Salattu Totuus

Etusivu	Maailma	Rodut	Henkilöt	Kulttuuri	Säännot	Pelinjohto
Rotujen kulttuurit Keijut Uskonnot Keijut uskovat Äiti maahan ja luontoon jumalaisena. Keijujen näkemyksen mukaan luonto on antanut elämän kaikille roduille ja eläimille, ja se myös ylläpitää elämää. Kaikki elävä on samaa alkuperää eikä mikään ole toista arvokkampi. Luonnon vahingoittaminen kaikin tavoin, kuten puita kaatamalla, on keijuille kauhistus, sillä keijut näkevät kaikkialla läsnäolevat luonnonhenget joita on kaikessa elävässä kuten puissa ja kasveissa, vedessä, kivissä ja maassa. Keijut ovat todellisia luonnonlapsia ja katsovat luonnonhenget serkuikseen. Kuoleman jälkeen keijut katsovat palaavansa maahan osaksi Äitiä, ja ennen pitkää syntyvät uudelleen jossain toisessa muodossa. Keijut haluaisivat elää harmoniassa luonnon ja kaiken elävän kanssa, ja he tuntevat suunnatonta sympatiaa kaikkea kärsimystä kohtaan, he eivät tee eroa kuolleen muurahaisen tai ihmisen välille. He saattavat olla luonteeltaan vilkkaita ja pilailla ja keppostella muiden rotujen, erityisesti ihmisten kustannuksella, mutta he eivät käytä väkivaltaa tai tietoisesti tahdo satuttaa ketään. Luonteeltaan keijut ovat vilkkaita ja helposti kiihtyviä, mutta myös leppyvät nopeasti. He saattavat olla melko häilyväisiä, kiinnostua yhdestä asiasta ja unohtaa sen saman tien. He eivät ole kovinkaan uskonnollisia, mutta usko Äiti Maahan on heissä lähes synnynnäistä, ja jopa kaikkein kaupungistuneimmat keijut lähtevät toisinaan luonnon ääreen etsimään yhteyttä Äitiin. He eivät oikeastaan tunne pelkoa ja työntävät nenänsä asioihin jotka eivät heille kuulu. Furret Ulkonäöltään furret muistuttavat solakoiden vartaloidensa vuoksi keijuja, eivätkä he kasva aivan yhtä pitkiksi kuin haltiat. Selvin piirre heissä on jonkin eläimen ruumiinosat, kuten korvat, silmät tai hännät muuten ihmismäisissä kehoissa. Piirteiden voimakkuus vaihtelee voimakkaasti tuskin erottuvista korvista lähes täydelliseen eläimen ruumiiseen, riippuen siitä onko yksilö puhdasverinen vai onko kenties hänen suvussaan ihmisverta. Alun perin furret olivat pieni joukko keijuja, jotka halusivat tulla ihailemiensa eläinten kaltaisiksi. He käyttivät magiaansa ja muuttivat ulkonäköään muistuttaakseen enemmän näitä eläimiä, jotkut kutsuivat luokseen eläinten henkiä ja jakoivat uudet ruumiinsa näiden kanssa muuttuakseen täydellisesti. Vuosisatojen kuluessa heidän tapansa erosivat keijuista, mutta sukulaisuus tiedostetaan silti. Nykyään suurin osa furreista asuu pienissä heimoissa metsäisillä alueilla jonne ihmisten vaikutus ei vielä ulotu. Tietysti poikkeuksiakin on, jotkut furret ovat karkoitettuina tai muuten vain jättäneet heimonsa ja muuttaneet ihmisten kaupunkeihin, joissa he saavat lähinnä toisen luokan töitä esim. palvelijoina. Furret eivät koskaan ole itse rakentaneet kaupunkeja vaan elävät paimentolaisten tavoin pienissä kylissä telttamaisissa asumuksissa, jotka on helppo purkaa ja ottaa mukaan uusille alueille siirryttäessä. He eivät useinkaan viljele maata, vaan keräilevät luonnosta tarvitsemansa, kalastavat ja metsästävät sekä käyvät kauppaa muiden rotujen kanssa. Heidät tunnetaan kauniista käsitöistään, jotka usein on tehty luonnonmateriaaleista, kuten puusta tai nahasta. Furret haluavat elää harmoniassa luonnon kanssa, rasittamatta ympäristöään liikaa, mikä onkin yhtenä syynä heidän jatkuvaan vaelteluunsa. Jos jollain alueella käy riista tai muu ravinto vähiin, heimo siirtyy toisaalle. Heimoa johtaa yleensä heimon suurimman suvun päämies, joka on heimon vanhin. Lisäksi heimoon kuuluu olennaisena osana shamaani, joka on yhteydessä eläinten henkiin. Ihmiset sekoittivat sudenhahmoisia furreja ihmissusiin ja tappoivat heitä, minkä vuoksi furret ovat muita keijuja varovaisempia muiden rotujen suhteen. Avioliittoja on kuitenkin solmittu ihmisten ja furrejen välillä, ja toisinaan myös haltioiden ja muiden keijujen. Furret kunnioittavat kantarotujaan eli eläimiä, joiden piirteitä heillä on. He uskovat keijujen tavoin Äiti maahan, mutta palvovat myös Kuunjumalatarta ja Auringonjumalaa, Maan tytärtä ja poikaa. He eivät myöskään pidä tappamista ravinnon vuoksi tabuna niin kuin keijut, tämä johtuu paljolti petoeläinten taipumuksista joita furreillakin on. Tietyn lajin furret eivät voi geneettisistä syistä lisääntyä toisen lajin kanssa, kuten kissa- ja jänisfurret keskenään. Susifurret ovat pitkään tunteneet sympatioita ihmissusia kohtaan, mutta haluavat silti tulla erotetuiksi tästä rodusta. Tyypillisimmät furrelajit ovat kissa, susi, jänis, kettu ja lintufurret. Proppausohjeita: Furrella kuuluu oleellisestikin olla eläimenkorvat ja joissain tapauksissa myös häntä. Vaatetuksesta voi ottaa mallia Pohjois-Amerikan intiaaneilta pienin modernein muutoksin, vaatteissa parhaita ovat luonnonmateriaalit esim. nahka, puuvilla, villa, ja koristeina vaatteissa voi olla painettuja geometrisiä kuvioita, helmiä, kirjailua ym. Turkikset ovat myös tyypillisiä vaatetuksessa. Furrynainen: Naiset käyttävät perinteisesti hameita, yli polven mutta ei täysipitkiä, housutkaan eivät ole mahdottomuus sillä metsässä samoillessa on pystyttävä liikkumaan helposti. Koruina luonnonmateriaalit kuten helmet, sulat, kivet, nahkanauhat. Hiukset ovat yleensä auki tai yksinkertaisella nutturalla ja niihin on sidottu koristeita. Myös modernimpia koruja tms. voi olla sillä furret käyvät kauppaa haltioiden ja ihmisten kanssa. Miehet: Löysät, mukavat housut ja paita, mahdollisesti myös viitta. Luonnolliset värit, ruskeaa, vihreää. Shamaanilla ja heimonvanhimmalla koristeellisemmat vaatteet. Vampyyrit Historia Sivistyneiden aikojen hämärissä vampyyrit alkoivat järjestäytyä salaa ja he rakensivat sivistyneitä valtavaan mahtiin ja loistoon pyrkiviä salaisia linnoituksia ja rakennelmia ja tekivät monenlaisia liittoja erilaisten pienten palkkasoturiryhmien ja järjestöjen kanssa. Vampyyrit saivat aluksi olla rauhassa pienoisia konflikteja lukuun ottamatta ja muutama legenda vampyyreiden ja ihmissusien hirmuisista voimista levisi. Kuitenkin ihmiset olivat jo unohtaneet syyn, miksi vampyyrit ja ihmissudet olivat kantaneet niin pitkän ajan kaunaa… Vampyyri-ruhtinaiden suurimman lordin ja ihmissusi-heimojen johtajan lapset olivat menossa naimisiin ikivanhan rituaalin mukaisesti, ja melkein jokainen mahdollinen vampyyri ja ihmissusi seurasi tätä tapahtumaa mielenkiinnolla. Vanhat viholliset näkivät toisensa ja pitivät kaunansa kurissa, mutta sitten tapahtui jotain, mikä syöksi nämä kaksi rotua ikuiseen sotaan ja periksi antamattomaan kaunaan. Vampyyrien suurlordin tytär surmattiin tämän valmistautuessa häärituaaliin, ja armoton sanasota lankesi heti valtavaan saliin, jossa hääparia odotettiin. Ihmissusien heimojen johtajan poika menetti järkensä kuullessaan rakastettunsa kuolleen ja tämä joutui sokeaan raivoon ja hyökkäsi vampyyrien kimppuun, jotka kantoivat kaunaa ihmissusille. Heimojen johtajan poika kuoli, ja valtava taistelu puhkesi suureen saliin. Molempien rotujen valtiaat kuolivat taistelussa, ja tämän jälkeen kumpikaan rotu ei enää koskaan päässyt mahtavaan loistoonsa, joka niillä oli aikoinaan… Myöhemmin ihmisten aloitettua vainot kaikkea poikkeavaa kohtaan vampyyrit alkoivat inhota yhä enemmän heidän lyhytnäköisyyttään ja pitivät näitä tämän takia eräässä vaiheessa pelkkänä karjana, josta pystyi juomaan verta, mikä syvensi ihmisten ja vampyyrien vihaa entisestään. Monia vampyyrejä surmattiin julmasti, ja monta surullista tragediaa tapahtui. Vampyyrit eivät ole unohtaneet niistä monia ja tämän takia vampyyri-diplomaattien työ on valtavaa tasapainottelua vanhojen kaunojen ja uuden toivon välillä. Uskonto Vampyyrit säilyttävät yleensä saman uskonsa, kuin muuttuessaan mutta jotkin heistä vaihtavat uskonsa vampyyri kulttuurille sovinnaiseksi tai vanhetessaan. Täten suurin osa vampyyrien uskonnosta on sama, kuin ihmisillä. Vampyyrit ovat kuitenkin ajansaatossa alkaneet palvoa toisia jumalia, kuin muut rodut. Yksi näistä on Shinaur, kuun neito, joka on vampyyrien ’’valo’’, hän lupaa vampyyreille toivoa, jota mikään muu ei lupaa. Shinaur toimii vampyyrien inhimillisyyden pilkahduksena ja useat vampyyrit tarrautuvat hänen suomaansa lohtuun. Hänen uskojansa pyrkivät rauhaan muiden rotujen kanssa ja he yrittävät saavuttaa myös itse sisäisen rauhan meditoinnin ja muiden mieltä rauhoittavien harjoitusten kautta. He uskovat muuttuvansa sieluiksi, jotka elävät ikuisesti kuun kätköissä rauhassa Shinaurin kanssa saavuttaessaan lopullisen kuoleman, mutta he eivät kuitenkaan pyri kuolemaan, sillä Shinaur pyrkii välttämään kaikenlaista vahingoittavaa. Mortarius on vampyyriuden Jumala ja häntä pidetään äkkipikaisena hahmona mustassa kaavussa useimmissa kuvauksissa. Mortarius antaa myyyttien mukaan vampyyreille erilaisia kykyjä, joita pitää pyrkiä hankkimaan ja niitä ei myöskään pidä piilotella. Yleisesti ottaen vampyyrinä olemista pitää korostaa eikä piilottaa. Legendojen mukaan Mortarius on vieläkin hengissä ja maanpäällä, sillä tämä on löytänyt huhujen mukaan ikuisen kuolemattomuuden ja katselee nyt sivusta maailmanmenoa. Mortariuksen kannattajat myös juovat erityisen paljon verta, jonka ansiosta heillä on usein melko vaihteleva maine eri rotujen keskellä ja heitä pelätään tai vihataan usein. Erilaisia pieniä kultteja on myös runsaasti, mutta niiden kannattajamäärät ovat hyvin pieniä. Kulttuuri Vampyyri kulttuuri perustuu vahvasti hierarkiaan ja ikivanhoihin perinteisiin. Nuoremman vampyyrin on aina kunnioitettava luojaansa, sillä tämä on siunannut tai kironnut tämän ikuiseen elämään. Vampyyri, joka ei tottele luojaansa on joko erityisen vahva tai suurimman osan mielestä typerä. Vampyyrit kunnioittavat yleensäkin itseään vanhempia siitä yksinkertaisesta syystä, että nämä ovat yleensä mahtavempia voimiltaan tai vaikutusvallaltaan. Vampyyrit ovat suurin osa jonkinlaisia liike-elämän henkilöitä, politiikassa varjoissa olevia vaikuttajia tai vaikutusvaltaisia henkilöitä ylipäätänsä. Toinen ääripää ovat radikaali vampyyrit, jotka eivät välitä mitään vanhasta hierarkiasta vaan elävät vapaasti yössä, jonkinlaisina pikku-rikollisina tai miten heitä ikinä huvittaakaan. Muiden vampyyri ryhmien jäsenet pitävät heitä yleensä vain mitättöminä turhimuksina, joilla ei ole merkitystä. Viimeinen pieni vampyyri ryhmä ovat uskonnollisten kulttien jäsenet, jotka omistavat elämänsä joko Lunarille tai Morteukselle. Lunarin vampyyreitä kunnioittavat melkein kaikki vampyyrit, mutta Morteusta vain ns. perinteiset vampyyrit, kun radikaalit pitävät heitä vain tapoihin kangistuneina typeryksinä. Vampyyrit pitävät muita rotuja yleensä välttämättömänä pahana, joista he saavat verta. Kuitenkin rotujen suhteiden välillä on suuria eroja. Haltioita vampyyrit pitävät sulavina olentoina, sillä heidän yksinkertainen kauneutensa ja ajattomuutensa kiehtoo vampyyreitä. Valkeiden haltioiden kanssa vampyyrit eivät tule hyvin toimeen yleensä, mutta mustien ja harmaiden kanssa nämä tekevät usein liittoja varjojen kätköissä. Ihmissusia vampyyrit ovat oppineet salaa vihaamaan satojen vuosien ajan ja tämä johtuu ikivanhasta kaunasta, joka syntyi erään surullisen tapahtuman jälkeen. Molempien välillä on aina kostokierteitä, johon nuoretkin vampyyrit sekaantuvat pakosti, jonka johdosta he oppivat yleensä myös vihaamaan tai inhoamaan ihmissusia. Keijuista vampyyrit eivät välitä vaan pitävät näitä haihattelevina typeryksinä. Furreista eivät vampyyrit myöskään yleensä välitä, vaan he pitävät näitä alkukantaisina olentoina, joilla ei ole merkitystä. Ihmissusien historia Esihistorian hämärinä aikoina ihmissudet katsoivat parhaaksi pysytellä vielä piilossa muilta roduilta ja vaalia joukkoaan suuremmaksi ja vahvemmaksi, jotta he voisivat puolustaa itseään paremmin todennäköisten konfliktitilanteiden varalta. He olivat muutenkin vielä sen verran alkukantaisia ja raakoja, etteivät luonnollisista syistäkään kokeneet kuuluvansa ”ihmisten ilmoille”. Hiukan sivistyneempien aikojen alkaessa kukoistaa ihmissudet alkoivat vahvistua ja lisääntyä hyvään tahtiin. Yhteisö kokonaisuudessaan kasvoi ja kukoisti, ja laumoja alkoi muodostua enemmän. Vaikka kukin lauma eleli omilla reviireillään, ja rajojen rikkomisesta sun muusta turhasta sekaantumisesta seurasi rangaistuksia, eivät laumat olleet varsinaisesti mitään vihollisia keskenään. Tiukan paikan tullen rotu kuitenkin piti aina yhtä. Ihmisten tietoon sen enempää ihmissudet kuin vampyyritkään eivät olleet tulleet näinä sivistyksen kehityksen aikoinakaan. Joitain merkkejä ja legendoja oli esihistorian ajalta, mutta siihen se sitten jäikin. Niinpä näillä kahdella ”kirotulla rodulla” oli mahdollisuus rauhassa vahvistaa yhteisöjään varjoissa. Vaikka ihmissusien arkkitehtuuri ja sivistys oli vain varjo jopa ihmisistä, he pärjäsivät mainiosti vaatimattomissa oloissaan ja yksinkertaisissa työtehtävissään, kuten metsästäjinä, luku- ja kirjoitustaidon opettajina, alkeellisen arkkitehtuurin edistämisessä ja vapaa-ajan viihteen luojina. Oli yhteisön sisällä jotakin kinastelua ja tappeluakin ollut, mutta mitään suurta sisällissotaa ei ollut koskaan ollut. Vampyyrienkään kanssa ei ollut tullut mitään suurempia sotia. Mutta sitten tapahtui jotakin kurjaa, joka sotki sopuisan rauhaiselon (niin sopuisan kuin ihmissusilla voi olla).. Kaikkien ihmissusien heimojen johtajan pojan ja vampyyri-ruhtinaiden suurimman lordin tyttären oli määrä mennä naimisiin. Lähestulkoon jokainen ihmissusi ja vampyyri odotti häärituaalia innoissaan. Sitten sattui jotain kurjaa ja odottamatonta: vampyyri-lordin tytär surmattiin. Salissa puhkesi oitis valtaisa kuhina ja kinastelu. Ihmissusien johtajan poika sekosi tyystin kuullessaan morsiamensa kuolleen: hän alkoi syytellä vampyyrejä ja hyökätä heidän kimppuunsa. Hän kuitenkin kuoli itsekin, mutta sota rotujen välillä oli jo kerinnyt syttyä. Molempien rotujen johtajat kuolivat, ja ihmissudet ja vampyyrit alkoivat vihata toisiaan yhä enemmän. Kumpikaan osapuoli ei enää koskaan päässyt entiseen kukoistukseensa… Kun ihmisetkin alkoivat vainota ihmissusia Pimeillä keskiajoilla, ihmissudet alkoivat vihata myös heitä. Ensin he yrittivät väistyä heidän tieltään ja pyöritellä juoniaan ja katkeruuksiaan varjoissa, mutta lopulta he kyllästyivät väistämään nöyrästi ihmisiä. Ihmiset tahtoivat itse ihmissusille pahaa ja tunkeutuivat heidän alueilleen pyrkimyksenään tuhota heidät, joten he taistelisivat vastaan. Ihmissudet aloittivat ensimmäisen kunnollisen sodan ihmisiä vastaan päämääränään muuttaa heidät kaikki ihmissusiksi ja hallita maailmaa. He saisivat ansaitsemansa aseman sen kaiken syrjinnän aiheuttaman kärsimyksen jälkeen. Valitettavasti se hanke ei kuitenkaan koskaan onnistunut. Sen sijaan sota jätti pysyvän vihan ihmisten ja ihmissusien välille. Myöhemmin ihmisten ja ihmissusien sotien hiukan laannuttua ihmissudet muistivat taas toisen arkkivihollisensa vampyyrit ja alkoivat keskittyä enemmän näihin. Vampyyrit sotivat väkevästi takaisin. Syntyi paljon ikäviä verenvuodatuksia, tuhoamista ja pahuutta. Eräs joukko julmempia vampyyreitä, Vampyyrien jumala Mortariuksen kannattajia, saivat erityisen inhottavan ajatuksen. Kun heiltä riistettiin suurlordin tytär aikoinaan, he vahingoittaisivat pahasti jotakin ihmissusien tärkeää naista. Eivät olisi niin armollisia, että tappaisivat, vaan vahingoittaisivat julmasti. Innoissaan hyvästä ajatuksesta joukko lähti utsimaan vaivihkaa ihmissusien asuinalueen lähistölle tietoja kostosuunnitelmaansa varten. Ei mennyt montaakaan päivää, kun he jo saivat nähdä kaikkien laumojen johtajauroksen –ja naaraan. Ennen kaikkea tuon naaraan. Vampyyrien onneksi nämä eivät olleet asettuneet kaikkein tiiviimmille alueille laumojen keskelle, vaan ohjasivat niitä hiukan sivummalta. Niinpä tuo suht pieni vampyyrijoukko pääsi nopeasti ja sulavasti heidän reviirilleen viimeistelemään strategiaansa. Parin päivän kuluttua aivan tavallisen oloisena yönä ihmissusien laumojen nuori johtajanaaras oli ihmishahmossaan kotonaan hoitamassa talouttaan ja pentujaan. Johtajauros ja perheen isä oli tavanomaisella metsästysreissullaan jonkin matkan päässä olevassa metsässä. Pennut olivat jo isoja, pian aikuisia, mutta he olivat vielä melko tiiviisti kotonaan. Saatuaan työnsä hoidettua johtajanaaras ja perheen äiti ryhtyi viettämään vapaailtaa lastensa kanssa. Sisällä oli mukava ja levollinen ilmapiiri jonkin aikaa, kunnes se äkisti rikkoutui joukon ilkeän ja verenhimoisen oloisia vampyyrejä tunkeutuessa sisään varoittamatta. Naaras pelästyi pahasti ja hääti ensiasemassa lapsensa pakoon koittaen sitten itsenäisesti löytää ulospääsykeinoa tilanteesta. Sellaista ei kuitenkaan ollut: kaikki vampyyrit olivat aivan liian isoja ja vahvoja miehiä. Olihan hän itse ehdottomasti ihmissusien naaraiden valioyksilö ja kaikista vahvin, mutta silti vain naaras ja yksin koko joukkoa vahvoja vampyyrimiehiä vastaan. Kuitenkin hän yritti epätoivoisesti päästä pakenemaan jotakin kautta ja taistella vastaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan joukkoa kuin vain hetken. Lapset olivat hakemassa apua, mutta he eivät millään ehtisi ajoissa. ”Mitä te haluatte minusta?” Alosha-nimellä tunnettu johtajanaaras kysyi pelokkaan raivoisasti. ”Olen perheellinen ja minulla on paljon velvollisuuksia, enkä ole edes tehnyt mitään pahaa teikäläisille!” hän huusi. ”Vaiti, nainen! Sinun säälittävä esitys suorastaan naurattaa jo!” vastasi joukon varmaan pahantahtoisin ja vahvin mies. ”Kerran meiltä vietiin jotakin arvokasta. Nyt me turmelemme jotakin arvokasta teiltä!” huusi toinen vampyyri. ”Nyt on takaisinmaksun aika!” lisäsi vielä kolmas lähes kuiskaten. Hän näytti olevan porukan aivot. Hänen salaperäiset silmänsä kertoivat sata totuutta, jota huulet eivät päästäisi milloinkaan ilmoille. Hänen olemuksensa oli pettävän tyyni, mutta sisin täyttä myrkkyä. Alosha pyöri ympäriinsä talossaan ja katseli levottomasti ympärilleen. Joukko vain lähestyi. ”Turhaan sinä pyöriskelet siinä, nainen! Et sinä täältä pääse minnekään!” huudahti ensiksi puhunut mies melkeinpä ärsyyntyneenä ja nopealla eleellä riuhtaisi naisen muiden luokse. ”Hoidetaan tämä vain pois alta”, hän jatkoi tylysti ja nyökähti muille. Alosha kauhistui tajutessaan, mitä he aikoivat. Hän itki ja rimpuili lujaa, mutta mitä enemmän hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi, sitä lujemman otteen vampyyrit hänestä saivat, ja lopuksi he painoivat hänet ahdistavan tiukasti pöytää vasten. Sitten kukin vuorollaan raiskasi hänet väkivaltaisesti. Sen jälkeen he vain talsivat kylmästi talosta ulos jättäen itkevän ja vapisevan Aloshan yksin. Löydettyään naaraansa kotoa siinä tilassa johtajauros joutui valtavan raivon valtaan. Hän vihasi noita alhaisia ja kieroja vampyyrejä enemmän kuin koskaan… Eikä tämä viha ollut mitään verrattuna siihen, kun hän sai tietää naaraansa odottavan jollekin näistä lasta.. Ei, ei lasta. Jotakin vampyyrin ja ihmissuden risteytystä, epäsikiötä, joka poloinen joutuisi syntymään verisen sodan keskelle. Tuosta ”epäsikiöstä” kehittyi aikojen ensimmäinen ihmissuden ja vampyyrin risteytys. Tällä oli kummankin rotujen vahvuudet ja enemmänkin, ja vähäiset heikkoudet. Mitä enemmän hän varttui, sitä katkerammin hän alkoi vihata vampyyrejä ja hautoa suurta kostoa, joka olisi kaiken tuskan täydellinen täyttymys. Toisaalla vampyyrit olivat taas keskittyneet parantamaan välejään ihmisiin -lukuun ottamatta tuota julmempaa joukkoa, joka kuulosteli varuillaan ihmissusien puolta. Hekään eivät kuitenkaan osanneet aavistaa sitä kaikkea vihaa ja pahuutta, mitä katkerat ihmissudet hautoivat heitä vastaan. Kun aika olisi kypsä, kaikki tulisivat kärsimään.. Vampyyritkin olivat jälleen heikommassa asemassa, kun eivät saaneetkaan tasavertaisuuden siunausta ihmisiltä. Heidän vihansa suuntautui ensisijaisesti ihmisiin, eivätkä he voisi varautua taistelemaan ihmissusia vastaan koko väkevyydestään. Kaikki osapuolet tulisivat kärsimään verisesti. Ehkä joku saisi oikeutuksen, ehkä runsaasti viattomia kuolisi… Mullistuksia tulisi joka tapauksessa tapahtumaan paljon, se oli varmaa.

Rotujen kulttuurit

Keijut

Uskonnot

Keijut uskovat Äiti maahan ja luontoon jumalaisena. Keijujen näkemyksen mukaan luonto on antanut elämän kaikille roduille ja eläimille, ja se myös ylläpitää elämää. Kaikki elävä on samaa alkuperää eikä mikään ole toista arvokkampi. Luonnon vahingoittaminen kaikin tavoin, kuten puita kaatamalla, on keijuille kauhistus, sillä keijut näkevät kaikkialla läsnäolevat luonnonhenget joita on kaikessa elävässä kuten puissa ja kasveissa, vedessä, kivissä ja maassa. Keijut ovat todellisia luonnonlapsia ja katsovat luonnonhenget serkuikseen. Kuoleman jälkeen keijut katsovat palaavansa maahan osaksi Äitiä, ja ennen pitkää syntyvät uudelleen jossain toisessa muodossa. Keijut haluaisivat elää harmoniassa luonnon ja kaiken elävän kanssa, ja he tuntevat suunnatonta sympatiaa kaikkea kärsimystä kohtaan, he eivät tee eroa kuolleen muurahaisen tai ihmisen välille. He saattavat olla luonteeltaan vilkkaita ja pilailla ja keppostella muiden rotujen, erityisesti ihmisten kustannuksella, mutta he eivät käytä väkivaltaa tai tietoisesti tahdo satuttaa ketään.

Luonteeltaan keijut ovat vilkkaita ja helposti kiihtyviä, mutta myös leppyvät nopeasti. He saattavat olla melko häilyväisiä, kiinnostua yhdestä asiasta ja unohtaa sen saman tien. He eivät ole kovinkaan uskonnollisia, mutta usko Äiti Maahan on heissä lähes synnynnäistä, ja jopa kaikkein kaupungistuneimmat keijut lähtevät toisinaan luonnon ääreen etsimään yhteyttä Äitiin. He eivät oikeastaan tunne pelkoa ja työntävät nenänsä asioihin jotka eivät heille kuulu.

Furret

Ulkonäöltään furret muistuttavat solakoiden vartaloidensa vuoksi keijuja, eivätkä he kasva aivan yhtä pitkiksi kuin haltiat. Selvin piirre heissä on jonkin eläimen ruumiinosat, kuten korvat, silmät tai hännät muuten ihmismäisissä kehoissa. Piirteiden voimakkuus vaihtelee voimakkaasti tuskin erottuvista korvista lähes täydelliseen eläimen ruumiiseen, riippuen siitä onko yksilö puhdasverinen vai onko kenties hänen suvussaan ihmisverta.

Alun perin furret olivat pieni joukko keijuja, jotka halusivat tulla ihailemiensa eläinten kaltaisiksi. He käyttivät magiaansa ja muuttivat ulkonäköään muistuttaakseen enemmän näitä eläimiä, jotkut kutsuivat luokseen eläinten henkiä ja jakoivat uudet ruumiinsa näiden kanssa muuttuakseen täydellisesti. Vuosisatojen kuluessa heidän tapansa erosivat keijuista, mutta sukulaisuus tiedostetaan silti.

Nykyään suurin osa furreista asuu pienissä heimoissa metsäisillä alueilla jonne ihmisten vaikutus ei vielä ulotu. Tietysti poikkeuksiakin on, jotkut furret ovat karkoitettuina tai muuten vain jättäneet heimonsa ja muuttaneet ihmisten kaupunkeihin, joissa he saavat lähinnä toisen luokan töitä esim. palvelijoina. Furret eivät koskaan ole itse rakentaneet kaupunkeja vaan elävät paimentolaisten tavoin pienissä kylissä telttamaisissa asumuksissa, jotka on helppo purkaa ja ottaa mukaan uusille alueille siirryttäessä. He eivät useinkaan viljele maata, vaan keräilevät luonnosta tarvitsemansa, kalastavat ja metsästävät sekä käyvät kauppaa muiden rotujen kanssa. Heidät tunnetaan kauniista käsitöistään, jotka usein on tehty luonnonmateriaaleista, kuten puusta tai nahasta. Furret haluavat elää harmoniassa luonnon kanssa, rasittamatta ympäristöään liikaa, mikä onkin yhtenä syynä heidän jatkuvaan vaelteluunsa. Jos jollain alueella käy riista tai muu ravinto vähiin, heimo siirtyy toisaalle. Heimoa johtaa yleensä heimon suurimman suvun päämies, joka on heimon vanhin. Lisäksi heimoon kuuluu olennaisena osana shamaani, joka on yhteydessä eläinten henkiin.

Ihmiset sekoittivat sudenhahmoisia furreja ihmissusiin ja tappoivat heitä, minkä vuoksi furret ovat muita keijuja varovaisempia muiden rotujen suhteen. Avioliittoja on kuitenkin solmittu ihmisten ja furrejen välillä, ja toisinaan myös haltioiden ja muiden keijujen. Furret kunnioittavat kantarotujaan eli eläimiä, joiden piirteitä heillä on. He uskovat keijujen tavoin Äiti maahan, mutta palvovat myös Kuunjumalatarta ja Auringonjumalaa, Maan tytärtä ja poikaa. He eivät myöskään pidä tappamista ravinnon vuoksi tabuna niin kuin keijut, tämä johtuu paljolti petoeläinten taipumuksista joita furreillakin on. Tietyn lajin furret eivät voi geneettisistä syistä lisääntyä toisen lajin kanssa, kuten kissa- ja jänisfurret keskenään. Susifurret ovat pitkään tunteneet sympatioita ihmissusia kohtaan, mutta haluavat silti tulla erotetuiksi tästä rodusta. Tyypillisimmät furrelajit ovat kissa, susi, jänis, kettu ja lintufurret.

Proppausohjeita: Furrella kuuluu oleellisestikin olla eläimenkorvat ja joissain tapauksissa myös häntä. Vaatetuksesta voi ottaa mallia Pohjois-Amerikan intiaaneilta pienin modernein muutoksin, vaatteissa parhaita ovat luonnonmateriaalit esim. nahka, puuvilla, villa, ja koristeina vaatteissa voi olla painettuja geometrisiä kuvioita, helmiä, kirjailua ym. Turkikset ovat myös tyypillisiä vaatetuksessa.

Furrynainen: Naiset käyttävät perinteisesti hameita, yli polven mutta ei täysipitkiä, housutkaan eivät ole mahdottomuus sillä metsässä samoillessa on pystyttävä liikkumaan helposti. Koruina luonnonmateriaalit kuten helmet, sulat, kivet, nahkanauhat. Hiukset ovat yleensä auki tai yksinkertaisella nutturalla ja niihin on sidottu koristeita. Myös modernimpia koruja tms. voi olla sillä furret käyvät kauppaa haltioiden ja ihmisten kanssa.

Miehet: Löysät, mukavat housut ja paita, mahdollisesti myös viitta. Luonnolliset värit, ruskeaa, vihreää. Shamaanilla ja heimonvanhimmalla koristeellisemmat vaatteet.

Vampyyrit

Historia

Sivistyneiden aikojen hämärissä vampyyrit alkoivat järjestäytyä salaa ja he rakensivat sivistyneitä valtavaan mahtiin ja loistoon pyrkiviä salaisia linnoituksia ja rakennelmia ja tekivät monenlaisia liittoja erilaisten pienten palkkasoturiryhmien ja järjestöjen kanssa. Vampyyrit saivat aluksi olla rauhassa pienoisia konflikteja lukuun ottamatta ja muutama legenda vampyyreiden ja ihmissusien hirmuisista voimista levisi. Kuitenkin ihmiset olivat jo unohtaneet syyn, miksi vampyyrit ja ihmissudet olivat kantaneet niin pitkän ajan kaunaa…

Vampyyri-ruhtinaiden suurimman lordin ja ihmissusi-heimojen johtajan lapset olivat menossa naimisiin ikivanhan rituaalin mukaisesti, ja melkein jokainen mahdollinen vampyyri ja ihmissusi seurasi tätä tapahtumaa mielenkiinnolla. Vanhat viholliset näkivät toisensa ja pitivät kaunansa kurissa, mutta sitten tapahtui jotain, mikä syöksi nämä kaksi rotua ikuiseen sotaan ja periksi antamattomaan kaunaan. Vampyyrien suurlordin tytär surmattiin tämän valmistautuessa häärituaaliin, ja armoton sanasota lankesi heti valtavaan saliin, jossa hääparia odotettiin. Ihmissusien heimojen johtajan poika menetti järkensä kuullessaan rakastettunsa kuolleen ja tämä joutui sokeaan raivoon ja hyökkäsi vampyyrien kimppuun, jotka kantoivat kaunaa ihmissusille. Heimojen johtajan poika kuoli, ja valtava taistelu puhkesi suureen saliin. Molempien rotujen valtiaat kuolivat taistelussa, ja tämän jälkeen kumpikaan rotu ei enää koskaan päässyt mahtavaan loistoonsa, joka niillä oli aikoinaan…

Myöhemmin ihmisten aloitettua vainot kaikkea poikkeavaa kohtaan vampyyrit alkoivat inhota yhä enemmän heidän lyhytnäköisyyttään ja pitivät näitä tämän takia eräässä vaiheessa pelkkänä karjana, josta pystyi juomaan verta, mikä syvensi ihmisten ja vampyyrien vihaa entisestään. Monia vampyyrejä surmattiin julmasti, ja monta surullista tragediaa tapahtui. Vampyyrit eivät ole unohtaneet niistä monia ja tämän takia vampyyri-diplomaattien työ on valtavaa tasapainottelua vanhojen kaunojen ja uuden toivon välillä.

Uskonto

Vampyyrit säilyttävät yleensä saman uskonsa, kuin muuttuessaan mutta jotkin heistä vaihtavat uskonsa vampyyri kulttuurille sovinnaiseksi tai vanhetessaan. Täten suurin osa vampyyrien uskonnosta on sama, kuin ihmisillä. Vampyyrit ovat kuitenkin ajansaatossa alkaneet palvoa toisia jumalia, kuin muut rodut. Yksi näistä on Shinaur, kuun neito, joka on vampyyrien ’’valo’’, hän lupaa vampyyreille toivoa, jota mikään muu ei lupaa. Shinaur toimii vampyyrien inhimillisyyden pilkahduksena ja useat vampyyrit tarrautuvat hänen suomaansa lohtuun. Hänen uskojansa pyrkivät rauhaan muiden rotujen kanssa ja he yrittävät saavuttaa myös itse sisäisen rauhan meditoinnin ja muiden mieltä rauhoittavien harjoitusten kautta. He uskovat muuttuvansa sieluiksi, jotka elävät ikuisesti kuun kätköissä rauhassa Shinaurin kanssa saavuttaessaan lopullisen kuoleman, mutta he eivät kuitenkaan pyri kuolemaan, sillä Shinaur pyrkii välttämään kaikenlaista vahingoittavaa.

Mortarius on vampyyriuden Jumala ja häntä pidetään äkkipikaisena hahmona mustassa kaavussa useimmissa kuvauksissa. Mortarius antaa myyyttien mukaan vampyyreille erilaisia kykyjä, joita pitää pyrkiä hankkimaan ja niitä ei myöskään pidä piilotella. Yleisesti ottaen vampyyrinä olemista pitää korostaa eikä piilottaa. Legendojen mukaan Mortarius on vieläkin hengissä ja maanpäällä, sillä tämä on löytänyt huhujen mukaan ikuisen kuolemattomuuden ja katselee nyt sivusta maailmanmenoa. Mortariuksen kannattajat myös juovat erityisen paljon verta, jonka ansiosta heillä on usein melko vaihteleva maine eri rotujen keskellä ja heitä pelätään tai vihataan usein.

Erilaisia pieniä kultteja on myös runsaasti, mutta niiden kannattajamäärät ovat hyvin pieniä.

Kulttuuri

Vampyyri kulttuuri perustuu vahvasti hierarkiaan ja ikivanhoihin perinteisiin. Nuoremman vampyyrin on aina kunnioitettava luojaansa, sillä tämä on siunannut tai kironnut tämän ikuiseen elämään. Vampyyri, joka ei tottele luojaansa on joko erityisen vahva tai suurimman osan mielestä typerä. Vampyyrit kunnioittavat yleensäkin itseään vanhempia siitä yksinkertaisesta syystä, että nämä ovat yleensä mahtavempia voimiltaan tai vaikutusvallaltaan. Vampyyrit ovat suurin osa jonkinlaisia liike-elämän henkilöitä, politiikassa varjoissa olevia vaikuttajia tai vaikutusvaltaisia henkilöitä ylipäätänsä. Toinen ääripää ovat radikaali vampyyrit, jotka eivät välitä mitään vanhasta hierarkiasta vaan elävät vapaasti yössä, jonkinlaisina pikku-rikollisina tai miten heitä ikinä huvittaakaan. Muiden vampyyri ryhmien jäsenet pitävät heitä yleensä vain mitättöminä turhimuksina, joilla ei ole merkitystä. Viimeinen pieni vampyyri ryhmä ovat uskonnollisten kulttien jäsenet, jotka omistavat elämänsä joko Lunarille tai Morteukselle. Lunarin vampyyreitä kunnioittavat melkein kaikki vampyyrit, mutta Morteusta vain ns. perinteiset vampyyrit, kun radikaalit pitävät heitä vain tapoihin kangistuneina typeryksinä.

Vampyyrit pitävät muita rotuja yleensä välttämättömänä pahana, joista he saavat verta. Kuitenkin rotujen suhteiden välillä on suuria eroja. Haltioita vampyyrit pitävät sulavina olentoina, sillä heidän yksinkertainen kauneutensa ja ajattomuutensa kiehtoo vampyyreitä. Valkeiden haltioiden kanssa vampyyrit eivät tule hyvin toimeen yleensä, mutta mustien ja harmaiden kanssa nämä tekevät usein liittoja varjojen kätköissä. Ihmissusia vampyyrit ovat oppineet salaa vihaamaan satojen vuosien ajan ja tämä johtuu ikivanhasta kaunasta, joka syntyi erään surullisen tapahtuman jälkeen. Molempien välillä on aina kostokierteitä, johon nuoretkin vampyyrit sekaantuvat pakosti, jonka johdosta he oppivat yleensä myös vihaamaan tai inhoamaan ihmissusia. Keijuista vampyyrit eivät välitä vaan pitävät näitä haihattelevina typeryksinä. Furreista eivät vampyyrit myöskään yleensä välitä, vaan he pitävät näitä alkukantaisina olentoina, joilla ei ole merkitystä.

Ihmissusien historia

Esihistorian hämärinä aikoina ihmissudet katsoivat parhaaksi pysytellä vielä piilossa muilta roduilta ja vaalia joukkoaan suuremmaksi ja vahvemmaksi, jotta he voisivat puolustaa itseään paremmin todennäköisten konfliktitilanteiden varalta. He olivat muutenkin vielä sen verran alkukantaisia ja raakoja, etteivät luonnollisista syistäkään kokeneet kuuluvansa ”ihmisten ilmoille”.

Hiukan sivistyneempien aikojen alkaessa kukoistaa ihmissudet alkoivat vahvistua ja lisääntyä hyvään tahtiin. Yhteisö kokonaisuudessaan kasvoi ja kukoisti, ja laumoja alkoi muodostua enemmän. Vaikka kukin lauma eleli omilla reviireillään, ja rajojen rikkomisesta sun muusta turhasta sekaantumisesta seurasi rangaistuksia, eivät laumat olleet varsinaisesti mitään vihollisia keskenään. Tiukan paikan tullen rotu kuitenkin piti aina yhtä.

Ihmisten tietoon sen enempää ihmissudet kuin vampyyritkään eivät olleet tulleet näinä sivistyksen kehityksen aikoinakaan. Joitain merkkejä ja legendoja oli esihistorian ajalta, mutta siihen se sitten jäikin. Niinpä näillä kahdella ”kirotulla rodulla” oli mahdollisuus rauhassa vahvistaa yhteisöjään varjoissa. Vaikka ihmissusien arkkitehtuuri ja sivistys oli vain varjo jopa ihmisistä, he pärjäsivät mainiosti vaatimattomissa oloissaan ja yksinkertaisissa työtehtävissään, kuten metsästäjinä, luku- ja kirjoitustaidon opettajina, alkeellisen arkkitehtuurin edistämisessä ja vapaa-ajan viihteen luojina. Oli yhteisön sisällä jotakin kinastelua ja tappeluakin ollut, mutta mitään suurta sisällissotaa ei ollut koskaan ollut. Vampyyrienkään kanssa ei ollut tullut mitään suurempia sotia. Mutta sitten tapahtui jotakin kurjaa, joka sotki sopuisan rauhaiselon (niin sopuisan kuin ihmissusilla voi olla)..

Kaikkien ihmissusien heimojen johtajan pojan ja vampyyri-ruhtinaiden suurimman lordin tyttären oli määrä mennä naimisiin. Lähestulkoon jokainen ihmissusi ja vampyyri odotti häärituaalia innoissaan. Sitten sattui jotain kurjaa ja odottamatonta: vampyyri-lordin tytär surmattiin. Salissa puhkesi oitis valtaisa kuhina ja kinastelu. Ihmissusien johtajan poika sekosi tyystin kuullessaan morsiamensa kuolleen: hän alkoi syytellä vampyyrejä ja hyökätä heidän kimppuunsa. Hän kuitenkin kuoli itsekin, mutta sota rotujen välillä oli jo kerinnyt syttyä. Molempien rotujen johtajat kuolivat, ja ihmissudet ja vampyyrit alkoivat vihata toisiaan yhä enemmän. Kumpikaan osapuoli ei enää koskaan päässyt entiseen kukoistukseensa…

Kun ihmisetkin alkoivat vainota ihmissusia Pimeillä keskiajoilla, ihmissudet alkoivat vihata myös heitä. Ensin he yrittivät väistyä heidän tieltään ja pyöritellä juoniaan ja katkeruuksiaan varjoissa, mutta lopulta he kyllästyivät väistämään nöyrästi ihmisiä. Ihmiset tahtoivat itse ihmissusille pahaa ja tunkeutuivat heidän alueilleen pyrkimyksenään tuhota heidät, joten he taistelisivat vastaan. Ihmissudet aloittivat ensimmäisen kunnollisen sodan ihmisiä vastaan päämääränään muuttaa heidät kaikki ihmissusiksi ja hallita maailmaa. He saisivat ansaitsemansa aseman sen kaiken syrjinnän aiheuttaman kärsimyksen jälkeen. Valitettavasti se hanke ei kuitenkaan koskaan onnistunut. Sen sijaan sota jätti pysyvän vihan ihmisten ja ihmissusien välille.

Myöhemmin ihmisten ja ihmissusien sotien hiukan laannuttua ihmissudet muistivat taas toisen arkkivihollisensa vampyyrit ja alkoivat keskittyä enemmän näihin. Vampyyrit sotivat väkevästi takaisin. Syntyi paljon ikäviä verenvuodatuksia, tuhoamista ja pahuutta. Eräs joukko julmempia vampyyreitä, Vampyyrien jumala Mortariuksen kannattajia, saivat erityisen inhottavan ajatuksen. Kun heiltä riistettiin suurlordin tytär aikoinaan, he vahingoittaisivat pahasti jotakin ihmissusien tärkeää naista. Eivät olisi niin armollisia, että tappaisivat, vaan vahingoittaisivat julmasti. Innoissaan hyvästä ajatuksesta joukko lähti utsimaan vaivihkaa ihmissusien asuinalueen lähistölle tietoja kostosuunnitelmaansa varten.

Ei mennyt montaakaan päivää, kun he jo saivat nähdä kaikkien laumojen johtajauroksen –ja naaraan. Ennen kaikkea tuon naaraan. Vampyyrien onneksi nämä eivät olleet asettuneet kaikkein tiiviimmille alueille laumojen keskelle, vaan ohjasivat niitä hiukan sivummalta. Niinpä tuo suht pieni vampyyrijoukko pääsi nopeasti ja sulavasti heidän reviirilleen viimeistelemään strategiaansa.

Parin päivän kuluttua aivan tavallisen oloisena yönä ihmissusien laumojen nuori johtajanaaras oli ihmishahmossaan kotonaan hoitamassa talouttaan ja pentujaan. Johtajauros ja perheen isä oli tavanomaisella metsästysreissullaan jonkin matkan päässä olevassa metsässä. Pennut olivat jo isoja, pian aikuisia, mutta he olivat vielä melko tiiviisti kotonaan. Saatuaan työnsä hoidettua johtajanaaras ja perheen äiti ryhtyi viettämään vapaailtaa lastensa kanssa. Sisällä oli mukava ja levollinen ilmapiiri jonkin aikaa, kunnes se äkisti rikkoutui joukon ilkeän ja verenhimoisen oloisia vampyyrejä tunkeutuessa sisään varoittamatta. Naaras pelästyi pahasti ja hääti ensiasemassa lapsensa pakoon koittaen sitten itsenäisesti löytää ulospääsykeinoa tilanteesta. Sellaista ei kuitenkaan ollut: kaikki vampyyrit olivat aivan liian isoja ja vahvoja miehiä. Olihan hän itse ehdottomasti ihmissusien naaraiden valioyksilö ja kaikista vahvin, mutta silti vain naaras ja yksin koko joukkoa vahvoja vampyyrimiehiä vastaan. Kuitenkin hän yritti epätoivoisesti päästä pakenemaan jotakin kautta ja taistella vastaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt vastustamaan joukkoa kuin vain hetken. Lapset olivat hakemassa apua, mutta he eivät millään ehtisi ajoissa. ”Mitä te haluatte minusta?” Alosha-nimellä tunnettu johtajanaaras kysyi pelokkaan raivoisasti. ”Olen perheellinen ja minulla on paljon velvollisuuksia, enkä ole edes tehnyt mitään pahaa teikäläisille!” hän huusi. ”Vaiti, nainen! Sinun säälittävä esitys suorastaan naurattaa jo!” vastasi joukon varmaan pahantahtoisin ja vahvin mies. ”Kerran meiltä vietiin jotakin arvokasta. Nyt me turmelemme jotakin arvokasta teiltä!” huusi toinen vampyyri. ”Nyt on takaisinmaksun aika!” lisäsi vielä kolmas lähes kuiskaten. Hän näytti olevan porukan aivot. Hänen salaperäiset silmänsä kertoivat sata totuutta, jota huulet eivät päästäisi milloinkaan ilmoille. Hänen olemuksensa oli pettävän tyyni, mutta sisin täyttä myrkkyä. Alosha pyöri ympäriinsä talossaan ja katseli levottomasti ympärilleen. Joukko vain lähestyi. ”Turhaan sinä pyöriskelet siinä, nainen! Et sinä täältä pääse minnekään!” huudahti ensiksi puhunut mies melkeinpä ärsyyntyneenä ja nopealla eleellä riuhtaisi naisen muiden luokse. ”Hoidetaan tämä vain pois alta”, hän jatkoi tylysti ja nyökähti muille. Alosha kauhistui tajutessaan, mitä he aikoivat. Hän itki ja rimpuili lujaa, mutta mitä enemmän hän yritti riuhtoa itseään vapaaksi, sitä lujemman otteen vampyyrit hänestä saivat, ja lopuksi he painoivat hänet ahdistavan tiukasti pöytää vasten. Sitten kukin vuorollaan raiskasi hänet väkivaltaisesti. Sen jälkeen he vain talsivat kylmästi talosta ulos jättäen itkevän ja vapisevan Aloshan yksin.

Löydettyään naaraansa kotoa siinä tilassa johtajauros joutui valtavan raivon valtaan. Hän vihasi noita alhaisia ja kieroja vampyyrejä enemmän kuin koskaan… Eikä tämä viha ollut mitään verrattuna siihen, kun hän sai tietää naaraansa odottavan jollekin näistä lasta.. Ei, ei lasta. Jotakin vampyyrin ja ihmissuden risteytystä, epäsikiötä, joka poloinen joutuisi syntymään verisen sodan keskelle.

Tuosta ”epäsikiöstä” kehittyi aikojen ensimmäinen ihmissuden ja vampyyrin risteytys. Tällä oli kummankin rotujen vahvuudet ja enemmänkin, ja vähäiset heikkoudet. Mitä enemmän hän varttui, sitä katkerammin hän alkoi vihata vampyyrejä ja hautoa suurta kostoa, joka olisi kaiken tuskan täydellinen täyttymys.

Toisaalla vampyyrit olivat taas keskittyneet parantamaan välejään ihmisiin -lukuun ottamatta tuota julmempaa joukkoa, joka kuulosteli varuillaan ihmissusien puolta. Hekään eivät kuitenkaan osanneet aavistaa sitä kaikkea vihaa ja pahuutta, mitä katkerat ihmissudet hautoivat heitä vastaan. Kun aika olisi kypsä, kaikki tulisivat kärsimään.. Vampyyritkin olivat jälleen heikommassa asemassa, kun eivät saaneetkaan tasavertaisuuden siunausta ihmisiltä. Heidän vihansa suuntautui ensisijaisesti ihmisiin, eivätkä he voisi varautua taistelemaan ihmissusia vastaan koko väkevyydestään. Kaikki osapuolet tulisivat kärsimään verisesti. Ehkä joku saisi oikeutuksen, ehkä runsaasti viattomia kuolisi… Mullistuksia tulisi joka tapauksessa tapahtumaan paljon, se oli varmaa.