Sivua on muutettu 22.2.98
IVO:n pääjohtaja Heikki Marttinen tarjosi uuden vuoden paukun 30.12.1997, ja sanoma on myöhemmin saanut vahvistusta: pumppuvoimalaa ei väsätä, ei ainakaan Vaarunvuorelle.
Minulla on ilo toimittaa sinulle tutustuttavaksi ja käyttöön oheinen selvitys Vaarunkamppailusta. Tässä siitä tiivistelmä:
"Imatran Voima ei voi luopua (pumppuvoimala)hankkeesta", vakuutti IVO:n edellinen pääjohtaja Kalevi Numminen kirjeessään Vaarun-liikkeelle 17.7.1995. Useat IVO:n johtajat jatkoivat samoilla linjoilla, mm. aluejohtaja Seppo Kuhmonen vielä 17.4.1997 (Keski-Suomen viikkolehti). IVO myös vastusti jyrkästi kaikkia suojeluohjelmia Vaarulle.
Sammon ryöstö: ydinvoimatien alamäki ja imago
Mutta kehitys eteni pumppulan ohi. Pääsyy IVO:n Vaarulta vetäytymiseen oli ydinvoiman voittokulun hiipuminen. IVO osti maat Vaarulta samoina kuukausina kun solmi Suomen ensimmäisen ydinvoimalatilauksen Moskovassa. Lisäydinvoimaa ei 1970-luvun jälkeen kuitenkaan ole tilattu Suomeen, kuten ei esim. Saksaan, Englantiin tai USA:hankaan.
Eduskunnan ydinvoimapäätös 23.9.1993 ja hallituksen viimevuotinen päätös siirtää keskustelut lisäydinvoimasta vuonna 2000 aloittavalle eduskunnalle helpottivat IVO:n päätöstä tarjota pumppula-aluetta suojelutarkoituksiin.
Hanke alkoi myös kääntyä taakaksi IVO:n imagolle etenkin Keski-Suomessa. Vaarun suojelijat pystyivät julkisuudessakin osoittamaan Vaarun luonnonarvoiltaan ainutlaatuiseksi ja Pohjois-Euroopan ainoan pumppulahankkeen osoittautuneen energiasyöpöksi. Samaan aikaan yhtiön liittyminen ydinjätteen hautausuunnitelmiin Äänekosken Kivettyyn, ja toisaalta vihersähkön markkinoinnin alkaminen hankaloittivat IVO:n imagonparannuspyrkimyksiä.
Natura ei kaatanut
Pumppulahankkeen jatkaminen olisi johtanut myös uuteen vesioikeuskäsittelyyn. Natura-2000 -ohjelma tarjosikin IVO:lle Jyväskylän kaupungin kanssa valmistellun 820 milj. markan yrityssopimuksen yhteydessä siedettävän perääntymistien julkisuudessa noin 1 500 milj. markan pumppulahankkeesta.
Maakauppa kaupungille helpottaisi suojelun rahoitusjärjestelyjä. Mutta syntyy sopimus tai ei, kauppahankkeella IVO antoi suostumuksensa Vaarun alueelleen parempaan liittoon ihmiskunnan kanssa kuin mitä pumppuvoimala olisi tarjonnut.
IVO olisi saanut poikkeusluvan pumppulan tekoon Natura-suojelualueelle valtioneuvostolta mm. luonnonsuojelulain (10. luku, 66. §:n 2. momentti) mukaan, jos hanke olisi ollut niin tärkeä kuin yhtiö oli oikeusasteille ja päättäjille viime vuosiin asti vakuuttanut.
Ennakkotapaus Pohjois-Euroopassa
Poliittiset elimet maakuntahallitusta lukuun ottamatta nielivät tarkistamatta virheellistä tietoa pumppulan hamuajilta mm. erityisselvityksiin suostumatta, ja oikeuslaitos toimi pääasiassa samoin. Lyhimpään valtion yhtiön naruun suostui Keskusta, sekä periaatteesta että rahasta.
Vaikka Vuotoshanke välillä "haudattiin" ja kaivettiin sitten kuopastaan, pysynee ainakin Vaaru vapaana: Vuotoksella hautaajia olivat poliitikot, Vaarulla taas itse rakentaja.
Ajoittain toivottomalta tuntunut lähes kolmikymmenvuotinen kamppailu kansainvälisesti arvokkaan Vaarun puolesta johti alueen suojelijoiden ja luonnon voittoon. Pumppulahanke on vieläpä ennakkotapaus Pohjois-Euroopassa: hanke ei osoittautunut järkeväksi eikä yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi.
Vaarun-liike jatkaa väkivallatonta toimintaansa, kunnes alue on suojeluohjelmien mukaisesti varjeltu. Tätä tekstiä päivittäessäni 13.5.2001 näin on pääosin käynyt: IVOn alue siirtyi Metsähallitukselle suojelutarkoituksiin vuoden 2001 alussa ja pumppulahankkeen vesioikeuslupa vanheni 19.4.2001.
Myös Vaarun internetsivut (www.saunalahti.fi/~vaarujht) täydentyivät mm. oheisella selvityksellä toisaalta Vaarun, toisaalta sellaisen hankkeen esittelynä, jota ei koskaan olisi pitänyt aloittaakaan.
Mielenkiintoisia hetkiä oheisen, eräästä Suomen luonnonsuojeluliikkeen merkittävän kamppailun käänteistä kertovan selvityksen parissa toivottaen
Juhani Paavola
Paluu selvityksen sisältösivulle
Juhani Paavola, vaarun.vuori(at)pp.inet.fi
