Korpilahden Vaarunvuoren kasvistolliset erikoispiirteet tunnettiin jo viime vuosisadalla, jolloin jo eräät huomattavat luonnontutkijat retkeilivät Vaarulla. Kasvitieteilijät nimittävät Vaarunvuoren kaltaisia paikkoja etelävuoriksi. Etelävuoria luonnehtivat edulliset lämpöolot, ravinteinen maaperä ja runsas eteläinen mutta myös pohjoisia piirteitä omaava eliöstö.
   Kesällä 1975 Jyväskylän yliopiston biologian laitos teki Imatran Voima Oy:n toimeksiannosta varsin mittavan Vaarunvuoren luonnon perusselvityksen. Tutkimus käsitti kasvit, kasvillisuuden, sammalet, sienet, runkojäkälät ja selkärankaiset eläimet. Tulokset julkasistiin saman vuoden tutkimusraportissa ja myöhemmin erillisissä julkaisuissa tai opinnäytetöissä. Olin itse mukana tutkimuksissa. Eliöiden uhanalaisuutta ei tuolloin valitettavasti voitu käsitellä, koska Suomen uhanalainen lajisto selvitettiin vasta 1980-luvulla. Luonnon monimuotoisuutta ei myöskään käsitelty, vaikka tutkimus sisälti runsaasti lajiston monimuotoisuudesta kertovaa tietoa.

Monet myöhemmät tutkimukset ja retket ovat kartuttaneet Vaarunvuoren luontotietämystä. Vaarunvuori oli Suomen ikimetsien kääpälajistotutkimuksen kohde. Pohjoismainen sienikongressi retkeili Vaarulla syksyllä 1986 ja Suomen jäkälätutkijain seminaari kesällä 1990. Yliopiston kurssien retket ovat kartuttaneet monen eliöryhmän tietoja. Vaarunvuorta on monet kerrat tutkittu valtakunnallisia suojeluohjelmia valmisteltaessa ja kuuden eri suojeluohjelman kohtaaminen parin neliökilometrin alueella on ainutlaatuista ja osoittaa suurta elinympäristöjen monimuotoisuutta.
   Suojeluvarausten lisäksi Vaarunvuorella on kaksi pientä 1940-luvulla perustettua yksityismaiden luonnonsuojelualuetta. Suojeluohjelmat koskevat suureksi osaksi samoja alueita kuin pumppuvoimalahanke, ja suojeluohjelmien ja pumppuvoimalan samanaikainen toteuttaminen on mahdotonta. Vaarunvuoren hyönteistutkimukset käynnistyivät 1990. Perhostutkimuksesta oli sanomalehti Keskisuomalaisessa 28.1.1996 Matti Härkälän varsin laaja kirjoitus.

Yliopiston vanhojen metsien tutkimusryhmä on selvittänyt Vaarunvuoren kovakuoriaislajistoa. Hyönteistutkimuksissa ovat tulleet esille samat seikat kuin kasvistotutkimuksissa, eli että monet lajit esiintyvät Vaarunvuorella levinneisyytensä äärirajoilla ja Vaarunvuori on monien lajien ainut esiintymispaikka Keski-Suomessa. Onpa Vaarunvuorelta löydetty koko maasta hävinneeksi luultu lajikin.
   Metsähallituksen nimikkolajikseen nimeämä isopehkiäinen löytyi Vaarulta kesällä 1995. Metsähallituksen maalla isopehkiäisen löytyminen merkitsisi maankäyttösuunnitelmien tarkistamista siten, että uhanalainen nimikkolaji voitaisiin säilyttää.

Keski-Suomen Liitto teetti 1995 yhteenvedon Vaarunvuorten tutkimuksista ja tutkijoiden julkaisemattomista tiedoista. Yhteenveto on Vaarunvuoren luonnon mainio tietolähde. On luonnollista, että Vaarunvuori on Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tärkeä tutkimus- ja opetuskohde. Vaarunvuoren luontoa ovat niin kotimaiset kuin ulkomaiset tutkijavieraat kiitelleet.
   Vaarunvuoren tulevaisuudesta päätettäessä energiapoliittiset syyt eivät saisi olla etusijalla. Energiapolitiikka on päättäjien ohjailtavissa ja sen täytyy olla joustavaa. Pumppuvoimalan rakentamisesta ei voi nousta energiapolitiikan kulmakiveä. Vaarun säilyttäminen olisi lahja jälkipolville, kultturiteko, jonka arvoa emme tällä hetkellä todennäköisesti osaa edes riittävästi arvioida.