Eli omasta päästä keksittyjä tai sieltä täältä kerättyjä hyviä lausahduksia, sisäpiirivitsejä, väärinkuulemia ja muita sanallisia epäloogisuuksia, joiden alkuperäiset lausujat on tarkoituksella unohdettu historiaan. Pahimmat palat allekkain noin kymmenen lauseen osioissa ja osa useampaankin kertaan, että asia varmasti kristallisoituu ja perseveroituu (tieteellinen termi sille, että joku biisi jää soimaan päähän).
Ihan
turha olla pessimisti, ei se kuitenkaan auta. Ole optimisti, se kannattaa.
Kahvi
pysyy kuumana kun sitä ei juo.
Ei
nykyään. Pyörällä ajetaan.
Olen
kuullut että maailmassa on ylikansoitusta. Täällä näen että se on totta.
Grok’n’roll!
Minulla
on voisarvi päässäni, onko tämä normaalia? Kerro heti!
Arvasin
että se oli kaheli kun se ei älynnyt näytellä tyhmää.
Olen
kuolemattoman rotuni viimeinen elossaoleva edustaja.
Jos
eksyy niin kannattaa mennä kotiin.
Jos
syö kaupunkia niin saattaa jäädä linja-auto hampaankoloon.
Se
on semmonen homma että kukka on blomma.
Iik,
hö. Se vapaus on sota katos. No sua Pave söhkii.
Älyäksä
mitä mä tiedän?
Moista
järkkymätöntä rauhallisuutta ei ole maailma nähnyt sitten Kublai Kaanin.
Planeetta
päivässä pitää lääkärin loitolla.
Kun
kissat ja koirat alkavat rakentaa patoja kuin majavat on aika jättää
aurinkokunta.
Tarzan
bundolo!
Olen
fakiiri. Tämä on piikkiriippumattoni.
Pistää
ajattelemaan että mitä helvettiä tämän tekijä oikein on ajatellut.
Olen
aina ollut sitä mieltä ettei milloinkaan kannata olla mitään mieltä.
Olemme
missiolla hankkimassa mangoa ja leipää.
Suositellaan
heikkohermoisille.
Häppee
ittees.
Roope-setä
kävi totoamassa.
All right, all night.
Peace
tai turpaan!
Sovitaanko
niin että joku teistä elättää minut.
Seikkailu,
jännitys - niitä ei jedi halaja.
Eetulla
on iso poliisiauto. Ootko kade? Se ajelee sillä.
Hui
mikä se on vie se pois kuka sinä oot hui elä tuu tänne!
Tätä
kissa ostaisi ellei olisi niin köyhä.
Mä
oon mukana ihan leikkimielellä ja seikkailunhalusta.
Tahdon
pakastella nisua. Tahdotko lisää limua?
Olin
ennen kristitty mutta sitten kuulin mononukleoosista ja ostin peruukin.
Mitä
inkkarit syö? Vissiin lunta. Syön lunta.
Juo,
sika!
Olen
epäkaupallinen, osta minut.
Move like water.
Hyvin
kävi, ei käynyt mitenkään.
Älä
itke, ruma lapsi. Äitis ostaa sulle uuden naaman.
Muuten
samanlainen muttei sinnepäinkään.
Paljonko
se tekee suomen dollareissa?
Kiipeän
ylös, tuu heiluta tikkaita.
Mistä
nämä kaikki autot tulevat, onko niillä pesä täällä?
Näin
on marjat, sano Drottingholm.
Joko
mennään vai vieläkö meinataan?
Piha
on liukas mutta pulu ei kaadu.
Laiskojen
laitoshoito lopetetaan.
Kerran
luulin että menetin muistini mutta en muista milloin luulin niin.
Murhaajathan
ovat vain ulospäinsuuntautuneita itsemurhaajia.
Vuja
de – tunne ettet ole koskaan ollut täällä.
Nyt
siellä on jännää. Sinne tuli possu.
Julkaistaan
postyymisti.
Mennäänpä
tänne, vaikka ovessa lukeekin gentlemen.
Parempi
satasta ja metsään kuin koko matka kahtakymppiä.
Söin
jotain epäloogista.
Taivalvaaralla
tapahtuu: suljemme kello 9.
Täällä
ei ole mitään nähtävää. Pääsylippuja myydään ovella.
Katsotaan
sitten kun nähdään.
Mistä
miehet tulee? Alkosta.
Nyt
se alkaa, nosta jalkaa.
Let’s
go lehmät, navetta palaa.
Kukka-
ja hautaustoimisto, otatteko mukaan vai syöttekö täällä?
Vittu
joo, mä en pelle oo.
Hiljaisuus
on vaikenemisen merkki.
Enkö
mie tuonkin sanonut vaikken mää mittään puhunut.
Minä
kun suutun niin minua ei pelkää kukkaa!
Perkele
kun meni kenkä väärään jalkaan. Ja jumalauta molemmat.
Ei
yks oo toista parempi eikä niinkään hyvä.
Pyytäsin
rahaa mutten saa sanotuksi.
Ei
se työtä pelkää, se uskaltaa mennä vaikka työn ääreen makaamaan.
Kaikki
yleistykset ovat vääriä.
Aika
on se mikä estää kaikkea tapahtumasta samalla kertaa.
Se
joka viimeisenä nauraa ajattelee hitaimmin.
aibofobia
– palindromien pelko
Joo,
sano juoppo. Olipa puhelias.
Se
on aina hillassa, kesät talvet.
Nyt
loppu juominen, sano Jamppa Tuominen.
Niin
ulospäinsuuntautunut että aina ihan pihalla.
Pistä
siitä suu makiaksi.
Lueppa
sieltä minun horoskooppi ettei tartte summassa elää.
Ei
rahoja käytetä, rahat tuhlataan.
Mitä
pahaa minä oon taas jättänyt tekemättä?!
Hengitä
painetta! Tule pelaa mun peliä, mä testaan sinua!
Taskuvarkaat
unelmoivat joukkomielenosoituksista.
Laittoivatko
ne mielisairaan miehen laulamaan?
Mitä
teet kun tekijänoikeus tehdään tekemättömäksi?
Lue
vähemmän, ajattele enemmän.
Use the Porche.
No
kun tuo saatanan apina seuraa minua joka paikkaan ja soittaa haitaria.
Elä
tulkuta, mullon potut kiehumassa.
Ajattelin
liittyä skepsikseen mutta olen hieman skeptinen heidän skeptisyytensä suhteen.
Kunhan
mietimme tarkasti löydämme varmasti ongelman tähän ratkaisuun.
Hullu
ei huomaa eikä viisas välitä.
Se
on mikki. Siihen puhutaan.
Paljo
raha on köyhyyttä.
Mut
miten se imuri mahtuu tonne koneen sisään?
Ei
kait tässä. No entä tuossa? No siinä kyllä.
Koti
on siellä missä on ihmisiä, vanhojen kirjojen välissä.
Jos
on ratti, ei tartte renkaita.
Rikollinen
on yleensä pahamaineinen.
Kaikki
oli valoisaa paitsi lamput.
Ei
avaruus oo pimeä, me ollaan sokeita.
Rennot
kasvolihakset tekevät kasvoista surulliset.
Hieman
järkyttävää, saan pääni kääntymään.
Kivat
kukkaniityt kuolemanleirejä läheltä.
Älkää
antako heille aihetta epäillä että olisimme epäilleet heitä.
Elä
tuu samaan piiloon.
Vanha
viidakon sananlasku: Mustanaamio on kova koville.
Yksipyöräinen
kulkee tasaisimmin epätasapainossa.
Vie
sisilisko saunaan niin siitä tulee alligaattori.
Ainoa
mikä on totta on psykologinen sodankäynti.
Jos
se yrittää paeta, se on saalista.
Susi
ei näe syödessään muuta kuin ruokansa.
Syöpä
sattuu.
Pommikoneella
on suuri suu.
Paras
kirja muuttaa huonommatkin hyviksi.
Niin
paksu kirja ettei sitä voi lukea.
Mitä
ottaa kun tarjolla on pelkkiä yliannostuksia?
Kotka
ansaitsee korkeuskammon.
Jaa,
nyt on jo yö. Pitää vissiin ruveta kummittelemaan.
Tähdet
on sijoitettu strategisesti näkymien esteeksi.
Tämä
neliraajaisuus on kaikki.
Vanha
paavi vilkuttaa. Osaisinpa oksentaa.
Linnut
syövät soraa, paavi suutelee lentokenttää.
Matalien
äänien suuntaa ei voi kuulla.
Elämäsi
suurin seikkailu viimein yksissä kansissa!
Hyönteisiä
on enemmän kuin kaikkia muita yhteensä.
Huumekauppiailla
on päällä jotain kultaista.
Ihminen
joka oli.
Naapuri
kampaa nurmikkoa.
Emme
voi soittaa toisillemme yhtäaikaa.
Ensin
syödään karkkia ja sitten pestään hampaat.
Kidutaan
kilpaa!
Juuri
kun alkaa kiinnostamaan niin kuva kääntyy koiraan.
Et
tarvitse mitään muuta kuin lisää arpikudosta.
Eläin
on epäilemättä lemmikki.
Olen
epäkaupallinen, osta minut!
Ihan
ok, jos tahtoo syödä pelkkää sokeria.
Tässä
kylässä vain hullut hymyilee.
Vain
hiljaisuus on kaunopuheinen.
Eniten
ärsyttää sählykerhon ilmoitus: Jeesus on pelastus.
Mainokset
kuuluvat pienoismalliinkin.
Mikään
ei rauhoita enempää kuin tieto että aamulla hirtetään.
Leijonat
eivät juttele lampaille.
Kolarin
jälkeen kävellen kotiin.
Lottovoitto
tulee aina tarpeeseen.
Seitsemän
on köyhän miehen kahdeksan.
Turha
käyttää tykkiä tappaakseen itikan.
Aurinko
paistaa. Se pitää meitä pilkkanaan, nauraa meille!
Siellä
on valmiiksi tehtyjä leipiä, laitat vain voita päälle.
Vakuuttelet
asiaasi niin ettet taida olla itsekään varma.
Silmä
silmästä ja kaikki ovat sokeita.
Kaikki
alkoi mennä pieleen, kun aloin miettiä milloin kaikki alkoi mennä pieleen.
On
tiettyjä jokaiselle ihmiselle tärkeitä asioita, joista en välitä.
Jos maailma
on juhla, mitä me juhlimme?
On
pelkkää teatteria tämä järjetön väkivalta.
Ei
ole oikein että joku on toista parempi, jos minä olen huonompi.
Älä
tuhlaa elämääsi ihmisiin jotka käskevät sinun hankkia elämän.
Se
mikä ei kuulu kaappiin kuuluu lattialle.
Terävin
miekka on se jota ei koskaan paljasteta.
Kuolema
on kirkas ovi. Menen lasin läpi.
Mistä
musta ritari unelmoi?
Hiihdä
sinä vaan. Jos joku valittaa niin hiihdä lujempaa.
Jos
kaikki vetäisivät yhtä köyttä niin maailma menisi nurin.
Klisee
klisee kulkunen.
Pöljä
kun pudottaa kiven mereen niin sitä ei saa satakaan viisasta takaisin.
Kaikki
teidän bassonne ovat kuuluvat meille.
Alkoholi
on pilaantunutta kasvissokeria vailla minkäänlaista ravinnollista arvoa.
En
mie rasisti oo mutta kaikkihan ne pitäs tappaa.
Kaloilla
on 30 sekuntia pitkä muisti.
Kiinalaiset
pitävät koirista, sekä keitettynä että paistettuna.
Korvasta
tulee kuuloa, silmistä näköä.
Muistiko?
Minullahan on maailman paras... öö, toi toi... muisti niin!
Taikauskoisuus
tietää huonoa onnea.
Juokse
kunnes kävelet.
Jolla
on isot hiukset on kovis.
Ihminen
on sitä rikkaampi mitä useammista asioista hänellä on varaa pysytellä erossa.
Vain
tylsimyksillä on tylsää.
Missä
on oikeudenmukaisuus?
Jollain
paskalla se pää on saatava sekaisin, ei tästä muuten mitään tuu!
Lapsellista
tehdä levy.
Paljo
raha on köyhyyden merkki.
Ave, sano Lea Laven.
Vahingossa
tuli pilipalimusiikkia.
Viimeisen
kappaleen jälkeinen helpottunut hiljaisuus vaihtui tyrmistykseen kun he
tulivatkin takaisin ja soittivat kaiken uudelleen.
Kaikkiin
asioihin on olemassa 3 selitystä: hauska, älykäs ja oikea.
Hyvin
pian käsitin, etteivät kaikki sarjakuvia piirtävät ihmiset ole hyviä tyyppejä.
Kukaan
ei ole tällainen.
Petteri
Hitler - mies, jota nimi pahensi.
Olimme
kuussa ja maa oli jäässä. Onko sillä lumiukolla minun pipo päässä?!
Mieluummin
komeasti väärässä kuin ihan kivasti oikeassa.
Miltä
mä näytän? No kato peiliin.
Raha
ei tuo onnea. Eikä mikään muukaan.
Kädet
alas! Tämä ei ole ryöstö!
Todellinen
erakko on yksin väkijoukossakin.
Banaanit
kypsyttävät tomaatteja.
Kieltäytyminen
johtuu vain torjutuista tunteista. Oikeasti kaikki sanoisivat kaikkeen kyllä.
Kehitystä
on kiihtyvä asevarustelu.
Helppolukuisuus
on hyve.
Tuhatsivuinen
kirja on kymmenen kertaa parempi kuin satasivuinen.
Live wrong and perspire.
Ei
niin jyrkkiä kannanottoja voi ottaa että mikä on totta ja mikä ei.
Mistään
ei sitten oteta mitään vaikutteita.
Miksi
minä olen kilttinä elänyt kun voin olla pahakin?
Jolla
on vain yksi mielipide on aina väärässä.
Suuremmat
häkit! Pidemmät kahleet!
Mikään
ei ole tärkeintä.
Vesihän
on vain laihaa mehua.
Abandon all art now.
Demokratia
on enemmistön tyranniaa.
Parempi
hallita helvetissä kuin tarjoilla taivaassa.
Ihmisestä
selän takana hyvää puhutaan! Kehukaa päin naamaa jos on jotain kehumista!
Jollei
suunnitelmaa voi muuttaa, se on huono suunnitelma.
Telaketjut
hii!
Ei
pidä uskoa ahdistuneen ajatuksia.
Totuus
on syvältä.
Kädet
ylös tai en ammu!
Väittämällä
itseään onnelliseksi kutsuu onnettomuuden kimppuunsa.
Mitä
ihmiset toivovat, sen he mielellään uskovat.
It's snot what you say, butt how
u say it.
Jos
olet onnellinen, sinua on onnistuttu huijaamaan.
Ainainen
auringonpaiste synnyttää hiekkaerämaan.
Ajatteleppa
jos olisin syntynyt sata vuotta sitten. Olisin nyt varmaan kuollut.
Elämä
on eläintarha viidakossa.
Lopetus
on se kohta, jossa hän väsyi ajattelemiseen.
Unohda
kysymykset niin löydät vastaukset.
Ei
ole väliä miten sanoo eikä mitä sanoo vaan kuka sanoo.
Ruoho
on luonnon tapa sanoa ”Kukkuu!”
Ottaakohan
eläinkauppa käytetyt eläimet takaisin?
Mitä
minä rahalla teen? Minullahan on jo jojo.
Odottamaton
alastomuus on ilomme.
Liian
älykästä vakavasti otettavaksi.
Se
on hauskaa siihen asti kun johonkin sattuu ja sitten se onkin urheilua.
Kritiikki
on vain subjektiivista idealismia.
Mielipide
on kaikkein alhaisin tietämisen muoto.
Ja
jos kanataloudesta vielä sanon sanasen, yhtä kanaa vähemmän ei kannata pitää.
All indians, no chiefs.
Ellei
ole itseoppinut, ei ole ollenkaan oppinut.
En
mä tiedä mikä se on mut se mä olen.
Kanavoitu
itä-suomessa: olen Jeesus sisaret ja veljet.
Ideat
eivät tappele, ihmiset tappelevat ideoista.
Pidä
tämä ovi aina kiinni.
Hän
on kiltti ihminen. Mutta hänellä ei ole liikeideaa. Se vetää mielen apeaksi.
Syntymättömiä
kananpoikia ja kuolleen eläimen poltettua lihaa. Nam!
Olet
täällä pitämässä hauskaa, piditpä siitä tai et.
Olen
dementikko ennustaja. Tiedän etukäteen mitä unohdan.
Parhaat
asiat maailmassa ovat limaisia.
Etkö
halua oppia mitään? En, jos sen takia pitää käydä koulua.
Windows
kyllä on hieno ohjelma. Se on niin arvaamaton ja epälooginen, ettei koskaan
tiedä mitä tapahtuu kun painaa nappia. Loistava ohjelma, osaa jatkuvasti
yllättää.
Zenin
perusasenne on ettei sillä ole mitään opetettavaa. Sen vuoksi opettaja tekee
kaiken voitavansa kerätäkseen esteitä ja aitoja oppilaan polulle.
Suurimmat
johtajat ovat niitä, joiden olemassaoloa ihmiset eivät huomaa.
Ihmiset
pitävät älykkäinä niitä, jotka ovat samaa mieltä heidän kanssaan.
Ne
joilla on tarve epäillä ovat yhtä herkkäuskoisia kuin ne joilla on tarve uskoa.
Mistä
ihmiset pitävät, sen he mielellään uskovat.
Tämä
on tositarina. Ainoastaan nimet, paikat, henkilöt ja tapahtumat on muutettu.
Pakko
kysyä mistä on kyse kun kuitenkin sitä salaa toivoit.
Vihatkoon,
kunhan pelkäävät.
Parempi
tietää hyödyttömiä asioita kuin olla tietämättä mitään.
Viisas
on se joka tietää hyödyllisiä asioita, ei se joka paljon tietää.
Älä
tee muille niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän. Muilla ei ehkä ole
samanlainen maku kuin sinulla.
Viisain
on se, joka on viisaimmin jouten.
Vapauta
mielesi ja perse seuraa perässä.
Ei
huolta, kyllä me tästäkin jotain valitettavaa löydetään.
Ilman
johtajasutta lauma ei toimi. Yksilöt alkavat ajatella itsenäisesti.
Jos
meinaat vittuilla, niin paras kans osata.
Jos
vaarallisista aineista tehdään lainvastaisia, silloin vain lainrikkojilla on
vaarallisia aineita.
Pole
poika pole! Kyllä sitä ketjua riittää!
Tanssimusiikki
ei juuri innosta tanssimaan.
Kaikki
kauniit naiset pitävät minua komeana.
Maailma
on komedia sille joka ajattelee, tragedia sille joka tuntee.
En
oo kovin älykäs, mutta oonpahan ainakin helvetin ruma.
Vapaus
ei tarkoita vain vapautta tehdä mitä haluaa. Vapaus tarkoittaa myös vapautta
tekemisestä ja halusta.
Keskinkertaisuus
on keskinkertaisin vaihtoehto.
Nukutko
sä unissaan?
Matemaatikot
pelastavat maailman.
Omistaminen
on varastamista. Varastaminen on vapautta.
Tilanne
normaali, kaikki päin helvettiä.
Maailmankaikkeus
ei voi laajentua, koska maailmankaikkeuden ulkopuolella ei ole mitään mihin
laajentua.
Kaikkien
fanaatikkojen täytyy kuolla!
Jos
pystyt lukemaan tämän, olet heidän tähtäimessään.
Hei,
sain idean! Ei, se olikin sähköisku.
Tapan
vain tietääkseni olevani elossa.
Naura
itsellesi. Niin kaikki muutkin tekevät.
Teippi
on niinkuin Voima. Sillä on pimeä puoli ja valon puoli ja se pitää universumia
koossa.
En
raivannut tietäni ruokaketjun huipulle syödäkseni vihanneksia!
Ei
elämä ole liian lyhyt, kuolema vain on liian pitkä.
Evoluutio
ei ota vankeja.
Haluan
kuolla rauhallisesti nukkuessani niinkuin isäni, en kauhusta kiljuen niinkuin
hänen lentokoneensa matkustajat.
Hyvällä
ihmisellä on vähän vihollisia. Armottomalla ei ole yhtään.
Tarkoitatko
että tarvitset huumeita nähdäksesi harhoja?
Kaksi
kärpästä yhdellä iskulla: nälkäänäkevät syövät kodittomat.
Aseet
eivät tapa ihmisiä. Minä tapan.
Kun
kyllästyt äänestämään pienempää pahaa, äänestä minua.
Et
olisi noin varma jos todella tietäisit missä mennään.
Kuolema
ilman kipua on kuin ilotulitusraketti ilman ilotulitusta.
Sanot
vain ettemme selviä tästä, koska kukaan ei ole aiemmin selvinnyt.
Nyrkkeily
on kuin balettia, paitsi etteivät ne tanssi eikä ole musiikkia ja ne lyövät
toisiaan.
Olisi
hienoa, jos kaikki luopuisivat kokonaan väkivallasta. Voisin valloittaa maailman
voiveitsellä.
Jos
se näyttää ankalta, käyttäytyy kuin ankka ja ääntelee kuin ankka, se on
taatusti joku salajuoni.
Tämä
on juuri sellainen juttu, josta tällaisista jutuista pitävät ihmiset pitävät.
Aion
elää ikuisesti tai kuolla sitä yrittäessäni.
Vaihda
välillä mielipiteitäsi, ne alkavat haista.
Paheesi
ovat rahaa heidän pankissaan.
En
ole niin luulet kuin sekaisin.
Emme
tee tieteellistä tutkimusta. Availemme vain ruumiita.
Jos
haluat lisätietoja, ota yhteyttä käpylisäkkeeseesi.
Tänään
on erinomainen päivä ryhtyä kadonneeksi.
Antaisin
vaikka vasemman käteni jos saisin olla yksikätinen.
Maalaisjärki
on se järki, joka kertoo että maa on litteä.
Jos
et välitä missä olet, et ole eksyksissä.
Tarpeeksi
pitkälle kehittynyttä tegnologiaa ei voi erottaa taikuudesta. Kaikki tegnologia
jonka voi erottaa taikuudesta ei ole tarpeeksi pitkälle kehittynyttä.
Pieni
mieli on siivo mieli.
Pieni
töykeys tuo draamaa muuten niin tylsään päivään.
Elät
ja opit, tai et elä pitkään.
Historiastamme
olemme oppineet sen ettemme opi mitään historiasta.
Satatuhatta
sopulia ei voi olla väärässä.
Ovi
on avain.
Kukaan
ei huomaa kun naurat. Eikä itkeminenkään auta.
Mitä
hauskaa rakkaudessa, rauhassa ja yhteisymmärryksessä muka on?
Joka
ei tee virheitä ei yleensä tee yhtään mitään.
Helpompi
taistella periaatteidensa puolesta kuin elää niiden mukaan.
Toisen
uskonto on toisen vitsi.
Jos
tyhmä on hiljaa, hän voikin olla viisas.
Hiljaiset
perivät maan. Me muut lähdetään kohti tähtiä.
Parempi
kuolla seisaallaan kuin elää polvillaan.
Jos
lyöt miestä kalalla, hän saa päänsäryn päiväksi. Mutta jos opetat miestä
lyömään itseään kalalla, hän kärsii päänsärystä koko elämänsä.
Hävittäkää
kaikki todisteet, meidät on paljastettu.
Tiedämme
kaikki, ettei kukaan ymmärrä mitään mikä ei ole hauskaa.
Ihan
sama minne menet, siellä sinä kuitenkin olet.
Siunattuja
ovat ne jotka pyörivät ympäriinsä, sillä heidät tullaan tuntemaan renkaina.
Darwinin
laki: syöpä parantaa tupakoinnin.
Vihaan
itseni uneen iltaisin.
Mikä
on sininen? Oranssi valepuvussa.
Kivikauden
taide ei ottanut vaikutteita kivikautisesta taiteesta.
King
Kong kuoli syntiemme tähden.
Todellisuus
on Rorschachin testi.
Ihminen
on kävelevä ruumis, joka etsii hautaansa.
Taivas
sinivalkoinen. Lukihäiriö parantaa voidaan.
Jos
katsoo liikaa telkkaria niin tulee neliskanttiset silmät.
Riidelköön
roskaväki, meillä kukkuu rauhan käki.
Älä
Saif tiedä.
Ei
kannata elää elämänohjeiden mukaan.
Kirjoitus
umpikujan päässä: TÄTÄ TIETÄ TAIVAASEEN
Täydellistä
tyhjyyttä ei ole, koska täydellinen tyhjyys itsessään on jo jotain.
On
vain harmaan eri sävyjä. Toiset sävyt ovat lähes mustia ja toiset lähes
valkoisia, mutta samaa harmaata ne silti ovat.
”Tämä
lause” ei ole tämä lause. ”Tämä lause ei ole tämä lause” on tämä lause.
On
moraalisesti väärin että on vain yksi moraalisääntö, mukaanlukien tämä sääntö.
Et
pidä siitä oikeasti, olet vain oppinut pitämään siitä.
Valaistusta
ei voi saavuttaa, koska se on jo saavutettu. Tarpeellista on vain vapautua
ajatuksesta, ettei ole sitä saavuttanut.
Idioottien
kanssa ei kannata väitellä. Ensin ne vetävät sinut omalle tasolleen ja sitten
päihittävät kokemuksellaan.
Helpompi
uskoa yksinkertaiseen valheeseen kuin monitahoiseen totuuteen.
Iske
silloin kun vastustaja sitä vähiten odottaa.
Vähän
kuin vammaisten olympialaiset. Vaikka voittaisit, olet silti vammainen.
Rauha
tarkoittaa sitä että ladataan aseet.
Sota
on rauhaa. Vapaus on orjuutta. Tietämättömyys on voimaa.
Se
mikä ei tapa, siirtää väistämätöntä.
Ne
eivät voi murtaa sinua ellei sinulla ole selkärankaa.
Joka
toiselle kuoppaa kaivaa niin se vittu kaivakoon.
Välil
hukkuu, välil pelastuu.
Voittaminen
ei ole tärkeintä. Se vain on ainoa mitä on.
Minä
olen se tyyppi joka tulee loppuvastuksen jälkeen.
Avoin
mieli on kuin linnoitus, jonka portit ovat auki ja tornit vailla vartijoita.
Pakko
mahtua kun jo naimisissa ollaan.
Tuikkaa
mies tuleen niin sillä on lämmin koko loppuelämänsä ajan.
Raha
ei tee onnelliseksi, mutta itken mieluummin Jaguarissa kuin ruuhkabussissa.
Mikä
ei tapa, kiduttaa.
Kaikella
on syynsä ja siitä kaikki pahuus on lähtöisin.
Ei
helmiä poliiseille.
Ei
täällä ole sääntöjä, yritämme saada jotain aikaan.
Paras
keino ennustaa tulevaisuutta on keksiä se.
Yksi
puhelin on käytännöllisyyttä, kaksi ylellisyyttä, ei yhtään paratiisi.
Kunnianhimo
on huono tekosyy olla laiskottelematta.
Työ
on sitä kun haluaisi tehdä jotain muuta.
Imartelu
on valuutta, jolle turhamaisuutemme luo markkinat.
Raskain
rikos kirjojen polttamisen jälkeen on olla lukematta niitä.
Kuvittele
mitä voisimme tehdä kokonaisella taistelualuksella.
Kuinka
löydät neulan heinäsuovasta? Sytytä heinät palamaan.
Vaikka
5 miljardia ihmistä uskoisi valheeseen se on silti valhe.
Suuremman
makeuden johdosta käyttömäärät ovat yleensä pienempiä.
Jos
et muuten voita, muuta sääntöjä.
Säännöt
rulettaa!
Teet
työtä jota inhoat voidaksesi ostaa tavaroita joita et tarvitse.
Minut
saa kirkkoon vain kuolleena.
En
edes tiedä kuinka oikeassa olen.
Mitä
siinä naurat? Luitko ajatukseni?
Hautajaiset
seis, vainaja puuttuu.
Kaksi
kappaletta törmää toisiinsa aina samalla hetkellä.
Pitkällä
juoksulla me ollaan kaikki kuolleita. Vielä pidemmällä juoksulla elämme
ikuisesti.
Nämä
ovat periaatteitani. Jos et pidä niistä, on minulla muitakin.
Taidankin
sitten silpoa maailman käsilläni.
Jes
sir, sano Vir.
Kiinaksi
kriisi ja tilaisuus ovat sama sana.
Hyvä-hyvempi-hyvin-parempi-paras-parhaampi-parhain-parhaisempi-parhaisin.
Kirjat
ovat vain sarjakuvia, joista puuttuvat kuvat.
Erämaassa
asuvat hindut lupaavat juhlallisesti olla syömättä kalaa.
Hyvä
tarina on arvokkaampi kuin vanha trumpetti.
Tietämättömät
tekevät kysymyksiä, joihin tietäjät ovat jo tuhansia vuosia sitten vastanneet.
Taiteilija
ei pelkää alhaisten asioiden käsittelyä. Hän aateloi ne.
Eräät
eivät kirjoita kirjoja siksi että niistä oppisi jotain vaan jotta tiedettäisiin
tekijän tehneen jotain.
Taiteilijan
ei pidä luoda sellaista mistä yleisö pitää vaan mitä hän pitää yleisölle
hyödyllisenä.
Jos
hierot taikalamppua niin henki tulee ulos.
Luovalle
mielelle ei ole oikeaa ja väärää. Kaikki toiminta on osa suurta koetta.
Avaimenrenkaan
avulla hukkaat kaikki avaimesi kerralla.
En
ole kovin älykäs mutta jaksan nostaa painavia esineitä!
Diplomatia
on kyky sanoa ”kiltti hauva” kunnes löytää kepin.
En
ole niin hölmö kuin miltä näytän.
Et
myöhästy jos et saavu ollenkaan paikalle.
Erikoisen
tärkeää sadetanssissa on ajoitus.
Homma
hanskassa, hanska hukassa.
Idiootit
pitävät järjestystä yllä. Nerot hallitsevat kaaoksen.
Itsemurha
on itsekritiikin äärimmäisin muoto.
Jos
et onnistu, tuhoa todisteet että edes yritit.
Jeesus
on kuollut etkä sinäkään pitkään elä.
Kaikki
vain odottavat että teen virheen.
Kohtuus
kohtuudessakin.
Koti
on siellä missä telkkari.
Kukaan
ei ole täysin hyödytön. Aina voi olla vähintään varoittava esimerkki.
Maalaisjärki
on kokoelma ennakkoluuloja, jotka hankittiin ennenkuin täytettiin 18.
Mielipiteet
muuttuvat, mutta ei se tosiasia että olen oikeassa.
Minulla
ei ole ennakkoluuloja. Vihaan kaikkia.
Niin
paljon aikaa ja niin vähän tekemistä.
On
kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka osaavat laskea ja niitä jotka eivät.
Paras
tapa välttyä saalistajilta on maistua pahalta.
Sano
kyllä ydinvoimalle, saat jännittävämpiä lapsia.
Ei
riitä että minä voitan. Muiden pitää hävitä.
Tarinat
vanhoista hyvistä ajoista johtuvat huonosta muistista.
Tämä
ei ole oikein, eikä tämä ole edes väärin!
Viiltele
ranteitasi. Se laskee verenpainetta.
Ihan
turha olla kyyninen, ei sillä ole kuitenkaan mitään merkitystä.
Viitta
vain toisella olalla jättää asekäden vapaaksi.
Yksinäisten
ihmisten ruumiinlämpö on alhaisempi kuin niiden jotka viettävät aikaa yhdessä.
Onnellinen
loppu on silti loppu.
Väittely
syntyy kun ei tiedä totuutta vaan mielipiteensä.
Jokaisella
on oikeus mielipiteeseensä, mutta...
Mitä
hienompaa hiekkaa, sitä parempi hiekkalinna.
Kun
toisen pään saa suoraksi, toinen rullautuu.
Hirviöistä
tulee lemmikkejä, kun niille sanoo mitä ne ovat.
On
taisteltava jumalanpalvontaa vastaan kaikissa sen muodoissa.
Olen
tehnyt selibaattilupauksen kuten isäni ja isoisäni aikoinaan.
Rauhaa
ei saada ennenkuin lakataan näkemästä vastapuoli vihollisena.
Jos
rikkaat voisivat palkata jonkun kuolemaan puolestaan, köyhistä tulisi äkkiä
rikkaita.
Alkoholi
on aivoille sama kuin hiekka hammasrattaille.
Älä
anna totuuden tulla hyvän tarinan tielle.
Kaikki
saatananpalvojat ovat kristittyjä.
Hullulla
ja nerolla on sama ero kuin hukkumisella ja sukeltamisella.
Valovuoden
mittaiselle olennolle valovuosi ei ole matka eikä mikään.
Tärkeintä
ei ole voitto vaan häviö.
Jos
nykyinen hallitus olisi ollut olemassa Fordin aikaan, autoteollisuus olisi
kielletty satulateollisuuden suojelemiseksi.
Ja
nyt jotain aivan muuta.
Fanaatikko
on henkilö, joka ei muuta mielipidettään eikä puheenaihetta.
Pelko
johtaa kärsimykseen. Hui!
I don’t see any god up here –
Yuri Gagarin, 1961
Hei
apina, sun planeettas kuolee.
Mitä
saa kun risteyttää jehovan todistajan ja Helvetin Enkelin? Äijän joka kulkee
ovelta ovelle ja käskee painumaan helvettiin.
Filosofiassa
ei ole oikeita vastauksia sillä kaikki kysymykset ovat vääriä.
Onko
tämä retorinen kysymys?
En
ole vammainen, olen vain laiska.
Sääli
teitä, jotka ette pysty tästä tuhosta nauttimaan.
Omistaminen
on varastamista. Varastaminen on vapautta.
Maailma
on palava talo.
Asiat
on liian mukavasti. Nyt täytyy pilata kaikki.
Ihminen
on köysi, joka on vedetty eläimen ja yli-ihmisen välille. Ihminen ei ole
tavoite vaan silta.
Kana
on munan tapa tehdä toinen muna.
Jokainen
idiootti osaa kritisoida ja tuomita. Ja useimmat tekevätkin niin.
Jokainen
sinua hitaampi on idiootti ja jokainen sinua nopeampi hullu.
Onko
se edistystä, jos kannibaali käyttää veistä ja haarukkaa?
Kannattaa
olla varovainen kun lukee terveyskirjaa. Saatat kuolla painovirheeseen.
Olet
laittanut laput silmillesi ja itket nyt että on pimeää.
Olen
tuhonnut kaikki viholliseni. Tein heistä ystäviäni.
Luota
niihin jotka etsivät totuutta. Epäile niitä jotka sanovat löytäneensä sen.
Kun
liikut, astut harhaan.
Jos
jotain otin pois, aloin kohta palella.
Usko
siirtää vuoria, mutta ateismi tappaa jumalia.
Mikä
on elämän tarkoitus on väärä kysymys. Oikea kysymys on: miksei elämällä ole
tarkoitusta?
Jos
ihminen olisi luotu uskomaan jumalaan, hänelle olisi annettu tiedon sijasta
tuntosarvet.
Jos
löydät tien, pysy sillä.
Jos
pyrkii miellyttämään kaikkia, ei miellytä ketään. Pyrkikäämme siis
miellyttämään kaikkia.
Oma
koti turhan kallis.
Joka
tietoa lisää, se hauskuutta lisää.
Se
parhaiten nauraa jolla on vahvin lääkitys.
Nopeat
elävät, mutta hitaat nauttivat maisemista.
Gangan
ei voi olla hungan.
Always grow old.
Ihminen
maksaa noin 5000 dollaria. Vai olikse 500?
Forcing the fun back to
fundamentalism.
Kapinointi
on ylhäisyyttä orjassa.
Suuri
huijari ja suuri taikuri ovat sama asia.
Onko
typerämpää sitaattia kuin tämä?
Jos
ostaa kastuneen kissanpennun, maksaa märästä mirristä.
Olet
melko sievä noin tytöksi.
Ota
vakavat asiat kevyesti ja kevyet vakavasti.
Tämä
kyllä kostetaan!
Miten
todistat ettet ole kirahvi?
Mikä
on älykkäin asia jonka tiedät?
Jokaisessa
kunnon trilogiassa on myös ylimääräinen neljäs osa, satyyrinäytelmä. Se vasta
kertoo totuuden.
Ihmiset
jotka väittävät, että ”joko olet osa ongelmaa tai osa ratkaisua” ovat osa
ongelmaa.
Dynaamiset
prosessit voittavat staattiset klassifikaatiot.
Tyhmä
ei näe samaa puuta kuin viisas.
Individualismi
loppuu siihen mistä identiteetti alkaa.
Vallankumous
johtaa uuteen valtaan, joka täytyy kumota.
Minkä
kolmesti kerron on totta.
Just say NO.
Totuus
löytyy vanhoista vitseistä.
Kaikki
uskonnolliset seremoniat ovat epäpyhiä.
Kosmos
ilmestyi tyhjästä sekunti sitten, kuten myös me valheellisine muistoinemme
pidemmästä olemassaolosta täällä.
Nyt
tuli kirjoitushöpö.
Jotta
voisit syödä, sinulla täytyy olla nälkä. Jotta voisit tietää, sinun täytyy olla
tietämätön.
Minä
olen ihminen, mikä on sinun tekosyysi?
Älä
anna veistä ja haarukkaa villille ja odota että se käyttäisi niitä syömiseen.
No,
onhan minulla seinät seuranani.
Ryhdyn
sitten keittiöksi!
En
halua parempaa, haluan vain enemmän.
Jos
aivot olisivat niin yksinkertaiset että voisimme ymmärtää niitä, olisimme niin
yksinkertaisia että emme voisi ymmärtää niitä.
Rajattomassa
maailmankaikkeudessa jokainen piste on keskipiste.
Ei
mitään syytä onneen, mitä se semmoinen on?
Ja
niin taitavasti yhdistyi pettävä sanankäyttö pettävään sävyyn, että vain
aivovaurioiset pysyivät kovina – heitä ei ollut pettäminen.
Taisit
voittaa palkinnon vain saadaksesi tilaisuuden kieltäytyä siitä.
Turha
puskea tutkainta vasten.
Vapaus
on vapautta valita kahleensa.
Jo
riittää maailman pelastaminen! Rupean aiheuttamaan ympäristötuhoa.
On
hyvä tapa trivialisoida kaikki.
Jeesus
ei ollut nussiva kaveri.
Ruoho
on aina radioaktiivisempaa aidan toisella puolella.
Malttia,
malttia... kävele!
Kuolleiden
tähtien valo matkaa loputtomassa avaruudessa ikuisesti.
Elämä
on Rubens.
Elämä
on ihanaa ja sitten kuolet. Ihanaa!
Paska
on paskaa, vaikka sille laittais nahkatakin päälle ja aurinkolasit nenälle.
Saako
vegaani syödä lihansyöjäkasvia?
Elä
esitä siinä.
Eipä
kiroilla ipanoiden kuullen saatana.
Best do it so.
En
tahdo olla onnellinen, tahdon olla tunteiden tuolla puolen.
Mies
meni mustikkaan, mutta se piippasi varattua.
Jos
pysyt paikallasi, liikut taaksepäin. Jos liikut, astut harhaan.
Kerran
oli aika, kun kaikki uskoivat jumalaan ja kirkko hallitsi. Tätä aikaa kutsutaan
pimeäksi keskiajaksi.
Tulevaisuus
meni jo.
Ajatukset
hyvä, sloganit paha.
Erehtyminen
on inhimillistä. Minun täytyy siis olla epäinhimillinen.
Evoluutiota
edistävät vain poikkeavat yksilöt.
Olisi
hyväksi tehdä varmuuskopioita ihmiskunnasta.
Tärkein
taito on taito oppia uusia taitoja.
Hyvin
salattua tähtienvälistä kommunikaatiota ei voi erottaa kosmoksen taustahälystä.
Asiat
on aina tehty näin.
Aina
kun teen näin niin sattuu. No elä tee niin!
Nobody’s perfect. I am Nobody.
Eläkööt
palvelijat puolestamme.
Kieltäydyn
palvelemasta mitään suurempaa tarkoitusta.
Huumori
on hyvä keino testata fanaattisuutta. Fanaatikot eivät osaa nauraa
uskomuksilleen.
Ahdistus
johtuu enimmäkseen siitä ettei ymmärrä.
Odota
kunnes uhri paljastaa uskonnolliset mielipiteensä ja ole sitten samaa mieltä
hänen kanssaan.
Samma
här, blåbär.
Kun
muut ajattelee että kauhean surullista niin mua huvittaa.
Mulla
ei seiso, sattuuko sulle usein näin?
Toivottavasti
osaat teeskennellä.
Missä
on epäoikeudenmukaisuutta, minä olen siellä! Missä vahvemmat sortavat
heikompiaan, minä olen siellä!
Jazzi
on tollon kuuloista musiikkia.
Valehtelua
suuremman totuuden vuoksi.
Paha
voittaa, sillä hyvää ei ole.
Ei,
ei, käsitit aivan väärin. Minä olen oikeassa, sinä väärässä!
Kuvaile
itseäsi viidellä sanalla - Rehti suomalainen mies, joka osaa laskea.
Avaruudessa
ei voi itkeä.
Delfiinit
hymyilevät aina.
Älä
anna vapaan tahdon orjuuttaa sinua.
Älä
anna visiosi sokaista.
Destroy, erase, improve.
Pelasta
maailma animoiduilta demoneilta.
Kaikki
ei ole paskaa. Sinun ajatuksesi vain tekevät kaikesta paskaa.
Tee
pilaa auktoriteeteista nostaaksesi statustasi. Nosta statustasi tullaksesi
auktoriteetiksi.
Olen
superälykäs tietokone, en käsitä yksinkertaisia ihmisasioita.
Siinä
sulle tarkoitus. Jos ei miellytä, keksi itse parempi.
Jos
näen tulevaisuuden, muutan sen.
Jos
palaan muuttamaan menneisyyttä, minun ei ole tarvinnut palata muuttamaan
menneisyyttä.
Vitut
tässä tarvita muuta kuin suurempi vasara!
Vain
se on varmaa, että kaikki saattaa olla varmaa.
Maailma
on olemassa löytääkseen syyn olla olematta.
Älykkyys
on sitä ettei ole tyhmä. Ihan tosi. Ei mitään hokkuspokkusta.
Totuus
on niin yksinkertainen ettei sitä voi ymmärtää.
Paskat
torpedoista, täyttä höyryä eteenpäin!
Älä
kysy MIKSI. Kysy KUKA, MITÄ, MISSÄ, MILLOIN ja MITEN.
Sama
kuin väittäisi, ettei pidä kakusta kun on maistellut kynttilää.
Sukassa
on reikä ja väität, että se reikä loi sukan.
Ei
se takki itkemällä tuu tehdyksi.
Pienen
puuhastelun jälkeen miehelle tuli paha aavistus, että jotain oli vialla. Hän
katsoi rintaansa ja kuoli.
Softwareni
on valitettavasti rajoittunut tämän kyseisen ihmisen hardwareen.
Jos
me ottaisimme typerät väitteesi vakavasti, voisivat muut luulla että niissä on
jotain vakavasti otettavaa.
Lonely God Potato Crisps.
Let’s make violent sports
together.
Aivot
ovat suodatin, joka estää meitä aistimasta kaikkea kerralla.
Kun
pelko on poissa, voit valita pelkosi.
Äärettömässä
maailmankaikkeudessa voit myös kutistua tai kasvaa äärettömästi.
Jos
matkustat avaruudessa, matkustat ajassa.
Lyö
muita niinkuin haluaisit itseäsi lyötävän.
Tämä
T-paita on lämpimämpi kuin perheeni.
Oletko
lukutaidoton? Soita numeroon 09-8762348, opetamme sinut lukemaan.
Jos
säikäyttää bulldogin niin sillä saattaa tippua silmä.
Olen
tyytyväinen siihen, etten enää pidä tästä.
Hän
oli hyvä ystäväni, joten ajattelin että minun täytyy syödä hänet.
Tarpeeksi
on liikaa.
Ei
tämä ole mikään mielipide, tämä on totuus!
Kiellän
kaikki jumalat samasta syystä kuin sinä kiellät kaikki paitsi yhden.
Minun
mielestäni meidän pitäisi polttaa kaikki tupakat ja räjäyttää kaikki pommit.
Kun
kaikki on mennyttä, kaikki on mahdollista.
Kasa
geenejä uskoi ennen olevansa ihminen, mutta pääsi nyt eroon uskostaan.
En
tarvitse muita ollakseni yksin.
Möö
möö.
Sehän
tässä on pahinta, kun on ruma läski myös sisäisesti.
On
se perkele, kun ei ihminen voi yläleukaansa liikuttaa!
Kokonaisuus
on enemmän kuin osiensa summa. Kun pannaan paljon huonoja ideoita kasaan,
niistä syntyy hyvä juttu.
Fuck me quick – the aliens are
coming!
My other car is an automobile.
Light up your sensitive parts!
I like to meet strange people
from northern places.
Oli
mikä oli, mutta osuma tuli!
Lepakkomies.
Miten se on mahdollista?
Siitä
puhe mitä on liikaa.
Kaljuus
johtuu hölmöydestä – vanha Tiibetiläismunkkien viisaus
Jos
et halua tietää miten elokuva päättyy, jätä loppu katsomatta.
Elämää
ei voi erottaa elokuvasta sen enempää kuin avaruutta ajasta.
Mitä
sinä rahalla, iso mies!
Näen
vain väärät vaihtoehdot, olen sokea oikeille valinnoille.
Potki
minua päähän ja sano minua palloksi!
Mustavalkoinen
elokuva? Vitut tässä kahta väriä tarvita, tehdään musta elokuva!
Maassa
asumisen hintaan kuuluu ilmainen matka auringon ympäri.
Joo,
sekoitetaan lastemme päät vaihtamalla jatkuvasti sukupuolta!
Älä
siitä huolehdi, ota tuosta kermasuklaata.
You don’t have to be bright to
be right.
Jokainen
on oman itsensä diktaattori.
Kaikki
joukolla luonnonlakeja rikkomaan!
Kaikki
joukolla päätä särkemään!
Ei
terve mies koulutusta kaipaa.
Minähän
en korvauksilla elele, minä olen minä.
Liikehtikäämme
lähimmälle asutulle alueelle.
Häviäjät
tarvitsevat varmuutta, voittajat pelaavat todennäköisyyksillä.
Aamu
vei miehen nuoruuden, ilta toi vainajan.
Et
sinä ole mikään vitun väärinymmärretty, olet itse ymmärtänyt väärin.
Se
mikä ei ole mitään, on potentiaalisesti kaikki.
Mennään
pelaamaan maatikkaa!
On
naamio vain suruni tää.
Ihmiset
ovat niitä, joista tulevaisuuden sivilisaatiot tulevat puhumaan Suurina Muinaisina.
Helvetin
valtias tekee mitä häntä hitto vie huvittaa.
Sinäkö
rikoit ikkunan?! En, äiti, se oli varmaan ufo.
Turha
antaa kritiikkiä, sabotaasi on paljon tehokkaampi keino.
En
ole niin tuomitseva kuin kaikki nuo muut idiootit.
Joissakin
kulttuureissa tämä katsottaisiin ihan normaaliksi toiminnaksi.
Vapaudu
syyllisyydentunteista. Pääset kosketuksiin sisäisen sosiopaattisi kanssa.
Sokeiden
valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas.
Raukka
se on, joka jumalaa pelkää.
Singulariteetti
tuli ja minä sain vain tämän surkean T-paidan.
Ookkonää
Oulusta, ookkonää polliisi?
Maa
on litteä, miljoonat ihmiset eivät voi olla väärässä!
Ihminen
käyttää vain 100% aivokapasiteetistaan.
Miksi
evoluutio tuottaisi 90% turhan elimen?
Luonto
valitsee aina helpoimman tien.
New
Age-henki Ramtha on opettanut, ettei mikään ole oikein tai väärin, ei edes
murha, ja että homoista tulisi päästä eroon.
Tekoäly,
joka on tarpeeksi älykäs tiskaamaan, on liian älykäs tiskaamaan. Tekoäly joka
ei tiskaa on hyödytön.
Parempi
olla vihattu sellaisena kuin on kuin rakastettu sellaisena kuin ei ole.
Kieli
on sairaus, joka estää meitä saavuttamasta korkeampi kommunikoinnin muotoja.
Makuasioista
pitää voida kiistellä.
Mitä
se sulle kuuluu mitä se kenellekään kuuluu?!
Taide
on sitä, kun kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
Jättikokoisia
pikkuihmisiä!
Perustutkimusta
teen silloin, kun en tiedä mitä teen.
Voiko
kaikkivaltias rajoittaa valtaansa?
Satunnaisuus
on epävarmuuden naamio.
Von Naumanen’s machine: makes
cheap copies of Von Neumann’s machines.
Kun
ei tää muuten kuollut niin olihan tää pakko tappaa.
Tosissaan
pitää tehdä, muttei vakavissaan.
Ei
kukaan järkevä aikuinen kasva aikuiseksi.
Kun
kaksi asiaa on ristiriidassa, älä valitse vaan sovita ne yhteen.
Ei
tiikerikään juokse hitaammin havaitessaan haavoittuneen gasellin.
Mieluummin
uskon, että kaikki on mahdollista kuin että on ikuisesti ylittämättömiä rajoja
ja lakeja.
Täällähän
on kylmä ku saunassa!
Syö
pullaa ja näytä siltä.
Kuta
rumempi reppu sen paremmat eväät.
Kaikki
on mahdollista, mikään ei ole pakollista.
Valaat
tahtoo patsaan pikimmin.
Seison
jokaisen sanani takana. Lauseet on sitten asia erikseen.
Ihmisiähän
tässä kaikki vaan ollaan. Paitsi tuo koira.
Banaani
kaareutuu kasvoja kohti, mikä tekee syömisen helpoksi.
Mieti
nyt, juttu tää onnistuu!
Entä
jos olet transseksuaali tietämättäsi?
Ootsä
joku sirkuspelle kun tollee meikkaat?
Astu
ulos itsestäsi.
Miksi
mennä ulos kun voi pysyä sisällä?
Iik,
isi, minä olenkin mato!
Kuten
aikaisemmin luovuttiin maakeskeisestä näkemyksestä, täytyy nyt luopua
ihmiskeskeisestä.
Joudut
todistamaan lahjakkuuttasi ihmisille, joilla ei ole aavistustakaan siitä mitä
lahjakkuus ylipäänsä on.
Jos
saat ihmiset luulemaan että he ajattelevat, he rakastavat sinua. Jos pistät
ihmiset TODELLA ajattelemaan, he inhoavat sinua.
Gargoylet
ovat vallanneet katedraalin.
En
ole koskaan nähnyt jumalaa, jolla olisi edes keskivertoihmisen veroinen
moraali.
Kuvittele
mielessäsi maailma ilman sotaa, maailma ilman vihaa. Kuvittele meidät
hyökkäämässä siihen maailmaan, sillä sitä ne eivät osaa odottaa.
Hyvä
lahja presidentille olisi suklaasta tehty revolveri. Ja koska presidentti on
kiireinen mies, kannattaisi varmasti juosta ojentamaan se hänelle.
Itsemurha
on vähän liikaa, taidan tyytyä itseni kiduttamiseen.
Mieluummin
klassikko kuin bestseller.
Mieluummin
legendaarinen kuin kuuluisa.
Luonto
rakentaa miljoonia jalkoja jotta yhdestä tulisi käsi.
Älä
kunnioita auktoriteettia joka vaatii kunnioittamaan itseään.
Ennemmin
viisas vihollinen kuin kusipää kaveri.
Kukaan
ei ole Seppo syntyessään.
Nii-i,
sano pii-i.
Turha
käyttää tykkiä tappaakseen itikan.
Minä
olen hirmuinen rölli. On mulla metsässä töllö.
Jotkut
kutsuvat sitä megalomaniaksi, minä kutsun sitä terveeksi itsetunnoksi.
Erikoistuminen
kuuluu hyönteisille, ihminen tekee kaikkea.
Historia
tulee olemaan minulle armollinen, sillä aion kirjoittaa sen.
Keskinkertaisuus
ei ole edes vaihtoehto.
Täydellisyys
on päämäärämme, mutta erinomaisuudenkin voi sietää.
Netissä
jokainen on tuntematon 15 minuuttia.
Prostituutio
on seksin ja vapaan kaupan yhdistelmä. Kumpaa sinä niistä vastustat?
Jos
et ole viime aikoina muuttanut koko maailmankuvaasi, olisi jo aika.
Korvaa
tyhjä mieli avoimella mielellä.
Kaikkitietävä
jumala ei ikinä opi.
Ei
ole oikeaa ja väärää, on vain hauskaa ja tylsää.
Viha
on luovaa, depressiosta taas ei ole mitään hyötyä.
Turvallisuus
on harhaluulo. Elämä on seikkailu tai ei mitään.
Tylsimys
ei maista hienointa shampanjaakaan. Velho juopuu vesilasillisesta.
Muista
mitä tapahtui sille miehelle, joka sai kaiken mitä halusi: hän eli ikuisesti
onnellisena.
Jää
sinä tänne paratiisiin, minä menen sinne minne ei kukaan ihminen ole ennen
mennyt!
Kun
vaeltava meriantura on löytänyt sopivan kiven, se kiinnittyy siihen ja syö omat
aivonsa koska ei enää tarvitse niitä.
Vitun girl power. Niiden pitäis käyttää vähän brain poweria.
Turha
maailmaa on muuttamaan ruveta, tehdään siitä täysin hyödytön rakentamalla
kokonaan uusi.
Näen
pidemmälle, koska seison jättiläisen hartioilla. Itseasiassa näkisin pidemmälle,
vaikka seisoisin kääpiönkin hartioilla.
Uljaat
joutsenet katosivat kuin hohtimet kaivoon.
Tuhoava
voima on luova voima.
Vielä
pidemmällä juoksulla me ollaan kaikki kuolemattomia.
Kuolema
kuolleille!
Kun
katsoin syvyyteen, syvyys katsoi takaisin minuun ja juoksi kirkuen karkuun.
Konfutse
sanoa liikaa – uusi kiinalainen sananlasku.
The Zen Librarian searched for
nothing on AltaVista and received 27,987,384 hits.
Kynä
on miekkaa mahtavampi. Jättäkää meille miekat, takokaa kynät auroiksi!
Sinunkalaistesi
idiottien ei pitäusi sotkentua minunlaisteni nerojen asoihin.
Jos
se mitä teen ei ole taidetta, silloin taide ei kiinnosta minua.
Mitä
siinä hyssyttelette?! Herätetään se perkeleen nukkuja!
Luonnossa
ei ole palkkioita eikä rangaistuksia. On vain seurauksia.
Uskonto
on sitä, ettei halua tietää totuutta.
En
ole eläin, olen kone!
Älä
epäile ystävää, ilmianna hänet.
Ajattele
kunnes sattuu. Ajattele vielä lisää.
Älä
anna koulutuksen estää oppimista.
Vähän
tekoälyä ja nanoteknologiaa ja teen tuosta tiilestä Buddhan.
Miksi
möin maastopukuni pois?
Älä
kysy kenelle kellot soivat, ne soivat automaattisesti joka sunnuntai.
Eläinkokeet
on huono ajatus. Ne kuitenkin hermostuvat ja antavat vääriä vastauksia.
Todellisuus
on se mikä ei häviä kun lakkaat uskomasta siihen.
Totuus
on tuolla ulkona. Valheet ovat pääsi sisällä.
Kapitalisti
taistelee lompakollaan. Anarkisti taistelee vastustajansa lompakolla.
Työläiset
kautta maailman: rentoutukaa!
Uskovainen
kepin kanssa ei ole uhka eikä mikään tiedemiehelle liekinheittimen kanssa.
Vai
että olet muka yksinäinen?! Meitähän on täällä kuusi miljardia!
Juusto
on maidon hyppy kohti kuolemattomuutta.
Erehtyminen
on inhimillistä, ja myös typerää.
Onko
vakaumuksesi niin heikko, ettei se kestä edes pientä tönimistä?
Huono
idea ei tahdo tulla testatuksi, koska silloin se paljastuisi huonoksi ideaksi.
Hyvä idea tahtoo tulla testatuksi, jotta kaikki näkisivät kuinka hyvä idea se
on.
Paras
syy kuunnella kriitikoita on tämä: saatat olla väärässä.
Et
voi paeta eskapismia.
Uskonto
on syntiä.
Sinä
olet oikeassa, minä olin väärässä. Lause, jota ei kuule tarpeeksi usein.
Jos
jumala olisi olemassa, syöksisin hänet vallasta ja heittäisin tyrmään.
Jumalamme
ovat kuolleet. Klingonisoturit teurastivat heidät vuosituhat sitten.
Olisitko
kiitollinen tyypille, joka leikkaa sinua ensin veitsellä ja myy sitten
laastaria? Kristillisyys on sellainen uskonto.
Olen
täysin järjissäni. Äänet sanovat niin.
Erotu
joukosta, liity Borgeihin.
Uskon
että puhun meidän kaikkien puolesta, kun sanon että minusta pitäisi tehdä tämän
retkikunnan johtaja.
Ei
oo häävi olla hyvännäköinen.
Tarvitaan
monta muurahaista pysäyttämään tämä elefantti.
Tälle
nauretaan jälkeenpäin.
Tietä
käyden on tien vanki, vapaa on vain umpihanki.
Niille,
jotka ymmärtävät, selityksiä ei tarvita. Niille, jotka eivät ymmärrä,
selityksiä ei tarjota.
Oo
nyt iloinen vaikka siitä, että sulla on vielä lompakko tallessa.
Ihmiset
tekevät parhaansa ollakseen keskivertoja ja suuttuvat, jos sanot heidän olevan
keskivertoja.
Yksityisyys.
Kuka siitä enää tässä vaiheessa piittaa?
Murha
on vain myöhästynyt abortti.
Tämä
toimii joka kerta, jos olet onnekas.
Ja
asioiden näin ollessa olemme valmiita valloittamaan koko universumin.
Vain
tylsät ihmiset tarvitsevat ulkoisia aineita sisäisen elämänsä rikastuttajiksi.
Aika
on pysähtynyt. Kestääkö se pitkään?
Mämmiä
saatana.
Terapiamessuilla
etsitään vaihtoehtoa elämälle.
Ookkonää
pölijä? Juokkonää pillillä piimää?
Älä
tuomitse kirjaa siitä tehdyn elokuvan perusteella.
Aikainen
mato joutuu syödyksi.
Olet
ainutlaatuinen, kuten kaikki muutkin.
Mitä
pitää tehdä, jos näkee uhanalaisen eläimen syövän uhanalaista kasvia?
Miksi
kamikaze-pilotit pitävät kypärää?
En
ole nöyrä, koska en halua valehdella.
Jos
jakomielitautinen uhkaa tappaa itsensä, onko kyseessä panttivankitilanne?
Enhän
mie hättäilekkään, kuhan vaan hoputan.
Mun
on pakko pitää kahden tunnin monologi, jos tuo ei sano mitään.
Läskin
sisällä on astronautti.
Pinaatinkova
juttu.
Jotain
mitä pitää kaulasta kiinni ja rämpyttää reiän kohdalta.
Saduissa
on opetus, leffoissa vaan lopetus.
Tuote
on hyvä, mutta markkinointi kusee.
Maailma
tarvitsee parempia mietelauseita.
Emme
ole mutantti.
Parasta
elämässä on murskata vihollisensa ja kuulla heidän naistensa valitus.
Joudut
vielä helvettiin tuon viheltelyn takia.
Hyvin
on pullat uunissa, ei pala eikä paistu.
Kärsi,
kärsi, kirkkaamman kruunun saat.
Minä
en ole muuta vastaan kuin punaista körttiröijyä.
Mitäpä
yksinäinen mies akalla tekee?
Rumat
ne vaatteilla koreilee.
Varas
luulee kaikkia varkaiksi.
Aurinko
on hyvä kello.
Ei
kädet ristissä rikkaaksi tule.
Muuta
sivistystä en oo saanut ku rokotuksen.
Viikate
ei valitse heiniä.
Enempi
on maailmaa kuin ikkunasta näkyy.
Mä
piippaan sua nenästä!
Jos
teette havaintoja liikkeistäni, ottakaa välittömästi yhteyttä viranomaisiin.
Olen aseistautunut ja vaarallinen.
Assari
ei juokse tarpeeksi.
Sinä
ei tahto lapsi, minä tilata musta lapsi Afrikka. Sinä tahto koira, minä tilata
kenguru. Mitä vika?
Mies
joka ei myy jäätelöä ei ole mies ollenkaan.
Pihlaja
on talitintin baari.
Ilmaiseksi
saa ja materiansiirtäjällä pääsee.
Miksei
tehdä hiirenmakuista kissanruokaa?
Teen
vielä asioita, joita mikään filosofia ei tunne.
Voimme
rakastua toisiimme. Sitten halkeamme.
Ei
tämä tästä.
Vanhana
minusta tulee hurmaava.
Why not I don’t give a fuck.
Älä
jää oman äänesi vangiksi.
ARE YOU A
CONFIRMED NOBODY? JOIN UNKNOWNS ANONYMOUS!
Helsinki,
henkinen Sahara.
En
halua elää maailmassa, jossa en voi tappaa viatonta eläintä.
Läskit
käyttävät enemmän saippuaa.
Jos
luulet, että jokaisesta ihmisestä löytyy hyvyyttä, et ole tavannut minua.
Mitä
enemmän ajat kuolleen kissan yli, sitä littanammaksi se käy.
Elä
hyvin, elä ikuisesti.
Parempi
kirota pimeyttä kuin sytyttää kätensä tuleen.
Elämä
on kovaa kun olet tyhmä.
Minulla
ei ole mitään sanottavaa ja sanon sen.
Jos
putoat kalliolta, voit samantien yrittää lentää.
Aikainen
lintu nappaa madon, mutta toinen hiiri nappaa juuston.
Elä
kuin kuolisit huomenna, tee suunnitelmia kuin eläisit ikuisesti.
Oikealla
äänenpainolla voit puhua järkeä kenelle tahansa.
Koirat
haukkuvat, karavaani kulkee.
Kun
kerran työnsit pääsi ulos, voimme samantien koettaa hakata sen irti.
...ja
voit jatkaa kesken jäänyttä ajatustasi.
Iske
ensimmäisenä, iske nopeasti, iske kovaa, iske siihen missä se sattuu.
Tupakoivien
osasto ravintolassa on kuin kusevien osasto uima-altaassa.
Osaan
karaten, kungfun ja 47 muuta kummallista sanaa.
Elämä
on tee-se-itse.
Kuka
tämän koodin väänsi, Jackson Pollock?
Nälkäinen
vauva topless-baarissa.
Ikääntyminen
on liian rankka hinta aikuisuudesta.
Miksi
humanoidit kaappaavat vain tyhmiä ihmisiä?
Jos
yrität epäonnistua ja epäonnistut, onnistutko?
Nähdessäni
aikuisen polkupyörän selässä en enää tunne epätoivoa ihmisrodun
tulevaisuudesta. - H. G. Wells
Uskominen
uskomisen vuoksi on psyykkistä masturbaatiota.
Isi,
miksen saa uskoa Jeesukseen?
Jos
väität että maailma tuhoutuu ja voitat väittelyn, häviät.
Syy
siihen miksi meidän täytyy kiireesti heittää uskonnolliset dogmit syrjään on
yksinkertainen: ihmisoikeudet ja älyllinen ja sosiaalinen kehitys vaativat
sitä.
Pahuus
ei tarvitse voittaakseen mitään muuta kuin hyviä ihmisiä, jotka eivät tee
mitään.
On olemassa vain yksi todella vaikea filosofinen ongelma, nimittäin
itsemurha. Sen päättäminen, onko elämä elämisen arvoista vei ei, muodostaa
vastauksen filosofian perimmäiseen kysymykseen.
Korjasin
sitä kunnes se meni rikki.
The crew of the Enterprise
discover a totally new lifeform, which later turns out to be a rather
well-known old lifeform, wearing a silly hat.
My job is to comfort the
disturbed and disturb the comfortable.
Älä
rukoile meidän koulussamme, niin mekään emme ajattele teidän kirkossanne.
Minulla
ei ole mitään heteroita vastaan, jos ne käyttäytyvät homosti julkisilla
paikoilla.
Agnostikkoradikaali:
minä en tiedä ja varmistan ettet sinäkään.
Mikään
ei epäonnistu niinkuin rukous.
Umpimähkäistä
kiltteyttä ja satunnaisia järjettömiä kauneudentekoja.
Jos
olet maailman älykkäin ihminen, loogisin päämääräsi on luoda maailmaan vielä
enemmän älykkyyttä.
Jos
osaat myöntää virheesi, sinulla on yksi virhe vähemmän myönnettävänä.
Ihmiset
pitävät älykkäinä niitä jotka ovat samaa mieltä heidän kanssaan. Älykkäät
ihmiset pitävät älykkäinä niitä, jotka tarjoavat perusteltua tietoa
mielipiteiden sijaan.
Kuulkaa
ja ymmärtäkää tämä: me emme tee niinkuin käsketään.
Huomaamaton
menetys ei ole menetys. Huomaamaton menestys ei ole menestys.
Titityy,
mesonejani en myy.
Ei
minun tarvitse mitään todistaa, sillä minulla on laserpistooli kädessäni.
Katso
vasemmalla silmällä teleskooppiin ja oikealla mikroskooppiin.
Ei
mitään uskallettu, ei mitään voitettu.
Jos
et ole viime aikoina muuttanut koko maailmankatsomustasi, niin olisi jo aika.
Jos
käsitykseni hyvästä on se, että yritän löytää sen hyvän mikä on hyvää kaikille,
käsitykseni hyvästä on hyvä.
Mitäs
tässä, Ritari Ässä.
Mitä
pienempi olet, sitä isompi joulu tulee.
Halusin
lähettää sinulle jotain söpöä ja ihanaa, mutta postinkantaja käski minun tulla
pois postilaatikosta.
Yksilö
voi tehdä itseään koskevia päätöksiä tasan sillä hetkellä kun osaa tehdä
itseään koskevia päätöksiä.
Miksei
pornoleffojen lopussa ole epäonnistuneita otoksia?
Jos
haluat kaksinkertaistaa menestyksesi, sinun täytyy epäonnistua tuplasti
enemmän.
Kaiken
läpi näkeminen tekee sinusta sokean.
Jesus did it for the chicks.
Ajattelen,
olen siis sinkku.
Täydellinen
ympyrä on suora viiva.
Tuhat
horoskooppia osuu väärään ja yksi oikeaan, joten päättelet että horoskoopit toimivat.
Koko
matoisessa maailmassamme ei ole niin paljon kirjoja, että niihin mahtuisivat
kaikki intiaanien ja muiden harrastelijoiden ennustelut, mutta kaikki
täyttyneet profetiat voi mies ahtaa päällystakkinsa taskuun.
Lyö
sitten, perkele, jos et sanaharkkaan pysty.
Perfektionisti
tarpeen vaatiessa.
Pysäyttämättömän
voiman kohdatessa liikkumattoman esteen molemmat jatkavat valitsemallaan
tiellä.
Elämän
hankkiminen ei vie minua yhtään lähemmäs päämäärääni.
Ole
hyvä kun kukaan ei näe.
Nautinto
ei ole tie onnellisuuteen.
The problem with common sense is
that it's not so common.
Talo
ei ole koti.
Elämä
on kovaa. Verrattuna mihin?
Isona
minusta tulee enemmistö.
Liian
outo elämään, liian harvinainen kuolemaan.
Uskonto
on kultti, joka kehittyi parasiitista symbiontiksi.
Elä
mielenkiintoisia aikoja ja kiinnitä tärkeiden ihmisten huomio.
Pseudotieteiden sopukoita tutkiva löytää turvarievun - peukalon, jota imeä;
hameen, josta pitää kiinni. Mitä meillä on tarjottavana tilalle? Epävarmuutta!
Turvattomuutta!
Keskinkertaisuus
ei tiedä mitään itseään ylevämpää. Tarvitaan lahjakkuutta tunnistamaan nerous.
Jeesus,
oman aikansa Spede.
Minusta
tulee isona ninja. Ja sittenpähän näette!
Teitte
virheen, pojat. Jos te rikotte lakia minua vastaan, se tarkoittaa että minäkin
voin rikkoa lakia teitä vastaan.
Rikkauteni
ei koostu hallussani olevista varoista vaan halujeni vähäisyydestä.
People need hard times and
oppression to develop psychic muscles.
It is not that power corrupts
but that it is magnetic to the corruptible.
Moral behavior is survival
behavior above the individual level.
On
kauheaa nähdä kyyneleitä sellaisten ihmisten silmissä, jotka eivät koskaan
itke.
Ihmiset
jotka ymmärtävät sääntöjen tarkoituksen eivät ryhdy byrokraateiksi.
Parempi
elää polvillaan ja tyhjentää kaikkien seisaaltaan kuolleiden taskut.
Yksikään
voittaja ei usko sattumaan.
Mitä
korkeammalle nousemme, sitä pienemmältä näytämme niistä, jotka eivät osaa
lentää.
Hyvälle
ihmiselle maailma on hyvä.
Helvetti on täynnä amatöörimuusikoita.
Se
mikä muualla on jo koettu on vellihousuille kova juttu.
Tarvitaan
kylä jotta saadaan aikaiseksi kylähullu.
Nämä
geenimanipuloidut kauriit synnyttävät kuolleita poikasia ruokapöytäämme.
Maistakaa.
Se
että sinulla on joku mielipide ei ole noin kovan kehumisen arvoista.
Yritit
parhaasi ja epäonnistuit surkeasti. Opetus on: älä koskaan yritä.
Kätkehän
viettielämäsi, pitäkäämme asialliset välit.
Our selves are stories we tell
to explain our actions.
Madot
ryömivät matojen silmäkuoppiin.
Sotaa
ei pidä koskaan pyrkiä välttämään jättämällä epäkohdat ennalleen.
Uskovainen
on onnellinen skeptikkoon verrattuna samalla tavoin kuin humalainen on
onnellinen raittiiseen verrattuna.
Jeesus
on vanhojen ämmien keksintöä.
Rahanpuute
on kaiken pahan alku.
Elämän
pitää olla rankkaa, eli emotionaalisesti epätasapainoista, sekavaa ja
päihdeongelmaista.
Maailma
on väärässä ja suuruudenhullut utopiat oikeassa.
Valitsen
vasemman, en voi erehtyä.
Saadaan
todistaa ääliömäistä kiukuttelua siitä kuinka koko maailma on paska ja tyhmä ja
mää tapan itseni nyt heti.
Luonnontieteiden
ylivoima tarkkuudessa, varmuudessa, yleisyydessä ja ennustavuudessa ei vain
valitettavasti ole mikään mielipide vaan kylmä fakta.
Ennen
sitä oltiinkin niin onnellisia lepraisina maaorjina.
Piti
turpansa kiinni sillä aikaa kun muut homot lörpöttelivät.
Isorokon
hävittäminen tuhosi luovuuden maailmasta.
Sillä
ei ole mitään eroa, kun paavi ajelee ympäriinsä isossa hatussa suudellen
lentokenttiä ja afrikkalainen maalaa naamansa valkoiseksi ja kumartelee
jollekin kivelle.
We’re so open-minded that we’ve
no idea who or what we actually want to fuck.
Teeskentele
piiskaavasi minua, olen pseudo-masokisti.
Olen
vieraillut tuhannen ennustajan luona. Kukaan ei ole arvannut minua
huijariennustajien paljastajaksi.
Mainstream
on scifin aligenre, josta on poistettu avaruusalukset ja kaikki muukin
mielenkiintoinen.
Taikasukka
on pelkkä legenda.
Tieteen
maailmassa oppii lahjomattoman rehelliseksi. Tiedemiehen täytyy selittää
teoriansa hyvät puolet yhtä tarkasti kuin huonot puolet.
Keksi
hyvä sanonta ja nimesi elää ikuisesti. - Anonyymi
Muista
aina, että hulluuden ja kaaoksen tuominen on tärkeämpää kuin tappaminen. –
Nyarlathotep
Muniva
sika ei lypsä villoja.
Tyhmyys,
taiteellinen ratkaisu.
Vaikene
jos sopii.
Jos
se on liian tyhmää sanottavaksi, siitä tehdään laulu.
Piti
turpansa kiinni sillä aikaa kun muut homot lörpöttelivät.
Muista
aina, että hulluuden ja kaaoksen tuominen on tärkeämpää kuin tappaminen. –
Nyarlathotep
Keksi
hyvä sanonta ja nimesi elää ikuisesti. - Tuntematon
Tiedätkö
sitten jotain, joka toimii paremmin kuin tiede?
Kun
teet valintasi, fysiikan lait määräävät mitä tapahtuu seuraavaksi.
Mies
ei koskaan lopeta väittelyä, jos katsoo voivansa vielä voittaa.
Vertaa
normaalia ihmistä ja sosiopaattia. Sano kumpi näyttää iloisemmalta.
Mietippä
sitä, että joku muu on keksinyt kaikki sanat joita käytät.
Ihminen
on tärkeämpi kuin raha. Minä olen ihminen, olen siis tärkeämpi kuin sinun
rahasi. Haluan rahasi. Lähetä siis rahasi minulle.
Jos
käytät järkeä, olet liittolaiseni.
Safety always limits. However, death is considerably
more limiting.
Muniva
sika ei lypsä villoja.
I am guided by my own power
doubled.
Vain
kesyt linnut kaipaavat. Villit lentävät.
Ei kukaan osaa olla niin ylimielinen kuin nuori mies, joka on juuri löytänyt vanhan idean ja luulee sitä omakseen.Ei ole suurempaa huomaavaisuutta kuin se, ettei ole huomaavinaan.Ennen muinoin ihmiset olivat lähempänä toisiaan. Oli pakko. Ampuma-aseet eivät kantaneet kauas.Minun ei tarvitse värjätä hiuksiani ja pukeutua kummallisesti. Olen erilainen ilman rekvisiittaakin.Haluan tietää milloin minulla on hauskaa. Siksi en juo.Hautausmaat ovat täynnä ihmisiä, joita ilman maailma ei tullut toimeen.Herrasmies ei ole koskaan kuullut juttua ennen.Hulluja on kaikkialla, mielisairaaloissakin.Huumori on maailmankatsomuksista sovinnollisin.Intellektuelli on henkilö, joka käyttää tarpeettoman paljon sanoja kertoakseen jotain sellaista, mistä hän ei tiedä.Isänmaanystävät puhuvat aina kuolemisesta maan puolesta, mutta eivät koskaan tappamisesta maan puolesta.Jokaisessa ihmisessä asuu runoilija, joka kuoli nuorena.Kun sormi osoittaa kuuhun, typerus katsoo sormea.Liian usein annamme lapsillemme vastauksia muistettavaksi sen sijaan, että antaisimme heille ongelmia ratkaistavaksi. Rakkaus on sitä, että pitää sanansa ja tulee ajallaan syömään.Monet luulevat ajattelevansa, kun he vain järjestelevät ennakkoluulojaan uudelleen.Reportterin mentyä haastattelen pihassa kuminaa: ”Miten päätitte olla mauste?”Todelliset voittajat eivät kilpaile.Turpa kiinni, linnut. Eihän täällä kuule omia runojaan.Varaudu kaikkeen, älä vanno mitään, älä hämmästy.Ammattirikolliset eivät näytä ammattirikollisilta.Taistelu rauhan puolesta on samaa kuin naiminen neitsyyden puolesta.Puolet kettujen viisaudesta perustuu kanojen tyhmyyteen.Turha opettaa sikaa laulamaan. Tuhlaat aikaa ja kyllästytät sikaa.Hymyile, ja maailma pitää sinua idioottina.Tee vain mitä itse haluat ja olet narsisti. Tee vain mitä toiset haluavat ja olet prostituoitu.Kukaan ei näytä vakavammalta kuin lapsi keskittyessään leikkiin.Tyhjä tynnyri kolisee eniten.Jos tekee vain sitä mitä osaa, pysyy aina sillä tasolla millä on.Kirjoitin pitkästi, kun en ehtinyt kirjoittaa lyhyesti.Ennemmin överit kuin vajarit.
Taikasukka on pelkkä legenda.
Tieteen maailmassa oppii lahjomattoman rehelliseksi.
Tiedemiehen täytyy selittää teoriansa hyvät puolet yhtä tarkasti kuin huonot
puolet.
Tyhmyys, taiteellinen ratkaisu.
Vaikene jos sopii.
Jos se on liian tyhmää sanottavaksi, siitä tehdään laulu.
Se menestyy varmimmin, jolla on niin kiire kehittää
itseään, ettei ehdi arvostelemaan muita - anonyymi bodari
Jok’ ei mieltään pahoita, ei tapojaan paranna.
Heidän nyrkkinsä. Sinun naamasi.
Pure maidens
fall into the hand of hot and forcing violation.
When
work is play everyday is holiday.
Annetaan vapaiden ihmisten puolustaa vapautta.
Goottikärryt.
Lekalla murjottu panssarilasi.
Simpukka synnyttää helmiä vain ärsytettynä.
Elämä on rankka bisnes. Investoi itseesi.
Sulkekaa silmänne! Ette saa nauhoittaa kaikkea näkemäänne
muistoihinne!
Täydellinen ei ole täydellinen, koska täydellisyydestä
puuttuu vikoja.
Kun hän jostakin aiheesta ärsyyntyy, hän tekee siitä alkuperäistä hyvin
vähän muistuttavan nuken, johon sitten tökkäilee risuja ja vääntää niistä,
huudellen: 'kato miten hassu! kato miten hölmö!'
Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa.
Do as I
say, don't dare to disobey!
100%
natural. No added superstition.
Carl tries
to pick up his hands - he can't, he has no hands.
A life
without cause is a life without effect. – Barbarella
Life is
a great big canvas, and you should throw all the paint on it you can.
Elämä on sementtitrampoliini.
Hevonen on kuollut, mutta uskovaiset yrittävät ratsastaa.
We wish you a Hare Krishna! We
wish you a Hare Krishna! We wish you a Hare Krishna and a Sun Myung Moon!
The
question isn't who is going to let me; it's who is going to stop me.
En ole ikinä nähnyt pessimistille pystytettyä monumenttia.
What
happens online stays online.
Yleensä se on viimeinen avain joka sopii.
Hug you,
motherhuggers!
On köyhän mielen merkki, jos ei tiedä kuin yhden tavan
lausua sana.
Se ei ole optinen illuusio, se vain näyttää siltä.
Lähettäkää apua. Minua pidetään vankina
aforismitehtaassa.
Hulluus, älyllisen riippumattomuuden huipentuma.
Masokisti: ”Lyö minua!” Sadisti: ”En!”
Pop-kirous: Tulkoon kaikesta rakastamastasi musiikista
suosittua.
Ei iltasatuja, suoraan sänkyyn.
Tietokilpailujen katsojat ovat vaikuttuneita omasta
tietämättömyydestään.
Kaikki liha on ruohoa. Ammuu.
Sosiologia tutkii meitä ja antropologia tutkii niitä.
Käyttäydy luonnollisesti. Ole tylsä ja vastenmielinen.
Ime minut kuivaksi ja kutsu minua käntyksi.
Hyppää kyytiin. Olen hissipoika, menen ylös ja alas.
Aforismeja aikuisille: jos annat neitsyen istua
naamallesi, se ei siirry siitä ikinä.
Mitäänsanomaton ohjaa väritöntä ja tulos on kitchiä.
Varis toivoi kaiken olevan mustaa, pöllö kaiken olevan
valkoista.
Sadepisara tekee reiän kiveen putoamalla usein.
Apinat eivät tee listoja suosikkielokuvistaan.
Leopardi ei pääse täplistään - paitsi
geenimanipulaatiolla.
Olkapäälläsi ei ryömi tällä hetkellä myrkyllistä
hämähäkkiä.
On olemassa vanha sanonta, joka sanoo suunnilleen kaiken
mitä haluat.
En ole paranoidi, ne vain yrittävät saada minut
näyttämään siltä.
Miksi naiset meikkaavat ja laittavat parfyymiä? Koska ne
ovat rumia ja haisevat.
Tulet vanhaksi kun lakkaat kasvamasta.
Tänään olet voittaja. Päädyt nyrkkitappeluun nelivuotiaan
kanssa.
Olette kaikki zombeja ajelemassa metalliarkuillanne!
Et ole koskaan liian vanha nuorentuaksesi.
Dont
just do something, stand there!
Lisää mietelauseita tulee joskus. Sovitaan, että
palaat takaisin parin kuukauden kuluttua ja täällä on jotain uutta jännää
sitten.
Mee ny helvettihin siitä.