Lohenkalastusmatka Varzugalle

Lohen kalastusta Kuolan niemimaan tunnetuimmalla lohijoella. Kalastuskausi alkaa aikaisin keväällä 15.5 ja päättyy myöhään syksyllä jäiden tullessa jokeen. Sesonki jakaantuu joen alaosalla missä kalastus tapahtuu kahteen osaan ennen juhannusta ja syyskuulle. Ryhmän viikkosaalis on helposti yli sata lohta kooltaan 3-5 kg. Sattumakaloina voi saada meritaimenta

Varzuga on hieman ruskehtavavetinen, suuri lohijoki, joka virtaa upean metsämaiseman halki. Joki sopii erinomaisesti perhokalastukseen kahdenkäden välineillä. Pyynti on vain Catch & Release pyyntiä.

Kalastajien käyttöön on varattu useamman kilometrin mittainen jokipätkä. Kulku kalastuspaikoille tapahtuu veneillä, joita oppaat ajavat ja itse kalastus tapahtuu joen molemmilta rannoilta. Joki on hyvin kahlattavissa rauhallisen virtauksen ansiosta. Kalastus on sallittu niin perinteisin perhovälinein kuin myös virvelillä. Joella on myös paljon muita kalastajia. Oppaat ovat ryhmän käytössä koko ajan.

Välineistä veden väristä johtunen. Oranssimustat ja punaiset perhot ovat antaneet parhaiten saalista. Hyvän lohennousun aikaan kaikki perhot, mitä on tarjottu, ovat kelvanneet. Virvelillä kalastava pärjää normaaleilla vaapuilla ja lusikkauistimilla.

Majoittuminen käyttöömme on varattu uusi mökki. Johon sopii majoittumaan viisitoista henkeä kerralla. Ruokailut tapahtuvat aamupalan ja päivällsen osalta mökissä ja lounas nautitaan joella. Sauna lämpiää tarvittaessa

Matka alkaa Kelloselän rajan ylityspaikalta linja-autolla, jossa rajan ylitys. Tullimuodollisuuksien jälkeen jatketaan kohti Varzugan kylää. Matka kestää noin 8 tuntia. Perillä on ensimmäiseksi vuorossa majoittuminen mökkiin ja päivällinen. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen aloitetaan kalastus. Viimeisen aamuna aikaisen aamupalan jälkeen alkaa kotimatka.

Kalastusmatka Varzuga-joelle
Valmiit ryhmät pyytäkää tarjous

Matkan hintaan sisältyy: Matkan hintaan ei sisälly: Varaustilanne 2011
15.5 - 21.5
21.5 - 28.5
28.5 - 04.6
04.6 - 11.6

Kuvat
kuva kuva
kuva kuva
kuva kuva
kuva