Läänityslaitos ja ritariarmeijat - feodalismi vuosina 950-1250

 

 

 

 

Kansainvaellusaikana ja varhaiskeskiajalla ei ollut vakaita instituutioita, kun Länsi-Rooman hallinto oli menettänyt otteensa Keski-Euroopasta. Tällaisia olivat vaeltavien heimojen keskuudessa ainoastaan perhe ja suku. Katolinen kirkko oli vasta kehittymässä voimatekijäksi.

 

Yhteiskunnassa erottuivat sotilasjoukot, joilla olivat johtajansa ja jäsenensä. Näillä joukoilla oli myrskyisinä aikoina voimaa puolustaa itseään, ja varsinkin ryöstellä ja tuhota. Päälliköt olivat anteliaita sotilaitaan kohtaan ja nämä vuorostaan uskollisia päällikölleen.

 

Tämän pohjalta alkoi syntyä valtakuntia, joiden ylimpänä vallanpitäjänä oli kuningas. Hänen läheisimmät apulaisensa olivat korkeaa aatelia ja heidän vasallinsa olivat alempaa aatelia eli ratsusotilaita. Palkkioksi sotilaspalveluksesta sai läänityksen, eli maa-alueen, jolla työskenteli väkeä varustaakseen ritarin ja ruokkiakseen seudun väen. Ritari oli valasuhteessa ylempään herraan ja läänitys oli tämän uskollisuuslupauksen maallinen palkkio.

 

Ritarilaitos tarkoitti järjestelmää, joka ylläpiti riittävää määrää taistelukykyisiä ammattisotilaita. Soturiaatelisella oli oikeus kantaa veroja alueellaan. Ritarihyveisiin kuului kristillisyydessä arvostettuja asioita, kuten naisten kunnian puolustaminen, sota kristinuskon puolesta, munkin siveys ja toiminta sorrettujen puolesta. Eli talonpojat ylläpitivät ritarilaitosta ja saivat vastapalveluksena suojelua ja turvaa.

 

Palvelusvelvollisuus oli vasallin tärkein velvollisuus. He olivat palkkasotureita ja aina valmiita puolustamaan herraansa ja väkeään.

 

Ritareilla oli yhtäläinen käyttäytymisihanne, taistelutekniikka ja sotilaskoulutus. Ratsuritarit kokivat voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Väestöön verrattuna heitä oli vähän, sillä varustus oli todella kallis. Varustamiseen tarvittiin koko joukko vasalleja. Heidän iskukykynsä perustui hevoseen, satulaan, jalustimiin ja peitseen. Nämä mahdollistivat taiten käytettyinä lujan iskun. Ritareiden oppiaika oli pitkä, noin 14 vuotta. Taistelijan ura oli lyhyt, johon vaikuttivat terveys, lihaskunto ja loukkaantumiset.

 

Ritarien sotilaallinen voima perustui hyökkäyksessä tiiviiseen ja suljettuun ratsurynnäkköön. Tämän teho osoittautui ilmeiseksi ensimmäisellä ristiretkellä. Puolustuksessa he rakensivat mittavia puolustuslinnoituksia, bastioneja.

 

Ritarit olivat korkealle arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Heillä oli juridista valtaa ja taloudellisia oikeuksia. He olivat velvoitettuja täyttämään velvollisuutensa alemmilleen ja ylemmilleen. Käytännön hallinto nojasi vahvasti heidän toimeliaisuuteensa.

 

 

 

Etusivulle