Exset -keikkaohjelmisto
Katso tarkempi keikkaohjelmisto
tästä.Bändi soittaa tanssimusiikkia laidasta laitaan.
Ohjelmistoon kuuluvat perinteisistä valssit, humpat, jenkat, foxit, tangot, polkat,
beatit, twistit, rock’n rollit sekä slowarit.
Lisäksi hidas valssi, beguine, cha cha sekä bugg kuuluu ohjelmistoomme!
Tanssi-illan ohjelman
rakennamme aina yleisön ja tunnelman mukaan ja yleisön toiveet pyrimme
toteuttamaan!
Keikkaohjelmistomme
koostuu perinteisen tanssimusiikin lisäksi menneiden vuosien ja tämän päivän
hiteillä!
Lisäksi ohjelmistomme
käsittää omia 2000-luvulla tehtyjä suomussalmelaisten säveltäjien ja
sanoittajien levytyksiä,
mm. Uudet tuulet, Kesärakkaus, Ruusupuu, Tähdet öisen taivahan, Paras ystäväin,
Sydämeni verho, yms.!
Pystymme esittämään musiikkia
monipuolisesti, koska jokainen meistä laulaa soolo-osuuksia lisättyinä
stemmalauluilla!
Pienelläkin
kokoonpanolla saamme toteutettua monipuolista, melodista sekä hyvärytmistä
musiikkia tanssittavaksi!
Esikuvia
musiikillemme voisi olla Souvarit, Jari Sillanpää, Yölintu, Reijo Taipale, Anne
Mattila, Saija Tuupanen, yms.
Lisäksi haluamme
välittää esittäessämme syntyvät hyvät fiilikset samalla tanssiväen korviin
nautinnoiksi!
|