|
Sivujen aikatauluista Näiden www-sivujen suunnittelu on ollut minulle pitkäaikainen projekti, joka alkoi itää mielessä noin puolitoista vuotta sitten. Talven 1999 vietin diakuvia sähköiseen muotoon skannaten ja sivujen tulevaa ulkoasua suunnitellen. Varsinainen ohjelmoitityö alkoi huhtikuussa, jolloin kirjoitin yksittäisten kuvasivujen HTML-koodia. Kesällä muokkasin vanhoja webbi-sivujani siten, että ne sulautuivat uusien sivujen yhteyteen hakemistorakenteeltaan. Samalla aloitin uusien sivujen ohjelmoinnin mm. kuvaluettelojen ja aloitussivun osalta. Syksyn 1999 vietin tiiviisti leipätyöni eli elektroniikkatuotannon merkeissä, joten alkuperäiseksi julkaisuaikatauluksi kaavailemani vuosituhannen vaihde ehti mennä ohi. Vaan eipä tuo minua haitannut, koska olin itse oma projektipomoni ja käskyttäjäni. Alkuvuoden 2000 aikana kirjoitin kuvauskertomukset kuvilleni ja linkitin nämä kuvasivut muuhun sisältöön. Viimein huhtikuussa 2000 sain julkaistua useimmat sivut nettiin kaikkien luettavaksi ja katsottavaksi. Tämän jälkeen vuoden 2001 aikana sivuille on tullut lukuisia pikkupäivityksiä ja lisäyksiä sivuston kokonaisilmeen pysyessä samana kuin aiemminkin. Tätä vähittäistä päivittämistä ja kuvien lisäämistä on myös tarkoitus jatkaa edelleen.
Miksi tällainen vaiva? Moni saattaa kysyä kannattaako moinen työ. Minusta tämä projekti on ollut opettavainen monessa mielessä. Teen tätä lähinnä omasta kiinnostuksesta asiaan ja halusta jakaa omia luontokokemuksiani alati kasvavien Internetin kävijämäärien kanssa. Jospa näistä sivuista tulisi lukijalle kimmoke lähteä tutustumaan omaan lähiluontoonsa. Kovaa vauhtia tapahtuva kaupungistuminen vieroittaa ihmiset luonnosta ja tämä on haitaksi monessa asiassa, kuten kuka tahansa roskaantuvia katuvarsia katseleva huomaa. Sivujen koodaaminen on ollut minulle myös omatoimista opiskelua HTML-kielen ja graafisen suunnittelun suhteen, vaikken mihinkään nettimedian palvelukseen aiokaan pyrkiä. Uuden oppiminen ei silti koskaan ole haitaksi kenellekään.
Sivujeni sisällöstä ja tekijänoikeuksista Sivujen sisältö koostuu täysin omista luontokuvistani. Tämän takia pidän kaiken materiaalini Copyrightit entiseen tapaan itselläni lähinnä ajatellen sisällön julkista esittämistä kaikissa muodoissaan. Yksityinen kotikäyttäjä voi vapaasti linkittää sivujani Internetissä "hyvän tavan mukaisesti" ja kopioida tai tulostaa kuvamateriaalia omaan henkilökohtaiseen käyttöönsä. En ole siksi liittänyt kuviini mitään kopiointia hankaloittavia "Copyright" (tms.) merkintöjä, koska tällaiset tekstit ovat kuitenkin vain pieni hidaste kuvien laittomalle käytölle, mutta todellinen kiusa normaalille kotikäyttäjälle. Tämä käyttöoikeus EI koske kuvieni julkista esittämistä missään muodossa ilman lupaani. Jos siis joku huomaa kuviani julkisessa käytössä muualla kuin näillä www-sivuilla, niin toivon hänen ilmoittavan siitä pikimmiten minulle sähköpostilla(huomaa roskapostin esto osoitteessa). Tarvittaessa ryhdyn asian vaatimiin toimenpiteisiin turvatakseni tekijänoikeuksiani. Kiitos rehellisyydestäsi!
Sivujen tekniikasta Olen käyttänyt ohjelmointiapuna Allairen HomeSite 4.0.1 kotisivueditoria sen HTML-editorin osalta. Lisäksi olen tarkistanut kirjoittamani HTML:n oikeakielisyyden HomeSiten työkaluilla (oikeakielisyyden poikkeukset ovat tietoisesti koodiin jätettyjä ;-). Graafisen suunnittelun WYSIWYG-apuna olen käyttänyt MS Internet Explorer 4.01/5.01, Netscape Navigator 4.5, Opera 3.51/5.0 www-selaimia, joilla olen pyrkinyt sivujen yhtenäiseen ilmeeseen kaikilla nykyisin yleisesti käytössä olevilla selaimilla. Käyttämäni HTML-koodi on myöskin kovin yksinkertaista ilman mitään Active-X, Java, JavaScript ja Cookie viritelmiä, koska en katso niiden tuovan mitään olennaista sisältöä sivuilleni. Kuvankäsittelyyn olen käyttänyt Paint Shop Pro 5.01 ohjelmaa, johon kytkeytyy läheisesti kaksi TWAIN-yhteensopivaa skanneria. Diat olen skannannut tavallisesti HP PhotoSmart C5100 filmiskannerilla 1200dpi resoluutiolla ja paperikuvat Canon CanoScan 300 tasoskannerilla 150dpi tarkkuudella. Monitorin kirkkaus- ja kontrastiarvojen seurantaan olen käyttänyt Nokia Monitor Tester ohjelman testitauluja, joten kaiken kuvamateriaalini pitäisi olla ainakin keskenään "linjassa". Käyttämäni monitorin värilämpötila-arvo on ollut 9300K, jolla olen pyrkinyt kuvien mahdollisimman neutraaliin väritoistoon. |

 |