Ydinvoimainnostuksen aikaan 1960-luvulla Imatran Voima Oy löysi kymmeniä mahdollisia pumppuvoimalan sijoituspaikkoja noin Tampereelta Kolille ulottuvalla vyöhykkeellä. Suomessa varauduttiin jopa kymmenien ydinreaktorien rakentamiseen jo vuosituhannen vaihteeseen mennessä (Voimalaitosaluetoimikunnan mietintö 1974). Niiden ylijäämäsähkön varaajiksi ja hätätilanteiden apureiksi katsottiin ydinvoimayhtiö IVO:ssa välttämättömäksi rakentaa pumppuvoimaloita.
Eniten pumppuvoimalaa tarvitsisi uusi, vaikeasti säädeltävä 1000 MW:n ydinmiilu. Pumppulan rakentamisen aloittaminen onkin siirtynyt juuri tuon 5:nnen ydinreaktorin rakentamisen siirtymisen myötä jo parisenkymmentä vuotta. Kuluttajapuolella ilman ja veden lämmittäminen sähköllä lisää eniten vuorokaudenaikaisen sähkönkulutuksen vaihtelua, jota pumppulalla osaksi tasattaisiin.
Laitos
- Vaarulle suunniteltu laitos olisi toiminut kuin jättiläisakku: keskikokoisen ydinvoimalan tehoinen laitos (540 MW) olisi pumpannut sähkövoimalla veden Vaarun laelle rakennettavaan neliökilometriseen varastoaltaaseen. Takaisin Päijänteeseen vettä olisi purskunnut turbiinien läpi, sähköä tuottaen, jopa Kemijoen keskivirtaaman voimalla (540 m3/s).
- Altaan jopa 30 metriä korkeat penkereet olisivat vaatineet maamassoja noin 3 miljoonaa kuutiometriä. Kaikkine rakenteineen ja teineen (3 km) tämä 1,5 mrd markkaa maksava laitos olisi peittänyt Vaarusta noin 1,5 km2. Lisäksi yli 60 km pitkän suurvoimalinjan alle olisi jäänyt maata noin 3 km2. Laitoksen koneiston ikä olisi ollut noin 40-60 v., muiden rakenteiden noin 60-80 v.
Suurkuluttaja
- Pumppuvoimalaitos olisi ollut Suomen ja Pohjois-Euroopan ensimmäinen "voimala", joka kuluttaisi enemmän sitä energiamuotoa jota tuottaisi. Sellainen olisi kuin lehmä, joka juo enemmän maitoa kuin mitä tuottaa. Toisaalta tuota sähkön "varastointia" voi verrata maidon varastointiin juottamalla se toiselle lehmälle.
Laitos olisi kuluttanut pienimpienkin arvioiden mukaan (Klaus Raninen, IVO, 16.6.1994) laskien sähköä neljänneksen kolmanneksen (100 300 GWh/v) enemmän kuin tuottanut. Sähkönhukan määrä olisi vastannut vähimmilläänkin lähes Vuotos-altaan voimalan vuotuista sähköntuotantoa. Jos pumppuvoimala olisi toiminut kokonaan ydinsähköllä, olisi pelkästään laitoksen aiheuttamien sähköhäviöiden vuoksi syntynyt vuosittain noin 600 kg korkeasti radioaktiivista jätettä, josta noin 5 kg olisi ollut plutoniumia.
- Pumppuvoimalahankkeelle juuri Vaarulle oli lukuisia vaihtoehtoja, kuten sijoituspaikan siirto 10 km pohjoiseen, ilmanpainevoimala, ja aiheuttaja maksaa -periaate sähkön hinnoitteluun. Silti pumppuvoimalahankkeesta ei tehty tehty puolueetonta yhteiskuntataloudellista vertailua, eikä valtiollinen IVO-yhtiö suostunut toteuttamaan hankkeessa YVA-lain tarkoittamaa YVA-menettelyä.
- Valmistuttuaan laitos olisi tarjonnut 1-2 pysyvää työpaikkaa.
Ensimmäinen Vaarun luontoa puolustava tilaisuus, Vaarunkäräjät, järjestettiin jo vuonna 1972, mutta suuryhtiön koneisto piti hanketta käynnissä toisen vuosituhannen loppuun asti..
Vesioikeus ei estänyt IVOn hanketta, kuten ei suuria luonnontuhoja aiheuttavia hankkeita aiemminkaan, huolimatta mm. Keski-Suomen ympäristökeskuksen, lääninhallituksen, maaseutuelinkeinopiirin, Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen piirin, Korpilahden ympäristölautakunnan tai Vaarun-liikkeen valituksista eri oikeusasteisiin.
Kaikenkaikkiaan pumppulahanke Vaarulle oli ennakkotapaus Suomessa niin juridisesti kuin poliittisestikin ja olisi ollut ennakkotapaus myös tekniikan osalta.
Lisätietoja Vuotoksesta:
www.sll.fi/vuotos/
personal.fimnet.fi/luonto/vapaavuotos
Paluu Vaarun sisältösivulle
Juhani Paavola, vaarun.vuori(at)pp.inet.fi
Tätä sivua on muutettu äitienpäivänä 13.5.2001
