Lehdestä ”Ohota i ohotnitshje hozjaistvo” N 6, 1990, ss. 6 – 7.

Sudet ihmissyöjinä

S. Korytin

Prof. Zhitkoville nimetyn VNIOZ:in ekologian ja etologian osaston johtaja, biologian tohtori, professori.

Susien hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat Venäjällä olleet ammoisista ajoista yksi kauheimmista vitsauksista. Niinpä vain kolmen vuoden aikana (1849 – 1851) susien takia menehtyi 260 aikuista ihmistä ja 110 lasta (Lazarevskii, 1876). Tapauksista pidettiin virallista tilastoa. Vuosittaisissa kuvernöörien raporteissa tämä informaatio keskitettiin väestön kuolinsyistä kertovassa taulukossa sarakkeeseen ”Villipetojen tappamia”. Vallankumouksen jälkeen ei tilastollisia tietoja susivahingoista maassamme julkaistu, mutta irralliset tiedot pääsivät silti joskus tihkumaan lehtien palstoille (Kuzmich, 1925; Barabash-Nikiforov, 1928; Timofejev, 1949; Kornejev, 1950; Serzhanin, 1955; Shnitnikov; 1957; Marvin, 1959; Nazarova, 1978; Peskov, 1979; Zhumadilov, Mahmutov, 1979; Osmolovskaja, Priklonskii, 1979; Boldenkov, 1980; Janshin, 1980; Garbuzov, Janshin, 1980; Cherkasskii, 1985).

Todellisuudessa näiden tapahtumien määrä on paljon suurempi: M.P.Pavlov (1965, 1989) julkaisi ne ennen tuntemattomat faktat susien hyökkäyksistä ihmisten kimppuun, joita itse tekijän lisäksi olivat keränneet P.A. Manteifel, G.P. Kamenskii. Pääasiassa aineistossa oli lapsiin kohdistuneita susivahinkoja maamme eri puolilla toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina. Todistettuja tapauksia oli 103. Länsimaisten biologien keskuudessa vallitsee sellainen mielipide että ihmisen kimppuun hyökkäävät ainoastaan rabiestartunnan saaneet sudet. Tällä kannalla ovat myös monet meidän eläintieteilijöistämme ja riistabiologeista. Asia on kuitenkin niin, että rabiessuden purema ei aina johda taudin puhkeamiseen ihmisellä. Toisaalta kaadetut agressivisesti käyttäytyvät sudet pääyvät aniharvoin tutkimuksiin eläinlääketieteellisiin laboratorioihin. Lisäksi nämäkään tutkimukset eivät aina anna täydellista kuvaa eläimen tilasta.

Tutkittuamme terveiden ja sairaiden susien agressiivisuutta olemme tulleet siihen johtopäätökseen, että kenttäoloissa terveiden ja raivotautisten susien erot näkyvät käyttäytymisessä seuraavin tavoin:

1. Susi pyrkii viemään saalinsa kiinniottopaikalta piiloon; koe-eläimillä, joihin on istutettu raivotauti tällaista käyttäytymistä ei ole havaittu.

2. Terve susi syö saaliinsa osittainen tai täydellisesti. Tiedetään, että raivotautisilla eläimillä ei ole ruokahalua, nieleminen on vaikeaa ja taudin viimeisessä kehitysvaiheessa se on suorastaan mahdotonta.

3. Hyökkääminen laumassa, jopa vain kahden yksilön ryhmänä on merkkinä siitä, että kyseessä ovat terveydeltään normaalit sudet. Eläinlääketiede on todennut, että raivotautiset eläimet yrittävät karttaa hyvässä kunnossa olevia lajitovereitaan (ranskalaisten rabiestutkijoiden mukaan terveet eläimet karttavat sairasta, KN) ja pyrkivät olemaan yksinäisyydessä.

4. Susien hyökkäyksessä näkyy tarkoitusmukaisuutta, jopa jonkinmoista ”järkevyyttä”. Raivotautisella sudella ei ole pelon tunnetta ja se hyökkää järjettömästi: hyökätään eri-ikäisiä ihmisiä vastaan riippumatta sukupuolesta, ihmisten lukumäärästä, jalankulkijoista taikka ratsastavista. Raivotautinen susi ei karta ihmistä ja pyrkii päin vastoin jopa tunkeutumaan asumuksiin missä voi olla enemmänkin ihmisiä.

Lisäosoituksena rabieksen puuttumisesta sudella voi olla tilanne joka pakottaa sutta käyttäytymään agressiivisesti, kuten karjan taikka lapsien puolustaminen sutta vastaan. Suden ahdistaminen umpikujaan tai ihmisen itsensä osoittama agressiivisuus laukaisee aivan normaalin aggression. Alustavaan diagnoosiin riittää yksikin yllä mainituista käyttäytymistavoista.

”Sisäasiainministeriön aikakausijulkaisuissa” (Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del) 21 vuoden jaksolta, alkaen vuodesta 1840 ja vuoteen 1861, julkaistiin säänöllisesti kaikki susien hyökkäykset ihmisen kimppuun. Käyttäen yllä esitettyjä tunnusmerkkejä valitsimme analysointia varten tervekuntoisten susien hyökkäykset ihmisten kimppuun. Löytyi kaikkiaan 273 tapausta: 221 kertaa sudet kävivät kiinni lapsiin ja 52 kertaa aikuisiin. Aikakaisjulkaisuissa oli tarkkaan kuvattuna tapahtuman paikka, aika, uhrin sukunimi, nimi, isännimi, sukupuoli, ikä, sosiaalinen asema, mutta myös susien ja ihmisten käyttäytyminen, haavojen kuvaus ja seuraukset niistä. Myös oli kuvailtu raadeltujen uhrien jäännökset. Tämä järkyttävä mutta samalla ainutlaatuinen ja tähän asti analysoimatta jäänyt tiedosto antoi meille mahdollisuuden tutkia tätä ilmiötä kvantitatiivisesti. Tarkastellaanpa tehdyn analyysin tuloksia.

Lasten kohtalot olivat erilaisia: lapsi joko selvisi hengissä, hänet tapettiin, tapettiin muttei syöty tai syötiin. Lisäksi oli merkitty ”suden viemät”. Niissä lapsen kohtaloa ei tiedetä, mutta todennäköisyys löytää kadonnut elävänä oli lähes nolla. Ainoastaan se jää epäselväksi, oliko lapsi syöty tai jätetty kuolleena jonnekin eivätkä etsintäyritykset vain tuottaneet tuloksia.

Aikuisten kyseessä ollen tavataan kaikkia edellä esitettyjä vaihtoehtoja paitsi viimeistä. Aikuista ihmistä ei täyskasvuinenkaan iso susi pitkälle raahaa.

Kaikista 221 kohteena olleesta lapsesta menehtyi 73,4% . Aikuisista tämän järkyttävän kohtalon koki 13,5%. Lapsista selvisi elossa kaikkiaan 26,6%, aikuisista 86,5%.

Esille tulleet erot ovat itsestään selviä. Hyökkäyksen torjuntakyky on aikuisilla suurempi kuin lapsen. Mutta nähtävästi kyse ei ole ainoastaan saaliin painosta ja voimista, vaan myös suden odotuksista yliotteen saamisesta: lapseen nähden onnistumisen odotukset ovat sudella suuremmat kuin aikuisen ollessa kyseessä.

Mielenkiintoista on, että tapettujen lasten osuus on kaksi kertaa suurempi kuin tapettujen ja syötyjen lasten.

Osittain syy lienee siinä, että takaa-ajetun pedon on heitettävä saalis kun se havaitsee takaa-ajajien lähestyvän. Kyllin usein tapahtui silti, että sudella oli riittävästi aikaa. Ruumis löydettiin joskus vasta seuraavana päivänä ja jopa myöhemmin. Niinpä 38:sta löydetystä ruumiista melkein täydellisesti syötyjä oli 50%, raadeltuja ja osittain syötyjä 23,7% ja vain suden hampaiden raatelujäljet todistivat kuolinsyyn 26,3%:lla ruumiista. Tilastollinen ero tapettujen ja syötyjen lasten välillä on merkittävä. Näinollen susien hyökkäykset lasten kimppuun eivät johtune ainoastaan nälän tyydyttämisestä.

Usein susien jäljiltä löydetään myös tapettuja mutta raatelematta jätettyjä kettuja ja supikoiria. Nähtävästi näihin tapauksiin liittyy muita pedon vaistotoimintoihin liittyviä toimintoja, ehkä ”kaunaa” tai ”vihaa”. Mahdollisesti pedon ravinnon hankinnan pyrkimyksiä jarruttaa myös tapetun uhrin epäilyttävä haju. Aikuisen ihmisen haju on voimakkaampi kuin lapsen. Syötyjen lasten prosenttiosuus oli yhdeksänkertaisesti suurempi kuin aikuisten.

Useammin sudet hyökkäsivät 2 – 13 vuoden ikäisten lasten kimppuun. Vanhemman ikäluokan lapsiin hyökkäys kohdistui vaan yksityistapauksissa. Muita useammin sudet kävivät kiinni neljästä kymmeneen vuoden ikäisiin lapsiin ja niistäkin mieluisimpana saaliina olivat kymmenvuotiaat lapset. Onko tämä sattumaa? Mielestäni ei. Hyökätessään lapsen kimppuun suden on otettava huomioon mahdollinen vastustelu ja kuljetusmahdollisuudet. Mitä vanhempi lapsi, sitä vaikeampi on kuljetus varsinkin takaa-ajajien ollessaan kintereillä.

Noin sata vuotta sitten, jolloin lasten kasvunopeuden kiihtymisestä ei ollut pientäkään aavistusta, vuoden ikäinen lapsi painoi noin 8 kiloa, viiden vuoden ikäinen lapsi siinä 15 kiloa, kymmenvuotinen 27 kiloa ja viisitoistavuotinen 46 kiloa. Koska sudet hyökkäsivät useimmiten kymmenvuotisten lasten kimppuun, voi olettaa että suden helposti kuljettaman saaliin paino voisi olla 25 – 30 kilon tienoilla. Huomattakoon että suden mieluisa saalis lammas painaa 35 – 45 kiloa, mikä on sen aikaisen n. 13 – 15 vuoden ikäisen lapsen paino. Tiedetään kuitenkin että aikuisen lampaan voi kantaa vain täysi-ikäinen ja kookas susi.

Suuri osa hyökkäyksistä kohdistui yksinään oleviin lapsiin. Tällaisia tapauksia oli 61%. Melkoisesti harvemmin susi kaappasi lapsen toisten lasten joukosta (26%). Vieläkin harvemmin lapsi otettiin jos aikuisia oli paikalla (9,5%). Useimmin läsnä oli äiti joka oli korjaamassa satoa tai muissa maataloustöissä. Joskus susi kaappasi lapsen aivan äitiraukan silmien edestä.

Kaikkein harvimmin hyökkäykset kohdistuivat lasten ryhmään, joiden mukana oli useampia varttuneimpia ihmisiä. Tällöin susi kaappasi joukosta tavallisesti kaikkein nuorimman. Kolmestatoista tapauksesta, joissa oli kirjattu muistiin myös toisten lasten ikä, yksitoista kohdistui pienimpään lapseen ja vain yhdessä tapauksessa susi otti iältään keskimmäisen pojan tarjolla olleesta kolmesta.

Eläinyksilön koko on näkyvä osoitus sen voimasta, puolustautumis- ja hyökkäysmahdollisuuksista. Kun kaksi koiraa kohtaa, ne yrittävät muuttaa ulkonäköään nostamalla päätään ja häntäänsä, pörhistäen selkäkarvoja. Näin kilpailijat yrittävät näyttää kookkaimmilta ja mahtavammilta kuin ovatkaan. Virtsapostikin yritetään sijoittaa mahdollisimman korkealle aivan kuten karhu jättää kynsiensä jälkiä puun kaarnaan. Koon osoittaminen on merkkinä vastarintaan valmistautumisesta ja kyyristyminen on puolestaan alistumisen merkkinä. Tämä käyttäytyminen on tunnusominaista kaikille villieläimille. Mitä kookkampi ja korkeampi oletettu vastustaja on, sitä suurempi vaara koituu sen haastajalle. Varmasti juuri tämä ominaisuus vaikuttaa uhrin valitsemiseen lasten ryhmästä. Sata vuotta sitten vuoden ikäisen lapsen pituus oli 60 cm, viiden vuoden ikäisen 95, kymmenvuotisen 120, viisitoistavuotiaan 145 (Sokolov, 1977). On otettava huomioon, että aikuisen suden säkäkorkeus noin 70 cm.

Näin olleen viiden vuoden ikäisen lapsen pituus on lähellä suden säkäkorkeutta, puolitoista kertaa matalampi kymmen vuoden ikäista lasta ja melkein kaksi kertaa matalampi viidentoista vuoden ikäistä.

Vertailemalla tapettujen, syötyjen ja suden viemien lasten ikää ja sukupuolta käy ilmi, että katkera kohtalo koitui useimmin nuorempien lasten ja varsinkin tyttöjen osaksi.

Syötyjä lapsia tarkasteltaessa tämä ero on silmiinpistävä: tyttöjen osuus oli 59,4%. Tapettujen, mutta ei syötyjen lasten sukupuolisuhde on lähellä 1 : 1.

Susien viemistä lapsista, takaa-ajosta riippumatta, oli tyttöjä 69,2%. Sudella olivat siis tytöt uhrin valikoinnissa etusijalla. Niissä tapauksissa, jolloin lapsi onnistuttiin saamaan irti suden kidasta taikka lapsi itse teki sudelle vastarintaa, uhrien keski-ikä oli 14,1 vuotta. Niiden lasten ikä, joitten pelastamisessa ihmiset epäonnistuivat oli 8,3 vuotta. Poikia ja tyttöjä oli keskimäärin yhtä paljon ja vanhemman ikäluokan lapsista pelastettuja poikia oli noin kolme kertaa enemmän tyttöihin verrattuna. Hengissä selvisivät siis todennäköisimmin vanhempien ikäluokkien pojat mihin lienee vaikuttanut poikien voima, paon nopeus ja suurempi elopaino. Fyysisten ominaisuuksien ohella siinä lienee ollut tärkeänä tekijänä käyttäytymisen luonne, suteen kohdistuva vastarinta ja sisukkuus.

Esimerkkinä esitän seuraavan tapauksen.

Pihkovan kuvernementin Ostrovan ujezdassa 9. heinäkuuta Timohovon kylän laidalla talonpoikien lapset Fjodor Jegorov 8 v., Foma Markov 9 v. ja Maria Markova 12 v. lähtivät marjaan, havaitsivat yllättäen suden ja alkoivat juosta kotiin. Susi ajoi lapsia takaa saavuttaen heidät ja kaappasi Fjodor Jegorovin. Pienokainen ei menettänyt malttiaan vaan alkoi hakata sutta päähän puuastialla ja kun susi kantoi poikaa metsään, tämä yritti ottaa kiinni suden raajoista estääkseen sitä pakenemasta metsään. Sisua ja päättäväisyyttä osoitti myös hänen sisarensa Maria. Kuullessaan lasten huutoa kylän laidalta ja nähtyään että hänen pikkuveljeään kantaa susi, hän kutsui kaksi koiraa mukaansa ja ryntäsi suden perään. Marian onnistui pelastaa pikkuveli suden kidasta. Susi ehti kuitenkin tehdä pienokaiselle ”12 lievää haavaa” (Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del, 1847 osa 19, s.464).

Tuomme esille vielä samankaltaisen tapahtuman Moskovan kuvernementin Ruzan ujezdasta.

Kolmevuotinen talonpojan pojan Velkinon tilanomistajakylästä ollessa Nastasja -siskon valvomana metsäpellolla otti susi hänen päästään kiinni siskon silmien edessä. Susi heitti pojan selkäänsä ja lähti juoksemaan metsään. Tyttö ei jäänyt neuvottomaksi vaan riuhtasi veljen melkein suden kidasta silloin kun peto pysähtyi yrittäen vaihtaa otettaan saaliinsa päästä vyötärölle. Susi hyökkäsi raivostuneena tytön päälle, mutta ehti repiä vain tämän paidan, sillä paikalle saapui kylänväki pelastamaan lapsia. Susi jätti lapset rauhaan ja väen ollessa vielä tapahtumapaikalla juoksi kylään, tappoi sidottuna olevan vasikan ja hävisi metsään. Sen jälkeen kaikki yritykset löytää susi olivat tuloksettomia. Pikku Sergeille annettiin lääkärinapua ja hänen terveytensä ei enää ole vaarassa. Hänen Keisarillisen Majesteettinsa kuultua asiasta hän käski antaa uhrin siskolle palkkioksi 150 ruplaa hopearahana” (Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del, 1848 osa 24, s.161-162).

Sudelta on mahdollista pelastautua kiipeämällä puuhun taikka muuhun paikkaan, johon peto ei ylety. Plavskojen kylässä Slonimin ujezdassa, Grodnon volostissa 7 elokuuta 1850 susi hyökkäsi kolmetoistavuotiaan pojan kimppuun. Tämä puolustautui kepillä ja ehti hypätä aidalle. Susi haavoitti ainoastaan lievästi hänen jalkaansa.

(Jatko-osa)

”Ohota i ohotnitshje hozjaistvo” N 7, 1990, ss. 12 –14.

Sudet ihmissyöjinä

Kun ottaa huomioon ikivanhan vihan ihmisen ja suden välillä olisi paikallaan olettaa, että suden agressiivisyyttä voi esiintyä niissä paikossa, missä susi tuntee olevansa isäntä, toisin sanoen seuduilla jotka ovat kaukana ihmisen asutuksesta. Hyökkäystapausten analysointi (172 tapausta) osoitti kuitenkin aivan päinvastaista. Hyökkäyksistä 41,3% tapahtui kaukana asutuksesta ja loput 58,7% sen läheisyydessä. Sadasta hyökkäystapauksesta, jotka muodostavat 58,7% kaikista tapauksista oli peto kolmessa tapauksessa hiipinyt talon porstuaan taikka talon yhteydessä olevaan heinälatoon (sarai) ja kaapannut sieltä nukkuvan lapsen. Yhteensä 39:ssä tapauksessa susi nappasi lapsen kotipihalta ja 58:ssa tapauksessa aggressio tapahtui kylän laidalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

Tapausten vertailu osoitti, että uhrien ikä ja välimatka hyökkäyspaikalta kylään ovat suhteessa toisiinsa. Jos hyökkäys tapahtui kylästä loitompana, lasten keski-ikä oli 8,8 vuotta, jos lähellä asutusta (kylän laidoilla tai tienoilla, talojen tuntumassa), uhrien keski-ikä aleni 7 vuoteen ja hyökkäyksissä talon seinustoilla tai kotipihaa lasten keski-ikä oli 6,6 vuotta. Lisäksi, eteisestä taikka saraista kaapattujen lasten ikä oli 5,3 vuotta. Mitä lähempänä kaappaus tapahtui aikuisia ihmisiä sitä pienempi oli kaapattujen keski-ikä ja päinvastoin: kaukana asutuksesta – metsässä, pensaikossa, metsätiellä keski-ikä kasvoi lähes 9,4 vuoteen.

Selitys tähän saattaa piillä lasten itsenäistymisessä: mitä vanhempi lapsi sitä kauemmaksi asutuksen ulkopuolelle hän uskaltautuu. Samalla voisi olettaa eläimen olevan jotenkin tietoinen koston mahdollisuuden kasvusta, siitä että kielteisiä seuraamuksia saalistuksesta on odotettavissa varmemmin lähempänä asutusta. Kaukana asutuksesta susi tuntee itseänsä itsevarmaksi ja hyökkää siksi vanhempienkin lasten kimppuun.

Näitä ajatuksia tukee myös lasten iän jakautuma saalistushetken tilanteen suhteen.

Susien varastamien lasten keski-ikä niissä tilanteissa, joihin ei liittynyt takaa -ajoa, oli 6,2 vuotta. Tämä kasvoi 7,5 vuoteen niissä tilanteissa joissa takaa-ajo järjestettiin ja suden piti jättää saalis. Mutta niiden pienokaisten keski-ikä, jotka susi vei ajosta huolimatta oli 5,5 vuotta. Mitä pienempi lapsi, sitä pienempi oli hänen painonsa ja sitä helpompi hänet oli kantaa hankaloittamatta pakoa.

Kun susi hyökkäsi lapsiryhmään se useimmiten kaappasi pienimmän lapsen. Usein se odotti sitä hetkeä jolloin pienokainen alkoi jäädä toisista jälkeen tai kompastui. Tämä näkyy varsin usein tutkimissamme asiapapereissa, jotka koskevat susien hyökkäyksiä. Suden käyttäytymisessä tuntuu myös näkyvän jonkinlainen epävarmuus, jos saaliskohde on vähänkin epätavallinen suden kannalta.

Samalla on kuitenkin tietoja suden erittäin röyhkeästä käyttäytymisestä, jolloin se vie lapsen äidin taikka toisten aikuisten silmien edestä ja jopa yrittää kiskoa lapsen sylistäkin. Tässä yksi esimerkeistä:

”Pallan moisiossa Derptin ujezdassa Liivinmaan kuvernementissä talonpoika Juri Tuban lapset, yksitoistavuotias poika Jaan ja kuusivuotias tytär Katri olivat 16. heinäkuuta poimimassa marjoja noin 50 askeleen päässä talosta kun yhtäkkiä ilmestyi susi. Jaan otti siskonsa syliinsä pelastaakseen tämän, mutta susi hyökkäsi ja riuhtasi tytön irti paeten saalineen metsään. Jaanin avunhuutojen hälyyttämänä kiiruhti talon emäntä paikalle, mutta suden takaa-ajon aikana löydettiin vain revitty paita ja muutama luukappale.” (Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del, 1846 osa 16, s. 563).

Peto voi uhmata aikuisen miehenkin läsnäoloa. ” Azarichin kylässä Byhovon uezdassa Mogilevin kuvernementissä talonpoika Denis Filipov ja kaksi poikaa, Fjodor Mihailov 12 ja Juri Azarov myös 12, olivat heinänvedossa. Heidän kanssaan oli 8-vuotias tyttö Darja Azarova, jonka sudet jokea ylitettäessä kiskoivat heidän käsistään ja veivät metsään. Läheisellä niityllä olleet talonpojat eivät voineet pelastaa tyttöä. Takaa-ajon aikana he löysivät kahdesta paikasta paidan ja ruumiinosia” ( Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del, 1846 osa 16, s. 563).

Susien aiheuttamat haavat olivat useimmiten niskassa taikka päässä. Tällaisia haavoja oli yli 60%. Useimmiten pedon hampaat lukkiutuvat lapsen kurkkuun taikka niskaan. Tällä tavalla sudet tappoivat joka neljännen lapsen. Tappavien puremien lisäksi hampaanjälkiä oli usein käsivarsissa, jaloissa, sormissa ja muissa ruuminosissa. Suurin todettu puremien määrä oli neljäkymmentä.

Kaapatessaan lapsen susi ei aina heti tapa. On tapauksia jolloin ihmisten onnistui pelastaa lapsi elävänä suden kidasta vain vähäisin vammoin. Esitämme vielä yhden esimerkeistä.

20 huhtikuuta Vitebskin kuvernementin Suurazhkin piirissä maanomistaja Potjomkinin kartanotilalla paimennuksessa ollut 14 vuoden ikäinen talonpojan poika Pavel Abramov joutui metsästä ilmestyneen suden hampaisiin ja raahattiin metsään. Siellä pojan kiskoi suden suusta maanomistaja Kovetckin talonpoika Kirilä Kuzmin, joka lähetti toisen paimenen kuljettamaan poikaa kylään. Susi palasi kuitenkin metsästä, hyökkäsi uudestaan onnettoman pojan kimppuun ja vielä kerran kylästä saapuneet ihmiset saivat kiskoa pojan pois suden kidasta. Kahdesti pelastettu poika jäi eloon eikä saanut merkittäviä vammoja, vain muutamia siniruskeita naarmuja oikeaan kylkeen ja oikeaan käteen (Zhurnal Ministerstva Vnutrennih Del, 1849 osa 7, ss. 148-149).

Esitetty tosiasia todistaa, että peto voi olla todella sinnikäs saalistaessaan. Tällä ilmiöllä onkin biologinen selitys: suuntautuminen uuteen saaliskohteeseen on pedon kannalta epäedullista, sillä sen voimavarat vielä eivät ole kuluneet mutta susi itse on jo kuluttanut omia voimiaan. Tämä ei ole kuitenkaan aivan säännönmukainen ilmiö. Kun peto iskee lapsiryhmään se voi jättää saaliksi valitsemansa kohteen ja hyökkätä puolustajan kimppuun.

Metsästäessään lapsia susi käyttää sille ominaisia saalistustapoja, joita se käyttää toistenkin eläinten pyynnissä. Tunnetaan tapauksia, jolloin susi on paiskannut lapsen hyökätessään täydellä voimalla maata vasten, kuten petojen voi odottaa menettelevän saaliinsa vastarinnan vähentämiseksi. Tiedotuksissa mainitaan myöskin ruumin nostosta selän päälle. Näinhän suden on nähty kantavan myös lammasta helpottaakseen pakenemistaan.

Kaapattuaan uhrinsa susi yrittää kantaa sen suojaiseen paikkaan, kuten metsään, pensaikkoon, suolle tai ruispellolle. Miten pitkälle se kantaa saaliinsa? Yhdeksässä kuvatussa tapauksessa matka vaihteli puolesta virstasta kolmeen, keskimäärin 1,4 virstaan eli puoleentoista kilometriin. Neljässä tapauksessa lapsen jäännökset poimittiin suolta.

Suurin osa hyökkäyksistä tapahtui valoisaan aikaan: aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä. Ainoastaan seitsemässä tapauksessa hyökkäys tapahtui iltamyöhällä. Päiväsaikaan suden pyyntitoiminta riippuu ihmisten aktiviteetista. Suden tiedetään liikkuvan paljon öiseen aikaan, mutta tässä susi osoittaa kykyä sopeutua saaliin vuorokautiseen aktiviteettiin ja uusiin oloihin.

Meidän tutkimissamme tapauksissa 68% :ssa hyökkäyksistä vastasivat yksinäiset sudet, kolme kertaa (1,3%) hyökkäykseen osallistui pari, kuudessa tapauksessa määrä jäi epäselväksi ja 65 ilmoituksessa puhutaan susien tappamista lapsista, mutta tarkkojen tietojen puute ei anna mahdollisuutta päätellä osallistunutta susimäärää.

Lapsiin kajotessaan valtaosa susista jäi ilman vastatoimia. Ainoastaan 8,3% susista tapettiin. Yhdeksän sutta kymmenestä hyökänneestä jäi eloon. Vallanpitäjät yrittivät järjestää laajoja sudenajoja, joihin osallistui jopa kaksi tuhatta henkeä, mutta nekin olivat useammiten tuloksettomia. Yleensä onnistuttiin lopetettamaan vain kaksi tai kolme sutta mutta vielä useammin ei yhtään.

Venäjän XIX vuosisadan seitsemänkymmenestä kuvernementistä ja erikoisaluesta sudet saalistivat lapsia 23 kuvernementissa.

Tämän hirvittävän ilmiön esiintyminen (273 tapausta) jakautuu sangen epätasaisesti. Jenisein, Kovnan, Kostroman, Tverin, Tomskin ja Harkovin kuvernementeissa merkittiin muistiin 1-2 tapausta. Irkutskin, Kalugan Vitebskin, Vologdan, Volynin ja Pihkovan kuvernementeissa 3-6 tapausta. Vladimirin, Kiovan, Minskin, Moskovan ja Tshernigovin kuvernementeissa 8-15 tapausta. Kaikista pahimmat suden hyökkäyssarjoista olivat Podolskin 19 tapausta, Grodnon 20, Liivinmaan 21 ja Pietarin 22 tapausta. Ennätys tuli Mogilevskin kuvernementissa – 30 tapausta.

Suden hyökkäykset tapahtuivat kuitenkin vain osassa kuvernementin aluetta, vaan tietyissä ujezdoissa ja jopa tietyissä ujezdan asutuksissa. Ihmisten käyttäminen saaliina oli yleisintä läntisissä ja luoteisissa kuvernementeissa. Tappajasusien hirmuvallan kausi (ensimmäisestä viimeiseen tappotapahtumaan) vaihteli kuvernementittäin 1 vuodesta jopa 17 vuoteen, mutta keskimäärin se oli 6 vuotta. Se toistui 8-10 vuoden jaksoina, mutta 14 kuvernementissa, joissa agressiivisiä susia todettiin monia kertoja, tapauksia oli noin kahden vuoden välein. Suurin määrä lasten menetyksiä ja raateluja oli 19, mikä tapahtui Liivinmaan kuvernementissa, mutta keskimäärin se oli 6 lapsen tasolla. Aineiston kokoava tarkastelu 21 vuoden jaksolta osoitti, että susien agressiivisuus ihmistä kohtaan vaihtelee vuodenajoittain. Minimissään se on talvikuukausina, kasvaa kevään mittaan, tehostuu kesällä, alenee jyrkästi syksyllä ja hiljenee taas talveksi. Tämä ilmiö on havaittavissa vain lasten ollessa kyseessä. Aikuisiin kohdistuva hyökkäys voi tapahtua ympäri vuoden. Lapsiin juuri kesällä suunnatut hyökkäykset huomasi P.A. Manteifel tutkiessaan toisen mailmansodan aikaisia ja sotienjälkeisiä tapauksia. M.P. Pavlov (1989) sitoo tämän ilmiön susipentueitten kasvattamis- ja ruokkimiskauteen. Mielestämme muitakin syitä on. Kylmänä aikana lapset käyvät vähemmän ulkona, vielä harvemmin metsässä ja näin suden kohtaamisen todennäköisyys jää pieneksi myöhään syksyllä, talvella ja varhain keväällä. Kevään tullen lapset pyrkivät kaikin keinoin ulos ja susiturmien mahdollisuudet kasvavat.

Moniin tapausilmoituksiin on kirjattu, millä asioilla lapset olivat suden hyökätessä. Niinpä marjoja, sieniä, pähkinöitä poimimassa, koivun silmuja tai suolaheinää keräämässä oltiin 14 tapauksessa; jaloittelemassa, leikkimässä tai uimassa 16 tapauksessa; karjaa laitumelle ajamassa taikka paimenessa 18 tapauksessa. Aineiston tarkastelu osoittaa, että hyökkäyksillä aikuisten kimppuun on aivan toinen tausta. Tavallisesti suden kanssa jouduttiin ottelemaan lapsia taikka karjaa sudelta puolustaessa. Pihalle, navettaan tai taloon tulleen suden yllättävä kohtaaminen, susilauman kohtaaminen niiden kiiman aikana taikka sutta ahdistettaessa oli tavallista. Monissa tapauksissa hyökkäysten syyt kuitenkin jäävät epäselviksi.

Vertailemalla suden hyökkäystilanteita lasten ja aikuisten suhteen näemme, että kahakat aikuisten kanssa tapahtuivat yleensä tilanteissa, joissa sudet olivat pakotettuja hyökkäämään ja joissa aikuinen ihminen oli suden tiellä. Hyökkäykset lapsiin johtuivat suden itsensä käyttäytymisestä eikä näissä tapauksissa ole siten mitään ”lieventävää asianhaaraa”.

Tarkastellaanpa vähän seikkaperäisemmin kuuluisimpia susien tihutyötapauksia yhden ujezdan puitteissa. Mogilevin kuvernementin Byhovon ujezdassa 65 päivän jaksolla, alkaen 18 kesäkuuta ja 23 elokuuta vuonna 1846, susien hyökkäyksiä lapsia vastaan tapahtui 10 kertaa. Viimeinen hyökkäys tuona vuonna kirjattiin 6. päivänä lokakuuta ja seuraavan vuoden huhtikuussa naarassusi hyökkäsi kolmen karjaa paimentaneen pojan kimppuun. Yhden heistä susinaaras raateli kuoliaksi, mutta apuun tullut talonpoika ampui raatelijan. Siihen loppuivat susien hyökkäykset lasten kimppuun sen ujezdan aluella. Naaraan käyttäytyminen oli röyhkeää ja taitavaa. Se nappasi lapsen usein aikuisten silmien edestä, ehti tappaa uhrin ja kuusi kertaa jopa ehti sen kanssa metsään pakenemaankin. Vietyjen lasten jäännöksiä löydettiin ainoastaan kahdesti. Uhrien ikä vaihteli 5 – 16 vuoteen, keskimäärin se oli 10 vuotta.

Mogilevin kuvernementin Rogachovan ujezdassa susien lapsiin kohdistuva saalistus jatkui neljä vuotta peräkkäin (1844 – 1847), sitten kahden vuoden kuluttua vuonna 1850 se toistui jälleen. Kaikkiaan menehtyi yhdeksän lasta. Ensimmäisenä vuonna kuoli kolme lasta, pari vuotta meni kaksi ja sitten jälleen yksi lapsi vuodessa. Kaikissa tapauksissa, yhtä lukuun ottamatta, uhrit tapettiin. Viidessä tapauksessa uhrit oli raadeltu ja osittain syöty. Ensimmäisessä tapauksessa kymmenvuotiaalta tytöltä oli purtu niska poikki, irroitettu oikea korva sekä revitty rinta ja oikea kylki. Toisessa tapauksessa nelivuotiselta lapselta oli jalat syöty polviin saakka ja ruumis oli peitetty mullalla. Kolmannessa tapauksessa nelivuotisen tytön jäännöksistä löytyi vain pää, kädet, rinta ja muutamia jalkojen luita. Neljännessä tapauksessa kahden ja puolen vuoden ikäisen tytön isä yllätti suden raatelemassa tyttöä. Ruumis oli jo puoleksi syöty. Viidennessä tapauksessa kuusivuotialta pojalta, jonka susi kaappasi talon pihasta, löydettiin vain jalka noin virstan päästä talosta. Tästä havaitaan, että susi ei heti ryhdy syömään ihmisen lihaa vaan totuttautuu siihen vähitellen: kerta kerralta ruumiista jää yhä vähemmän tähteeksi. Nähtävästi sama yksilö oli tässä erikoistumassa ihmislihan ja varsinkin lapsenlihan käyttöön. Uhrien keski-ikä oli 6 vuotta.

Podolin kuvernementin Kamenetskin ujezdassa lapsiin kohdistettuja hyökkäyksiä kirjattiin kolme kertaa: 1844 yksi tapaus, 1849 seitsemän ja 1850 yksi. Pahimpana hyökkäysvuonna niistä neljä tapahtui kesäkuussa ja kolme elo–syyskuussa. Samoin kuin edellisessä kuvauksessa susi ei heti oppinut syömään lasten lihaa. Viittä ensimmäistä lasta oli vain raadeltu, kuudennella kerralla nelivuotisesta pienokaisesta jäivät ainoastaan pää ja jalat. Seitsemännestä lapsesta – yhdeksänvuotisesta tytöstä- oli kirjattu: ”täydellisesti syöty”.

Pihkovan kuvernementin Ostrovan ujezdassa vuosina 1847-1848 oli neljä hyökkäystapausta lapsiin. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa lapset onnistuttiin saamaan irti suden kidasta, mutta kahdessa viimeisessä uhrit löydettiin tapettuina. Peto vei heidät metsään, raateli kuoliaaksi muttei syönyt.

Pietarin kuvernementin Jamburgin ujezdassa 21 päivän aikana (25 kesäkuuta – 16 heinäkuuta) tapahtui viisi hyökkäystä lapsiin kesällä ja sen lisäksi yksi lokakuussa. On huomioitava, että kaikissa tapauksissa susi tappoi lapsia yrittämättäkään syödä. Kaksi kertaa se raahasi ruumiit metsään, mutta ruumiit löydettiin ehjinä ilman paloitteluyritysten jälkiä.

Grodnon kuvernementin Slonimin ujezdassa elokuun alkupuoliskolla vuonna 1850 oli 9 hyökkäystä lapsiin ja seuraavana vuonna heinäkuun loppupuolella lisääksi vielä kolme hyökkäystä. Uhrien keski-ikä oli 11vuotta. Kahdestatoista lapsesta sudet söivät viisi, loput oli tapettu ja raadeltu. Tiedetään, että sudet voivat mahansa täytettyään olla monia vuorokausia syömättä: tässä tapauksessa syömätapausten aikavälit olivat noin viikko.

Kalugan kuvernementin Peremyshlinskin ujezdassa toukokuussa 1850 oli neljä lapsiin kohdistunutta hyökkäystä. Ensimmäisenä (5.05.1850) peto vei kaksivuotisen pojan, viikon kuluttua (13.05.50) susi yritti hyökätä viisivuotisen pojan kimppuun. Talonpojat ehtivät pelastaa tämän, mutta hän kuoli saamiinsa vammoihin. Seuraavana päivänä (14.05.50) susi vei metsään seitsenvuotisen pojan. Kymmenen päivän kuluttua susi ahdisteli nurmikolla leikkiviä lapsia, ensiksi tyttöä ja sitten poikaa, jotka aikuisten kuitenkin onnistui saada sudelta turvaan. Kuten näemme, uhrien ikä kasvoi hyökkäys hyökkäykseltä ja viimeksi kasvoi myös uhrien määrä.

Liivinmaan kuvernementin Derptin ujezdassa sudet kahden kuukauden aikana, 11 heinäkuuta – 8 syyskuuta välissä suorittivat 16 hyökkäystä. Niistä yhdessätoista lapset onnistuttiin saamaan susilta pois lievin tai kuolettavin haavoin ja viisi kertaa pedon onnistui viedä uhrit. Heidän surullinen kohtalonsa lienee selvä, vaikka vain yhdessä tapauksessa lapsen jäännökset löydettiin. Onnistuneiden hyökkäysten aikavälit vaihtelivat neljästä kuuteen päivään ja kaikki ne kuuluvat ensimmäisen tyypin tapauksiin. Viimeisten yritysten epäonnistuminen antaa mahdollisuuden olettaa, että niihin ottivat osaa pedot, joiden ”ammattitaito” ei ollut kovin korkealla. Voi olettaa niiden olleen tappajasuden varttuneita pentuja. Eestin kuvernementin Ost-Garienskin piirissä kesäaikana 1846 – 1847 sudet hyökkäsivät 11 kertaa, joista seitsemän johti surulliseen lopputulokseen.

Monessa tapauksessa sudet terrorisoivat lapsia mainituissa kylissä. Niinpä Tshernigovin kuvernementin Grodnitskin ujezdan Kuchinovkan kylässä susista sai kärsiä kuusi lasta. Kaikki, yhtä kaksitoistavuotista tyttöä lukuunottamatta, olivat kolmesta kymmeneen vuoden ikäisiä poikia. Podolin kuvernementin Letitshevskin ujezdan Kozatshokin kylässä sudet hyökkäsivät neljä kertaa lapsen kimppuun.Vain yksi lapsi onnistuttiin saamaan pois pedolta.

Melkein jokaisella ihmissyjäsusien tapausten ryppäällä on jonkinlainen oma luonteenomainen piirteensä: onnistuneiden hyökkäysten jaksollisuus, uhrien ikäluokkien samankaltaisuus, kohdistuminen tiettyihin asutuksiin yms. Tämä antaa mahdollisuuden olettaa, että paikkakunnittain rosvoilivat aina samat susiyksilöt. Hyökkäysten loppuminen susinaaraan surmaamisen jälkeen Mogilevin kuvernementin Byhovon ujezdassa on tästä osoituksena.

Miksi ihmiseen ja hänen lapsiinsa kohdistuva suden agressiivisuus oli tavanomaista menneisyydessä, jopa sota-aikaan ja sodanjälkeisinä vuosina (Pavlov, 1965)? Miksi sitä ei esinny enempää nykypäivinä, vaikka susikannan koko maassamme on huomattavan suuri? Syitä voi löytää moniakin. Ensiksikin maaseudun väestö on vähentynyt. Satoja tuhansia yksityisiä tiloja, pieniä ja keskisuuria kyliä sekä kartanotiloja on lopetettu. Maa ja metsätalouden mekanisoinnin ansiosta metsissä ja pelloilla työskentelee nykyään vain pieni määrä pääasiassa aikuista väestöä. Nykyään äidit eivät kanna pienokaisiaan peltotöihin, kuten kantoivat ennen. Niinpä suden ja lasten kohtaamisen mahdollisuudet ovat supistuneet miljoonasosiin.

Ennen muinoin karjaa paimennettiin pieninä laumoina. Nykyään se on melkein ympäri vuoden suurilla farmeilla ja jos se ylipäänsä käy laitumella, niin sitten suurina laumoina paimeninaan miehet ratsuhevosillaan. Paimenpoikia, joihin susien hyökkäys ennen usein kohdistui, on enää mitättömän vähän.

Nykyinen maatalouden rappeutuminen johtaa säännöllisesti karjaeläinten joukkokuolemiin. Tasavallan ylin syyttäjä A.Ja. Suharev esitti Kansanedustajien toisessa istunnossa vuonna 1989 tappiolukuja karjan joukkokuolemista, jotka rahassa mitaten lähestyivät kahden miljardin ruplan arvoa. Hautaamattomia raatoja riittää susien ja toistenkin petojen ruoaksi yllin kyllin. Ihmisten aseistus on lisääntynyt. Jos ennen metsästys olikin herrasväen harvojen henkilöiden etuoikeus, monella on kotonaan nykyään haulikko. Käytössä on laaja valikoima rautoja, vaijeriansoja ja myrkkyjä (vm:n käyttö kiellettiin vuonna 1988). Susia kaadetaan sekä maasta että lentotekniikkaa käyttäen. On myös kehitetty ennen tuntemattomia menetelmiä, kuten metsästys lippusiiman avulla.

Kasvun yleisen nopeutumisen ansiosta lapset ovat nykyään myös kookkampia ja voimakkampia, joten he siitä syystä voivat jo aikaisempaa nuorempina tehdä sudelle vastarintaa. Nykyään kolmetoistavuotias poika on jo kuusitoistavuotisen maaorjuuden aikaisen pojan kokoinen. Nykyinen vaatetus suojaa myös hyvin ihmistä suden puremilta. Topattu takki ja housut suojaavat luotettavasti ”rikollista” näyttelevää henkilöä palvelukoirien kilpailussa. Paljasjalkaiset, ilman housuja juoksentelevat pojat olivat maaorjuuden aikana helppoja ja maukkaita saaliita verrattuna nykyisiin hyvin puettuihin lapsiin, joilla paljaaksi jäävät ainoastaan kädet ja kasvot. Nähtävästi peto havaitsee paljaan ihon suojattomuuden hyvin.

Päätteeksi pari huomautusta. Jos on pahaa, on aina jotain hyvääkin.

Se Neuvostoliiton aikainen komentobyrokraattinen järjestelmä maataloudessa, joka ei kyennyt ruokkimaan maamme väestöä, loi toisaalta sellaiset olot, jotka vähensivät suden hyökkäämisen mahdollisuuksia lasten kimppuun. On kuitenkin huomattava, että pyrkimys palata maalle autioituneisiin kyliin, maaseutuväestön kasvu ja karjan kuolleisuuden väheneminen voi jälleen johtaa suden uusiin agressiivisuuden leimahduksiin varsinkin lapsia kohtaan.

Ja toiseksi: kuten olemme nähneet, suden käyttäytymisessä on erikoista se, että ihmisen tappamisella ja syömisellä on yhteyttä uhrin sukupuoleen, elopainoon yms. Nämä piirteet todennäköisesti auttavat sutta hyökkäyksissään ja ovat merkkinä sekä suden ehkä alkeellisesta järjestä, mutta myöskin hyvästä fyysisestä kunnosta. Minulle tuli tutkimuksen aikana selväksi, että kaikki käsitellyt aggressiotapaukset ovat terveiden eikä raivotautisten susien tekosia. Näin olleen esitetyt tulokset kumoavat sen syvään juurtuneen käsityksen, että terve susi ei olisi aggressiivinen ihmiselle.