Luonnonvalokuvausta: "Katse taivaalle"

*Katse taivaalle!*
	Sisällysluettelo aiheista

Valaisevat yöpilvet Valaisevat yöpilvet näkyvät tavallisesti heinä-elokuun vaihteessa muutoin pimeällä yötaivaalla. Kirkkaimmat tähdet näkyvät taivaan laella havaitsijan pään päällä ja vain hiukan alempana hohtaa valoisia pilviä muutoin tummalla taivaalla. Pilvistä erottaa usein erilaisia aaltomuodostumia ja ne liikkuvat hitaasti tuulen mukana. Kyseessä ovat normaalia paljon korkeammalla olevat (n.82km) pilvimuodostumat, joihin auringon valo pääsee paistamaan horisontin takaa. Kuvan yöpilvinäytelmä oli varsin laaja-alainen ja siitä saa hyvän käsityksen katsomalla toista kuvaa yötaivaasta tämän kuvan vierestä. Jotta yöpilvet näkyisivät, auringon täytyy olla 6-16° korkeudella horisontin alapuolella. Tämä rajaehto täyttyy helpoiten kesäkuukausina kesäkuusta elokuun loppuun yöpilvien esiintymishuipun ollessa heinä-elokuun vaiheessa. Yöpilvien esiintymisalue kattaa leveysasteet 45°-85° optimialueen ollessa noin 60°:n paikkeilla (mm. Etelä-Suomessa). Yöpilvien tunnistamista helpottaa tieto niiden polarisaatiosta eli pilvet ovat polaroituneet taivaan taustavalon suuntaisesti ja häviävät siten näkyvistä polarisaatiosuodinta käännettäessä. (35mm laajakulma + jalusta + 10-15s valotus n. klo 1:30 yöllä)
Salama iskee maahan Salaman kuvaamiseen pätevät samat keinot kuin ilotulitukseenkin eli kameran suljin auki aikavalotuksella ja kameraan riittävän laajakulmainen objektiivi. Sitten vain odotetaan salaman leimahdusta kuvakentässä ja toivotaan valotuksen onnistumista. Hyvät alkuarvot kuville löytyvät noin 100-400 ASA:n filmistä ja jostain laajakulmaobjektiivista f2.8-f5.6 himmenninaukolla. Valotuksesta ei voi koskaan olla varma, koska tämän taivaallisen salamavalon tehoa on vaikea arvailla etukäteen. Kuvausmielessä parhaat ukkosenilmat sijoittuvat elo-syyskuun öihin, jolloin yön pimeys mahdollistaa pitkätkin valotusajat ilman, että taustataivas vaalenee liikaa. Toisaalta hyviä ukkosenilmoja sopivaan aikaan, kuvaajan ollessa valmiina, on vain muutamia vuodessa. Ja niissäkin ukkoseen liittyvä voimakas sade vesittää kirjaimellisesti monet kuvatoiveet. (35mm laajakulma + jalusta + 20-30s valotusaika)
Salama pilvissä Suuri osa salamaniskuista tapahtuu pilvestä pilveen ja on siten kuvaajalle osin epävisuaalinen tapahtuma. Onneaan voi silti koettaa, mutta vaarana on aina suuri filminkulutus. Onnistuessaan salamakuvissa on tiettyä "glamouria", jota yritän tavoittaa kuviini. Tämä kuva oli paras otos niistä 28:sta salamakuvasta, jotka otin yhdelle diafilmi-rullalle juhannuspyhien yhteydessä 1999. Kuvan tummuus asetti jälleen haasteen filmiskannerilleni, joten osa sävyistä jäi pahasti puutteellisen CCD-tekniikan jalkoihin. (35mm laajakulma + kameraa tuettu ikkunankarmiin + 20-30s valotusaika)
Kuu kaukoputken läpi kuvattuna Kuu on jo pienelläkin kaukoputkella vaikuttava näky ja jo 30-50x suurennokset riittävät erottamaan runsaasti yksityiskohtia sen pinnalta. Kuun kraaterit ovat aikojen saatossa kuun pintaan iskeytyneiden meteoriittien jälkiä ja Kuun meret suuria basalttitasankoja. Ylänköalueet ovat hiukan vaaleampaa kivilajia ja heijastavat siksi paremmin Auringon valoa. Kuun yksityskohtien näkyminen riippuu suuresti kuun vaiheesta ja parhaiten ne näkyvät aina terminaattorin lähellä eli valon ja varjon rajapinnalla. Täysikuun aikaan kuun pinta on maasta katsoen myötävalossa ja varjot puuttuvat, jolloin kaikki yksityiskohdat latistuvat pahasti. Oheinen kuva on otettu kaukoputken ja okulaarin yhdistelmällä siten, että pelkkä kamerarunko on kiinnitetty kaukoputken okulaarin taakse erityisellä sovitteella. Tällöin kaukoputki toimii kuvausoptiikkana ja vastaa hyvin pitkää teleobjektiivia (polttoväli reilusti yli 1500mm). Yksityiskohdista kiinnostuneille mukana on Kuun kuva selityksineen. Kuvattu alue löytyy kuun pohjois-koillisesta nurkasta, mutta peilikaukoputki kääntää aina kuvan ylösalaisin ja peilikuvaksi, mistä tulevat erot kiikarin näkymään. (100mm peilikaukoputki + 30mm okulaari + kamerarunko)
Talvinen puutarha kuutamossa Talvella kuutamoon yhdistyy usein kova pakkanen, joka asettaa paitsi kameralle myös kuvaajalle kovat vaatimukset. Tätä kuvaa ottaessani ympärillä paukkui -25°C:n pakkanen ja jo 15 minuutin puuhailu kameran kanssa ohuissa käsineissä oli viedä kaiken kuvausinnon. Muutoin talvisen kuutamon kuvaaminen diafilmeille on suhteellisen helppoa, koska valoa riittää runsaasti ja diafilmien "pimeän pään" valotusvara on varsin suuri. Tavallisesti jo 5-15 sekunnin valotus täydellä aukolla riittää maisemakuvaukseen kuutamoyönä 100-400 ASA:n diafilmeille. Jalustan käyttö ja aikavalotusmahdollisuus ovat tietysti pakollisia tämän tyylisten yökuvien saamiseksi, eikä valotuksen haarukointikaan ole pahitteeksi. (35mm laajakulma + jalusta)