Lohenkalastusmatka Kuola- ja Kitzajoelle Olenian lodgelle
Lohen kalastusta Kuolan niemimaan parhaimmilla suurlohien joilla. Kalastuskausi
alkaa heti jäiden lähdettyä ja jatkuu myöhäiseen syksyyn. Kausi jakaantuu kolmeen
sesonkiin. Heti jäiden lähdettyä nousevat suurimmat lohet, heinäkuulla nousee
molempiin jokiin paljon jalka luokan lohta sekä kookasta tittiä. Syyskuulla alkaa
toinen suurlohien nousu jatkuen aina jäiden tuloon saakka.
Päivittäin joesta saadaan useita yli 10 kg:n lohia ja viikkosaalis on ryhmällä
todella runsas joukossa useita suurlohia.
Molemmat joet ovat hieman ruskeavetisiä johtuen tummasta pohjasta ja soista joiden
läpi joet yläjuoksulla virtaavat. Rannat ovat paikoin syvät ja vaikeuttavat kahlaamista
etenkin kevät tulvien aikaan. Kalastus on sallittu vain perinteisillä perhovälineillä.
Joet sopivat erinomaisesti kalastukseen kahdenkäden perhovälineillä tai riittävän
jämäköillä yhdenkäden välineillä. Pyynti on Catch & Relase – pyyntiä joten kaikki
lohet vapautetaan. Kaudella 2006 kaikki asiakkaat saivat lohta.
Kauden 2006 aikana
saatiin 70 vavalla 1640 lohta suurimman ollessa 20,5 kg , 22 lohta ylitti 15 kg
sekä lukuisa joukko yli 10 kg.
Kalastajien käyttöön on varattu Kitza jokea. Maantiesillasta alaspäin reilut
parikilonmetriä ja sille pätkälle mahtuu lukuisia hienoja pooleja. Kuolajokea on
varattu Medvetsa joen suusta alaspäin koko III-alue loppuun eli reilut 10 km.
Tälle joki pätkälle mahtuu kymmeniä hienoja pooleja. Alueella ei ole muita kalastajia
kuin leirissä kerrallaan asuvat 14 kalastajaa. Venäläinen opas aina 1-2 kalastajaa
kohti vie heidät pooleille leiristä autolla tai veneellä. Pooleja vaihdetaan
päivittäin kalastajien kesken joten kaikki pääsevät kalastamaan eri pooleissa ja omassa rauhassa.
Välineistä lohta saadaan kaikenlaisilla perhoilla ja vain väkäsemättömän koukun
käyttö on sallittu. On syytä tarkistaa että kelalla on tarpeeksi pohjasiima ja
käyttää tarpeeksi vahvaa peruketta 0,40 mm. Päiväreppu on syytä varata mukaan,
siinä kulkevat varusteet hyvin autossa tai veneessä.
Leiri sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Murmanskista noin kaksi kilonmetriä Kitza
joen haarasta ylävirtaan. Leiri on varustettu korkea tasoisesti sähköt, sateliitti TV,
vesijohto ja jne. Leirissä majoitutaan mökeissä yhden hengenhuoneissa joissa on
kaikki mukavuudet. Yhteinen suuri ruokailurakennus, olohuoneineen ja terasseineen
mistä aukeaa hieno näköala kotipooliin tarjoaa viihtyisät puitteet. Erillinen suuri
ja siisti sauna suihkuineen takaavat hyvät löylyt päivän päätteeksi.
Matka alkaa Ivalon lentokentältä missä on minibussi odottamassa päiväkoneen tuloa.
Kentältä siirrytään Rajajoosepin kautta Venäjän tulliin. Tulli muodollisuuksien
jälkeen matka jatkuu Murmanskin kautta leiriin jossa odottaa päivällinen. Päivällisen
jälkeen on majoittuminen mökkeihin, tutustuminen leiriin, oppaisiin ja saunominen.
Seuraavana aamuna aloitetaan kalastus oppaiden johdolla. Lähtö– ja paluupäivät ovat lauantait.
Matkan hintaan sisältyy:
- kyydit edestakaisin Ivalosta
- kalastusluvat
- ruokailut leirissä: aamupala ja päivällinen ja lounas maastossa
- oppaiden palvelut 1-2 asiakasta / opas
- saunomiset
- mökkimajoitus yhdenhengen huoneissa
- poolien esittelyn
Varaustilanne 2011
vko 23 30.5 – 06.6
vko 24 06.6 – 13.6
vko 25 13.6 – 20.6
vko 26 20.6 – 27.6
vko 27 27.6 – 04.7
vko 28 04.7 – 11.7
vko 29 11.7 – 18.7
vko 30 18.7 – 25.7
vko 31 25.7 – 01.8
vko 32 01.8 – 08.8
vko 33 08.8 – 15.8
vko 34 15.8 – 22.8
vko 35 22.8 – 29.8
Kuvat