*Arja Kangasniemi; Pelimanni, 2/2006*
Jaksan aina ihmetellä kansanmuusikkojen monitaitoisuutta, niin myös tällä Ilona ja HUvina - yhtyeen esikoislevyllä. Musiikkityyli seilaa suvereenisti tangosta svingiin ja valssista virrensoittoon - ja kaikkeen siltä väliltä. Ja vaikka musiikista löytyy värikkyyttä sekä kappaleiden välillä että niiden sisällä, kokonaisuus on kuitenkin yhtenäinen ja tyylikäs.
Kantavana voimana Ilonan ja Huvinan musiikissa ovat laulaja Ilona Korhosen oivaltavat, hauskat ja elämänmakuiset sanoitukset, jotka ovat uutta kansanlaulua parhaimmillaan. Aiheet liikkuvat siemenen salaisuudesta klisheiden välttämiseen ja rakkauselämään, mutta tyyli säilyy. On hienoa, että kansanmuusikot uskaltavat leikata napanuoran tarkkoihin kansanlaulurakenteisiin ja tehdä omannäköistään musiikkia.
Ilona on myös säveltänyt levyn kaikki kappaleet, mutta sovituksissa näkyy vahvasti koko yhtyeen kädenjälki. Ilmettä, erilaisia tehoja ja tunnelmia kappaleisiin tuovat harmoonia, huuliharppua ja melodikaa soittava Eero Grundström, viulua ja nyckelharpaa soittava Lassi Logren, kontrabasisti Sara Puljula sekä vieraileva tuubisti Taito Hoffrén. Lisäksi kaikki soittajat laulavat taustalla upeita harmonioita.
Sovitukset ovat ilmeikkäitä, vaihtelevia, nauruhermoja kutittavia ja sydänlihasta värisyttäviä eli jälleen kerran: elämänmakuisia. Kansanmusiikkisoittimien persoonallisia soundeja on osattu käyttää hienosti hyväksi. Ilonan ja Huvinan musiikkia kuunnellessaan tuntee konkreettisesti, miten hyvä fiilis ja yhteisymmärrys muusikkojen kesken vallitsee. Musisointi on mutkatonta ja kaikille tilaa antavaa. Aulis laskee soidessaan huoneeseen letkeän laulelman verhon ja on kansanmusiikkilaulajien levysaldon ehdotonta kärkeä.
*Pia Rask; Trad, 2/2006*
Ilona Korhonen on pukemut hengentuotteensa riemastuttavaan kuosiin Huvina-yhtyeen säestämänä. Laulujen teemat vaihtelevat naisen fertiilisalaisuudesta jätettyihin poikaystäviin tai lähestyvään vanhuuteen. Mainio yhtye on säestyksillään aina uudessa juonessa mukana.
Jotkut laulut tuovat mieleen Tuula Amberlan ja sanoitukset jopa Kauko Röyhkän, mutta kokonaisuutena levy on tekijänsä oloinen. Laulelmista tutut lemmenjuomat ja ai lav juutkin on saatu puettua sarkastiseen sävyyn, jotka ainakin kertakuulemalla jaksavat hymyilyttää.
Laulut ovat melodiikaltaan sangen omaperäisiä, kuten hulvaton Lätkässä lääkäriin hätäilevine piipoomelodioineen tai hieno masurkkapastissi Lemmenlaulu. Köyhän miehen discoparodia Vene kertoo siitä, miten ennen olin makee ja cool, oli kapea uuma ja muut osastot.
Huvina-yhtye eli Eero Grundström, Lassi Logrén, Sara Puljula ja Taito Hoffrén komppaa laulut esimerkillisen monipuolisesti ja riskejä kaihtamatta, vaikutteita on niin jatsista kuin kansanmusiikistakin ja soitinvalikoima monipuolinen tuubasta huuliharppuun.
Korhosella on sana hallussaan sekä kyky laittaa se lauluksi sortumatta tavanomaisuuksiin, ja toisaalta kappaleet eivät ole tarkoituksellisen erikoisiakaan. Homma toimii ja levyn layout (kannessa kolhiintunut urkuharmooni ja mummon pitsiliinoja) on myös osuva.
*Pekka Nissilä; Muusikko, 8/2006*
PÄIVITYS MAAILMANMUSIIKISTA: TASO ON LUUNKOVA
Ilona ja Huvina on kvartetiksi laajentunut ryhmä, joka esittää johtajansa Ilona Korhosen lauluja. Yhtyeen akustinen soundi pohjaa basson, harmonin, viulun ja huuliharpun ilmaisuun. Korhosen lisäksi kehissä ovat Sara Puljula (b), Eero Grundström (hrm, hca) ja Lassi Logrén (vln). Aulis-levyn laulut ovat etupäässä reippaanlaisia nykyralleja, joissa tekijän persoona on hyvin esillä. Esimerkiksi "Vene" kulkee hyvin niin sävelen kuin tekstinsäkin puolesta, ja kaiken lisäksi vielä persoonallisesti. Teknisessä mielessä tosin nyt- sanan venytys nyytiksi vähän tökkii, mutta fiilis ratkaisee!
*Risto Blomster; Aksentti, 4/2006*
Ilona ja Huvina on muusikkona ja tutkijana toimivan Ilona Korhosen kansanmusiikkipopbändi. Ainakin kahta omaa kokoonpanoa ja yhtä kuoroa luotsaava Korhonen osoittaa kyllä näillä projekteillaan olevansa musiikin ammattilainen myös käytännölliseltä kannalta. Aikaansaapuus ja projektijohtaminen ei aina ole esiintyvien muusikoiden parhaita puolia. Nykykansanmusiikin parissa puuhaavien toimia leimaakin projektisoituminen - pieninä on leipä maailmalla. Näin tämänkin levyn soittajien nimet ovat jo useiden vuosien ajan tulleet vastaan eri yhtyeissä ja yhtyeissä, kuten esimerkiksi Värttinä, Gjallarhorn ja Spontaani vire.
Korhosen ohjastama Ilona ja huvina sisältää annoksen huumoria, haaveilua, nostalgiaa ja ronskiutta. Polkuharmonin leveä ja pehmeä sointi antaa oman karhea puisen ja tuuhean villaisen yleisilmeen koko levylle. On helppo kuvitella tämänkaltainen yhtye esiintymään olohuoneen nurkkaan akustisesti. Yhtyeen levynjulkaisukeikalla Helsingin Juttutuvassa yhtyeellä olikin lieviä ongelmia äänentoiston kanssa. Vaikka Grundström sananmukaisesti polki soitintaan välillä vimmaisestikin, eivät kaikki soiton hienoudet tavoittaneet yleisöä. No, levyllä tätä puutetta ei ole. Kokonaisuudessaan Korhosen säveltämä ja sanoittama materiaali on tasalaatuista; polveilevia ja kaikkein tutuimpia sekvenssejä vältteleviä melodioita, luovaa soinnutustyötä ja paljon lämpimiä sanoja. Puljulan kontrabasso, Grundströmin harmooni ja Logrénin viulu svengaavat ja maalaavat pienten laulujen taustalla miten haluavat. Toivottavasti tämä levy päätyy moneen kirjastoon niin maasudulle kuin kaupunkiinkin.
*Seppo Kononen; Savon Sanomat, 9.4.2006*
Ilona Korhonen tiedetään nuoren kansanmuusikkopolven lahjakkaaksi ja kunnianhimoiseksi taitajaksi. Sibelius-Akatemiassa hänellä on työn alla myös väitöskirja aiheena itkuvirsien laulaja Larin Paraske.
Taannoisen kantelevoittoisen Vonkale-levyn hän valmisti Pauliina Syrjälän (Kauhasen) kanssa. Aulista tehdessä apujoukkoja on jo enemmänkin. Eero Grundström, Lassi Logrén, Sara Puljula ja äänittäjänä toiminut Taisto Hoffrén kuuluvat Korhosen tavoin uuskansanmusiikin nuoriin mestareihin. Tällaiselta joukolta ei voi odottaa muuta kuin hyvää ja nautittavaa jälkeä.
Korhonen on laatinut itse Auliksen yksitoista laulua ja myös laulaa ne itse syvällä äänellään. Tarinat kertovat ihmiselämän moninaisista puolista alkaen lemmestä ja päätyen vanhuuteen. Lätkässä-laulun kohde on lääkäri, ehkä alkusoinnullisista syistä.
Monen nuoren kansanmusiikkiryhmän tämän päivän soitannossa kaikuu taustalla ruotsalainen tai irlantilainen poljento ja sointumaailma, mutta Ilonan ja hänen Huvina-yhtyeensä vaikutteet tulevat nyt jazzin puolelta. Valinta on tervetullut lisä suomalaiseen kansanmusiikkiin. Rytmillisesti Huvina on kokeillut mieluusti kaikkea nopeista lattarirytmeistä hitaisiin valsseihin. Suloiselle-tangossa on kuulevinaan vaikutteita argentiinalaisen Astor Piazzolan sävelkuluista.
Sara Puljulan basso soi muhkeasti ja Lassi Logrénin viulu helakasti. Erityisen vankasti nousee yhtyeestä esille kuitenkin Eero Grundströmin harmooni, josta huuliharppumiehenäkin tunnettu soittaja vetelee ajoittain uskomattoman sukkelia sävelkulkuja.
|