Putkilahtea ympäröivät jylhät vuorimaiset kukkulat ja mutkittelevat Päijänteen lahdet. Myös Vaarunvuori sisältyy valtioneuvoston hyväksymään Putkilahden valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen.
"Mutkittelevilla teillä tuntematon ei tiedä mikä seuraavan mutkan takana odottaa. Siellä saattaa olla jylhä vuorenrinne, vesinäkymä, asutus, rantaniitty, viljelty tai viljelystä poistettu pelto, rehevä lehto, laiduntavaa karjaa, tai vanhemman maataloustoiminnan muovaama vielä säilynyt perinnemaisema: keto, haka, metsälaidun tai kukkia tulvillaan oleva niitty" (maisema-aluetyöryhmä 1994).Putkilahden kylä Korpilahdella noin 250 asukkaineen valittiin valtakunnalliseksi Vuoden 1995 Kyläksi Suomessa. Valintaan johtivat Vaarulta etelään aukeavan Putkilahden ansiot, joissa yhdistyvät kylän elinvoimaisena säilyttäminen ja sekä rakennetun ympäristön hoito että luonnon monimuotoisuuden edistäminen.
Jos sitä ennen, 21.6.1995, kyläseura sai Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin vuotuisen ympäristöpalkinnon.
Kyläseura on ostanut kunnalta vuonna 2002 ja kunnostanut entisen koulun kaksi koulurakennusta kylätaloksi, joiden kolme vuokra-asuntoa ovat pysyvässä käytössä. Kylätalolla järjestetään mm. lasten luontoleirejä, jazz-it -pihakonsertteja ja lukuisia pienempiä tapaamisia. Yhdessä kyläläiset toimittavat myös kuukausittain ilmestyvää lähilehteä. Myös läheisen nuorisoseura-talon toiminta on melko vilkasta.
Putkilahden uutisia löytyy myös web-osoitteesta www.putkilahti.net
Tätä sivua on muutettu 20.5.2006