Pilkkiretki metsälappiin
Pilkille metsälappiin Kuolan niemimaalle: alue alkaa heti rajavyöhykkeen jälkeen
Rajajoosepista ja jatkuu aina Tulomaaltaan rannoille asti. Alueen koko on tuhansia
neliökilonmetrejä ja siellä odottavat lukuisat järvet, joet ja lammet pilkkijöitä.
Suurin osa alueesta on aikanaan kuulunut Suomelle. Sotien jälkeen vain harvat ovat
käyneet alueella puhumattakaan kalastaneet siellä. Kalojen keskikoko on suuri
verrattuna kotoisiin kaloihin. Sesonki ajoittuu huhti- ja toukokuulle keleistä
riippuen. Tavallisena saaliskalana ovat suuret harjukset, siiat, ahvenet sekä
sattumakaloina taimenet ja raudut.
Pilkkijöiden käyttöön on varattu kaikki alueen vesistöt. Kalastus tapahtuu
leiristä käsin, joka sijaitsee Lounajärvellä päivittäin aina uudella järvellä tai
joella. Paikkaa vaihdetaan länsimaisilla moottorikelkoilla. Kelkkojen perässä on
kunnon reet ja niissä peurantaljat pehmusteena ja lämmikkeenä. Oppaat kuljettavat
pilkkijät kalapaikoille ja ovat koko ajan pilkkijöiden apuna.
Välineistä pilkkivavat on syytä varustaa riittävän vahvoilla siimoilla minimi
0,30 mm tai kunnon kuitusiimaa. Kelat on syytä trimmata siten, että ne tarvittaessa
antavat siimaa ulos. Isot leetsit, mosarit, suuret morrit ja erilaiset tasapainot
ovat varmavalinta pilkkikukkaroon. Kaira on syytä olla vähintään 5 tuumainen,
normaalilla varrella pärjää hyvin. Kunnon pilkkihaalari tai kelluntahaalari takaavat
kunnon kenkien ja rukkasten kera nautittavan retken.
Leiri sijaitsee Lounajärven rannassa olevissa kämpissä. Kämpistä löytyy
laverit ja niiltä ilmapatjat. Ruokailut tapahtuvat kämpällä (aamupala ja päivällinen).
Päiväkahvit eväineen nautitaan kalastuksen lomassa järvellä.
Matka alkaa Ivalosta, mistä siirrytään yhteiskuljetuksella Rajajoosepin kautta
Venäjälle. Tullimuodollisuuksien jälkeen automatka jatkuu vielä 37 km. Siitä eteenpäin
siirrytään kelkoilla leiriin, jonka kesto on noin pari tuntia. Leirissä odottavat
lämpimät kämpät ja kokki myöhäisen lounaan kanssa. Lounaan ja majoittumisen jälkeen
lähdetään pilkille Lounajärvelle. Illaksi palataan lämpimään kämppään päivälliselle
ja yöpymään. Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen lähdetään pilkille lähivesistöihin
ja palataan illaksi lämpimiin kämppiin, missä odottaa päivällinen. Viimeiseksi yöksi
siirrytään hotelliin Ylätulomalle, missä majoittuminen saunominen ja päivällinen.
Aamupalan jälkeen aloitetaan kotimatka.
Kalastusmatka metsälappiin talvella
Valmiit ryhmät pyytäkää tarjous:
seppo.muttilainen @ pp.inet.fi
Matkan hintaan sisältyy
- kyydit edestakaisin Ivalosta
- ruokailut kämpillä ja maastossa
- kalastusluvat
- majoituksen kämpissä
- kelkkakyydit
- oppaiden palvelut
- majoituksen hotellissa viimeisenä yönä
- saunomisen
- ruokailut hotellissa
Matkan hintaan ei sisälly:
- alkoholi- ja virvoitusjuomat
- vapaaehtoiset tipit kokille ja oppaille
Varaustilanne 2011
02.4 - 09.4 täynnä
Kuvat