Luonnonvalokuvausta: "Yksityiskohtia"

*Yksityiskohtia*
	Sisällysluettelo aiheista

Nuijakuukunen Nuijakuukunen kuulostaa hauskalta nimeltä ja se on sukua toiselle hauskan nimiselle sienelle - känsätuhkelolle. Molemmat ovat tuttuja lapsuuden leikeistä, sillä ne alkavat "savuamaan" päälle astuttaessa. Tämä on sienen tapa levittää kypsyneitä itiöitään. Kuvan nuijakuukusen löytää pelloilta ja hakamailta, missä maa vain on sopivan rikkoutunut itiöiden juurtumiseen. Halkeava itiöemä oli niin visuaalisesti kiinnostava, etten voinut olla ottamatta kuvaa siitä. Laajakulmaobjektiivit korostavat kuvan etualaa, mistä on hyötyä tällaiseen kuvaukseen. Kuva on otettu 35mm objektiivin lähimmällä tarkennusetäisyydellä, mikä tuo sienen hyvin esille säilyttäen samalla taustan ymmärrettävänä. (35 mm laajakulma kameraa maahan tukien)
Kantosienet Syksyinen metsä on hyvin kuvauksellinen paikka. Sateinen ilma pesee luonnon värit puhtaiksi ja alkava ruska tuo vaihtelua kesän vihreän sävyihin. Nämä kantosienet on kuvattu käsivaralta 50mm normaaliobjektiivin aukolla F2. Unohdin näet jalustan kotiin ja olisin kaivannut sitä tämän kuvan tueksi, jotta terävyysaluetta olisi riittänyt vielä hiukan pidemmälle sieniryhmään. Kaunis pilvipoutainen valo muotoilee kuitenkin sateen jäljiltä kosteat sienet kauniisti, enkä ole toistaiseksi löytänyt yhtä kaunista kantosieniryhmää kamerani eteen. Kuvaustilanne kannattaa siis aina hyödyntää parhaansa mukaan kuten sananlaskussa sanotaankin: "carpe diem!" (50 mm normaaliobjektiivi käsivaralta)
Jäkälät Vanhempien kantojen päällä aloittavat jäkälät, sienet ja sammaleet hitaan mutta varman lahottamistyönsä. Samalla ne tarjoavat makrokuvaajalle mielenkiintoisen ja monipuolisen työpöydän erilaisten muotojen etsimiseen ja kuvakulmien harjoitteluun. Oheisen kuvan jäkälät on kuvattu käsivaralta laajakulmaisella zoomilla ja lyhyellä loittorenkaalla. Saatavilla on myös toinen lähikuva samasta kannosta. (24-85mm zoom ja 12mm loittorengas)
Valkovuokot Valkovuokko yhdessä sinivuokon kanssa on äitienpäivän kaunistus eteläisessä Suomessa. Se levittäytyy rehevillä paikoilla oikeana kukkamerenä vielä muutoin paljaaseen maastoon. Kuvan vuokot kuvasin Hyvinkään Sveitsin lehtomaiselta luonnonsuojelualueelta. Läheltä kuvattaessa ilman pitäisi olla aivan tyyni, jotta kasvin pienet heilahtelut eivät välittyisi kuvaan epäterävyytenä. Maahan saakka taittuva jalusta on myös suotava lisävaruste, mutta tavallisella jalustallakin tulee toimeen, jos suostuu ahtautumaan sen kolmijalkojen väliin. Toisesta kuvasta paljastuu valkovuokon kasvutapa suurina kukkamattoina, jotka saattavat olla laajalta alalta yhtä ainoaa yksilöä. Tämä selittyy valkovuokon tehokkaasti leviävällä juurakolla, joka suikertaa maassa pitkiäkin matkoja. (50 mm normaaliobjektiivi, 25mm loittorengas, jalusta)
Kanerva kukkii Tämäkin kuvattava löytyy aivan maanpinnan tasolta. Kanerva kukkii loppukesästä ja on tuolloin muiden kukkien niukkuuden takia kimalaisten ja mehiläisten suosiossa. Nämä kanervat kuvasin kalliolta pienen sateen jälkeen. Kosteuden takia kukat ovat hiukan nuupallaan, mutta toisaalta sade kirkastaa ja puhdistaa kaikki luonnon värit. Kuvassa käytetty, väritoistoltaan neutraali diafilmi (Agfa RS50) sopii hyvin tähän aiheeseen ja jokin voimakkaammin värejä toistava filmi olisi tehnyt kuvasta jo karamellimaisen räikeän. (35 mm laajakulma kameraa maahan tukien)
Pihlajan marjat Pihlaja on yksi suomalaisten suosikkipuista. Sen kauniit lehdet ja vaalean kellertävät kukinnot antavat puulle moneen pihapiiriin kaivattua koristeellisuutta. Myös lapset pitävät pihlajan taipuisasta ja helppokulkuisesta oksistosta, koska sen suojissa voi leikkiä monia leikkejä. Myöhemmin syksyllä runsaudessaan vaihtelevat marjatertut tarjoavat samalla ruokapöydän monille lintulajeille. Iltojen pimetessä syksyisin pihlaja tarjoaa katsojilleen loistavan ruskanäytelmän lehtien muuttuessa kauttaaltaan keltaisen-oranssin-punaisiksi. Vielä talvellakin vanhat pihlajanrungot ovat koristeellisen näköisiä, joten puun suosiolle löytyy monta syytä. (100 mm tele + jalusta)
Majavan jälkiä Luonnossa liikkuja törmää usein eläinten jälkiin, mutta harva eläin muuttaa maisemaa yhtä paljon kuin majava. Sen pesä- ja patorakennelmat eivät jää huomaamatta monilta metsänomistajilta, jotka vainoavat majavaa sen tekemien metsätuhojen takia. Majava käyttää ravinnokseen lehtipuiden kuorta ja kaataa suuriakin puita patoaltaaseensa. Majava nostaa patorakennelmillaan vedenpintaa turvatakseen pesäänsä ja helpottaakseen puutavaran kuljetusta sinne. Kuvan raita on majavan harmiksi (?) kaatunut maalle ja sen kuorta on syöty paikan päällä. Pienemmät oksat viedään yleensä varastoon patolammen pohjaan, jossa ne säilyvät tuoreina pitkään. (35-70 mm zoom + jalusta)
Kukkivat pajunkissat Tavallinen paju tarjoaa monia hienoja tilaisuuksia yksityiskohtien kuvaamiseen. Keväinen kukinto on eri pajulajeittain aina hiukan erilainen ja samalla yllättävän värikäs läheltä katsottuna. Kuvan kukinto on kuvattu pehmeän puolipilvisessä säässä vastavaloon, jolloin sen yksityiskohdat erottuvat hienosti jo keskinkertaisilla suurennossuhteilla. Kuvatessa on odotettu täysin tyyntä hetkeä ja kuvattavaksi valittiin maanrajassa sijaitseva oksa, joka pysyi tukevimmin paikallaan noin 1/8s valotuksen ajan. Kuvakulma ja objektiivin himmennys asetettiin siten, että ensimmäinen pajunkissa yhdessä oksan kärjen kanssa tulivat kokonaisuudessaan terävyysalueelle muun taustan pysyessä vielä tasaisen epäterävänä. (100 mm macro-objektiivi + jalusta)
Vesimittari lammen pintakalvolla Tyynellä ilmalla voi ihastella vesimittarien taitavaa liikehdintää veden pintakalvolla. Nämä viattomat pikkuhyönteiset ovat itse asiassa luteiden heimoon kuuluvia vesipetoja, jotka pyydystävät veden pintakalvoon jääneitä hyönteisiä. Tämä mittarikuva on monituntisen työn tulos, sillä nopealiikkeisen eläimen saaminen lähikuvan niukkaan tarkennustasoon ei ole niinkään helppoa. Kuvauksen aikana lammella väreili myös pieniä tuulenpyörteitä häiritsemässä muutoin pilvipoutaisen päivän rauhaa. (50mm normaaliobjektiivi + 25mm loittorengas, kuvattu laiturilta käsivaralta)