Luonnonvalokuvausta: "Kohtaamisia luonnossa"

*Kohtaamisia luonnossa*
	Sisällysluettelo aiheista

Hirvi kesäillassa Toisinaan luonto yllättää piintyneenkin kulkijan ja tämän kuvan takana oleva tapaus olkoon esimerkkinä siitä. Olin liikkeellä kesäisen niityn reunalla aikoen kuvata pensastaskuja, kun kaeumpaa silmiini osuivat hirven korvat keskellä heinikkoa. Lähdin konttaamaan varovasti hirveä kohti ja saavuin noin 50m päähän siitä syvän poikittaisen ojan varteen. Pystytin kameran ja otin muutaman kuvan korvista, jotka nousivatkin hirven mukana ylös. Tuijotimme hetken toisiamme ja samalla huomasin taustalla toisenkin hirven, joka nousi heinikosta. Molemmat ottivat vainua minusta, mutta onnekseni ilta oli tyyni ja voimakas itikkaöljy peitti ihmisen hajuni. Laukaistakseni tilanteen kokeilin matkia hirven ääntä ja päästin syvän "öyrrkkk..." kurkkuäänen. Tällöin utelias hirvi lähti tulemaan kevyttä ravia suoraan minua kohti (!) ja pysähtyi vain noin 20 metrin päähän keskelle mesiangervikkoa. Kuvasin nopeasti tämän ainokaisen lähikuvan, jonka aikana hirvi sai vainun ihmisestä ja säntäsi nopeaan pakolaukkaan kohti metsää. Olin tyytyväinen iltaan, vaikka pensastaskun kuvat jäivätkin vielä saamatta. (400mm tele + jalusta)
Elokuun sumuinen ilta Edellisen hirvikuvan muistot ovat kuljettaneet minut moneen kertaan samalle peltoaukealle, josta olen kuvannut monia erilaisia aiheita. Tämä kuva kertoo syksyn vääjäämättömästä saapumisesta iltojen kylmetessä ja usvan noustessa kosteikoista. Olen siinä mielessä tunneihminen, että viivähdän usein jonkin yksittäisen hetken tunnelmassa nauttien siitä koko olemuksellani. Tästä sumukuvasta minulle jää mieleen kuva mailleen painuvasta auringosta ja ilman viilenemisestä loppukesän tyynessä illassa. Kuvaaminen jäi toisarvoiseksi oheistuotteeksi luonnon palkitessa muilla tavoilla katsojaansa. (400mm tele + jalusta)
Ketunpoika leikkii Olin lähtenyt ihailemaan kesäkuun iltaa läheiselle "pakettipellolle" tarkoituksenani kuvata eteeni tulevia pikkulintuja. Pellon ojanvierustoilla kasvoi rehevää pajukkoa ja mesiangervot kukkivat valkoisena yhdessä koiranputkien kanssa. Ilta oli melkein tyyni ja itikat pyörivät sankkana pilvenä ympärilläni huolimatta paksusta hyttysöljystä. Kiikaroin mesiangervon latvassa laulavaa pensastaskua, kun edestäni kuuluva ruohikon kahina kiinnitti huomioni. Heinien seasta erottui vaalean ruskea "karvapallo" ja luulin sitä yhdeksi kylän kissoista, mutta yllätykseni oli suuri kun esiin putkahti ketun pentu ja pian sen perässä toinen samanlainen! Eteeni tulleet pennut leikkivät keskenään ja eivät huomanneet minua, vaikka etsin kuumeisesti tasaista kohtaa jalustalle ruohikon keskeltä. Kuvasin muutamia ruutuja, mutta pennut jäivät pahasti läheisen mesiangervon katveeseen ja niinpä siirsin varovasti jalustaa lähemmäksi pentuja. Onnekseni pennut olivat niin keskittyneitä leikkiinsä, että sain liikuttua uuteen kuvauspaikkaan, josta otin tämän kuvan toisesta pennusta. Nyt pennut olivat huomanneet minut, mutta eivät osanneet pelätä minua huolimatta metsän reunassa pentujaan tarkkailevasta emoketusta ja sen käskevistä "äyskähdyksistä". (300mm tele + 1.4x telejatke + jalusta - emon kuvassa 2x telejatke)
Pensastasku Pensastasku kuuluu viljelysaukeiden yleisiin lintuihin ja sen tavoittaa tavallisesti jonkin ympäristöään korkeammalle nousevan kasvin latvuksesta. Myös "hju-tek-tek" varoitusääni on monille tuttu linnun varoitellessa poikasiaan uhkaavasta vaarasta. Näin mikään niityllä liikkuva ei jää vartiolinnun huomaamatta ja varoittamatta naaraan hautoessa piilossa ojanpientareella olevassa pesässään. Monet muutkin linnut hyötyvät pensastaskun valppaudesta, sillä lintujen varoitusäänet ovat ymmärrettäviä useimmille saman heimon linnuille. (300mm tele + 1.4x telejatke + jalusta)
Hirvet kesäyössä Jokaisen itseään luontokuvaajana pitävän pitäisi valvoa ainakin yksi kesäyö juhannusviikolla. Helteisen päivän kesäniitty muuttuu iltayön tunteina ihan toiseksi maailmaksi, kun kaste laskeutuu ja sakea sumu leviää alaville paikoille. Näkyvyys jää parhaimmillaan 50-80 metriin ja sumun seasta saattaa ilmestyä vaikka mitä kuvattavaa tavallisten kasvien muuttuessa sumun pehmentämiksi silueteiksi. Sumu houkuttelee myös monet ilta- ja yöaktiiviset eläimet liikkeelle avoimeen maastoonkin. Hiljaa liikkumalla saattaa yllättää myös ruokailevan hirviemän vasoineen, koska tyyni, kostea ilma ei tuo varoittavaa ihmisen hajua emän sieraimiin ja hämärässä ei erota kuvaajan hitaasti liikkuvaa hahmoa toisesta hirvestä. Kokemuksieni mukaan hirvi luottaa enemmän omaan hajuaistiinsa kuin näköönsä, joten tuulen alapuolelta lähestyvä, maastoasuinen kuvaaja saattaa päästä yllättävän lähelle tätä suurta eläintä. (300mm tele + jalusta)
Peltomyyrä ruokailemassa Lepäilin laiskasti auringon lämmössä kotitaloni puuportailla ja katselin samalla puolipilviselle taivaalle. Ylitseni lensi muutamia rastaita ja läheltä kuului keltasirkun tuttu "TSI-TSI-TSI-TSII-TSYY" -viserrys. Raukean lepohetken keskeytti jalkojeni juuresta kuuluva hiljainen rapina. Katsahdin alas ja ehdin nähdä jonkin harmaan-ruskean pikkueläimen pujahtavan takaisin portaan alle piiloon. Otin salamana vieressäni olleen kamerarungon ja kiinnitin siihen lyhyen telen varustettuna loittorenkaalla. Asetuin portaille makaavaan kuvausasentoon ja odotin paikallani aivan hiljaa... Parin minuutin kuluttua portaiden alta rapisteli esiin sama "hiiri", jonka olin juuri hetkeä aiemmin nähnyt. Se oli tullut syömään maassa lojuvia viljansiemeniä, joita oli tippunut läheiseltä lintulaudalta. Yritin kuvata pikkuotusta, mutta pienikin liike ajoi sen heti pakosalle. Tätä "kissa-ja-hiiri" -leikkiä jatkui puolisen tuntia, mutta vähitellen hiljainen yhteisymmärrys valtasi alaa ja saatoin liikkua vapaammin. Oheinen kuva syntyi vain n. 30cm etäisyydeltä vajaan tunnin totuttelun jälkeen. Myöhemmin jyrsijän lajimääritys täsmentyi peltomyyräksi luonto-oppaasta luettuna. (100mm tele + 25mm loittorengas, käsivaralta kameraa portaisiin tukien)