
Päivitetty 28.10.2008
Tervetuloa
kotisivuilleni!
Olen karvan yli nelikymppinen freelance-muusikko ja kuplettitaiteilija, jonka pääinstrumentteja ovat laulu, veto- ja venttiilipasuuna, kosketinsoittimet sekä lyömäsoittimet. Toimin päätoimisesti ammatissani itsenäisenä ammatinharjoittajana jo kohta viidettä vuotta, mutta työn ja opiskelun ohessa tehtyjä muusikontyövuosia on takana jo neljännesvuosisadan verran.
Tieni ammattimuusikoksi
Ensin hieman historiaa.

Vaikka olenkin alunperin kouluttatunut aivan toisenlaiseen ammattiin, on musiikki ja sen tuottaminen ollut elämässäni aina läsnä. Omissa ristiäisissänikin olin kuulemma hiljaa vain virsien laulamisen ajan.
Isänisäni oli mainio sellisti (hänen sellonsa on vieläkin minulla hyvässä tallessa) ja isäni erinomainen pianisti. Molemmat toki aikoinaan kovasti keikkailivatkin, mutta tekivät kuitenkin päivätyönsä maanviljelijöinä. Tällaisessa työ- ja musiikintäyteisessä hämäläisessä maalaismaisemassa
minäkin sain ottaa ensi askeleeni ja tutustua sekä
elämän että musiikin perusasioihin melko
maanläheisestä perspektiivistä käsin. Rakkaimpia
lapsuudenmuistojani ovat juuri kesäiset ja talviset pihaleikit
vuotta nuoremman veljeni kanssa, isän pianonsoitto ja äidin
laulamat tuutulaulut.
Pojankollin oppivuodet.
Ensimmäiset pianotuntini sain ollessani ehkä ekaluokkalainen. Tunteja antoi kotitaloni vieressä sijainneessa mummolassa naapurissa kesäasukkaana ollut teinityttö, joka
preppasi minut
myös ensimmäiseen laulukokeeseeni - tosin kappaleella "Oli
hepokatti maantiellä poikittain" ei vuonna 1973 ekaluokkalainen
ainakaan maaseutukoulussa saanut vitosta kummempaa numeroa.
Ala-asteen loppupuolella kävin pianotunneilla kouluni, Tarttilan
ala-asteen
johtajaopettajalla, tunnustetulla käyrätorvensoittajalla
Antti Pajuojalla (hänen poikansa, ikä- ja luokkatoverini
Hannu on nykyisin maamme arvostetuinpia kyseisen instrumentin
taitajia), mutta "mopoikään" tullessani kaksitahtiset ja
-pyöräiset helvetinkoneet veivät voiton varsin
hankalasta Für Elisestä ja pianonsoiton opiskelu jäi
tauolle, jolla se toistaiseksi vieläkin on. Suureksi riemukseni
isäni hankki kotiimme sähköurut, joiden soittamisen
saloihin minäkin sitten innokkaasti ja mukanaseurannutta
soitto-opasta tutkien tutustuin. Tuota itseopiskelua on jatkunut
sittemmin näihin päiviin asti.
Yläasteella, muistaakseni 8:lla luokalla oli musiikinopettajanani Matti "Suomen Robertino"
Hyvönen. Niihin aikoihin bändisoittimet olivat tulleet
kouluihin ja oppilaita tutustutettiin niiden soittamiseen. Minutkin
istutettii rumpusetin taakse ja hetken räpellystäni
kuunneltuaan Matti totesi, että "sinun kannataisi pyrkiä
musiikkiopistoon opiskelemaan rumpujen soittoa". Tuumasta
toimeen
ja jo seuraavana syksynä olin Valkeakosken musiikkiopistossa Mikko
Honkasen lyömäsoitinopissa.
Musiikkiopiston silloinen rehtori Timo Pajuoja asetti sisäänpääsyn ehdoksi että tulisin soittamaan rumpuja Toijalan VPK:n Soittokuntaan ja näin alkoi myös keikkaurani. Alkuaikoinani muistan soittaneeni rumpuja lisäksi ainakin lukion bändissä, Heikki "Jaken isä" Yrölän tanssiorkesterissa, Juhani Koskisen tanssiorkesterissa Valkeakosken soittokunnassa sekä tietysti legendaarisessa Titi & Casagrandessa.
Vuosi rumpujensoiton aloittamiseni jälkeen VPK:n soittokunnan kapellimestari Timo Pajuoja kysyi minulta: "Rumpaleita aina saa, mutta tuubisteista on pulaa - haluaisitko ruveta soittamaan tuubaa?" Minä kun en osaa sanoa "ei", löysin itseni piankin opiskelamsta sivusoittimenani tuubaa pasunisti Antti Heinon johdolla.
Sittemmin kosketisoitteluni johdettua yhdenmiehenorkesteriin siirryin tuubasta venttiilipasuunaan ja sitä kautta vetopasuunaan koska halusin onemanbändiini lisää monipuolisuutta ja näyttävyyttä. Pasuunansoiton saloihin olen saanut mainiota ohjausta legendaariselta Petri Juutilaiselta
Tärkeimmät soittokokemukset

- Useita rumpalin ja tuubistin tehtäviä paikallisissa klassisissa orkestereissa ja soittokunnissa.
- Rumpalina, tuubistina, pasunistina ja sovittajana Titi & Casagrandessa
- Kosketinsoittajana Pekka Kanervan -, Riffi- ja Duo/Trio Adams- tanssiorkestereissa
- Kosketinsoittajana Blues Revolutions - bändissä
- Lyömäsoittajana, tuubistina, kosketinsoittajana, pasunistina, pianistina, kapellimestarina, laulajana ja ohjaajana Valkeakosken kaupunginteatterissa.
- Kosketinsoittajana, tuubistina, trumpetistina ja pasunistina "Elpy's Bulls Boys" - showorkesterissa.
- Liidipasunistina Valkeakoski Big Bandissa
- Pasunistina Pirkanmaan Musiikkiopiston Ållmost-big bandissa
- Jo ainakin 15 vuotta keikkailua ja kehitystyötä omalla One Man Show Bandilla tavoitteena uniikki, omaa luokkaansa oleva monipuolinen kokonaisuus.
- Vierailevana solistina / "standup-juontajana" Lapin Kamariorkesterissa yhteensä 4 viikkoa ja noin 40 keikkaa.
- Lukuvuodet 2005-2006 ja 2006-2007 Anna Tapion koulun musiikiopettajana, bändikerhojen vetäjänä sekä soiton- ja laulunopettajana yksityistunnella.
Entä mistä nyt tuulee?
* "Hommia painetaan..."
- 90-vuotiaan Tarttilan Työväentalon seinät saavat jatkossakin tottua monenlaiseen musisointiin, sillä vaikka uusia projekteja ei olekaan näköpiirissä, piisaa nykyisissä kokoonpanoissa, tulevissa keikoissa sekä soiton- ja bändiopetuksessa puuhaa mukavasti pitääkseen nouren miehen sopivasti poissa kotoa.
Valkeakosken vuoden 2008 kulttuuristipendi Isojussille!!
Olen karvan yli nelikymppinen freelance-muusikko ja kuplettitaiteilija, jonka pääinstrumentteja ovat laulu, veto- ja venttiilipasuuna, kosketinsoittimet sekä lyömäsoittimet. Toimin päätoimisesti ammatissani itsenäisenä ammatinharjoittajana jo kohta viidettä vuotta, mutta työn ja opiskelun ohessa tehtyjä muusikontyövuosia on takana jo neljännesvuosisadan verran.
Tieni ammattimuusikoksi
Ensin hieman historiaa.
Vaikka olenkin alunperin kouluttatunut aivan toisenlaiseen ammattiin, on musiikki ja sen tuottaminen ollut elämässäni aina läsnä. Omissa ristiäisissänikin olin kuulemma hiljaa vain virsien laulamisen ajan.
Isänisäni oli mainio sellisti (hänen sellonsa on vieläkin minulla hyvässä tallessa) ja isäni erinomainen pianisti. Molemmat toki aikoinaan kovasti keikkailivatkin, mutta tekivät kuitenkin päivätyönsä maanviljelijöinä. Tällaisessa työ- ja musiikintäyteisessä hämäläisessä maalaismaisemassa
Pojankollin oppivuodet.
Ensimmäiset pianotuntini sain ollessani ehkä ekaluokkalainen. Tunteja antoi kotitaloni vieressä sijainneessa mummolassa naapurissa kesäasukkaana ollut teinityttö, joka
preppasi minut
myös ensimmäiseen laulukokeeseeni - tosin kappaleella "Oli
hepokatti maantiellä poikittain" ei vuonna 1973 ekaluokkalainen
ainakaan maaseutukoulussa saanut vitosta kummempaa numeroa.Ala-asteen loppupuolella kävin pianotunneilla kouluni, Tarttilan
Yläasteella, muistaakseni 8:lla luokalla oli musiikinopettajanani Matti "Suomen Robertino"
Musiikkiopiston silloinen rehtori Timo Pajuoja asetti sisäänpääsyn ehdoksi että tulisin soittamaan rumpuja Toijalan VPK:n Soittokuntaan ja näin alkoi myös keikkaurani. Alkuaikoinani muistan soittaneeni rumpuja lisäksi ainakin lukion bändissä, Heikki "Jaken isä" Yrölän tanssiorkesterissa, Juhani Koskisen tanssiorkesterissa Valkeakosken soittokunnassa sekä tietysti legendaarisessa Titi & Casagrandessa.
Vuosi rumpujensoiton aloittamiseni jälkeen VPK:n soittokunnan kapellimestari Timo Pajuoja kysyi minulta: "Rumpaleita aina saa, mutta tuubisteista on pulaa - haluaisitko ruveta soittamaan tuubaa?" Minä kun en osaa sanoa "ei", löysin itseni piankin opiskelamsta sivusoittimenani tuubaa pasunisti Antti Heinon johdolla.
Sittemmin kosketisoitteluni johdettua yhdenmiehenorkesteriin siirryin tuubasta venttiilipasuunaan ja sitä kautta vetopasuunaan koska halusin onemanbändiini lisää monipuolisuutta ja näyttävyyttä. Pasuunansoiton saloihin olen saanut mainiota ohjausta legendaariselta Petri Juutilaiselta
Tärkeimmät soittokokemukset
- Useita rumpalin ja tuubistin tehtäviä paikallisissa klassisissa orkestereissa ja soittokunnissa.
- Rumpalina, tuubistina, pasunistina ja sovittajana Titi & Casagrandessa
- Kosketinsoittajana Pekka Kanervan -, Riffi- ja Duo/Trio Adams- tanssiorkestereissa
- Kosketinsoittajana Blues Revolutions - bändissä
- Lyömäsoittajana, tuubistina, kosketinsoittajana, pasunistina, pianistina, kapellimestarina, laulajana ja ohjaajana Valkeakosken kaupunginteatterissa.
- Kosketinsoittajana, tuubistina, trumpetistina ja pasunistina "Elpy's Bulls Boys" - showorkesterissa.
- Liidipasunistina Valkeakoski Big Bandissa
- Pasunistina Pirkanmaan Musiikkiopiston Ållmost-big bandissa
- Jo ainakin 15 vuotta keikkailua ja kehitystyötä omalla One Man Show Bandilla tavoitteena uniikki, omaa luokkaansa oleva monipuolinen kokonaisuus.
- Vierailevana solistina / "standup-juontajana" Lapin Kamariorkesterissa yhteensä 4 viikkoa ja noin 40 keikkaa.
- Lukuvuodet 2005-2006 ja 2006-2007 Anna Tapion koulun musiikiopettajana, bändikerhojen vetäjänä sekä soiton- ja laulunopettajana yksityistunnella.
Entä mistä nyt tuulee?* "Hommia painetaan..."