Taloushistoria – keskiaika

 

 

 

 

Kokosin tähän artikkeliin joitakin seikkoja keskiajan talouselämästä. Kyseessä on tarkalleen ottaen varhais- ja sydänkeskiaika. Aikakauden ymmärtäminen vaatii myös muiden historiallisten toiminnanalojen tuntemusta ja tämäkin yhteenveto on varsin rajallinen. Keskiaika Euroopassa loi perustan nykyiselle läntiselle kulttuurille. Nykypäivää ei ymmärrä keskiajan tuntemuksen kautta eikä toisin päin. Kuitenkin aikakausi loi pohjan monenlaiselle kehitykselle, joka on johtanut 2000-luvun länsimaiseen sivistykseen.

 

 

 

Varhaiskeskiaika

 

Varhaiskeskiajalla, vuosina 500-1000, Eurooppa oli taloudellisesti ja sosiaalisesti kehittymätön. Se koki ulkoista uhkaa idästä, unkarilaiset, ja pohjoisesta, skandinaaviset viikingit.

 

Kaarle Suuri antoi frankkivaltakunnan talouselämälle määräyksiä, joilla oli tarkoitus luoda sille järjestystä. Hänen toimensa kuitenkin osoittautuivat hyvästä yrityksestä huolimatta tehottomiksi.

 

Talouselämä perustui suurtiloihin, jotka olivat omavaraisia. Niiden tulikin olla omavaraisia, sillä keskiajalla kauppa oli vähäistä ja kulkuyhteydet olivat päässeet rapistumaan Rooman valtakunnan ajoista. Suurtilat tuottivat sen, minkä tarvitsivat kulutukseensa. Useimmiten maanhallintaoikeudet siirtyivät talonpojilta suurtilanomistajille, sillä alkoi olla varsin kallista olla pienen tilansa omistaja ja riippumaton suuremmista herroista.

 

Henkilökohtaisen vapauden menettäminen hyödytti ylimystöä ja kirkkoa. Heidän maaomaisuutensa kasvoi ja kehitys antoi näille laajoja valtaoikeuksia. Feodalismin ydin oli luotu. Luostarit olivat vakaita ja taitavia taloudenpitäjiä ja organisoivat suunnitelmallista talouskasvua.

 

Pientä kaupungistumisen alkua oli nähtävissä, sillä alkoi syntyä asutukseen viittaavaa toimintaa luostarien, varuskuntien ja kuninkaallisten asumusten lähettyville. Kuitenkin taloudellinen toiminta perustui omavaraiseen kartanojärjestelmään.

 

Kaarle Suuri kehitti rahaksi hopeadinaarin, sillä kaupankäyntiin tarvittiin valuutta vaihtokaupan välttämiseksi. Keskiajan merkittävimmät valuutat olivat kuitenkin Bysantin kultanomisma ja arabien kultadinaari.

 

Teollisuus oli kehittymätöntä, mutta mm. kutomateollisuus ja kaivostyö alkoivat olla oraalla. Kutomateollisuudesta ja villantuotannosta tuli huomattavin teollisuudenhaara myöhemmässä vaiheessa. Maatalousteknologia kehittyi vähitellen. Orjien käytön poistuminen lisäsi etenkin viljanjauhatuksessa käytettyjen vesimyllyjen tarvetta.

 

Väkimäärä kasvoi nopeasti, mutta sen tarvitseman elintarviketuotannon kasvu oli heikompaa. Ja koska kaupankäynti oli kehittymätöntä, Euroopassa koettiin enenevässä määrin paikallisia nälänhätiä. Tästä oli seurauksena kulkutauteja, joista rutto oli keskiajalla pelätyin.

 

Varhaiskeskiaikana maanviljelys oli tärkeintä, siihen keskityttiin ja onnistunut sadonkorjuu oli vuoden tärkein tapahtuma. Hyvä sato oli välttämätön, sillä ravinto koostui viljatuotteista.

 

 

 

Sydänkeskiaika

 

Sydänkeskiajalla talouden painopiste siirtyi Etelä-Euroopasta pohjoiseen Loiren ja Elben välisille tasangoille. Taloudellisen toimeliaisuuden siirtyminen vähensi Välimeren alueen merkitystä ja ennen vähän asutetusta Keski-Euroopasta tuli aktiivisempi toimija.

 

Väestönkasvu kiihtyi sydänkeskiajalla. Työnteon keskeisimmät päämäärät olivat metsien raivaaminen pelloiksi, kylien perustaminen ja laajan maantieverkoston rakentaminen. Soita muutettiin mittavassa määrin viljelymaiksi. Luostarit ja talonpojat toimivat enimmäkseen itsenäisesti näiden päämäärien eteen, mutta jossain saattoi olla havaittavissa myös paikallisen mahtimiehen vaikutus.

 

Vesivoima oli myllyjen voimanlähde ja hevoset tulivat vetojuhdiksi pelloille. Käytettiin kolmivuoroviljelyä, mutta silti maanviljelyn tuottavuus oli vielä heikkoa.

 

Luostarit ja kartanonherrat ottivat alaisuuteensa väkeä lupaamalla suojelua, sielunhoitoa ja perittäviä maan hallintaoikeuksia. Tämän kehityksen seurauksena syntyi maaorjuus.

 

Kaupunkien merkitys tavaranvaihdon ja tuotannon keskuksina lisääntyi. Ne olivat joko satamakaupunkeja tai linnoitettuja tukikohtia.

 

Sydänkeskiaika oli Länsi-Euroopassa kasvun aikaa. Kuitenkin liikakansoitus ja maaperän riisto aiheuttivat nälänhätiä, ruttoa ja voimakasta rappeutumista.

 

 

 Etusivulle