Reissun suunniteltu aikataulu oli 16-30.6.
Kuvat ovat linkkejä, jotka aukaisevat saman kuvan suurempana. Kuvia on turhankin niukasti, etenkin alkupäiviltä, kun pelkäsin kameran patterien loppumista.
16.6 maanantai, 1. päivä
Saariselkä-Ivalo-Sevettijärvi
Eilen kello 05.39 kimppakyydin tarjoaja kurvasi pihaan. Saariselällä oltiin joskus 20 paikkeilla, ei tullut katsottua kelloa. Etsittiin yöpaikka ihan tien läheltä, että saadaan aamulla jatkettua helposti matkaa bussilla.
Yö teltassa meni OK, puoli seitsemältä alkoi molemmille tulla vilu, puettiin fleecet päälle ja poika nukkuu nyt, minä kirjoitan tätä päiväkirjaa. Nukuttaa kyllä vielä, eli ehkä uni olisi hyvä itsellekin vielä.
(Ivalossa odoteltiin muutama tunti bussin lähtöä Sevettiin, käytiin hakemassa kalastusluvat ja syötiin grilliruokaa. Haettiin se vaahterasiirappikin lettuja varten.)
Illalla: Sevettijärvellä ollaan. Bussi kaartoi Sevetin Baarin pihaan n. 18.25, jäätelöt syötiin ja ihasteltiin Sevettijärven pintaan piirtyviä pilviä. Ei jaksettu kävellä kuin ehkä kilometri, kun piti saada ruokaa, juomaa ja lepoa. Päätettiin laittaa telttakin pystyyn. Rinkat painoi LIIKAA! Mitä hittoa sitä ihminen oikein raahaa mukanaan?
Minulla alkoi pohje krampata kahden päivän istumisesta, eli siksikin oikea ratkaisu stopata. Syötiin hyvin (ja ne painavimmat), nyt poika vetää vielä näkkäriä teltassa, minä rotta juustoa samalla kun kirjoitan.
Maisemat on hienoja, mutta polkua ei ole! On kyllä opastepaalut, mutta ei minkäänlaista kulku-uraa. Maasto on pehmeää mättäikköä ja isoja kiviä ja kivenkoloja, mäkistä, muttei mitään suuria nousuja kuitenkaan. Tuuskahdin kerran polvilleni, kompastuin johonkin kivenkoloon, ja rinkka piti tietysti irrottaa, ennen kuin pääsin ylös. Säälittävää.
Koivuissa nippa nappa vihertää, ei edes kunnon hiirenkorvia vielä. Ei hyttysiä.
Monia poroja nähty, jopa yksi valkoinen
17.6 tiistai, 2. päivä
Sevettijärvi-Ailejärvi, n.2km
Heräsin noin klo 9-10 enkä olisi jaksanut nousta ylös. Menimme käymään Sevetissä.
Yö oli teltassa lämmin. Minä hoksasin pukea illalla fleece-asunkin päälle, niin riitti, kun pussi oli peittona. Paljon parempi nukkua niin.
Epätoivo meinasi iskeä aamulla. Oli ihan vetämätön olo, ja ajatus uppuroimisesta poluttomassa hetteikössä ei paljon innostanut. Olin huolissani myös pojan jalasta ja voimista. Mitä se hyödyttäisi, jos poika ennen ekaa etappia olisi kipeä ja kyrsiintynyt.
Ruokaa en taas saanut alas, oli varmaan nestehukkaa. Pitää juoda enemmän ja useammin, se kaksi litraa ei riitä alkuunkaan kulkiessa.
Käytiin kysymässä Sevetissä mönkijäkyytiä Opukasjärvelle, muttei löytynyt. Lomallahan me ollaan, nauttimassa reissusta, ja en halua, että poika ekojen kilometrien aikana toteaa, ettei koskaan enää. Taidan olla taas ylisuojeleva mamma. Nyt kun ollaan Aile-järvellä leirissä, olen tyytyväinen, ettei kyytiä löytynyt. Täältä löytyi POLKU ja päätettiin pitää lepopäivä tässä kauniissa maisemissa. Pojan jalkakin jaksaa, kun saa huilata välillä.
(Sevettijärvellä kolttasaamelaisten museolla on hieno näyttely ja ystävällinen palvelu. Sieltä saa hyvin tietoa myös reitistä, kannattaa poiketa.)
Syötiin pekonia ja muussia, jälkkärinä kuningatarkiisseliä ja suklaata.
18.6 keskiviikko, 3. päivä
Ailejärvi, lepopäivä
Nukuttiin pitkään. Ilma oli hieno, mutta iltapäivällä kävi pieni sadekuuro.
Kädet on nokiset koko ajan!
Minä sain pojan uistimen pohjaan, ja poika urheana kävi sitä noutamassa. Ei onnistunut, mutta poika on nyt puhdas! Vesi on niin kylmää, etten minä olisi uskaltanut.
Huomenna Opukasjärvelle vaikka verta hikoillen Jussin viettoon.
Skip-Boa pelattu ja nyt ristikoiden kimppuun.
19.6 torstai, 4. päivä
Ailejärvi-Opukasjärvi, n.11km
Aamu oli kostea ja viileä. Makuupussin alta paljastui haisuli. Pitää tuvalla pestä itsensä ja vaatteita.
Yöllä on satanut, teltta päältä edelleen märkä. Yritän herätellä poikaa, että päästäisiin matkaan. Näillä keleillä on mieluummin tuvassa. Taivas on harmaa ja tuulee, lämmintä ehkä 10°C, on luvannut viilenevää.
Opukasjärvellä: Tuvassa viimein. Matka oli pitkä ja uuvuttava... Putosin kerran jokeen, kun liukastuin kivellä joka liikahtikin jalan alla ja niin sitä oltiin jorpakossa Sundeejävren eteläpäässä. Poika auttoi minut ylös polviltani ja matka jatkui. Loputtoman kauan. Uskomattoman kauan. Tai ainakin se märkänä ja omasta huolimattomuusvirheestä kyrsiintyneenä siltä tuntui. Satutin vasemman käden keskisormen kaatuessani, ja se turposi komeasti...
Viimein monen väärän hälytyksen jälkeen mökki ilmaantui näkyviin (alkumatkasta ei ollut kuin 1:100 000 kartta, jossa ei näkynyt kaikkia lampia jne, ja luulin, että ollaan pidemmällä kuin ollaankaan. Enpä ole ikinä iloinnut rakennuksen näkemisestä niin. Viimeiset kaksi kilometriä olivat varsinaista paarustamista, surkeaa. (Luulin meidän olevan ihan tuvan nurkalla, kunnes nähtiin opaste, joka kertoi matkaa olevan vielä 2km, ja ketutus yltyi...)
Nyt on syöty, vietetään "sauna-hetkeä", kiitos meitä ennen tuvalle saapuneiden Belgialaisten, ja odotellaan tiskiveden lämpenemistä. Saappaille ei olisi ollut tarvetta, vaelluskengillä pärjäsi hyvin.
(Maasto oli helpohkoa kuljettavaa, muutama isoja lohkareita sisältävä kivikko piti ylittää, pari jokea, joista pääsee kiviä myöden yli, kun vaan valitsee oikeat kivet!. Kunnon vaellussauva, vaikka puusta auttaa todella paljon tasapainoilussa kivikkojen ja jokien yli.)
20.6 juhannusaatto, perjantai, 5. päivä
Opukasjärvi, lepopäivä
Lepopäivä, ja tulee tarpeeseen. Jalat ovat notkeat kuin puuhevosella.
Hyvää ruokaa, lepoa ja lämpöä. Huomenna pestään pyykkiä ja kulkijat.
Kirves ei ole terässä. Muuten siisti paikka ihan kauniilla paikalla järven rannassa. Koivut edelleen hiirenkorvilla.
Nähtiin kaksi peltohiirtä ja sopuli.
Jaoin ruokaa kahden päivän pussukoihin loppupäiviksi. Kuka kumma meille pakkasi sitä niin tolkuttomasti mukaan?! Laskin kyllä ruuan tarkasti, mutta mukana on niin paljon kaikkea "mutua" (mutusteltavaa), että yhteensä tekevät liikaa.
Iltaa kohden sää tuntuu selkenevän, toivottavasti huomenna on hyvä ilma, että päästään jatkamaan Iisakkijärvelle hyvässä kelissä.
Reisien sisäpuolelta lihakset on oikein urakalla kipeät, hyvää tekee siis sekä liikunta, että lepopäivät.
Poika veisti minulle hienon puulastan, jolla minä paistelin juhannusplätyt, vaahterasiirapin kera. Taivaallisen hyvää!
Hukattiin wc-paperi (jäi ilmeisesti unenpöpperössä jonnekin mättäälle), ja kohta ollaan pulassa, kun vauvan "peppupyyhkeet" loppuu. Onneksi täällä vielä kasvaa sammalta...
Minä loukkasin eilisellä "uimareissulla" vasemman käden keskisormen, joka on nyt musta ja turvoksissa. Ei mitään pahempaa kuitenkaan, kipeä vain.
Poretabletit on pop! Meillä on mukana vademlan makuista magnesiumia ja appelsiinin makuista monivitamiinia. Päivän odotetut herkkujuomat, etenkin pojallam jotka auttavat myös jatkamaan. Magnesium etenkin ehdoton kramppeja vastaan. Nameja ja mutuja menee vähemmän kuin luulin.
Mieli askartelee aina liikaa seuraavassa päivässä ja taipaleessa, en osaa heittäytyä vain. Huolehdin ihan liikaa, kun mietin koko ajan kaiken kymmenen kertaa ja miten poika jaksaa jne. Jos menisi tekemään tulet ulos, ehkä se auttaisi...
23.00: Mietin ja kelaan reittiä ja aikatauluja, enkä saa unta. Aikaa on kyllä tarpeeksi, mutta silti aprikoin. Hullua. Kamalasti tekisi mieli kulkea kerralla pidempiä matkoja, vaikka nyt jo on varaa pitää useita lepopäiviä.
Poika on ihanaa seuraa. Fiksu ja huumorintajuinen kaveri, jolla äly pelaa. Tuntuu, että tutustutaan ihan uudella tavalla täällä. Opin itse koko ajan pojasta uutta, jota en ole ehtinyt huomata tai joka vaan ei tule esiin kotona.
Isovarpaassa euron kokoinen rakko, josta piti tietysti nyppiä nahka pois. Onneksi on isoja, kantapäähän tarkoitettuja rakkolaastareita. Teippasin sen vielä ihoteipillä kiinni, ettei irtoa kävellessä. Siis se laastari :)
21.6 lauantai, 6. päivä
Opukasjärvi-Iisakkijärvi, 6km
Lähdettiin n.11.30 Opukasjärveltä kohden Iisakkijärveä. Välimatka vain n. 6km. Näätämöjoen yli meni hieno riippusilta, mutta Silisjoen yli piti mennä venelossilla, joka meinasi olla liian hieno härveli meille. Päästiin kuitenkin ähinällä yli, vaikka kerran jouduin päästämään irti köysistä, ja hetken jo mietin mitäs nyt. Onneksi virta painoi meidät uudelleen köyden alle, ja sain uuden otteen. Kammottava laitos koko venelossi silti.
Heti Silisjoen ylityksen jälkeen alkoi ukkonen jyristä, ja minä yritin "piiskata" poikaa vauhtiin, että ei kastuttaisi. Poika en jaksanut, eikä sitä huvittanutkaan. Matka taittui noin kilometrin tuntivauhtia, ja minun kärsivällisyyttäni testattiin...
Lopulta osan loppumatkaa minä kannoin vuoroin omaa rinkkaa eteenpäin, palasin pojan luo, otin hänen rinkan, kannoin sitä, ja palasin hakemaan omaa rinkkaa jne. Päästiin kuitenkin Iisakkijärvelle ja maisemat ovat kyllä upeat.
Pesty pikkupyykkiä ja kulkijat, taivaallinen olo. Ihanalta tuntuvat puhtaat hiukset!
Pojan uuvahduksen takia pitää laittaa matkasuunnitelmat uusiksi, mutta se on huomisen murhe.
22.6 sunnuntai, 7. päivä
Iisakkijärvi, lepopäivä
Ilma vaihtuu tänäänkin nopeaan, kuten eilen. Aamu aurinkoista ja kumpupilveä, puolen päivän jälkeen alkoi jyrähdellä ukkonen ja kerätä mustia pilviä. Kello on nyt 13.18, ei sada ainakaan vielä, mutta tuulee siihen malliin, että kohta sataa.
Tämä Iisakkijärven ranta on täynnä jotain pieniä lentäviä hyttysen tapaisia, mutta tuntosarvilla ilman imukärsiä. Niiden ininä rannassa on korvia huumaava.
Kettu nähtiin eilen illalla, jätettiin sille ruuan loput. Oli käynyt yöllä syömässä ne.
Tein päätöksen, että alkuperäistä reittisuunnitelmaa noudatetaan, eli polkua seurataan kohti pulmankia, vaikka poika ei tahdo jaksaa. Jätetään kuitenkin kaikki ylimääräiset koukkauset esim. Junkersilla pois, ja pidetään joka toinen päivä edelleen lepopäivänä. Minä otan omaan rinkkaan vielä lisää pojan rinkasta tavaraa, ruuathan on jo keventyneetkin paljon.
n. 19.00 Ukkosta ja RAKEITA! Halkaisijaltaan n.1-1½cm. Onneksi ei olla teltassa, tai matkalla.
Sokeria (oli vain makeutusainetta), maitojauhetta ja retkipesuvati olisivat voineet olla mukana. Sukkia on liikaa, en edes tiedä monetko. Muuten vaatetta sopivasti. Isoja rakkolaastareita, niitä kantapään, enemmän, kun nyt koko pottuvarvas on auki. Riittävät, jos ei tule muita isoja rakkoja. Kuivatut tatit on myös pop. Antiikkikynttilöitä (niitä pitkiä) mukaan MYÖS KESÄLLÄ (tuvassa pimeää). Kuivattua perunaa ja keittojuureksia liikaa mukana.
Täällä Iisakkijärvellä on sisempi ikkunaruutu halki, teipattu kasaan. Tuuletusikkunan yläpuolella on linnun pesä, ja siellä poikanenkin. Pitää kiertää huussiin pidempää kautta aina, ettei säikytä emoa lentoon.
Eilen matkalla tänne tapasimme retkikunnan, johon kuului kaksi nuorta naista, yksi nuori mies ja yksi vanhempi mies, joka ystävällisesti lahjoitti meille wc-paperirullan hukkuneen tilalle! Miten onnellinen sitä voikaan ihminen olla wc-paperista, etenkin nyt kun maha tuntuu olevan sekaisin. Kiitos Tornioon(?)!
Puolet roudarinteipistä käytetty, eipä ole turhaan mukana. On paikattu reikäinen muonapussi ja uistinlaatikko joka hajosi pudotessaan kiveen.
23.6 maanantai, 8. päivä
Iisakkijärvi-Huikkimajoki, 9km
Etappi oli kaunis, Rovivaaralta oli upeat näköalat. Siellä syötiin eväitä ja myöhemmin laitettiin kunnon ruokaakin. (harmi, ettei kuvissa erotu se maiseman avaruus, joka paikan päällä oli)
Ensimmäinen porokin nähtiin muualla kuin tien varrella. Poro seikkaili Rovivaaran rinteillä, kulki pitkään meitä kohden ja aina välillä pysähtyi katselemaan meitä. Olisikohan sillä ollut asiaa?
Ilma oli hieno, puolipilvistä ja varmaan parikymmentä astetta lämmintä.
Aika monta märkää aluetta osui kyllä matkalle, suota ja soistuvaa, tai vaan tulvan valtaamaa polkua, mutta vaelluskengillä ja vähän kiertämällä selvisi hyvin. Matka tuntui aika lyhyeltäkin tällä kertaa. Varmasti auttoi asiaa, kun pidettiin enemmän pitkiä taukoja ja syötiin useammin kuin aiemmin.
Jossain kohden ihan polun vieressä oli riekon pesä, ja kun olin siitä askeleen päässä, niin riekko nousi ilmaan. Meinasin saada slaagin, tosin riekko-parka säikähti varmasti enemmän. Äkkiä napattiin kuva ja jatkettiin matkaa, että pääsi emo hautomaan taas.
(Poika halusi upottaa varpaansa puroon, minä halusin jatkaa matkaa. Onneksi pojan mielipide voitti! Mikä nautinto olikaan upottaa väsyneet ja hikiset jalat tunturipuron kylmään veteen. Tämän jälkeen en en enää kulje purojen ohi riisumatta kenkiä! Jalatkin saivat uutta virtaa kummasti. Puron vesikin oli hyvää, mutta sitä otettiin yläjuoksulta :) )
Poikani on sankari! Hyvin jaksoi koko matkan, ja todella rohkeasti veti vaan sukelluskengät jalkaan ja kahlasi muitta mutkitta Huikkimajoen yli, vaikka minua vähän arvelutti, josko järvi olisi pitänyt kiertää. Hyvinhän se ylitys meni, vettä oli vähän vajaaseen polveen saakka, kun oikea ylityskohta vaan löydettiin ihan joen alkumetreiltä, jossa virtakaan ei ollut paha. Poika heitti minulle sukelluskengät ylityksen jälkeen, minä pistin ne omiin jalkoihin ja pääsin yli, tosin hieman epävarmemmin kuin poika.
Nyt ollaan siis Huikkimajoen tuvalla, ja tämä onkin hyvin valoisa! Vaaleat hirret ja kaksi suurta ikkunaa, Taas lepopäivä ja sitten kohden Tsaarajärveä. Päästään viimein puuttomalle alueelle!
24.6 tiistai, 9. päivä
Iisakkijärvi, lepopäivä
Maha edelleen sekaisin. Se on ollut sitä jo viikon, mutta nyt myös oksettaa. Onneksi on lepopäivä. (Minulla oli myös lämpöä, mutten kirjoittanut siitä mitään, koska en halunnut huolestuttaa poikaa.)
Ilma on taas kaunis, puolipilvinen ja lämmin, melkein helteinen.
16.00: Hain äsken vettä tuosta alhaalta järveltä ja hengästyin oikein kunnolla. Kunto loppui. Päätin, että käännytään takaisin Sevettijärvelle. Voimat on ihan loppu, kiitos tuon vatsataudin. Sevettijärven reitti on jo tuttu ja turvallinen, edessäpäin olevasta en tiedä.
(Päiväkirjamerkinnät loppuvat tähän, loppu tulee ulkomuistista. Illan aikana voimat tuntuivat ehtyvän yhä lisää, ja minä itkin kiukkua ja harmistusta huussissa. Pojan nähden en uskaltanut, ettei se hätäänny. Mahatauti tuntui niin typerältä syyltä joutua lopettamaan reissu kesken! Jotenkin mietin mielessäni, että jos olisi vaikka jalka poikki, se olisi hyvä syy, mutta ei mahatauti. Lopulta minun oli pakko myöntää itselleni, etten todennäköisesti selviäisi edes Sevettijärvelle, tai seuraavalle tuvalle, jos 100m:n kävely ilman kantamuksia jo sai minut melkein pyörtymään. Huoli ja harmi olivat valtavat. Kuitenkin muistikuvat ovat aika huterat parilta viimeiseltä päivältä, ja nukuin suurimman osan päivästä.
Järkeilin, että meillä on ruokaa, juomaa ja suojaa tuvalla, joten, parasta on jäädä odottamaan, että joku saapuu sinne. Laitoin opastetolppaan vielä lapun, että ohikulkijatkin huomaisivat, ja tulisivat apuun. Toivoin, että pian tulisi joku, joka voisi soittaa apua. Autiotuvalla ei nimittäin kuulunut kännykkä.
Seuraavana aamuna, eli keskiviikkona 25.6 heräsin ihmisten ääniin ja ryntäsin tuvasta tervehtimään kahta nuorta miestä. He pysähtyivät tuvalle lounastauolle, ja lupasivat hälytellä apua, kunhan saapuisivat paikkaan, jossa kännykkä kuuluu. Annoin heille meidän tietomme, ja sanoin, että kertovat hätänumeroon myös sen, ettei hengenhätää ole, eikä kiirettä.
Yritin pakata kuitenkin heidän lähtönsä jälkeen pikkuhiljaa rinkkoja, ja sanoin pojalle, että ehkä illalla jo tulevat mönkijöillä meitä hakemaan. Tosiasiassa ei kulunut kuin vajaa kolme tuntia, kun mökki alkoin täristä ja yläpuolelta kuului kamala jytinä. Olivat sitten tulleet lääkärihelikopteri Aslakilla meitä hakemaan! Minua nolotti kamalasti, kun olin niin vaivaksi, ja toisaalta olin helpottunut, koska tiesin, että nyt poika ei enää voisi jäädä yksin sairaan äidin kanssa. Tuntuu, että olin ihan sairas siitä huolesta, mitä pojalle tapahtuu ja miten hän kokee asiat, jos menen vielä huonompaan kuntoon.
Lääkäri hoputti meitä kopteriin ja apulentomiehen kanssa kantoi rinkkani kopteriin. Ensin hän sanoi, että he lennättävät meidät Ivalon kentälle, josta päästään taksilla terveyskeskukseen, jos tarvitsee, mutta kun hän seurasi kulkuani kopterille ja tutki minut, hän tilasikin meille ambulanssin kentälle vastaan. Terveyskeskuksessa minulle laitettiin tippa, ja kun nestettä alkoi virrata sisään, olo parani aika nopeasti. Pitivät meidät kuitenkin siellä yön yli, ja seuraavana päivänä päästiin kotimatkalle. Olo oli vielä huono, ja välillä tuntui, että pyörryn rinkan alle, mutta olin visusti hiljaa, sillä en halunnut enää jäädä toiseksi yöksi makaamaan osastolle.
Reissu ei siis mennyt "ihan putkeen", mutta ehdimme sentään olla 10 päivää luonnossa, ja nauttia retkestämme. Toisaalta olen hyvin kiitollinen, että olimme Suomessa reissussa, missä aina voi luottaa siihen, että apua saa, kun tarvitsee.
Suuri kiitos Aslakin väelle ja Ivalon terveyskeskukseen!