Historia ideasta
tapahtumaksi
Suomen Ladun alkuperäisten
sääntöjen mukaiseen ohjelmaan ei kilpailutoiminta kuulunut.
Niissä oli kuitenkin sivulauseessa maininta:
"propagandaluontoisia kilpailuita lukuunottamatta".
Hiihdonedistämisjärjestöksi perustetun yhdistyksen toiminta
laajeni ympärivuotiseksi ja ohjelmaan tulivat mukaan mm.
lentopallo, retkeily kesällä ja talvella sekä leiripäivät,
joiden yhteydessä järjestettiin luontopolku- ja
vaelluskilpailut.
Vaelluskilpailu oli
ensimmäistä kertaa leiripäivien ohjelmassa vuoden 1959 kesällä.
Vuosien varrella se muuttui paikallisten järjestäjien ja Suomen
Ladun toimiston kehittämänä yhä vaativammaksi leiripäivien
tapahtumaksi. Mutta sellaisenaan se ei vieläkään vastannut
vaativien eräretkeilijöiden toiveita. Ajatukset suuntautuivat
lappiin ja sen suomiin mahdollisuuksiin kilpailunomaisen
vaelluksen järjestämiseksi. Ja tälläista tapahtumaa Saariselän
tunturialue ja Suomen Ladun Kiilopään Koulutuskeskus kaipasi,
tapahtumaa joka herättäisi julkista huomiota ja tekisi niitä
tunnetuksi.
Ounasvaaran Hiihtoseura
järjesti 60-luvun loppupuolella ruotsalaimallisen, muutaman
päivän kestävän tunturisuunnistuksen nimeltään 'Saariselän
Nulkka'. Nulkka järjestettiin muutaman kerran, mutta
osanottajamärät jäivät vähäisiksi. Tapahtuma ei vastannut sitä,
mitä oli odotettu ja myös järjestelyvaikeudet olivat kaukana
asuville rovaniemeläisille ylivoimaiset.
Kun 'Saariselän Nulkka' oli
lopetettu, syntyi 'Jonne' Saastamoisen mielessä ajatus tämän
hyvän idean jatkamisesta ja sen soveltamisesta Suomen Ladun
toiminta-ajatukseen. Samalla olisi myös mahdollisuus tehdä
tunnetuksi Kiilopään Koulutuskeskusta ja jatkaa toimintaa vielä
ruska-ajan jälkeenkin. Silloin nimittäin kuviteltiin, että
kilpailut voitaisiin pitää joka vuosi Saariselällä. Tällaisessa
'propagandaluonteiseissa kilpailussa' olisi erinomaiset
mahdollisuudet eräretkeilytoiminnan edistämiseen ja sen
tunnetuksi tekemiseen myös jäsenistön ulkopuolella.
Nulkan lopettamisen jälkeen ei
ollut pelkoa toisen varpaille astumisesta. Yhdistämällä kaksi
erilaista tapahtumaa, useamman päivän suunnistuskilpailu sekä
leiripäivien vaelluskilpailu, voitiin kehittää
erävaelluskilpailu. Tavoite oli asetettava tässäkin
toimintamuodossa niin korkealle, että kisaan yrittäminenkin
vaatisi jatkuvaa harjoittelua. Se toimisi myös eräretkeilyn
vaativana testinä, jossa mitattaisiin osanootajien niin fyysinen
kunto, kuin tiedot ja taidot kaikissa perinteellisen
erävaelluksen tapahtumamuodoissa.
Tätä 'kovakuntoisten tietävien
vaeltajien huippukuntotapahtumaa', kuten sitä silloin
kutsuttiin, alettiin pohtia Suomen Ladun toimistossa ja
ensimmäiset palaverit pidettiin alkuvuodesta 1970. Ensimmäisen
kilpailun ratamestariksi kutsuttiin Jukka Vesa, joka tuolloin
toimi Espoon liikuntasihteerinä. Järjestelytoimikuntaan
kuuluivat edellisen lisäksi Suomen Ladun järjestö- ja
koulutssihteeri Jorma Pölönen ja toimistopäällikkö Raimo
Juntunen. Tapahtuman nimikysymyskin ratkesi itsestään, sillä
olivathan koko maata käsittävät tapahtumat olleet
'Valtakunnallisia latu- ja polkuretkiä' ja 'Valtakunnallisia
leiripäiviä'. Niimpä Latu-lehden numerossa 3/1970 ilmoitettiin
ennakkouutisena, että Suomen Latu järjestää 20.9-23.9.1970
Valtakunnalliset erävaelluksen mestaruuskilpailut Saariselän
tunturialueella. Lehden seuraavassa numerossa oli ensimmäinen
kilpailukutsu.