|
|||
![]() ![]() ![]() ![]() |
Sergei Verenseisauttaja Sergei Verenseisauttaja on viiden vuoden aikana (vuosina 2003-2007) kuvattava dokumenttielokuva pienen Venehjärven kylän elämästä Vienan Karjalassa, Venäjällä. Elokuvassa seurataan kylän kuopuksen, Sergein, varttumista teini-ikäisestä parikymppiseksi - keskellä Euroopan arvokkaimpia luonnontilaisia taigametsiä. Elokuvan toinen päähenkilö on kylän vanhin, seitsemänkymmentä ja risat oleva Sulo Lesonen. Sulo on Vienansalon kuulu veneenveistäjä. Satojen tehtyjen veneiden jälkeen Sulo on päättänyt panna vasaransa naulaan: jäljellä on enää yhden veneen teko - yhdessä Sergein kanssa. Sulon viimeinen vene on Sergein ensimmäinen - ja samalla lahja nuorelle miehelle. Vene ei kuitenkaan jää Sulon viimeiseksi käsityötaidon näytteeksi. Hän rakentaa itselleen ruumisarkun, koska ostettuihin arkkuihin ei voi luottaa. Kuolleella pojallakin arkku oli niin lyhyt, että kengät piti ennen hautaamista ottaa pois jaloista jotta arkun kannen sai survotuksi kiinni. Sergei Verenseisauttaja -elokuva on lämminhenkinen kunnianosoitus vienankarjalaisille terveskannoille ja luonnonläheiselle elämäntavalle. Vuosien aikana dokumentoidaan kommunistien polttaman tsasounan tilalle rakennetun uuden pyhätön nousu, metson kiimat ja hirvenhiihdot, teeren ansapyynti, lampaan uhraaminen... kylän arki ja juhla, ilot ja surut. Sergein ja Sulon lisäksi elokuvassa seurataan Sergein vanhempien Santerin ja Ninan sekä Sulon asuinkumppanin Valentinan elämää. Sergei varttuessa vanhempien huoli kasvaa: joutuuko poika pian armeijaan - ja pahimmassa tapauksessa Tshetsheniaan. Naapurikylän nuorukaisia on lähetetty vasta 18 täytettyään suoraan suden suuhun, Venäjän kriisipesäkkeisiin. Surevien karjalaisäitien ääni ei kanna Moskovaan asti. Paitsi kuvaus Venehjärven kylän elämästä, dokumenttielokuva on myös kertomus huikeasta taigaluonnosta: karhuista, susista, kotkista ja peuroista; kiimaisia metsoja unohtamatta. Sergei Verenseisauttaja -elokuva on Taiga Films Oy:n Viena-trilogian toinen osa. Ensimmäinen, useilla kansainvälisillä palkinnoilla palkittu Paanajärven Vitkan ja Manun elämästä kertova elokuva Minne hepo sinne reki, valmistui vuonna 2001.
Käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus: Petteri Saario ja Juha Taskinen
Leikkaus: Petteri Saario ja Juha Taskinen Musiikki: Perttu Hietanen Tuotanto: Taiga Films / Petteri Saario Yhteistuottajat: YLE TV1 Yhteistuotannot, NDR Tuotantotuki: Suomen Elokuvasäätiö Valmistumisvuosi: 2008 Kesto: 102 min Lisätietoja: Taiga Films Oy / Tiina Saario, puh. 040 733 9300, tiina.saario(a)wildfin.com |
||