Paikkojen nimet askarruttavat aina lähistön ja usein kaukaisempienkin seutujen asujia. Isoimpien ja näkyvämpien paikkojen nimet askarruttavat erityisesti, eikä niille usein ole varmaa selitystä ollenkaan. Tietymätöntä on, mistä johtuu vaikkapa Päijänteen nimi ja Päijänteessä Korospohjan ja Ryhinselän nimet.
Vaarulle sen sijaan on tarjoutunut helposti selityksentapainen. Nimiarkistoon on kopioitu jo eräästä v. 1914 laaditusta käsikirjoituksesta selitys, jonka mukaan Vaarunvuoret ovat "korkeat, pilven vaaruja tapasivat". Juuri pilveä -tavallisimmin ukkospilveä- vaaru-sana tarkoittaa varsinkin Hämeen ja Keski-Suomen murteissa. Vanhan Korpilahden murteeseenkin se kuuluu.
Omituista vain, että vuoren nimi Vaaru muistuttaa toista vuoren nimitystä vaara, joka on kaikille tuttu Itä- ja Pohjois-Suomen suurpiirteisistä maisemista. Tämä vaara on aivan ilmeisesti lainattu lapin eli saamen kielen sanasta várri. Itä- ja pohjoissuomalainen vaara-alue jatkuu Itä-Karjalan puolelle, ja kokonaisuutena se on samaa, jossa saamelaisten tiedetään myöhimpään asuneen ja liikkuneen. Olisiko nyt Korpilahden Vaarukin lapinlähtöinen nimi?
Vaaru-nimisiä vuoria tai ainakin selviä maankohoumia on muuallakin kuin Korpilahdella. Vaarunmäki tunnetaan Savon Karttulasta ja on tunnettu Kuopion maalaiskunnassakin, nyt sen kohdalla on tosin enää syvä soramonttu, kun harjun sora on siirretty Kallan siltojen penkereeseen. Pohjanmaan Lappajärvellä ja Lehtimäellä on Multavaaru-nimiset harjut, jälkimmäinen tosin jo laidastaan koverrettu kuten luonnonnähtävyydet Suomessa yleisesti. Eteläisimmät vaaru-nimet ovat Sydän-Hämeen Pälkäneellä (Vaaru) ja Varsinais-Suomen Pöytyällä asti (Vaarunkallio-niminen kallio).
Lapinlähtöisiä paikannimiä ja eräistä merkeistä päätellen saamelaisia laina-sanojakin tunnetaan kyllä Sydän-Hämeestä asti, ja hyvin vanhan saamelaisen asutuksen merkkejä niiden täytyy olla. Ei siis liene mahdotonta, että vaaru-nimet siellä saakka ovat muinaisen saamelaisuuden perua. Mutta jää vielä kaksi kysymystä:
Vuoren nimi pilvestä vai pilven nimi vuoresta?
1. Miksi täällä vaaru eikä itä- ja pohjoissuomalaiseen tapaan vaara?
2. Onko tällä vaarulla sitten lopulta mitään tekemistä ukonpilveä merkitsevän vaarun kanssa? Ensimmäiseen kysymykseen on helppo vastata. Suomen kielessä on paljon sellaisia sanapareja kuin harja (mm. mäen harja) -harju, lasta -lastu, koukka (Korpilahdellakin tuttu sana)-koukku. Samaan tapaan vaaru voi olla yksinkertaisesi vaaran johdos, joka on käytännössä merkinnyt samaa tai miltei samaa kuin kantasana vaara.
Toiseen kysymykseen voidaan siihenkin vastata myöntävästi. Ei tunnu tosin luultavalta, että sellainen kiinteä maaston muodostuma kuin mäki tai vuori olisi saanut nimensä pilvestä. Tiedossani ei ole yhtään varmaa esimerkkiä sellaisesta. Sen sijaan eri kielissä on paljonkin pilven nimityksiä, jotka ovat päinvastoin saanet nimensä jostakin esineestä tai maanpäällisestä muodostumasta.
Sellainen on mm. ilmatieteessä käytetty kansainvälinen ukonpilven nimitys cumulus. Latinan cumulus merkitsee yksinkertaisesti kasaa, röykkiötä. Samaa ajatuslinjaa noudattaa cumuluksen suomalainen nimi kumpupilvi.
Vielä valaisevampi tapaus löytyy englannista. Siellähän pilveä merkitsevä sana on cloud. Sen alkuperäinen nimitys on ´mäki, kallio´, ja tämä merkitys kuvastuu yhä Englannin paikannnimissä -aivan kuten siis pilveä merkitsevän vaarunkin merkitys suomen nimistössä.
Kehä alkaa umpeutua. Vaaru on kuin onkin saamenlähtöinen mäen, vuoren nimitys. Se elää nykyään toissijaisessa merkityksessään ukonpilven nimenä mutta lisäksi seitsemässä mäen tai vuoren nimessä, jotka yhä kuvastavat sen entistä merkitystä. Jylhin tuossa seitsikossa on juuri Korpilahden Vaaru, jonka tunnemme uhmaavan pahta-seinäisenä vuoristona, arktisen pahtarikon eteentyönnettynä eteläisenä tukikohtana.
Vaaru: lapinlähtöinen vuoren nimitys
Onko Vaarun vaiheilla saamelaisia asunutkin, se on toinen kysymys, johon vasta Pohjois-Päijänteen paikannimien ja muinaisjäännösten tarkka selvitys voi tuoda täsmällisen vastauksen. Veikkaan, että vastaus on myönteinen: Vaaru muinaismaisemineen osoittautuu paitsi Suomen luonnon, myös Suomen asutus- ja kulttuurihistorian muistomerkiksi -ellei sen kohtalona ole jäädä pumppuvoimalan kyhääjien ikuiseksi monumentiksi.
Lopuksi vielä pari riviä nimen muodosta. Vespuolen kansankielessä käytetään toisinaan ja varsinkin vieraalle puhuttaessa sellaisia selventäviä nimityksiä kuin Vaarunvuori, Vaarunvuoret. Varsinainen kansanomainen nimi on kuitenkin pelkkä Vaaru, pitkän jyrkkien maantien mäkien jakson nimenä taas Vaarunmäet.
Juuri kaikkein huomattavimmilla mäillä, vuorilla ja tuntureilla on vanhastaan ollut tällaiset lyhyet tuttavalliset käyttönimet, jotka ikään kuin korostavat paikan merkitystä itsestään selvänä koskemattoman maiseman osana. Etelä-Pohjanmaalla puhutaan Lauhasta siinä kuin "Lauhavuoresta", Pohjois-Savossa vain Puijosta eikä "Puijonmäestä", Pohjois-Karjalassa Kolista eikä "Kolinvaarasta", ja Suomen korkein tunturi on Halti (saamen Háldi) eikä "Haltiatunturi". Vaarun asialle tuskin olisi haitaksi, jos yleiseen tietoisuuteen saataisiin yksinomaisena taotuksi kaksitavuinen iskunimi Vaaru.(Kirjoitus on julkaistu Vaarun-liikkeen Vaarunlehdessä, ja sanomalehti Keskisuomalaisessa vuonna 1993)
Terho Itkonen oli Päijänteen rantapitäjien murteiden tuntija. V. 1958 1975 hän selvitti mm. Korpilahden kulmakuntien murre-erot ja keräsi Vespuolen koko paikannimistön ja niihin liittyvän perimätiedon. Hän oli Helsingin yliopiston suomen kielen professori v. 1965 -1989.
Kymmenentuhatta vuotta sitten Suomennientä alkoi asua metsästävä ja kalastava ugrilainen kansanheimo. Aikain kuluessa kantakansa jakautui kahtia. Rannikoiden väki sai oppia ulkomaailmasta, ryhtyi viljelemään maata ja hoitamaan karjaa. Heistä tuli suomalaisten kantavanhempia.
Keitä ovat saamelaiset?
Sisämaan kansa säilytti elinkeinot, piti muistissaan vanhat tavat ja luonnonläheisen kulttuurinsa. Heistä polveutuvat saamelaiset.
Nykyään saamelaisia, alkuperäiskansaa, on noin 70.000 Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alueella.
Takaisin Vaaruntarinaa-sivulle
Tätä sivua on muutettu 13.5.2001