Kolmivuotias lepattelee keskittyneesti niittykukkien seassa kuin itsekin perhosena. Kyykistyy kädet ojossa kärsivällisesti, ja kohottautuu. Pallerokädet pitelevät hellässä suojassaan heinäsirkkaa tai loistokultasiipeä. Kesän keto kuhisee elämää.
Valtaosa kedoista, kuivista tai kuivahkoista niityistä, on ihmisen luomia ja ylläpitämiä. Erityisesti perinteisen maatalouden myötä Päiväkunnankin luonto rikastui, kun alueita raivattiin niityiksi joista rikkaus on omavaraisena kotimaisena panoksena riittänyt laidunnuksen ja niittoheinän muodossa talojen lähialueiden peltojen ravinteiksi. Hehtaari peltoa tarvitsi lannan kautta 3-4:n niittyhehtaarin ravinteet.
Nykyään niityt käyvät jopa vielä harvinaisemmiksi kuin elävät maataloustilat. Kun peltomaiden muutokset uhkaavat noin kahta prosenttia Suomen uhanalaisista eliölajeista, uhkaa niittyjen sulkeutuminen peräti yli viidesosaa uhanalaisista lajeista. Vaikka alkuperäisiä niittyjä ei kylässä ole enää juuri lainkaan, ei aivan kaikkea ole menetetty.
Perinteinen, elämäntäyteinen piha
Pihan niityttäminen saattaa pehmentää silminnähtävää muutosta.
Entisellä koululla on useita vuosia (vuoteen 1997 asti) niitytetty piha-aluetta entisestä varsin kalseasta kentästä alkaen. Ruohonleikkuukoneen sijasta niityllä nojailtiin viikatteenvarteen. Alunperin viikate vilahteli keskikesän paikkeilla vain allergia- ja astmaoireita aiheuttavan, turhan työn vähentämiseksi, mutta pian syntyi oivallus niittoajan tarkentamisesta ja perinteisen niitty- ja ketokasvustoa suosivan pihanhoidon sopivuudesta erityisesti tähän ympäristöön.
Viikatteen heiluttaminen juuri heinä- ja elokuun vaihteessa tosin hengityssuojaimen ja muun valmistelun saunoittamana alkoi pian tuottaa tulosta. Heinän määrä vähentyi muutamassa vuodessa murto-osaan ja kasvuston keskipituus alle puoleen. Ruohoa riitti komposti- yms. kierrätystarpeisiin, mutta työ keventyi. Pihan eri alueiden niitytystä toteutettiin eri vaiheissa, mutta useimmille perheen jäsenille hengitystieoireita aiheuttavan niittyruohon siitepölytuotanto vähentyi vaikka tilalle ilmestyi monia isompikukkaisia lajeja.
Elinehto monille perhoslajeille
Noin sadasta pihan luonnonkasvilajista lähes neljäkymmentä oli ketokasvilajeja. Keltaisena pilkottivat mm. useat, alunperin heinänsiementulokkaina 1800-luvun herraskartanoista kulkeutuneet keltanolajit.
Pihalla runsastunutta ketosilmäruohoa on ennen käytetty monien silmäsairauksien hoitoon. Ketoneilikka ei ehtinyt saada laajemmin jalansijaa, ja orvokitkin vielä piilottelivat. Vasta siellä täällä oli hankalasti itäviä kellokasvejakin, ja kesämaksaruohoa vain yhdessä paikassa. Ojakärsämö puolestaan on yleinen koristekasvinakin.
Ainoa kasvinsiirto olivat Haapalehdon perinnetilalta Kivisuolta kesällä -94 siemeninä siirretyt pikkulaukut. Kissankäpälät taas ovat täälläkin avusta huolimatta taantuneet ilmeisesti ilmansaasteiden takia: esimerkiksi typpilaskeuma on nykyisin noin 30 kg hehtaarille vuodessa, mikä suosii vain muutamia korkeakasvuisia lajeja.
Salaperäisimmän näköinen tulokas oli harvinainen ahonoidanlukko, jota kuten ketonoidanlukkoakaan kukaan kedolla astellut ei ole muistanut muualla nähneensä.
Myyrämäärän vaihtumisen kasvavaan perhoslajistoon todisti niitytyksen alussa pihan laidalla pesinyt viirupöllöpoikue. Yöllä siellä ruokailevat erityisesti yökköset, Suomen lukuisin perhoslaji. Päiväperhoslajeja niityllä lepatteli jo parisenkymmentä, kuten amiraali, loistokultasiipi ja ketohopeatäplä, harvinaisemmista mm. Vaarullakin esiintyvä, valtakunnallisesti uhanalainen kirjoverkkoperhonen. Loppukesällä pihalla lenteli lehtohepokattiseurue, äänekkäät 'haravalla soittelevat' niittypelimannit.
Niitty pakokaasunurmen sijaan
Mikä unohtumaton näky onkaan pienten taaperoisten kepeä pompahtelu perhosten perässä perinnemaisemassa, kypsien niittykukkien seassa!
Tuontipolttoaineiden varassa toimivien, EU:n direktiivien viidakossa valmistettujen motoroitujen ruohon- ja budjetinleikkureiden tasapäistämän, pakokaasuisen elintasosängen kuvitteleminenkin pihaan aiheuttaa puistatuksia. Vaikka sellainen joihinkin harvahkoihin paikkoihin sopiikin, tuntuu tämä alunperin englantilaisista aateliskartanoista levinnyt, vasta viime vuosikymmeninä yleistynyt vihermattomuoti sekä hinnan, lannoituksen, usein viikoittaisen työn, metelin, pakokaasujen ja silmälle ja luonnolle köyhän, mankeloidun ulkonäön vuoksi useimmissa paikoissa vieraalta, perinteisestä ja taloudellisuudesta poikkeavalta ympäristöratkaisulta. Näistä syistä jopa monet kaupungit, mm. Oulu, Helsinki ja Jyväskylä, ovat jo heränneet niitytykseen laajassa mitassa.
Niityillä pitkän ruohon kausi on lyhyt, kesä-heinäkuun. Niiton jälkeen alue sopii taas kaikkiin samoihin harrastuksiin kuin leikkonurmikkokin -ehkä golfia lukuun ottamatta.
Köyhdyttäminen välttämättömyys eliölajeille
Niityn perusta verrattuna ruohomattoon on paradoksi: vihermatto tarvitsee maan "rikastamista", lopulta silti ulkonäöltään ja lajistoltaan köyhtyen. Niityn hoidon perusta taas on maan köyhdyttäminen. Samalla, kuinka ollakaan, eliölajien määrä kasvaa rikkaaksi. Perhoset, heinäsirkat ja muut niittyhyönteiset, kukat, ruoholajit ja laulava linnusto ovat toisistaan riippuvainen kokonaisuus, jonka puute on kaupunkien vihermatoilla johtanut mm. laulamattomaan, sotkevaan lintulajistoon, ns. paskalintuihin.
Niityillä eliölajimäärä on kaikkein suurin: kasvilajeja on jopa 30 neliömetrillä. Kaikkia ketoympäristön eliölajeja ei vielä edes tunneta! Niityt ovat erilaisia eri puolilla maata. Ne voivatkin toimia lähialueidensa siemen- ja geenipankkeina, muutamassa vuosikymmenessä lähes täysin muuttuneen maatalouden taakseen jättämän niittytalouden lajien siirtymäapuna tuleville polville.
Eliöaitta
Niityn eräitä valtteja köyhtyneen maaseutuympäristön vastapainoksi ovat odottamattomuuden hauskuus ja myönteinen maaseutukuva. Kotipihan niityt ja kedot ovat EU:n määräysvallan ulkopuolella olevia eliöaittoja lasten ympäristökasvatuksen parhailla paikoilla, joihin huonojalkaisempikin pääsee. Mikä sopisikaan jo taloudellisista, opetus- ja perinnesyistä paremmin Päiväkunnankin äidinkasvoihin ja kotien ja koulujen pihoille kuin parhaita kesämuistoja tuottavat mansikkaiset kedot ja niityt!
(Lisätietoja niitytyksestä ja kedoista saat mm.
Suomen luonnonsuojeluliiton Keto-oppaasta, 1993)
Ruislintu, päivänkakkarakylän pesivä vieras
Tätä sivua on muutettu talvipäivän seisausminuuteilla 28.6.97