Pumppu reistailee, tuumi kunnanjohtaja Koivu. Pumppausyritys Oy tuotti harmia jo kolmannessa polvessa ja elämänkumppani se vaan hyräili kammarissa vanhaa laulua: "Joskus Vaarunvuoreen kulje, mietiskellen elämää...". Oli otettava nitro.
Kunnantalous oli löysällä. Vaarun rappiovoimalan verotusarvon laskettua miinukselle velvoitti jätehuoltolaki kunnan maksamaan kuralla olevan pumppausfirman sairaskulut. Kunnantalon ovesta pääsi sisään vain viitosella.
Suomalaiset poliitikot olivat naama sinivalkoisena selitelleet EY:lle Vaarun sammon liikeideaa, sähkön kehräämistä sähköksi. Brysselin sakki oli nauranut heille äänensä ja saksinut tukiaiset, joita näin tyhmälle maalle ei kuulemma enää anneta, huokaisi Koivu. Suomen euroedustajat kulkivat siellä kuulemma takaovesta. Lapin Kansa väitti, ettei semmoista myyntikikkaa olisi keksinyt Rovaniemen avarakatseisin torikauppiaskaan. Kunnantalon pihalla kävi joutoväki osoittelemassa sormella.
Korpimäkilehti oli mennyt penkomaan viinintahraisia asiakirjoja, joissa päättäjät olivat takavuosina koplanneet Väli-Suomen atomi- ja pumppulahankkeet yhteen. Valtalehden puolestaan ruvettua vaatimaan aitoa maan puolustusta pelkän pyssyn- ja poskenpaukuttelun sijaan oli kunnan pumppula Vespuolta alettu kutsua Vesiperäksi. Oman pesän likaamisesta puhuttiin ääneen. Vaarun ylitystie oli perusparannettu vain, jotta rappiovoimalan ohi pääsisi nopeammin.
Radio lähetti juuri ohjelmaa Vaarun altaalta, jolla luonnonsuojelijat tekivät juhannustaikojaan. Rapautuneen vannan ympärillä tanssiva rinki lauloi valssiaan:
"Kaupungeiss´ kelmien veet heitetään,
on Suomineidoll´ huumattu pää.
Siell´ viihdyn suo viinit
ja samppanja vaan,
sydän kylmä voi olla kuin jää."
Ei, kunnanhallitus ei tätä enää kestä, päätti kunnanjohtaja Koivu. Laman aikana on purettava rakenteita. Vaaru on saneerauskypsä.
Jo samana iltana heitti Koivu ensin nitrot ja sitten ensimmäiset kivet pumppula-altaan pohjamutiin. Kun samalla viikolla Vaarun turbiinitriosta kahden siivekkeet ja niiden mukana muuta roinaa levisi Päijänteen pohjamutiin, ja pitkään salattu tieto patohalkeamasta vuosi lehdistöön, piti kunnanvaltuusto hätäkokouksen. Päätös pinnistettiin varttitunnissa: Vaaru suojellaan piristysruiskeena elinkeinoelämälle.Tapahtumien pato murtui. Imatran Voima oli lopettanut pimeällä pelottelunsa, eivätkä brysseliläiset enää suostuneet ostamaan likaista tasaussähköä: vety oli valttia. Pumppuvoimalan omistavan tyttärentytäryhtiönsä se oli myynyt Indonesialaiselle postilokerofirmalle. Ydinvoiman ylle oli jo aikaa sitten vetäisty henkselit. Rakentajat olivat haudanneet miilunsa ja vaativat lisää tuottavia hommia.
Profeetat suunnittelivat tapin, joka tuottaisi varmasti voittoa. Tulppa työnnettiin itsenäisyyspäivänä Pumppausyrityksen tunnelinsuulle pumppulan purku-porukan ja Korpilahden järvipelastusseuran yhteisvoimin ja torvisoiton tahdissa. Euroliiton korkein neuvosto pyyhkäisi joulun alla pois vanhoja syntejään. Luonnonsuojelijat saivat korvauksia menetetystä työajasta ja aikanaan mätkäistyt sakot ja valitusmaksut maksettiin takaisin. Pumppuvoimalan suunnittelijat tuomittiin poissaolevina yhteiskuntatyöhön.
Lyhyttukkaisia betoninsuojelijoita käänne närästi. He tuppasivat kahlehtimaan työkoneita, tyhjentämään Pulmupaketteja niiden tankkeihin ja ilmeilemään imelästi päälle. Betonijengin monikansallinen tunnus, pystyssä sojottava keskisormi, tuli peräkyläläisillekin tutuksi. Jämsän poliisi ja vihreät baretit komennettiin turvaamaan vuoren perusparannustyöt.
Mutta kunnanjohtajan pumppu ei enää lakkoillut. Pihassa kiilteli aurinkomopo ja asunnosta raikui vaimon nauru ja valssin kertosäe:" Siks mielummin polulla tanssin,
kun metsien humina se soi,
tuon uusiutuvan energian valssin,
tule kanssani, tyttö, ohoi!"
Vaarun itsenäistymisjuhlissa maisteltiin varovasti Korospohjanlahden jo hiukan kirkastunutta lientä. Varhaisten Vaarunsuojelijoiden lapsenlapsi keikkui turvallisesti kunnanjohtajan harteilla.
Voimailuklubi pyöritti Vaarun huipulle graniittipaaden, johon kotiseutuyhdistys oli kaiverruttanut tuhottujen eliölajien hahmot. Luonnonsuojelijat olivat onnistuneet lisäämään paateen tekstin: "Tässä kohtasi köyhä kunta 1900-luvun Sokean Voiman". Kunnanjohtaja sytytti myhäillen muistomerkin laelle kylätoimikuntien lahjoittaman aurinkovoimaloiston.
Juhlapuheessaan kunnanjohtaja Koivu totesi leikkisästi, että pakkonaitu morsian oli vihdoinkin saanut pumppaajaretkusta laillisen eron. Ydintaloudelle tekohengitystä antanut voimakurluttaja oli vienyt Vaarulta 75 itsenäisyyden vuotta. Murjottuaan morsiamensa kyljen ja päälaen oli pumppausyritys rynkyttänyt kymmeniä uhanalaisia kasvilajeja Vaarun hipiältä. No, raiskaus avioliitossa ei tainnut silloin olla rikos.
Mutta nyt olivat kunnan päättäjät tehneet voitavansa. Kurafirman patomassat oli työnnelty takaisin syntysijoilleen. Peitteeksi oli siirretty kokonainen metsä, pyydystetty vesiliskoja ja etsitty metsoja. Valtuusto oli löytänyt kunnantalon seinistä harvinaisia jäkäliä Vaarulle siirrettäväksi.
Kunnan talouskaan ei enää kurahdellut. Kun Äänekosken ydinjätehautajaishankekin oli haudattu, voitiin Vaarun voimalaluolaan perustaa pumppuja rassanneen ydinaikakauden museohauta.
Juhani Paavola (1. versio Vaarunlehdessä 2/1993)
Takaisin Vaaruntarinaa-sivulle
Tätä sivua on muutettu 15.12.96