Maanantai 5.10.2009  ... takaisin ...

Aamu valkeni melko kuulaana. Illan sade oli jäätynyt maahan.

Hyviin tapoihin kuuluu kirjoittaa jotakin vieraskirjaan vaikka säästä tai sääskistä (jos niitä on), päivän suunnitelmista ja vaikka mistä sitten itse kukin tärkeäksi kokee avautua. Pohjoiseen menijä oli jo mennyt, joten hänen kuittauksensa näkyi kirjassa.


Virallisella aamulenkillä ja puiden täydennysreissulla piti napata myös kuva. Vaalea viiru kämpän edessä on silta, jonka korvasta Karhunkierros kääntyy vasemmalle. Taustalla näkyvät tummana heikosti oikealle ja reippaasti ylös suuntaavat portaat, joita pitkin pääsee Oulangan kanjonin paremmalle eli eteläpuolelle.  


Paremmin sillan ja risteyksen kuvaava potretti. Hautajärveltä tultaessa tämä on ensimmäinen kunnon köysisilta. Nousee se Karhunkierroskin tuolle mäelle, älä siis huokaise vielä tuossa risteyksessä.


Arvaas mitä lukee täällä? Ei ole samma ruåttiks. On tosiaan oltu Lapissa, se siellä sanotaan!!


Lähellä Oulankajokea ja Taivalköngästä taas pienen metsässä kävelyn jälkeen. Lato vastarannalla.


Taivalköngäs ja sen pisin riippusilta näkyy jo. Tästä päätettiin kuitenkin poiketa oikealle, kohti kehuttua Ristikalliota.


Puikkokämppä oli sopiva paikka keitellä sopat. Kämppä on oikeasti vanha, alkuperäinen porokämppä.


Ristikallion tupa, jonka ympäristössä on ilmeisesti jonkinlaista remppaa menossa. Sisään kurkistettiin ja ihan asuttava se on. Huomaa tyylikäs oven salpa, joka ilmoittaa, että ketään ei ole kotona. Tuttu tapa lapsuudesta, mutta jostain syystä ei enää nykyään niin suosittu.


Ristikallio. Ehdottomasti kannattaa poiketa ja kävellä aivan niemen kärkeen, vaikka polku johdattaakin helposti ohi. Poikkeaminen Taivalkönkäältä Ristikalliolle teki ainakin kymmenen kilometriä lisää matkaa, mutta kannatti. Täällä mr sanoi mrs:lle: "Jos haluat minusta ikuisesti eroon, niin se on vain pieni liike..." Vastaus: "Höh, luuletko, etten sitä itse keksisi!"


Paluumatka Ristikalliolta. Mr oli luultavasti viimeinen vanhan sillan ylittänyt turisti tai ainakin aivan viimeisten joukossa. Uusi silta tuli osittain vanhan, aika hurjan oloisen, vain 2 tukkia leveän päälle. Pujottelu oli tehtävä varoen, ettei Maaninkajoen veden lämpötilaa tule pohdiskeltua sen syvemmin. Hyvät ovat akkuvääntimet miehillä, arvelimme, mutta sitten paljastui pusikossa pöristelevä generaattori. Ilmeisesti olivat tulleet mönkijällä Puikkosuon suunnasta, jossa kartassa näkyi metsätie tai polku.


Pikkuinen lampare polun varressa oli jo pinnaltaan jäässä. Vierivä kivi ei sammaloidu, liikkuva vesi ei jäädy ja sopivan hitaasti kulkeva taivaltaja ei hyydy!


Taivalköngäs. Suosittu tupa, jossa luonnon ääni peittänee kesäisin hyttysten ininätkin.


Sama Taivalkönkään tupa hieman eri suunnasta.


Taivalkönkään kolmesta sillasta ensimmäinen. Ylittää ken uskaltaa tai ylittää ken ei uskallä jättää uskaltamatta.


Taivalkönkään kolmas ja pisin silta. Painorajoitusta ei ollut, mutta turvallisuusvälin vaatimus on 10 metriä! Koiran kanssa kulkijan taival voi olla vaikeuksissa, jos koira kieltäytyy ylittämästä siltaa. Kuulemma niinkin on joskus käynyt.


Hieman Taivalkönkään jälkeen tulee vastaan Kiekerooja. Tämä silta tuntee vähän alemmuutta köysisilloille ja yrittää itsekin kiekeroimalla saada turistit hermoilemaan. Aamulla maassa ollut härmä oli jo lähes kokonaan hävinnyt eikä vino pinta ollut kovin liukas.


Tämä hämmästytti. Oli ihan pakko jopa kosketella. Ei ole sateen hakkaama piip, ei ole madon syömä puupala, ei ole retkeilijältä pudonnut villamyssy tai sämpylä. On ihan aitoa vulkaanista kiveä. Sitä näkyi alueella jonkin verran. Jälkeenpäin tuli mieleen, että voi se toki olla meteoriitti, mutta pudonnut niin paksun lumen aikaan, ettei ole tehnyt normaalia Kallunkijärven kokoista kraateria, vaan laskeutunut pössähtäen, lumi vei liike-energian ja pakkanen turhat kuumeet kiven pinnasta.


Runsulampi. Vain nuotiopaikka ja ylösalaisin oleva V, joka tarkoittaa teltoille sopivaa alustaa. Kosteaa, siis ei meille, ei ainakaan tänään. Tässä lähellä näkyi taas tyypillisesti käyttäytyviä poroja. Kovin herkästi käänsivät turistille peräpeilin.


Ennen Oulangan luontokeskusta oli luontopolku. Jos joku sellaisen jaksaa tehdä "keskelle erämaata", täytyy sitä parin etapin verran kävellä. Tässä meille ensimmäinen, mutta oikein kiertäville 13. etappi eli juhlavasti Rytiköngäs Rytisuon Rytilammesta laskevassa purossa. Saanen veikata, että ojan nimi on mahtavasti Rytijoki tai kohtuullisesti Rytipuro tai vaatimattomasti Rytioja.


Runsuniitty. Myös sivussa Karhunkierroksesta luontopolun varrella. 1800 luvulta 1950-luvulle käytössä ollut heinäniitty, jota edelleen pidetään kunnossa.


Oulangan leirintäalueen rakennuksia. Hiljaista oli kuin heinäkenkätehtaalla.


Päivän keittona oli KYLMÄSAVU POROKEITTO kympillä. Keskus oli kiinni, mutta kyltti oli ulkona. Pikaisella päättelyllä todettiin, että ilmeisesti keittoa tulee punaisen astian kohdalla olevasta vihreästä putkesta. Täytettiin pullot letkusta ja todettiin, että näin laihasta savuporokeitosta ei kyllä kymppiä makseta, vaikka nimensä mukaisesti kylmää olikin. Hipsittiin takavasemmalle maksamatta, kun rahan vastaanottajaakaan ei näkynyt. Keskus oli mennyt kiinni tai siis kiinnitetty, niin tarkoitan siis suljettu-stängt klo 16:00 paikallista aikaa. Kepsin kello näytti 17:05 satelliittiaikaa. Oli aika mikä oli, mutta kiinni oli ja hyvä niin, matka jatkui.


Kiutaköngäs. Aika äänekäs elementti rauhallisessa illassa sekin. Kaahia piti aivan kosken partaalla, mutta kivet eivät olleet liukkaita. Sapuskat Ansakämpälle pyrkimistä varten laitettiin kosken partaalla olevalla nuotiopaikalla. Tosin sen puusuojan räystään alla. Onneksi oli juuri sen levyinen että pääsi pääosin istumaan alkaneelta pieneltä sateelta suojassa. Tiedossa oli, että valoa ei riitä Ansakämpälle asti, vaikka reippaastikin kävelisi. Mr ehdotti yöpymistä luontokeskuksen läheisyydessä olleessa entisöidyssä korsussa. Hiekkapohja, korkeus reilu metri, kosteutta - sai yksimielisesti jäädä vitsiksi koko ehdotus.


Sininen hetki. Kolmasosa suunnilleen matkattu luontokeskuksen ja Ansakämpän välimatkasta. (Wikipedia: Sininen hetki on talvinen valoilmiö, joka on havaittavissa auringon juuri laskettua. Tällöin auringon valoa siroaa edelleen ilmakehän kautta, ja koska siroavassa valossa korostuvat etenkin matalat aallonpituudet, on valon väri sinertävä. Sininen hetki on melko lyhytkestoinen, eikä sen näkeminen ole mahdollista joka ilta mm. pilvien vuoksi. Sininen hetki esiintyy usein eri taiteenlajeissa − kuvataiteen lisäksi mm. kirjallisuudessa.) Nyt ja tässä Sininen Hetki esiintyy myös Internetissä!


Hieman vähemmän tunnettu ns. tummansininen hetki. Vasemmalla ylhäällä näkyy taivasta, vasemmalla alhaalla puro ja oikeammalla pari läikkää vaaleata lunta. Tässä vaiheessa mrs antoi periksi ja sytytettiin otsalamput. Matkaa Ansakämpälle noin 4 km. Perille saavuimme iltakahdeksan aikoihin. Kämpän löytymista helpotti suuresti  ikkunasta pilkahtanut kynttilänvalo. (Tämä kuva testaa myös näyttösi värien erottelukykyä.)


Ansakämpällä iltasopalla minikynttilän valossa. Omia kynttilöitä ei ollut mukana - ainoa mikä oikeastaan unohtui. Ansakämpällä oli 4 henkilöä ennestään. Onneksi tilaa uudehkolla (vm 2004) kämpällä oli ruhtinaallisesti. Eväiden piisatessa täällä menisi kesällä helposti kuukausi. Iltauinti jäi tänäänkin väliin, vaikka veden liike ja ranta sen olisivat hyvin mahdollistaneet. Täällä puita pilkkoessa paljastui uudehkon otsalampun ominaisuus, pienestäkin tärähdyksestä se päätti valaista otsan. Ymmärsi siis väärin nimensä ja tehtävänsä. Löysä mikä löysä ja kiristämisen keinoja ei ole.


Tästä tuli pisin, vaan ei raskain päivämatka, n. 32 km.

Ai niin, se mitä Savilammella tapahtui. Yöllä alkoi kuulua laverin päädystä rapinaa. Mr nousi ylös ja totesi: "Hiiri." ja nosti päättäväisesti rinkat ylös. Se oli epäviisas sanavalinta mrs:n unien kannalta. Vielä jonkin aikaa hän nosteli päätänsä ja kuunteli, mihin SE hiiri meni.   
... seuraava päivä...
... takaisin ...