Näkymiä talven keskeltä


Back to the theme index page

Sisällysluettelo
aiheista

Talvihankien kimallusta
O
len usein yrittänyt tavoittaa matalalta paistavan auringonvalon hehkua hangen pinnalla, mutta olen onnistunut siinä vain harvoin. Tämä kuva syntyi hiihtoretkellä nähtyäni huurteisten ruohonkorsien muodostaman rytmikkään kuvion ja auringonvalon kimalluksen kaiken keskellä. Mietin kuvaa ottaessani hetken objektiivin valintaa ja päädyin lyhyeen teleobjektiiviin sen etäisyyksiä tiivistävän vaikutuksen takia. Myös oikea filmivalinta oli tarpeellinen sävyjen saamiseksi kohdalleen, joten silloinen talven vakiofilmini (Agfachrome RS-50) osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Talvella kuvatessa kannattaa aina miettiä etukäteen kuvauspaikan valintaa, jottei sotke kuvaa omilla jäljillään. Mikään ei harmita enempää kuin huomata parhaan sommittelun löytyvän paria askelta taaempaa, jolloin omat jäljet tulisivat mukaan kuvaan.
(100mm tele + jalusta)


Alkutalven hento lumipeite
Ensilumen aikaan
E
nsilumen tullessa taivaalta luontokuvaajalla on kiireistä aikaa, koska maisema muuttuu hyvin nopeasti. Kaikki verhoutuu kauniisti pehmeän lumivaipan alle ja puut saavat uuden ulkoasun. Kuvauspäivänä sää selkeni lumisateen tauottua ja sain yhdistettyä alkavan iltaruskon lumiseen rantamaisemaan. Kuvasta välittyy täysin tyynen ilman hiljaisuus ja metsän rauha maiseman levätessä uuden lumen alla. Vain pieni puro solisee vielä vapaana jossain...
(35mm laajakulma + jalusta)


Ensilumen aikaan
Valonsäde hangella
T
alven matalalta paistava auringonvalo muotoilee kauniisti lumihangen pinnan ja sen päälle kurkottavat "talventörröttäjät". Kuvaajalle parhaat hetket sijoittuvat usein auringon nousuun, jolloin kuuraiset kasvit ovat pakkasyön jäljiltä kauneimmillaan. Kuvassa olevat nuokkuhelmikän varret olivat ohikiitävän hetken kapeassa valokeilassa ja pitkän teleobjektiivin kapea kuvakulma tiivisti kuvaan vain olennaisen.
(300mm tele käsivaralta kameraa ikkunan reunaan tukien)


Valonsäde hangella
Huurteinen pihakoivu
P
akkasyöt muotoilevat kaiken huurteisella kosketuksellaan. Täysin selkeän aamun tyyni hetki on otollinen aika huurteisten pihakoivujen kuvaamiseen. Kuuntelen tarkkaan ja voin kuulla hyvin hiljaisen ja vaimean helinän, kun oksien huurrekiteet hankaavat toisiaan hennossa tuulen vireessä. Aurinko on noussut riittävän korkealle antaakseen valkoista valoaan, muttei ole ennättänyt lämmittää lumikiteitä irti koivusta. Pystytän jalustan ja katson kameran läpi yläviistoon... Tässä muutamia muistumia tuolta kuvausaamulta tammikuussa 1991. Kuvaa on rajattu pystykuvasta vaakakuvaksi digitaalisesti ja alkuperäinen kuva näyttää aivan toiselta.
(35mm laajakulma jalustalta)


Huurteinen puu
Kevään merkkejä
J
oskus kuvausaiheen löytää yllättävästäkin paikasta ja siihen riittää kun jaksaa kulkea silmät avoinna. Tämä lumi/jääpuikkokuva on minulle hyvä muistutus siitä, ettei luontokuvausta pidä lokeroida liian tiukasti johonkin aihepiiriin. Tulin paikalle aivan muissa aiheissa, kun silmiini sattuivat nämä puikot. Olin jo valmis tiputtamaan ne ohi mennessäni räystäältä, kun havahduin tässä tarjoutuvaan kuvausmahdollisuuteen. Hain kameran jalustoineen ja etsimessä kuva kasvoi aivan uusiin mittoihin, jota en osannut aiemmin edes ajatella. Opettavainen kokemus, joka osoittaa kuvaamisen olevan edelleenkin ympäristön hahmottamista ja sen osien "leikkaamista" kuviksi. Tätä havainnointia ja siihen vaadittavaa tietoista aivotyötä pitää harjoitella kehittyäkseen kuvaajana ja parantaakseen kuviaan.
(100mm teleobjektiivi ja jalusta)


Keväiset jääpuikot
Keväinen puro
P
itkä valotusaika tuo kuvaan liikkeen tuntua. Olin katsonut muiden kuvaamia koskikuvia, joissa vesi oli pehmennetty pitkän valotusajan käytöllä ja ajattelin itsekin yrittää tätä sopivan puron tullessa eteeni. Asettelin kameran jalustalle sopivaan paikkaan ja mietin kuvan sommittelua kauan kahlaten purossa edestakaisin. Lopulta tämä yläviisto kuvakulma "vei minut mukanaan". Objektiivin himmensin riittävän pienelle aukolle saadakseni etualalta taustaan ulottuvan terävyysalueen, mikä tuotti samalla minulle sopivan 1/8 sekunnin valotusajan. Lopputulos on nähtävissä tässä kuvassa.
(50mm normaaliobjektiivi jalustalta)


Keväinen puro

Photo themes
Photo catalog
Portfolio
Links
Page info
Next page

Sisällysluettelo
aiheista

Kuvaluettelo
kuvista

Esittely
kuvaajasta

Luontoaiheita
muualle

Lisätietoja
sivuista

Seuraavalle
sivulle!


Kommentit tästä www-sivukokonaisuudesta otetaan kiitollisuudella vastaan.
Tekijän tavoittaa helpoiten e-mail osoitteesta (huomaa roskapostin esto):
timo.inkinen@pp1.poista tämä osa.inet.fi

Copyright © 1997-2001 Timo Inkinen.
Kaikki oikeudet pidätetään. Näiden www-sivujen kuva- ja tekstimateriaalin kopioiminen,
myyminen tai muu jakaminen julkiseen käyttöön ilman tekijän lupaa
on kiellettyä edesvastuun uhalla.