Hannu Saha kirjoittaa Kansan musiikkilehti Friitissä (2/04) Seposta seuraavaa:

Vonkale on Ilona Korhosen ja Pauliina Kauhasen energinen ja persoonallinen duo, joka jo muutaman vuoden on ilahduttanut pieniä piiriä ensin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla ja sitten vähän laajemmalla. Seppo-levyn myötä Vonkaleen yleisö laajenee varmasti, sillä duolla on kaikki elementit isommanikin yleisön haltuunottoon.

Vonkaleen voima on pienen muodon ja suuren tunteen symbioosi. Ilmaisu syntyy pelkistetysti vain Ilona Korhosen laulusta ja Pauliina Kauhasen kantelesäestyksistä. Levylläkin Vonkale luottaa omimpaansa, sillä päällekkäisäänityksiä ei juurikaan ole (ja Taito Hoffrénin ja Mikko Perkoilan äijäköörikin auttaa vain yhdessä kappaleessa).

Se suuri tunne syntyy pienten elementtien moni-ilmeisyydestä: Ilona Korhonen on erinomainen laulaja sekä hauraan lyyrisenä, rehevän humoristisena että lähes rockmaisen rankkana (tosin lavalla Ilonan ilmaisu on useimmiten nyt levytettyä rohkeampaa) ja Pauliina Kauhanen luo todella maukkaita kanteleosuuksia, joissa on poikkeuksellisen luovaa sovituksellista kekseliäisyyttä, taitavaa rytmien ja soinnillisten keinovarojen hallintaa.

Vonkaleen voima on myös ohjelmisto. Ilona Korhonen osaa sepittää mielenkiintoisia lauluja, jotka ovat omaehtoisia ja -peräisiä sekä tekstimaailmaltaan että melodiakuluiltaan. Teksteissä (ja osin musiikissakin) kansanlaulu yhdistyy oivaltavasti kabareehen, kuplettiin, "uuteen lauluun", henkisesti jopa kellarirokkiin. Rankimmillaan Seppoa kaivataan sydän räytyen, mutta Herra Perttilä tarjoaa saunaparatiisiaan, keittiön pieni lisko syö torakoita ja vielä pahempaa. Vastapainoksi surullinen sydän kantaa metsässä musiikkia tai ohdakkeet piiskaavat elämän poluillla. Kunnioitettava mieli-ja kielikuvien kirjo! Sama pätee sävellyksiin; yhdistävänä tekijänä on laulelmien tarttuvuus, sillä ne ovat täynnään musiikillisia koukkuja.

Vonkaleen Seppo on levy, johon kannattaa (vaatimattomasta 35 minuutin kestostaan huolimatta) tutustua. Sen lisäksi kannattaa hankkiutua kuuntelemaan Vonkaletta keikalle.

Jos ette ole huomanneet, niin meneillään on - ainakin alkamaisillaan - on hieno akustisen musiikin uusi nousu, jonkinlainen folkin revivaali. Toivotaan, että se luo Vonkaleen tyylisille kokoonpanoille lisää esiintymismahdollisuuksia.

Erinomaisen hieno asia on myös se, että Mikko Perkoilan Roimamusiikki on tullut täydentämään harvalukuisten kansanmusiikin levy-yhtiiöiden joukkoa. Profiili on korkealla, sen Seppokin todistaa.

Syyskuun Muusikko-lehdessä retostelee Nissilän Pekka näin::

Ilona Korhonen on niitä KaMun (Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osasto) tuottamia monitoimijoita nykyisessä suomalaisessa musiikkielämässä, joihin ei vain voi olla törmäämättä - on se sellaiseksi mennyt. Ja hyvä niin. Korhonen on jo ehtinyt olemaan monessa mukana, mm.kuluneena kesänä yhtenä kolmesta säveltäjästä Kaustisen festivaalin sävellyskonsertissa. Vonkale on duo, jossa säveltäjä/sanoittaja/laulaja Korhosen lisäksi vaikuttaa muusikko/laulaja Pauliina Kauhanen. Seppo-albumi koostuu kahdestatoista laulusta, jotka yhtä tradia lukuunottamatta ovat Korhosen tuotantoa, paitsi että onpa mukana yksi "osittain tradiksi" merkitty. Kauhasen keskeisin soitin on kantele.

Ilmaisu on hyvin riisuttua, lähtökohtana ovat selkeästi vain ja ainoastaan laulut. Korhosen laulunteko on terveesti perinteeseen nojaavaa, ja miten onkaan kertakaikkiaan virkistävää kuunnella silkkaa, selkeätä ja melodista naisääntä laulamassa. Tunnelmat vaihtelevat rubatomietiskelystä reippaaseen riemuiluun, mutta tuottaja Mikko Perkoila on hyvin oivaltanut asian ytimen, ja kokonaisuus säilyy hyvin tyylikkäänä.

Joten laula sisko, laula nainen. Ja mies kanssa.

Hiidenkivessä 4/2004 kirjoittaa Risto Blomster seuraavaa:

Vonkale on vuonna 1999 perustettu laulaja Ilona Korhosen ja kantelisti Pauliina Syrjälän kansanmusiikkuduo. Muusikot ovat kypsytelleet sävellyksiään ja taiteellista ilmaisuaan rauhalliseen tahtiin esiintyen harvakseltaan pienimuotoisissa tilaisuuksissa. Viime talvella tuli levytuottaja Mikko Perkoilan mielestä ajankohtaiseksi saattaa duon musisointia levylle saakka. Syntyi levy Seppo.

Levylle duon alkuaikojen perinneohjelmistosta on säilynyt enää kaksi kansanmusiikinharrastajille tutuhkoa sävelmää, Lahdella seilasi paatti sekä Meijerilaulu. Seppo koostuukin pääosin Korhosen sävellyksistä ja sanoituksista. Perinnemateriaalista luopuminen kuuluu sekä levyn tekstillisessä että musiikillisessa annissa. Sekä laulutekstien aihepiirejä että käsittelytapoja leimaa miellyttävä nykyaikaisuus.

Levyn tekstien pääteemaksi nousevaa nuoren naisen arkipäivän problematiikkaa käsitellään aseistariisuvan yltiöromanttisuuden lisäksi myös huumorin keinoin. Romanttisimmillaan liikutaan Uuno Kailaaseen viittaavassa laulussa U.K., joka on kaunis laulelma rakkaalle; "Luoja jos luonut ois ensiksi sut, siihen luomisen miehen ois lopettanut", tai kuten jokamies-Sepolle osoitetussa levyn avauslauseessa todetaan: "Minä rakastan sinua Seppo, aina hamaan hautaani asti, ja jos oksanreikiä elämänpuu tiellemme heittelee, niin ne paikataan, niin ne paikataan kitillä kärsimysten".

Toisaalta minäkertoja osaa olla myös vahva ja itsenäinen: "Juopottelen jos mä juopottelen, ja ne kauhistelee, jos ne kauhistelee, ei sen väliä oo, ei sen väliä oo, kun laulajan työ on laulajan työ ja toisten työt on toisten". Välillä heitetään lekkeriksi ja ihmetellään vuokraisäntä Perttilän illanviettotapoja kumppaneiden kanssa yhdessä hoilaten: "Ja siel se saunoo ja saunoo ja saunoo vaan, ja me saunavuoroa ootellaan". Myös Lisko-laulun nonsense-lallatuksen kakkahuumori sopii levyllä ihmeteltävien asioiden pirtaan. Monipuolinen asioiden käsittelyn romantiikasta rillumareihin on tasapainoista kuultavaa.

Musiikillisesti levyllä liikutaan toisallta sekä vahvan perinteen että nykyaikaisten popviitteiden maailmassa. Kahden elementin, kanteleen ja laulun, avulla kaivetaan essiin laaja tunneskaala. Kaustisella Ala-Könni-opiston johtajana työskentelevä Pauliina Syrjälä hallitseekin erilaiset kanteleet tasavahvasti. Levyllä kuullaan harvinaisen laaja otos eri kanteletyyppejä; mukana soivat 5-kielinen kantele, 24-kielinen Koistisen sähkökantele, Saarijärven kantele, konseistokantele sekä halsualaisen Voitto Isosaaren rakentama hirvensarvikantele.

Tunneskaalan lisäksi ulottuvuuksia löytyy myös melodioissa. Mieleenpainuvat sävelmät ovat nimittäin salakavalan laajaintervallisia. Sen huomaa kun rallattaa mukana.

Nora Varjama kirjoitti Voima-lehdessä Seposta näin:

Vonkale on kaksi hassua naista, monta kanteletta ja suomalaisesta kansanperinteestä ammentavia lauluja naisesta ja miehestä. Ensilevy Seppo huokuu lämpöä, lempeä, tradition tajua ja ammattitaitoa. Pauliina Kauhasen kanteleenkäyttö on ihanaa: erilaisia kanteleita on ainakin neljä, ja niistä lähtee hämmästyttävän monimuotoinen saundi. Ilona Korhosen ylä-äänet soivat kauniisti. Lauluissa kerrotaan saunaparatiisista, meijerikoulusta ja rakkaudesta tämän maailman seppoihin. Kaunein mutta haikein on Sitten kun: Järven rantaan multaan tai santaan/surullinen sydämeni kannetaan. *****

MeNaisten (nro 29/04) Taina Värri maalaili puolestaan:

Ilona Korhonen ja Pauliina Kauhanen yhdistävät herkullisesti aineksia kansanmusiikista ja nykypopista asennetta unohtamatta. Duo tarinoi kauneuteen kuolleista, ullakon hullusta naisesta ja ylistää suomalaisen miehen suloutta erityisesti Seppo-kappaleellaan. Enimmäkseen laulun ja kanteleen voimalla tarinoivat musiikin maisterit ottavat kantaa myös arkisiin asioihin, kuten vaikka herra Perttilän tapaan vallata sauna.