Yhteisökäyttäytyminen

 

 

 

 

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole ärsyttää, vaan esittää muutama seikka, joiden varassa yhteiskunta toimii. Näissä ilmiöissä saattaa olla hetken pohdinnan jälkeen jotakin tuttua. Eksistentiaalifilosofia toimii pohjana tekstissä varsinkin olemisen tyhjyyden muodossa.

 

Yhteiskunnan jäsenyys on lunastettava päivittäin. Nuorisolle viikonlopun juhliminen on keino lunastaa yhteisöjäsenyys. Me ostamme jäsenyyden yhteiskunnassa puhumalla ja toimimalla normien mukaan. On olemassa normitettu käytös, jota suorittamalla meillä säilyy hyväksyntä. Ilman hyväksyntää meiltä menee oikeus kuulua yhteiskuntaan. Jotenkin kuvailisin mallikelpoista yhteiskuntakäytöstä siten, että siihen kuuluvat viralliset ihailunkohteet, paheksunnankohteet ja suorittaminen, jolla ilmennämme nuorekasta vapautta, joka sekin on läpeensä normitettua toimintaa.

 

Eräs keino kuulua yhteiskuntaan ilman vaadittuja rutiinitoimituksia on eristäytyminen. Eristäytynyt kuuluu yhteiskuntaan passiivisena jäsenenä. Hänen elämänsä voi olla korkealaatuistakin, mutta pääsääntöisesti hän kärsii jäädessään porvarillisten rituaalien ulkopuolelle. Muun muassa perhejoulut ovat tunnustettuja rituaaleja, joiden puutteesta yksinäiset kärsivät.

 

Kala ui vedessä, eikä muunlaisesta olemisesta tiedä eikä haluakaan tietää. Ihmiselämän uimavesi on status ja siitä kamppaileminen. Sitä ei huomaa muutoin kuin, jos kulttuurissa hyväksytyistä normeista tapahtuu poikkeus. Toisaalta voi olla normitettua tehdä poikkeuksia, kapinoida hyväksytysti. Statuskamppailu on ihmisen itsensä huomaamattomissa, silti se on voimakkaimpia ihmiseen vaikuttavia ilmiöitä. Ärsyttääkö tai masentaako joskus? Saattaa olla, että omanarvontuntosi ja statusasemasi ovat kyseenalaistettuja. Saitko niin pahan loven hauraaseen itsetuntoosi, että tulee kostoajatuksia mieleen?

 

Huumori on keino koetella ja vihjata asioita, jotka piilevät alitajunnassa arvostuksina, tabuina ja pyhinä lehminä. On pyhiä asioita, joista puhuminen on rakennettava huumorin varaan. Huumori voi olla hyväntahtoisen rakentavaa tai raatelevan ilkeää.

 

Nautintoa vastaa saman suuruinen määrä kärsimystä, ne ovat pitkällä aikavälillä aina tasapainossa. Huumausaineiden väärinkäyttäjät tietävät, että hetken nautinnosta seuraa vieroitusoireet, jotka eivät ole muuta kuin nautintojen tasapainolain toimintaa. Jos teet työtä, se voi olla raskasta, mutta on siinä tasapainolain mukaiset nautintonsakin.

 

Loukkaaminen on kaksitahoinen asia. Toisinaan loukkaus voi olla rakentavaa ja käynnistävää. Ikäväkin kokemus voi olla pitkällä aikavälillä siunauksellinen. Usein loukkaukset ovat tuhoavia, joilla ei ole mitään sivistynyttä päämäärää. Ymmärrän loukkauksia, joilla on valmentava päämäärä, vaikka taustallakin. Sen sijaan pelkäksi nujertamiseksi tarkoitettu loukkaaminen tuntuu ikävältä, vaikka antaakin joskus aihetta häpeään loukkaajan puolesta. Loukkauksen ominaisuuksia ovat huumori, mutta myös aggressio tai peräti nautinnonhaluinen sadismi.

 

Mielenkiintoisena piirteenä loukkauksissa on se, että ne usein kyseenalaistavat henkilön merkityksen lisääntyjänä. Loukkaukset voivat kohdistua eri asioihin, mutta tuntuu siltä, että niiden perimmäinen yhdistävä tekijä on kyseenalaistaa henkilön kyky tehdä yhteisölle hyödyllisiä jälkeläisiä. Toisaalta loukkaus pyrkii ilmaisemaan henkilön arvottomuutta yhteisölle, ikään kuin tällä teolla loukkaaja ilmaisisi korkeampaa kollektiivista viisautta.

 

Mitä käsitteitä voimme poimia eksistentiaalifilosofiasta, jotka piirtäisivät yhteiskuntaelämää silmiemme eteen. Uskon, että jokaiselle ovat tuttuja inhon, huolestuneisuuden ja ahdistuneisuuden tuntemukset. Pelko on äärimmäinen huolestuneisuuden ilmentymä. Ihmiset teeskentelevät, oikeastaan jäljittelevät yhteiskunnan arvostettuja jäseniä. Me haluamme olla terveitä, menestyviä, suosittuja, vauraita, sivistyneitä, kauniita, nuorekkaita, reippaita, tehokkaita, älykkäitä, hyväksyttyjä ja monen monta muuta kiemuraa, mitä emme oikeasti ole tai edes pohjimmiltaan haluaisi olla.

 

Teeskentely, jäljittely, peittely ja kaikki vääristynyt pyrkiminen tuottavat sisäisen tyhjyyden. Seuraa masennusta, ahdistuneisuutta ja pelkoa. Kohta vetää niin montaa roolia, että menee niistä itsekin sekaisin ja sisällä ammottaa onttous, ahdistuneisuus ja tarkoituksettomuus.

 

On selvä luonnonvakio, että kateus ja oman arvon uhanalaisuus tuottavat pahantahtoisuutta, juonittelua, vihaa ja tilaisuuden tullessa vahingoniloa. Kateus ja viha ovat pohjimmiltaan samoja asioita. Voimaton olo oman tuskan kanssa sumentaa järjen, kun kateus raatelee sisäelimiä. En silti moralisoi kateellisia, sillä olen tuntenut sitä itsekin. Tosin tajusin sen verran, että aloin kadehtimisen sijasta kuluttamaan energiaani kehittymiseen. Kyse on siitä, mihin keskittyy. Vihaanko toista katkerasti ja pilkallisesti, vai otanko kirjan eteeni luettavaksi. Juonittelenko, vai kehitänkö samalla energialla fyysistä kuntoani.

 

Nykymaailmassa elämme ärsykepaljoudessa, mutta senkin kanssa voi oppia elämään. Mieli oppii valikoimaan tehokkaammin, kun ärsykkeitä on paljon. Tieto on hajanaista ja sillä on vaikeaa rakentaa viisautta. Siksi parasta oman itsensä kehittämistä on rauhoittuminen, lepääminen ja hiljeneminen. Oppiminen on hyvä, viisastuminen parempi.

Etusivulle