Me olemme Pelanderin perhe ja kasvatamme Siperianhuskyjä pienimuotoisesti. Hurahdimme Siperianhuskyihin siinä määrin ,että virallinen kennel perustettiin vuonna 2001.

Kennelissämme on tällä hetkellä viisi urosta ja seitsemän narttua , sekä kennelimme maskotti suomenlapinkoira Iina.

Meille kävi samalla tavalla kuin monelle muulle; otettuaan sen ensinmäisen Siperianhuskynsä.Oli pian ajatus omasta valjakosta ,kilpailuista ynnä kaikesta muusta mitä siperianhuskyjen kanssa voisimme tehdä.

Suurimmaksi osaksi ajelemme omaksi iloksi ,mutta muutamissa kilpailuissa ollaan pyritty silloin tällöin käymään. Hakemassa kokemusta ja neuvoja vanhemmilta konkareilta.

Meidän siperianhuskyt ovat perheenjäseniä ,vaikka asustavatkin tarhoissa .Pääsevät ne joskus meidän kaksijalkaisten koppiin vierailulle. Huolehdimme koiristamme puhdistamalla tarhat,joka päivä, ruokkimalla vaihtelevasti lihalla sekä kuivamuonalla. Puhdasta vettä on tarjolla aina.

Ajamisesta on huolehtinut perheen isä ja äiti on hoitanut tarhojen siivoomiset ja koirien ruokkimiset .Toistaiseksi tämä on ollut toimiva systeemi ,kun seassa juoksee kuutisen terhakkaa tenavaa. Äitikin on muutaman kerran jalaksilla ollut  ja aikoo tulevaisuudessa pyrkiä ajamaan koirilla enemmän.Voisin lyhyesti sanoa ,että tämä on perheellemme muodostunut elämäntavaksi kasvattaa siperianhuskyjä ja nauttia näistä kauniista koirista koko perheen voimin.



Etusivu - Siperianhusky - Harrastus ja kilpailut - Lasten sivut - koirien kuvat-varusteita-kuvat