Suojan
Elokuvat on esittänyt elokuvia Karstulan Suojassa yhtäjaksoisesti
jo 50-luvulta lähtien. Elokuvien suosio on vaihdellut vuosien saatossa.
80-luvun lamasta on Suojan elokuvien kävijämäärä vaikiintunut
4800-5000 vuosittaiseen kävijään. Suojan Elokuvat on menestyksellisesti
säilynyt yhä vähenevien maalaisteattereiden joukossa.
Esitettävät elokuvat tulevat nykyisin Suojan Elokuviin hyvin tuoreina
2-3 kuukautta ensi-illasta. Parannettu äänentoisto ja miellyttävät
istuimet takaavat miellyttävän elokuvanautinnon.
Vuodesta 1985 lähtien jaostot ovat vastanneet elokuvien näytöstä,
lipunmynnistä ja tilityksistä. Ylimääräisiä kustannuksia
ei ole kertynyt ja voitto on voitu käyttää lyhentämättömänä
suoraan jaostojen urheilutoimintaan.
Karstulan Suojassa
elokuvia esitetään perjantaisin, sunnuntaisin ja maanantaisin.
Katso ensi-illat Viiden kunnan sanomista
Elokuvat ovat parhaimmillaan elokuvateatterissa!