Kotisivu Sisältö Päällimmäinen sivu 1
Uutiset 
 

Kotisivu
Historiaa
Muistoesine
Kisavideo

"Pärttylinvaelluksessa" tapahtuu

Luvassa haastava ja mielenkiintoinen kilpailu Sodankylässä

ERÄRETKEILY PUNTARIIN PÄRTTYLINVAELLUKSESSA 2008

Sodankylän Latu järjestää ensi vuonna Erävaelluksen SM-kisat. Kokemusta vastaavien kisojen järjestämisestä yhdistyksellä jo on, mutta tuntumaa tulevaan tapahtumaan haettiin tämänvuotisista kilpailuista Suomussalmella.

Erävaelluksen SM-kilpailut järjestetään Sodankylässä 28.-31.8.2008 välisenä aikana. Pärttylinvaellus on saanut nimensä pärttylinpäivästä, joka on vanhan kansan mukaan syksyn alku. ”Ei halla haosta lähde, kaste varjosta varise, päivän pärttylin perästä” Myös sanonta ”Pärttylinä porot rykimään, porohirvas keloo sarvensa” kannattaa ottaa tosissaan, sillä porohirvaat saattavat olla arvaamattomia myös vaelluksen aikana.

Kisakonkarit avainasemassa

Sodankylän Ladulla on monipuolinen kokemus kilpailujen järjestämisestä, sillä ensimmäiset kilpailut järjestettiin kunnassa jo vuonna 1973. Kisat olivat tuolloin vasta neljännet erävaelluskilpailut Suomessa. Radoista ja tehtävistä vastasivat silloin Antero Rouvinen ja Seppo Tiusanen, jotka ovat merkittävissä rooleissa tulevissa kisoissakin. Parivaljakko on vuosien saatossa osallistunut kisoihin niin toimitsijoina kuin kilpailijoinakin lukuisia kertoja ja voittaneet aikoinaan kolme Suomen mestaruutta.

Pärttylinvaelluksen kilpailujohtajana toimii Jari Haavisto ja kilpailu- ja markkinointisihteerinä Riitta Kaltemaa. Tulevissa SM-kisoissa Suomen Ladun lisäksi yhteistyökumppaneina ja tukijoina ovat Sodankylän kunta, Jääkäriprikaati, Lapin Veikkojen suunnistusjaosto ja  Lapin Kiehiset ja kivekkäät. Edellisten lisäksi seurojen, yhdistysten ja yritysten mukaan tulo olisi iloinen asia.

Talkoolaisten värväys on alkanut, sillä väkeä tullaan tarvitsemaan parisataa henkilöä. Asiantuntevaa porukkaa paikkakunnalta varmasti löytyy. Ulkopaikkakuntalaisetkin ovat tervetulleet talkoisiin, muutamia nimiä saatiin jo Suomussalmelta.

Talkoohenki ja positiivisuus

Talkoolaisten ja avustajien saaminen mukaan on ensiarvoisen tärkeää. Vaikka SM-tasoinen kilpailu on todella kova koetus järjestäjilleen, onnistuessaan tapahtumalla on markkina-arvo matkailun, retkeilyn ja elämyksellisen luonnon esilletuomisessa.

Sen oli todennut myös Hossan Juntu SM-erävaellus 2007 –kisan kilpailujohtaja Kauko Seppänen, Suomussalmen Samoojien puheenjohtaja. ”Kun henkilöstö on hyvä ja sitä on tarpeeksi, niin omasta mielestäni kisat ovat tässä vaiheessa onnistuneet. Palautteestahan sitten näkyy, miten kilpailijat ovat reitteihin, rasteihin ja tehtäviin suhtautuneet,” selvitteli Seppänen maalialueella sunnuntaina aamupäivällä. ensimmäistä maalintulevaa partiota odoteltaessa. Vaikka näinkin mittavan kisatapahtuman järjestämisessä tulee eteen vaikeitakin asioita, päällimäiseksi hän nimeää kuitenkin hyvän, reippaan talkoohengen ja positiivisen asenteen.

Nuoret mukaan vaeltamaan

Vuosikymmeniä kisoihin osallistuneet, ikääntyneet retkeilijät ja eräihmiset alkavat jo hiljentää tahtiaan. Heidän mielestään nyt olisi aika nuorten, uusien ideoiden omaavien ja erähenkisten ihmisten lähteä mukaan kokeilemaan rajojaan. Vaikka reilun kolmen vuorokauden koettelemukset välillä rasittavatkin, luonto palkitsee aina kulkijan. Eikä se sijoittuminen kilpailussa aina tarvitse niin ensiarvoisen tärkeää olla.

”Tämä on ollut tosi antoisaa ja mielenkiintoista. Erätaitoja vaativia tehtäviä vain enemmän ja teoriaa vähemmän,” toivoivat Hanna Peltonen ja Elina Koskela, partio Kipsut, pääkaupunkiseudulta. Tytöt olivat aikaisin aamulla maaliin tultuaan hyväkuntoisen oloisia ja nauravaisia. ”Eka kerta kisailemassa yhdessä, harjoittelemaan emme ole päässeet työesteiden takia. Hyvin silti on kaikki mennyt. Hannalle kisa oli kolmas ja Elinalle toinen”.

Häämatka yhteistyökyvyn testaamisessa

Ensimmäistä kertaa vaelluskisoissa olivat myös Anne Stenström Tampereelta ja Kasper Sirkiä Helsingistä, partio nimeltä Vastanaineet. He olivat avioituneet vasta pari viikkoa ennen kisaa ja päättäneet lähteä heti kokeilemaan yhteistyökykyä ja avioliiton kestävyyttä. Heidän mielestään Suomen luonto on uskomaton. Sen he ovat kokeneet esimerkiksi Tuntsan erämaassa samoillessaan. Lauantaina pariskunta joutui kuitenkin keskeyttämään, mutta se ei tuntemuksia horjuttanut. ”Me päätimme pitää tätä tapahtumaa häämatkamme vuosipäivänä, joten ensi vuonna tulemme melko varmasti sinne Pärttylinvaellukselle!”, hehkutti tuore aviopari.

Suomussalmen Erävaelluksen mestaruuksia tavoitteli 120 kaksihenkistä kilpailujoukkuetta. Liki kolme vuorokautta kestävä kisa päättyi sunnuntaiaamuna. Kisa ei ollut pelkkää vauhdin pitoa, vaan voittopisteet kerättiin tehtävärasteilla. Suhteellisen kova peruskunto pitää kilpailijoilla silti olla.

Tulokset viime viikonvaihteessa pidetystä kisasta löytyvät osoitteesta: www.hossanjuntu.fi.

Lisätietoja Pärttylinvaelluksesta ja ohjeista sivuilla www.eravellus2008.com.

Riitta Kaltemaa

Kalenteriasioita
 

08.05.2007 Pärttylinvaelluksen kotisivut avattiin. Kotisivut toimivat keskeisenä tiedotuskanavana kilpailun järjestäjien ja kilpailijoiden välillä. Kotisivut löytyvät tällä hetkellä osoitteesta http://personal.inet.fi/luonto/eravaellus2008/ kunnes kilpailulle hankitaan oma www.eravaellus2008.com
elo-syyskuu 2007 Ratatyöt
30.10.2007 Järjestelytoimikunnan kokous 3/2007
13.02.2008 Järjestelytoimikunnan kokous 4 (1/2008)
31.03.2008
klo 18.00
Järjestelytoimikunnan kokous 5/ (2/2008)
02.06.2008
klo 18.00
Järjestelytoimikunnan kokous 5/ (2/2008) /
Sodankylän kunta valtuustosali
   
   

 

Lähetä osoitteeseen jari.haavisto(a)pp4.inet.fi tätä sivustoa koskevia kysymyksiä ja kommentteja.