Historia ideasta tapahtumaksi

Suomen Ladun alkuperäisten sääntöjen mukaiseen ohjelmaan ei kilpailutoiminta kuulunut. Niissä oli kuitenkin sivulauseessa maininta: "propagandaluontoisia kilpailuita lukuunottamatta". Hiihdonedistämisjärjestöksi perustetun yhdistyksen toiminta laajeni ympärivuotiseksi ja ohjelmaan tulivat mukaan mm. lentopallo, retkeily kesällä ja talvella sekä leiripäivät, joiden yhteydessä järjestettiin luontopolku- ja vaelluskilpailut.

Vaelluskilpailu oli ensimmäistä kertaa leiripäivien ohjelmassa vuoden 1959 kesällä. Vuosien varrella se muuttui paikallisten järjestäjien ja Suomen Ladun toimiston kehittämänä yhä vaativammaksi leiripäivien tapahtumaksi. Mutta sellaisenaan se ei vieläkään vastannut vaativien eräretkeilijöiden toiveita. Ajatukset suuntautuivat lappiin ja sen suomiin mahdollisuuksiin kilpailunomaisen vaelluksen järjestämiseksi. Ja tälläista tapahtumaa Saariselän tunturialue ja Suomen Ladun Kiilopään Koulutuskeskus kaipasi, tapahtumaa joka herättäisi julkista huomiota ja tekisi niitä tunnetuksi.

Ounasvaaran Hiihtoseura järjesti 60-luvun loppupuolella ruotsalaimallisen, muutaman päivän kestävän tunturisuunnistuksen nimeltään 'Saariselän Nulkka'. Nulkka järjestettiin muutaman kerran, mutta osanottajamärät jäivät vähäisiksi. Tapahtuma ei vastannut sitä, mitä oli odotettu ja myös järjestelyvaikeudet olivat kaukana asuville rovaniemeläisille ylivoimaiset.

Kun 'Saariselän Nulkka' oli lopetettu, syntyi 'Jonne' Saastamoisen mielessä ajatus tämän hyvän idean jatkamisesta ja sen soveltamisesta Suomen Ladun toiminta-ajatukseen. Samalla olisi myös mahdollisuus tehdä tunnetuksi Kiilopään Koulutuskeskusta ja jatkaa toimintaa vielä ruska-ajan jälkeenkin. Silloin nimittäin kuviteltiin, että kilpailut voitaisiin pitää joka vuosi Saariselällä. Tällaisessa 'propagandaluonteiseissa kilpailussa' olisi erinomaiset mahdollisuudet eräretkeilytoiminnan edistämiseen ja sen tunnetuksi tekemiseen myös jäsenistön ulkopuolella.

Nulkan lopettamisen jälkeen ei ollut pelkoa toisen varpaille astumisesta. Yhdistämällä kaksi erilaista tapahtumaa, useamman päivän suunnistuskilpailu sekä leiripäivien vaelluskilpailu, voitiin kehittää erävaelluskilpailu. Tavoite oli asetettava tässäkin toimintamuodossa niin korkealle, että kisaan yrittäminenkin vaatisi jatkuvaa harjoittelua. Se toimisi myös eräretkeilyn vaativana testinä, jossa mitattaisiin osanootajien niin fyysinen kunto, kuin tiedot ja taidot kaikissa perinteellisen erävaelluksen tapahtumamuodoissa.

Tätä 'kovakuntoisten tietävien vaeltajien huippukuntotapahtumaa', kuten sitä silloin kutsuttiin, alettiin pohtia Suomen Ladun toimistossa ja ensimmäiset palaverit pidettiin alkuvuodesta 1970. Ensimmäisen kilpailun ratamestariksi kutsuttiin Jukka Vesa, joka tuolloin toimi Espoon liikuntasihteerinä. Järjestelytoimikuntaan kuuluivat edellisen lisäksi Suomen Ladun järjestö- ja koulutssihteeri Jorma Pölönen ja toimistopäällikkö Raimo Juntunen. Tapahtuman nimikysymyskin ratkesi itsestään, sillä olivathan koko maata käsittävät tapahtumat olleet 'Valtakunnallisia latu- ja polkuretkiä' ja 'Valtakunnallisia leiripäiviä'. Niimpä Latu-lehden numerossa 3/1970 ilmoitettiin ennakkouutisena, että Suomen Latu järjestää 20.9-23.9.1970 Valtakunnalliset erävaelluksen mestaruuskilpailut Saariselän tunturialueella. Lehden seuraavassa numerossa oli ensimmäinen kilpailukutsu.

Kevään ja kesän kuluessa järjestelytoimikunta laati kilpailujen sännöt sekä kilpailutehtävät arvosteluperusteineen. Ratamestari kävi kesällä tutustumassa kilpailumaastoon, erityisesti Suomujokilaakson tuntumassa kulkevan pikataipaleen rastipisteisiin. Ensimmäinen kilpailu vietiin läpi varsin pienellä toimitsijajoukolla. Suurta organisaatiota vältettiin, olihan kyseessä ensimmäinen ja kokeiluluontoinen tapahtuma. Siksi miehitettyjä rasteja oli vähän ja tehtävät, vesistön ylitystä ja leiriytymistä lukuunottamatta , olivat kirjallisia eli paperitehtäviä. Järjestelytoimikunnasta olivat maastossa ennen kilpailua Jukka Vesa, Raimo Juntunen ja Seppo Juurikkala, jotka valmistelivat kilpailua, mm vieden kaikki rastit. Kilpailujen aikana eri tehtävissä olivat edellisten lisäksi Terttu Nyqvist, Jan Ahlfors sekä Erkki Silvennoinen.

Ensimmäisiin kilpailuihin ilmoittautui 22 partiota, joista osanottonsa varmisti 15 partiota. Lähtöviivalle uskaltautui kuitenkin vain 11 partiota, jotka kaikki selvisivät myös maaliin. Vammoja, etupäässä hiertymiä ja venähdyksiä oli useimmilla osanottajilla. Kilpailujen taso oli kirjava ja suhtautuminen kisoihin erilaista. Jotkut ottivat touhun varsin vakavasti ja toiset lupsakkaasti, tavoitteena vain kilpailujen läpivienti. Kilpailuhenki säilyi rehtinä koko ajan ja huumoria viljeltiin kun siihen vain oli tilaisuus. Järjestelyihin kilpailijat suhtautuivat myönteisesti ja antoivat auliisti niiden kehittämiseksi sopivia vinkkejä.

Suomen Latu oli jakanut tiedotusmateriaalia julkisille sanalle, mutta niiden vastaanotto ja julkaiseminen oli ollut heikkoa. Tehtävärasti Suomujoella oli tarkoittu yleisörastiksi ja sinne odotettiin Yleisradiota sekä lehdistöä, mutta kiinostusta näillä ei ollut.

"...Korostan erityisesti sitä seikkaa, että kilpailu on nimenomaan sunniteltu niin fyysisen kuin psyykkisen kestävyyden rajua mittaamista varten. Muistakaa tämä silloin, kun kilpailu koville ottaa..." lausui kilpailujen ratamestari Jukka Vesa avajaistilaisuudessa Kiilopäällä 20.9.1970 kello 10:00. Tuntia myöhemmin tapahtuneessa yhteislähdössä partiot siirtyivät maastoon lähtömerkin saatuaan. Se oli myös merrki 'Jonne' Saastamoisen idean toteutumiselle - idean, josta 20 vuoden aikana on lukuisten retkeilyhenkisten ihmisten vapaaehtoisella työpanoksella kehittynyt arvostettu liikuntataphtuma.

Tiedot saatu Frans Saastamoiselta ja niitä on täydennetty Raimo Juntusen tiedoilla sekä Tapani Piiraisen lehtiartikkelin perusteella.

Lähde: SM-Erävaellus 20 kirja, Suomen Latu/Matti Rekola

Ensimmäisien kilpailujen kilpailukutsu