Sivua on muutettu 27.11.2000

Vaarun suojelualueet ja -ohjelmat


Vaarunvuoren kaksi nykyistä, pientä suojelualuetta perustettiin jo 1940-luvulla, parisenkymmentä vuotta ennen kuin IVO hankki Vaarulta maat pumppuvoimalahankettaan varten. Mutta arvojen kehittymissuunta on selvä: aluetta kattaa puoli tusinaa eri suojeluohjelmaa.
   Suojeluohjelmien toteuttaminen pumppulalle suunnitellulla alueella vapautti yhteensä kymmenen kertaa pumppularakenteita suuremman alueen, toistakymmentä neliökilometriä, rakennuskiellosta ja -rajoituksista.

Suojelualueet Vaarulla:

Jo vanhastaan Vaarulla oli kaksi kansainvälisestikin arvokasta luonnonsuojelualuetta: "Vaarun niittu" ja jalavalehto, sekä Vaarunjyrkän luonnonsuojelualue, joka ns. etelävuorien kalliokasvillisuuksineen olisi jäänyt laitosrakenteiden puristuksiin.



Suojeluohjelmat Vaarulla:

Pumppulahankkeen uhkaaman parineliökilometrisen alueen poikkeuksellisia suojeluarvoja ilmentää sen sisällyttäminen viime vuosikymmenellä peräti kuuteen päällekkäiseen, kansallisesti merkittävään luonnonsuojeluohjelmaan: rantojen-, lehtojen-, pienvesien-, soiden-, maiseman-, ja vanhojen metsien suojeluohjelmiin. Alue on arvostettu kallioalueinventoinnissa Keski-Suomen ykköseksi, ja hyväksyttiin EU:n Natura 2000-ohjelmaan.
   Näin monen suojeluohjelman kohtaaminen parin neliökilometrin alueella on ainutlaatuista osoittaa suurta elinympäristöjen monimuotoisuutta.


Kansainvälisiä luonnon- ja ympäristönsuojelusopimuksia, jotka olisivat vaikuttaneet pumppulan Vaarulle rakentamisen vaikutuksia arvioitaessa:

   Takaisin Vaarun luontosivulle


Juhani Paavola, vaarun.vuori(at)pp.inet.fi


Sivua on muutettu äitienpäivänä 13.5.2001, ja täydennetty hivenen 31.5.2006