
Etusivu | Esittely | Koiramme | Muistoja | Rodut | Harrastukset | Pentuja | Pentueet |
Uutisia | Linkit
TOKO

80-luvun alkupuolella tiibetinspanieli Lilin tultua meille kävin muutamia kertoja koirakentällä hakemassa oppia koirankouluttamisesta. Tuolloin koulutuksissa kävi pääosin vain palveluskoirarotuja, joten ei ihan sovittu joukkoon, mutta”kipinä” tottelevaisuuskoulutukseen jäi.
Tuota kipinää pääsin todenteolla roihuttelemaan -90 luvun alussa, jolloin aloitimme shetlanninlammaskoira Nellin kanssa tottelevaisuusharrastuksen. Jukka ja Jetta sheltti liittyivät joukkoon seuraavana vuonna. 1990-luvun alkupuolella kilpailin aktiivisesti molemmilla shelteilläni. Vuodesta –91 olen myös toiminut tottelevaisuuskoulutusohjaajana. Käppänämme Funnynkin eloon sisältyi tokoa mutta kilpailukentät jäivät valloittamatta.
Aktiiviharrastaminen oli ”katkolla” –90 luvun puolenvälin aikoihin, jolloin elämäni täyttivät muut asiat; opiskelun päättäminen, lasten syntyminen jne. Koirat olivat toki tuolloinkin kiinteä osa elämää.
Aktiivisuus lisääntyi huomattavasti kun perheeseemme tuli japsi Ginga. Suureksi harmikseni tuon vauhdikkaan pikkukoiran terveystilanne on sellainen ettei siitä tullut kisakoiraa mutta tokojuttuja se tekee mielellään itselleen ominaisella hössötyksellä.
Saida täytti sille odotetut haaveet harrastuskoirasta. Sain juuri sen mitä halusin, uskomattoman hienon tokokaverin! TK1 on plakkarissa ja suunta eteenpäin...
Muusa on aloitellut tokon alkeet innokkaasti pienet nappisilmät loistaen yhdessä tekemisen ilosta, pääosin yhdessä pikkuemäntänsä Neean kanssa.
Tildakin on täynnä intoa ja vauhtia tämän hienon lajin parissa emäntänsä Tiian kanssa.
KAVERIKOIRATOIMINTA
Tein sosiaalikasvattaja seminaarityöni aiheesta ”Koira Terapeuttina” vuonna 1994, jolloin tämänkaltainen toiminta oli vasta rantautumassa Suomeen. Tuo työ antoi osaltaan lähtölaukauksen kiinnostukselleni kaverikoiratoimintaan.
Vuonna 2000 aloitimme satunnaiset vierailut Koivurannan vanhainkotiin shelttini Jetan ja Sirpa Laitisen suomenlapinkoira Emmin kanssa. Olimme mukana myös lasten tapahtumissa.
Vuonna 2005, jolloin toiminta tuli viralliseksi Kennelliiton alaiseksi toimintamuodoksi olin mukana koulutuksessa Kuopiossa. Pieksämäellekin perustettiin tuona vuonna virallinen kaverikoiraryhmä, joka jatkaa edelleenkin tätä antoisaa koiraharrastumuotoa.
Ginga sai virallisen kaverikoira tittelin vuonna-05 siihen kuuluvine työasuineen, huiveineen. Vuonna -08 se palkittiin Kennelliiton myöntämällä mitalilla ansiokkaasta työstään kaverikoirana. Saida on aloitti toiminnan kesällä -07 ja sai huivinsa keväällä-08.
AGILITY

Itsekin olen myös agilitya hivenen harrastanut vuosien varrella shelttieni Nellin & Jetan sekä käppänäni Funnyn kanssa, en kuitenkaan koskaan varsinaisesti kilpailumielessä. Funnyn kanssa osallistuttiin kylläkin kerran möllikisaan ja siitä muistona videotallenne, jota kelpaa kyllä katsella.
Agilityn varsinaiset harrastajat perheessämme ovat olleet Tiia sekä Saida. Tiia on taitava ohjaaja nuoresta iästään huolimatta. Hän omaa luontaista koiranlukutaitoa, on rauhallinen, harkitseva ja palkitseva ohjaaja, josta äiti voi olla ylpeä ja ottaa oppiakin. Saida on vauhdikas, nopeasti hoksaava ja kuuliainen kumppani, joka rakastaa yhdessä tekemistä. Ensiaskeleen kisamaailmaan he ottivat mölliagilityssä loppuvuodesta-07 0-tuloksella. Tulevaisuudessa Tiia harrastaa agilitya pääasiassa Tildansa kanssa sen kasvaessa. Agilityn alkeiskurssin he aloittivat keväällä -10.
Saida sai tuolloin agilitykumppanikseen varsinaisen emännän ja hienosti on yhteistyömme lähtenyt käyntiin.
Muusa ja Neeakin liittyvät agilityharrastajien seuraan kunhan Muusan mahdolliset pentuset on maailmalle lähteneet ja kunnon kohotus käynnistetty.
NÄYTTELYT
Näyttelykehät ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi sekä koirien kanssa siellä esiintyen että kehäsihteerin roolissa toimien.
Vasta Saidan mukana on varsinaisesti tullut menestystä näyttelykehistä mutta vilpittömästi voin todeta, että ei ne tittelit, ruusukkeet ja pokaalit koiraa tee. Kyllä se koiran arvo on aivan jotain muuta. Saida olisi edeltäjiensä lailla meille kallisarvoinen ilman tuota menestystäkin.
Näyttelyissä iso osa harrastamisen iloa on ystävien ja uusien koiratuttavuuksien tapaaminen ja tietysti myös ne koirat, rotuun katsomatta. Kehien laidalla on mielenkiintoista hakea koiratietoutta.
Kehätoimitsijan tehtävät ovat toistaiseksi taka-alalla. Kaikkeen ei millään riitä aika vaikka halua olisikin.
TEMPUT

Tempputaiturina perheessämme toimi Ginga yhdessä keskimmäisen tyttäremme Neean kanssa. Pari oli täynnä vallatonta vauhtia ja hurmaavaa hulluttelua. Tangon tanssiminen, pujottelu jalkojen läpi, ryömiminen, breikkaaminen yms. kuuluivat temppuvalikoimaan. Nyt Ginga temppuilee ja tanssahtelee pilvien päällä. Neea kaipaa kovasti pientä ystäväänsä...
Muusa on tulevaisuuden tempputaituri Neean opastuksella.
PELASTUSETSINTÄ

Lokakuussa -05 pääsin toteuttamaan suurta unelmaani osallistumalla lappalaiskoirien pelastusleirille. Aivan uskomattoman upea harrastusmuoto! Vielä jonain päivänä...
Takaisin