Henkinen kasvu

 

 

 

 

 

Tässä artikkelissa pohdin juurta jaksaen mistä voisi löytää viisautta. Luonnollisesti ajattelen omaa elämääni, mutta myös havainnot toisista ihmisistä ja lukemani kirjallisuus ovat rakentaneet aineksia tähän artikkeliin. Ehkäpä jokainen voisi kirjoittaa oman näkemyksensä henkisestä kasvusta, mihin kannustan varauksetta, sillä omakohtainen elämäntaidon tutkiminen on kasvattavaa työtä. Viisauden löytäminen on aluksi keräämistä. Sen jälkeen saa rakennetuksi kokonaisuuksia, kunnes taas jokin muuttaa näkemystä ja löytyy lisää tietoa. Sama työ alkaa uudestaan uusin ajatuksin. Ehkäpä elämäntaidon pitkällisten pohdintojen ainoa todellinen ansio onkin siinä, että sen ajan on poissa pahanteosta.

 

 

On kaksi tapaa suuntautua. Voi suuntautua toisiin tai itseen. Yhtäaikainen huomion kiinnittäminen sekä toisiin että itseen tuntuu jotenkin hankalalta. Lapsuudenkokemukset, koulutus ja ammatti luonnollisesti muovaavat valmiuksia. Jostain kaikkein omimmasta syvyydestä nousee tapa suhtautua maailmaan. Olenko itseäni varten vai toisia varten? En ole varma siitä, kumpi on oikeampi ratkaisu, mutta sen tiedän, että ihminen, joka on pitänyt huolta omasta hyvinvoinnistaan ajallaan, voi tukea toisia säilyttämään oman hyvinvointinsa.

 

 

Huolenpitäminen omasta hyvinvoinnistaan on elämän perusta. Itseään arvostavalla on jokin josta koko elollisen ympäristön arvostus voi lähteä liikkeelle. Arvostus tuntuu olevan yleistä asennoitumista asioihin. Rehellinen itsensä hyväksyminen johtaa ilmiöön, jossa on resursseja hyväksyä toisetkin. Hyvin hoidettu fyysinen olemus ja hoivattu mieli antaa voiman arvostaa ja tukea toisiakin ja hyväksyä itsensä, toiset ja elämänilmiöt ylipäätään.

 

 

Itsensä toteuttaminen on korkea päämäärä. Pyrkimys olla jotain, tehdä jotain ja saada jokin muutos aikaan itsessä tai ympäristössä on inhimillisen toimeliaisuuden huipentuma. Jos samalla ottaa huomioon toisten oikeudet, hyvinvoinnin ja vapauden on itsensä toteuttaminen eettisesti kestävällä pohjalla. Uskon, että oman arkisen työnsä voi ottaa itsensä toteuttamisen kannalta. Monenlainen osaaminen, joka kehittyy työssä, antaa virikkeitä ja taitoa harrastaa. Henkisen työn tekijät harrastavat samantyyppisiä asioita vapaa-aikanaan. Taitoa vaativa työ antaa leiman koko taitokeskeiselle elämälle. Fyysisessä työssä lujittunut vartalo on perusta monille fyysisille harrastuksille. Kykyjä ja ominaisuuksia voi yhdistellä täydentämään toisiaan. Yritysjohtaja saattaa nauttia suunnistuksesta ja varastomies shakin pelaamisesta.

 

 

Laaja elämänymmärrys karttuu kokemuksen myötä, kunhan kokemuksesta opitaan. Tässä kohden kaikki eivät ole synnynnäisiä mestareita. Voisi kärjistäen sanoa, että epäonnistumisista maksettu henkinen kärsimys on se hinta, jonka viisaudesta joutuu maksamaan. Oppiminen ei useinkaan ole helppoa. Oppimisen vaivan ja tuskallisuuden palkkio on osaaminen, ymmärrys ja viisaus. Kovan elämän elänyt suurperheen äiti, jollaisia meidän monen isoäitimme olivat, oli saanut palkkiokseen oppia viisautta. Kriisi on kasvattava, niin sietämätön kuin se ikinä onkin. Luopuminen, erehdykset, ikäkausikriisit ja ongelmat johtavat oikein läpielettynä uudenlaiseen ymmärrykseen. Ymmärryksen kehittyminen vuosikymmenien mittaan antaa oppia, josta hyötyy paitsi itse, monet muutkin, joiden kanssa elää. Suvun matriarkka sovittelee taitavasti riitoja ja ajattelee suvun etua. Luja isähahmo välittää olemuksellaan rauhaa, mutta myös taitavasti motivoi, kun tarvitaan sisua uuteen hankkeeseen.

 

 

Elämä on sarja kaikenlaisia hankkeita, jotka tulee jollakin tasolla suorittaa loppuun. Hankkeita on koko ajan useita ja niiden sarja kestää koko elämän. Yhtäältä on opiskeltava tai käytävä töissä, toisaalta on oltava roolimalli, kolmanneksi on hoidettava kotityöt ja neljänneksi kenties ajateltava omaa vapaa-aikaansa, harrastuksiaan ja ystäviään. Lapsen hankkiminen on tosiaan pitkän aikavälin hanke, jonka vaikutukset yltävät kauas tulevaisuuteen ja tosiasiassa jatkuu oman kuoleman jälkeenkin uusissa sukupolvissa. On oltava kykyä aloittaa hankkeita ja kykyä saada ne valmiiksi, ja kaikki tämä yhtä aikaa toisten hankkeiden kanssa.

 

 

Ihmisen elämä on yhtämittaista aloittamista ja luopumista. Löytyy uusi työpaikka, mutta saattaa ilmaantua sairaus, joku ryöstää kesämökiltä jotakin arvokasta, mutta lapsi kirjoittaa ylioppilaaksi. Hyvää ja huonoa tulee koetellen sopeutumiskykyä. Jokainen joutuu luopumaan monesta arvokkaasta asiasta, lopulta myös elämästään. Luopumisen taito ja surutyön läpikäyminen on jokaiselle tarpeellinen ominaisuus. Ehkä hanke osoittautuu mahdottomaksi toteuttaa ja sen joutuu jättämään kesken. Toivottavasti jokaisen selviytymiskeinot riittävät tällaisen läpikäymiseen. Stressi on ihmiselle varsin tuttu asia, sitä uskoakseni joutuu jokainen kokemaan. Masennus voi olla seuraus siitä, että on suurin odotuksin tehnyt paljon, mutta jostakin syystä ei vaan onnistunut hankkeessaan. Luja itsetunto ja kyky palauttaa tasapainoinen olo on tarpeellinen yhdistelmä. Aikansa murehdittuaan alkaa jo katsella ympärilleen, että mitäpä seuraavaksi alkaisi tekemään.

 

 

Tosiasioiden tunnustaminen on merkittävä vaihe viisastumisessa. Heikkoutensa tunnustava ehkä murenee, mutta jälleen vahvistuakseen. Voi törmätä tosiasiaan, että työssään tarvitsee sujuvaa englanninkielen taitoa, mutta sen tila on heikohko. Aluksi tuntuu tyrmistystä ja usko itseen on koetteilla, mutta kohta alkaa opiskelu ja motivaatio viriää uudelleen. Tosiasioiden tunnustaminen ja niiden mukaan eläminen on vahvuutta. Hän, joka on perillä faktoista, osaa reagoida ajoissa. Ennakoimalla terävästi on jopa etuajassa liikkeellä.

 

 

Arvostaminen on sitä, että näkee asioilla arvoa ja merkitystä. Elämäänsä arvostaakseen on nähtävä tämän päivän arvo. Siis eilisen merkitys on siinä, että se on perusta tälle päivälle, mutta sitä ei pysty oikein muuttamaan muuksi mitä se oli. Huominen on ennakoitavissa, mutta mikään ei ole siinäkään niin varmaa. Elämä koostuu yhtämittaisesta tämän hetken jatkumosta. Tekemällä parhaansa nyt, elää hyvää elämää.

 

 

Kyky rakastaa on kahdenlainen. Ihastumista on nopea ja emotionaalisesti virittynyt tila, jossa kiinnostuu jostain asiasta tai ihmisestä. Rakastaminen on seurausta ihastumisen jälkeen otetusta askeleesta kohti sitoutumista. Ihminen voi rakastaa monia asioita, kuten puolisoaan, jotain harrastusta, kotimaataan ja monia muita asioita. Lähimmäisenrakkauden teema tunnetaan varsinkin uskonnollisissa piireissä. Lähimmäisenrakkaus on joillekin helppo asia, joillekin se on vaativaa, joskin kaikkien kannalta hyvä ilmiö. Lähimmäistään rakastava on luotettava, häneltä saa apua ja hänen elämänsä on sisäisesti hyvin palkitsevaa. Freud kertoi aikanaan näkemyksensä terveydestä. Hänen mielestään se on kykyä rakastaa ja tehdä työtä.

 

 

Ihmisyyden pohtiminen on eräs tärkeä osa henkisessä kasvussa. Tosiasiassa ihminen on biologinen olento, jonka toiminta johtuu kemiallisista ilmiöistä. Hermoissa kulkee pieniä impulsseja, jotka vievät signaalia eteenpäin. Ihmisessä on mekaniikkaa, kemiaa ja pikkuriikkisiä sähkösignaaleja. Mutta jotenkin tuntuu, että tämä ei ole ihmisyyden kokonaisuus sellaisenaan. Elävällä olennolla on tajunta. Pienimmillä olioilla vähäisempi, ihmisellä merkittävämpi. Ihmisellä on tietoisuus, omatunto ja erilaisia tiedostamattomia toimintoja. Elollisilla on mielentiloja ja tunteita. Kiintymys, sisukkuus, onnellisuus, epäröinti tai pakokauhu ovat todellisia asioita, vaikka niiden perusta ehkä onkin tunnottomissa kudoksen mekanismeissa. En tiedä mikä aiheuttaa tietoisuuden, mutta olen varma, että sellainen ihmisestä löytyy. Ihmisyys on oivallusta, tunnetta, suunnittelua, toiveita ja montaa muuta asiaa. Ihminen kokee vahvasti oman arvonsa ihmisenä. Ihmisyyden arvostaminen on ymmärrystä kohdella toista kuin kohtelisi itseään. Ja muutakin, sillä ihmisen on kohdeltava itseään oman elämänstrategiansa pohjalta nousevilla vaikuttimilla. Ihminen itsessä näkee ihmisyyden arvon toisissa. Tämä on kaikessa tärkeydessään ja ilmeisyydessään vaikea asia ilmaista sanoin, mutta ihmisyyden pohtiminen onkin jokaisen oma velvollisuus.

 

 

Yhteisötason hyväntahtoisuus saa aikaan toimivan ja jäsenilleen onnellisuutta tuottavan yhteisön. Onnellisuus on sisäsyntyistä, mutta tämän aikaan saamisessa yhteisöillä on suuri merkitys. Eläminen yhdessä toisten ihmisten kanssa on niin keskeinen asia elämää, että ihmisen erottamista jostain yhteisöstä voisi kutsua henkiseksi väkivallaksi. Myös kiusanteko on väkivaltaa, keinot ovat vain toisenlaisia kuin fyysisessä väkivallassa. Hyväntahtoisessa yhteisössä voi toteuttaa omia suunnitelmiaan ja elää täysipainoista elämää. Tasa-arvo ei kuvaa osuvasti hyväntahtoisuutta, käyttäisin mieluummin käsitettä sopusointu. Arvostetun paikkansa löytäminen on ihmisen yhteisöelämälle keskeinen tavoite. Jos yhteisöllä on kapasiteettia muokata jokaiselle yksilölle asema ja paikka, joka tukee tämän hyvinvointia, pitäisin yhteisöä kollektiivisesti viisaana.

 

 

Asioiden arvon ja merkityksen havaitseminen edellyttää elämänkatsomusta, jonka mukaan niillä yleensä voi olla arvoa. Asioihin voi suhtautua myös siten, että niillä ei näe ja eikä koe arvoa. Rahalla on arvoa, jos siihen uskoo. Jumala on olemassa ihmisen ajatusmaailmassa, jos näkee hengellisillä asioilla arvoa. Ihminen arvostaa omaa elämäänsä, vai onko sekään itsestäänselvyys. Oman elämänsä voi nähdä merkityksellisenä, mutta antaako silloin täyden arvon omalle hyvinvoinnilleen, jos vaarantaa usein henkensä tai elää epäterveellisesti. Vaarantunne voi tuoda sisältöä elämään. Toisenlainen ihmistyyppi arvostaa esteettisiä asioita. Ihmissuhteille annetaan arvoa, mutta silloinkin usein niiden tunteiden ja virikkeiden vuoksi, joita saadaan itselle. Lähimmäisenrakkauden hyve on joillekin tärkeä, mutta varsin monille se ei ole mikään merkityksellinen asia elämässä.

 

 

Elämänstrategia, joka meillä kaikilla on olemassa jonkintasoisena, vaatii ratkaisuja ja suorituksia. En tiedä minkälainen elämä ei vaatisi yhtään ratkaisua eikä minkään asian tekemistä. Toimettomuus toisaalta on monien lajien perimmäinen olemus; riittää kun pysyy hengissä ja noukkii puusta ruokaa. Ihminen sen sijaan on aggressiivinen suorittaja. Hän hankkii elantonsa, urheilee, etsii virikkeitä ja opiskelee. Tämän kaltainen alituinen suorittaminen asettaa usein valintatilanteiden eteen, luovaa ongelmanratkaisua vaaditaan ajoittain ja hankkeiden valmiiksi saaminen edellyttää päättäväisyyttä ja toimeliaisuutta. Kyky toimia pitkäjänteisesti ja ratkoa taitavasti ongelma- ja valintatilanteita on ihmiskulttuurin piirissä elävän yksilön selviämisen ja menestymisen ehto. Taitava ongelmanratkaisu edellyttää ongelman selkeää tiedostamista, erilaisten ajatusten ja toimenpiteiden yhdistelyä ja lopulta tajuntaa siitä, milloin ratkaisu on valmiina olemassa. Jahkailijalla ei ole ongelmaa tai on ongelma ja siihen ratkaisu, mutta hän ei toimi, kun tilanne on siihen otollinen. Toinen tyyppi voi ratkoa ongelmia epäkelvoilla tavoilla ja aiheuttaa monenlaisia hankaluuksia. Tärkeää ongelmanratkaisussa on ottaa esille oikea ongelma, jotta ylipäätään alkaisi tekemään oikeita asioita. Väärän ongelman huolellinen ratkaisu johtaa vaikeuksiin tai joutuu ajattelemattomuuttaan tekemään turhaa työtä.

 

 

Tunteet ovat todellisuutta siinä kuin ajatuksetkin. Ajatukset ja tuntemiset eivät ehkä näy sellaisenaan, mutta ihmiskulttuurit ovat täysin lähtöisin siitä, kun ajatukset ja tuntemukset sopeutetaan fyysiseen todellisuuteen, jotta saataisiin tilaa elää. Demokraattinen yhteiskunta on ratkaisu valtakamppailuun, epätasa-arvoon ja luonnonolojen asettamiin koviin vaatimuksiin. Tasavertainen yhteistyö antaa mahdollisuuden elämään kovissa luonnonoloissa ja turvallisemman yhteiskunnan. Demokratiassa silkka vahvemman pelko on muovautunut yhteistyöksi ja keskinäiseksi kunnioitukseksi. Mutta miksi tunteita on olemassa ja onko tunteet jaettavissa toivottaviin ja ei-toivottuihin. En sano, että käsitykseni on täysin oikea ja jokaisen hyväksyttävissä. Yksinkertaisesti koen, että tunteet ovat energisointia varten. Tunteet vaikuttavat toimintaan ja se on niiden tarkoitus. Ne korvaavat ajattelua. Me olemme valikoituneet alkukantaisista eliömuodoista, jotka elivät laumoissa. Jotkin yksilöt lisääntyivät nopeasti, niiden geenit valikoituivat kaikista tarjolla olevista geeneistä seuraaviin sukupolviin. Joka sukupolvessa ne, jotka olivat tarpeeksi rohkeita ja energisiä lisääntymään, saivat jälkeläisiä. Tämä johti suuresti valikoituneeseen populaatioon, jotka todellisuudessa olivat aiempien johtajaurosten jälkeläisiä. Tunteet olivat ne, jotka tekivät yksilöstä johtajayksilön. Sillä oli kyky vähällä ajattelulla saavuttaa korkea status ja motivaatio lisääntyä mahdollisimman paljon. Tunteet ovat siten hieman hämmentävällä tavalla kaikki hyödyllisiä. Ne ovat saaneet aikaan koko maailmanlaajuisen ihmispopulaation. Tunne antoi energiaa kamppailla statuksesta ja tehdä jälkeläisiä ja huolehtia niistä. Tarkoituksetonta tunnetta ei ole, vaikka jotkin tunteet ovatkin epäeettisiä kulttuurinäkökulmasta katsoen.

 

 

Henkisessä kasvussa yleisesti ajatellaan, että on olemassa luetteloitavissa olevia tärkeitä asioita ja kasvu rakentuu niiden pohtimisesta. Erilaisia tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, menestys, rehellisyys, ahkeruus, valppaus ja myönteisyys. Eri ihmiset kirjaavat erilaisia seikkoja. Joku haluaa korostaa terveyttä ja hyviä ihmissuhteita. On olemassa ihmisiä, joilla työ on suurin inspiraation ja tyydytyksen lähde. Mielenrauha ja onnellisuus ovat myös asioita, joille hyvin moni antaa merkitystä. Uskonnollisille ihmisille usko Jumalaan ja hänen tahtonsa ilmoittavaan pyhään kirjaan on tärkein asia elämässä. Kaikki nämä asiat liittyvät toisiinsa tai ovat osia jostain yläkäsitteestä. Henkinen kasvu on oikeastaan ositettavissa kahteen osaan. Toinen on maallinen menestys ihmissuhteissa ja taloudellisessa hyvinvoinnissa. Toinen on hengellinen aate- ja arvomaailma. Nämäkin ovat osin päällekkäisiä, sillä kehotetaanhan Raamatussa olemaan valppaita ja vilpittömiä. Maallista hyvää keräävälle valppaus ja hyvä maine ovat varsin tärkeitä.

 

 

Varmasti moni on huomannut kirjallisuudessa mainintoja tavoitteiden merkityksestä hyvässä elämässä. Tämäkin asia lähtee siitä, että ollaan tyytymättömiä tämän päivän tilanteeseen ja tähdätään sen korjaamiseen tulevaisuudessa. Jos elämä onkin tyydyttävää, niin tämän asiantilan ylläpitämiseksi tarvitaan tavoitteellista toimintaa. Tosiasia on kuitenkin, että selkeät ja kirjallisesti laaditut tavoitteet ja arvot ohjaavat elämää. Niiden vaikutus ei ala heti, kun joku hyve tai tavoite on kirjattu ylös, vaan vuosien kuluessa muistelemalla ja harjaantumalla alkaa saavuttaa haluamiaan asioita. Käsitteillä on mahti mieleemme, sanat ovat ajatusten osasia ja uusien kykyjen virikkeitä. Paljolla ajattelulla kirkkaaksi tulleet käsitteet ohjaavat mielemme tapaa rakennella henkistä ja fyysistä toimintaa.

 

 

Oman elämäntavan ja yhteiskunnan toiminnan yhteensopivuus on viisautta. Toisten ehtojen mukaan eläminen ei aina ole paras ratkaisu, mutta sopeutuminen ympäristön vaatimuksiin on parempi kuin omapäisyys, vaikka olisikin oikeassa. Monilla yhteispäätöksillä, tavoilla ja normeilla on merkittäviä varjopuolia, mutta tätä asiaa ei ole viisasta tuoda esille. Omalla toiminnallaan voi yrittää vaikuttaa epäkohtiin ajan kanssa. Laki on laki, ja sen rikkominen on epäviisasta, sillä silloin yhteiskunta käyttää rangaistusvaltaa. Lait eivät ole sen enempää pyhiä kuin eivät ole kaikki tavatkaan. Lisäksi eri ihmisille sallitaan erilaiset oikeudet. Silti tapojen noudattaminen ja lainsäädännön mukaan eläminen on mitä suurinta elämäntaitoa. On totta, että tavat, moraali ja lait ovat käytännön tarpeen sanelemia ja ne voi ottaa huomioon likimääräisinä ratkaisuina elämäntavan ongelmaan.

 

 

Keskittyminen ja ongelmat liittyvät toisiinsa. Kolmella tavalla keskittyminen on ratkaisu ongelmiin.  1) Ongelmanratkaisu vaatii joko intuitiivista toimintaa tai se vaatii piinkovaa keskittymistä ongelman analysointiin, tiedon keräämiseen, ratkaisujen rakentelemiseen elementeistä ja lopulta vaihtoehtoisista ratkaisuista parhaan huolelliseen valikoimiseen. 2) Toinen kohta missä keskittyminen auttaa on se, että ongelmanratkaisuun oikealla tavalla keskittyminen vähentää hukkatyön määrää eli ratkaistaan oikeaa ongelmaa ja oikeilla tiedoilla sekä tähdätään ratkaisuun, joka kelpaa eli ei hajauteta voimia kaikkien mahdollisten ongelmien kaikkiin mahdollisiin ratkaisuihin. 3) Keskittyminen on ratkaisu moneen elämänongelmaan. Esimerkiksi moni huomaa, että rahaa on vähän. Tämä ei kuitenkaan haittaa, jos on jonkun opiskelun, mietiskelyn, kirjallisen työn tai taiteellisen työn lumoissa. Ongelma lakkaa häiritsemästä, jos se rajataan keskittymisen ulkopuolelle. Muusikko tai taidemaalari unohtaa raha-ongelmat, kun syventyy työhönsä inspiraation vallassa. Itselläni suurin osa päivästä kuluu lukemiseen ja kirjoittamiseen, joten siihen panostaessani en ajattele muita elämän kommelluksia. Ei ongelmilta kannata sulkea täysin silmiään, mutta turha huolehtiminen syö voimia ja kuluttaa arvokasta aikaa.

 

 

Itsehillintä emotionaalisesti paineisessa tilanteessa on viisautta. Jalomielisinä pidetään usein henkisesti kypsiä ihmisiä, jotka ovat oppineet hallitsemaan tuntemuksensa. He vain tekevät niin kuin oikein on. Tällaisia ihmisiä tai tällaisiksi kehittymässä olevia on jokaisen lähipiirissä, uskoisin. Ikääntyneemmällä ihmisellä tämä voi hyvinkin olla hallinnassa. Heillä elämänkatsomus ei salli riehaantumista joka toisesta vastaan tulevasta asiasta, vaan energia on uudelleen suunnattu ymmärryksen aikaan saamiseen. Elämänymmärrys antaa ihmiselle keinon hallita ilmiöitä; tässä pyrkimyksessä heillä on mukana terävä äly, ja itsenäinen ja harjaantunut intuitio. Ahdistusta tuottava havainto purkautuu toisella holtittomana toimintana, toinen taas on elämän koulima ajatteluun motivoitunut, jolla paine saa aikaan ajattelua. Ihmisenä kasvun keskeinen päämäärä onkin omaksua filosofinen elämänasenne eli katseleminen, kuunteleminen ja ymmärryksen käyttö ja kehittäminen. Voisiko kuvailla niin, että ajatteleva on nöyrä ja alistuva, kun taas riehuja toteuttaa itseään statuksen tuoman koskemattomuuden turvin. En usko. Ajattelijalla on tilanne lähes aina hallinnassa ja he eivät ole nöyriä, he vain arvostavat tilanteiden kontrollointia. Heitä löytää paljon todella korkeista asemista yhteiskunnassa. Riehuvaa mölisijää kenties varotaan, mutta statuksesta ei voi juuri puhua. Nuoren ihmisen pyrkimys itsehillintään, itsensä ja tilanteiden hallintaan ennakoi menestystä yhteiskunnassa. Henkisesti kypsä ihminen, joka sietää painetta, on aina arvostettu yksilö lähipiirissänsä. Ajattelu- ja toimintakyky paineisessa tilanteessa ovat lähes varma merkki tulevasta johtoportaan työntekijästä.

 

 

Ihmiskulttuureissa on vahvasti esillä yhteisöllisyys. Monet kansat ovat nimenomaan yhteisöjä, jossa yksilö nähdään osana sukuaan, työorganisaatiotaan ja kansaansa. On olemassa myös eurooppalais-peräisiä kulttuureja, joissa on eräänä piirteenä yksilöllisyys. Näiden kulttuurien individualismi on varsin pintapuolista, sillä niissäkin ihminen on aina usean yhteisön jäsen. Siellä on aktiivista hyväntekeväisyystoimintaa, he rakastavat isänmaataan, joka sallii heille yksilöllisyyden ja kaikessa alkaen urheilusta, armeijoista ja yrityselämästä päätyen kaikenlaiseen yhdistystoimintaan on joka puolella yhteisöjä, jotka koostuvat yksilöistä. Ihminen on vääjäämättä yhteisöolento. Tässä on muistettava kuitenkin se, että voidakseen hyvin ja kasvaakseen henkisesti on tiedostettava oma yksilöllisyytensä. Yhteisön elämä vaatii yksilöitä, jotka tarvittaessa uhraavat itsensä yhteisön edun nimissä. Yksilöllisyys tässä tarkoittaa sitä, että lähtökohta on yksilön elämä ja hyvinvointi, jota yhteisö palvelee. Kollektiivisuus ei häviä maailmasta mihinkään, vaikka ihmiselle annettaisiin erillinen arvo ihmisenä. Kyky olla erillinen toisista ja oma itsensä on yksilön hyvinvoinnin perusta. Tämä edellyttää tietenkin vastuuntuntoa, sillä yksilöllisyys ei tarkoita mielivaltaa. Yhteisöt pitävät jäsenensä kurissa, mutta kuka pitää yksilöllisen ihmisen kurissa. Edelleen yhteisö. Yksilöllisyys on pieni myöntyväisyyden ele yhteisöiltä, joka saa aikaan ajattelevia ja aktiivisia yksilöitä. Edelleen yhteisöillä on ylivoimainen valta jäseniinsä, sillä ne eivät häviä maailmasta mihinkään. Yhteistyö ja sopeutuminen tulevat aina olemaan luja perusta menestyksen tavoittelussa.

 

 

Vapauden etsintä on joillekin meistä tärkeä asia. Hekin turvautuvat keinoihin ja mielikuviin, jotka eivät ole vapaan ajattelun hedelmiä. Tekisi melkein mieleni sanoa, että vapautta ei ole. Luonto asettaa monia tosiasioita ihmisille, joihin on pakko keksiä ratkaisu ja joihin täytyy sopeutua. Lisäksi yhteisöt ovat niin vaikutusvaltaisia yksilöön nähden, että todellinen vapaus alkaa tuntua jo luonnonvastaiselta. Silti ihmisessä on vapaudenkaipuu, vai olisiko sekin henkisen tasapainon ja onnellisuuden etsintää. Vapautta tuskallisista riippuvuuksista, riippuvuudesta joihinkin yhteisöihin ja yksilöihin, jotka asettavat kaikenlaisia vaatimuksia. Sanoisin, että vapaus on sisäistä vapautta ja kykyä vastata omaan tahtiinsa niihin vaatimuksiin, joita meille kaikkialta asetetaan. Ajatuksena täysin vapaa ihminen, jonka ei tarvitse välittää mistään, on vankkaa luovuutta vaativa tehtävä. Tuloksena tulee sellainen kuva yksilöstä, jonka elämässä ei ole yhtään sääntöä eikä minkäänlaista totunnaista logiikkaa. En halua olla täysin vapaa, sillä maailmankuvani ei sellaista kestä. Toimin niin kuin toimin, suoritan hankkeeni ja koen maailman niin kuin haluan. Se on vapautta, mutta kuviot ovat silti samat kuin toisilla. Mistä me haluamme vapautta? Hyvinvointi on riittävää minulle ja sen saavuttamisen keinot ovat samat kuin muillakin. Vapautta on korkeintaan ajatella vähän toisin kuin joku toinen ja tehdä sitten melkein samalla tavalla. Vapauden etsintä on tärkeä asia, sillä silloin tajuaa, että toisillakin on oikeutensa, sillä he haluavat yhtälailla olla vapaita niissä pienissä rajoissa, jotka tosiasiat meille sallivat.

 

 

Myönteisyys on kokemus siitä, että koska olen tähänkin asti usein onnistunut, onnistun nytkin. Ja se joka luottaa kykyynsä onnistua, hän onnistuukin usein. Liian korkea vaatimus taso saa onnistuneenkin hankkeen tuntumaan epäonnistuneelta. Epäonnistumisen ennakointi vie voimat ja saa ihmisen masentumaan, ennen kuin on yrittänytkään. Onnistumisorientaatio on rentoa ja nopeaa tilanteen hahmottamista ja suorituksen tekemistä. Suorituspaineet lähtevät syvältä sielustamme, ovat merkkejä siitä, että emme usko onnistuvamme. Tunne liian vaikeasta tehtävästä ja jännittäminen vaativat keskittymistä, josta seuraa rentous. Suomessa on vuosisatoja tunnettu sana sisu. Rento, sisukas ja kunnioittava on yhdistelmä, joka kuvaa ihmistä, jolla on ollut valtavia haasteita, joissa hän on onnistunut. Tunnen ihmisiä elämäni varrella, jotka ovat saaneet jotain aikaan. Suoritus näyttää helpolta, mutta tosiasiassa he ovat energisiä, keskittymiskykyisyydessään rentoja ja valmiita tekemään tarvittavan, jotta onnistuisivat. Epäonnistuja ei halua eikä keskity. Epäonnistuja saattaa olla kyvykäs, mutta hänen henkinen liikekannallepanonsa muistuttaa lähinnä sotilaskarkuruutta. Sopivasti yksinkertainen ja taistelunhaluinen tekee tarvittavat asiat ja etenee paljon pidemmälle kuin joku lahjakas, mutta toimintahaluton lähimmäisensä. Vaatimustason asettamisessa henkinen kypsyys on tärkein asia. Alhainen vaatimustaso kuvastaa ihmistä, joka onnistuu usein, mutta ei koskaan saa merkittäviä yksittäisiä saavutuksia. Korkea vaatimustaso kuvastaa ihmistä, joka sisukkaasti rämpii epäonnistumisesta toiseen, mutta joskus löytää nyrkin kokoisia timantteja. Kumpikin tavoitteenasettelu on oikein, sillä tarvitsemme suorittajia, jotka menestyvät ja tarvitsemme myös niitä innovaatioita, jotka ovat löytyneet kymmenen vuoden sinnittelyn tuloksena.

 

 

Kunnioitus on nykyaikainen ja terveen demokraattinen muoto vahvemman pelosta. Kunnioitus on vahvinta lajia niistä asioista, jotka pitävät yhteiskunnan kasassa. Ihminen, jolla on kyky kunnioitukseen, on kykenevä tekemään yhteistyötä. Silti joukossa voi olla yltiöpäinen, innovatiivinen ja itsevarma öykkäri, joka ottaa työn tehdäkseen, kun toisten kyvyt loppuvat. Kunnioitus ei ole itseisarvoinen asia, sillä vain on ihmiskulttuurien sille antama yhteisöllinen tehtävä. Kunnioitus on viisasta. Ylivoimaista tehtävää kunnioittava osaa virittää itsensä oikeille kierroksille siitä suoriutumiseksi. Hän antaa tehtävälle sille kuuluvan arvon. Joku toinen ei kunnioita samaa tehtävää, hän vain menee ja tekee sen, niin ärsyttävää kuin se toisista onkin.

 

 

Otan esille erään yksityiskohdan, jossa näkyy kuinka historia määrää yhteiskunnissamme itsestään selvinä pidettyjä tapoja. Katolisen kirkon keskiaikainen luostarilaitos on vaikuttanut ajatustottumuksiimme ja normeihimme luterilaisuuden kautta jo pari tuhatta vuotta. Uskon, että tapojen, normien ja arvojen perusta on pitkälti tässä lujassa perinteessä. Onhan yksilö ollut vähän vapaammassa asemassa vasta muutaman vuosikymmenen. Sotahistoria on toinen merkittävä vaikuttaja. Nykyäänkin historian opiskelu perustuu pitkälle sotilaallis-poliittiselle tietovarannolle. Taloudelliset ja sosiaaliset seikat ovat käytännössä toissijaisia. Siis olen ajatellut, että mikä osa nykyisistä käytännöistä on tosiasiassa perustettu luostarilaitoksen käytäntöjen pohjalle. Verratakseni aikaan ennen katolista kirkkoa voidaan ajatella muinaisen Kreikan, varsinkin Ateenan kulttuuria. Monet käytännöt kuten usean valtionpäämiehen muodostamat korkeimmat hallintoelimet eivät oikein ole uusiutuneet kirkon kaksituhatvuotisen vallan jälkeen. Katolisen kirkon vaikutus seksuaalisuuteen on ollut valtava. Äärimmäinen pidättyväisyys on vyörynyt vuosisatojen päähän jättäen kollektiiviseen arvo- ja normimaailmaamme pysyviä jälkiä. Erikoista, joskin varsin luonnollista, on ollut käytäntö, että yhteisöllä on aina yksi tietty johtaja. Ateenassa ja Roomassa oli aikoja, jolloin johtohenkilöitä on ollut kaksi tai useampia. Liike-yrityksiä johdettiin pitkään armeijamaisesti ja armeijat vuorostaan ovat hakeneet voimapohjaa kristillisestä perinteestä. En ole asiantuntija, mutta yhteiskunnallinen ymmärrykseni kuitenkin tuottaa ajatuksen, että satojen vuosien päässä menneisyydessä vallinneet tottumukset ja periaatteet vaikuttavat jossain uudessa muodossa nykyään ja vielä tulevaisuudessakin. Nykyaikainen matalanprofiilin johtajuus ja verkostoituminen joka tasolla ovat merkkejä pyrkimyksestä toimia tavalla, jonka nykyajan vaatimukset asettavat. Yhteiskunnat kehittyvät ilmeisesti kohti demokraattisempia tapoja, mutta yksittäiset väkivallan purkaukset ovat edelleen kitkatekijöitä, jotka aiheuttavat demokratian vartaloon sisäisiä verenvuotoja. Ajat kuitenkin muuttuvat, nähdäkseni parempaan suuntaan ja nykyään käydään kamppailua äärimmäisen itsekkyyden ja tarkoituksenmukaisuuden välillä päämääränä uusi ihmisyhteiskunta, jossa kaikilla on hyvä elää.

 

 

Jos asennoituu asioita kohtaan niille merkitystä antavasti ja arvostaa ihmisissä heidän ihmisyyttään, kohtaa asioita ja kohtelee ihmisiä. Jos asioita ja ihmisiä vain käsittelee, ei heitä kohtaa, ei ymmärrä asioiden arvoa. Huumorina voidaan esittää erilaisia asioita, mutta todellisuudessa asioiden arvo ja ihmisten kohtelu, ihmisen kohtaaminen monilla tasoilla ja syvästi, on inhimillistä ja tärkeää. Puolison arvostaminen on luonnollista, ei aina ja kaikille, mutta silti yleistä. Pitkässä suhteessa arvostus saattaa hautautua rutiinien alle, mutta silti se on puolisolle tärkeää. Ihminen tulee nähdä, häntä kannattaa kuunnella ja seurata. Kun olet tuntenut ihmisen tunnin, tiedät jotain. Jostakin ihmisestä oppii tunnissa kaiken oleellisen. Voi olla, että kohtaaminen syvenee monta päivää. Vuosien tuttavuus alkaa olla jo aika perusteellista. Ihmistä voi tuntea muiden puheiden perusteella, mutta todellisuus aukenee tuntien tai vuosien kuluessa. Pinnallinen kuori murenee yleensä aika nopeasti, siihen tarvitsee kuluttaa vain kymmenen minuuttia ja kaikki repliikit on kulutettu. Vuosien kuluessa ihminen selkiytyy erilaisten tapahtumien taustalta. Kohtaaminen voi tapahtua nopeasti, ihmisen voi oppia tuntemaan heti. Kohtaaminen voi vaatia vuosia syventyen koko ajan. Me olemme joskus epäluuloisia ja rakennamme kireän kuoren, jonka läpi ei pääse. Näissä asioissa ei ole yksinkertaisia totuuksia, kuten ei ihmisten kanssa yleensäkään.

 

 

Kyky innostua on tekemisessä merkittävä asia. Joissakin lajeissa se on erittäin tärkeä, joissakin sivuseikka. Työtä ei pidetä aina tärkeänä. Itsekin koetan hankkia työssä tietyn rutiinin, jonka varassa perustehtävät voi suorittaa. Kirjoitustyössäkään ei tarvitse innostua ylettömästi, mutta ideointivaiheessa on etua hyvästä vireestä. Varsinainen teksti tehdään rutiinin ja yleistiedon varassa. Ajatteleminen etukäteen antaa kirjoitettaessa valmista materiaalia. Harva elää täysin luovan työn varassa tarviten jatkuvaa inspiraatiota. Normaalissa työssä, kuten opetusalalla, teollisuudessa tai vaikka myyjänä, tarvitsee osaamisen ja rutiinin. Ajoittaiset vaikeat kysymykset tuovat vaihtelua, jolloin vireys ehkä nousee. Innostus lisää toimintakapasiteettia ja motivaatiota riittää vaikka mihin. Tällainen on taiteilijalle ja kirjoittajallekin hyvä hetki. Perustyö innostaa joitakin riippuen työstä. Vaihteleva, rikas ja haastava työ pitää yllä innostusta. Jos osamme on pitkäveteinen rutiini, olkaamme pitkäjänteisiä. Eri ihmisiä innostavat varsin toisenlaiset asiat. Minä en ole käytännöllinen, mutta lukeminen ja kirjoittaminen sen sijaan motivoivat. Joku kaipaa henkisesti haastavan työn, kuten vaikka rahoitusekspertti. Joku on spesialisti, toinen generalisti. Monet nauttivat huolettomasta olemisesta, joka kustannetaan tekemällä oma leiviskänsä työelämässä palkansaannin toivossa. Innostuksessa on eräs mielenkiintoinen osa-alue, nimittäin innostaminen. Tuotesuunnittelijan tulee voida myydä tuotteensa idea johtajille, jotka hänen toivomuksensa mukaan ottavat tuotteen jatkokehittelyyn. Työnjohtajan kyky innostaa on arvokas ja käyttökelpoinen ominaisuus. Myyntimiehen tulee virittää asiakkaassa innostusta ostopäätöksen tekoon. Toisen innostaminen on ihmisen käsittelyä, jolla on toisinaan epämoraalinen ulottuvuutensa. Silti maailma on täynnä innostusta ja innostamista, sillä on työelämässäkin suoriutumisen kannalta todellista merkitystä.

 

 

Elämäntaidon kannalta tärkeitä asioita ovat ihmistietämys ja yhteiskuntatietämys. Lisäksi on hyötyä kielitaidosta, tietokoneista ja kaikenlaisesta yleisestä asiatiedosta, jota nimitetään yleistiedoksi. Kannustan perehtymään monenlaiseen tietämykseen, jota yhteiskunnassa tuotetaan. Laskutaito ja filosofinen näkökulma ovat monella tavalla hyödyllisiä arkipäivän ja elämänkatsomuksen kannalta. Luin, että jos aikoo menestyä yrityselämässä, niin joka vuosi pitäisi elämään liittää uusi iso asia, vaikkapa harrastus. Saattaa olla, että ratkaisumalli yhdessä asiassa sopii johonkin uuteen ongelmaan. Arkipäiväisenä esimerkkinä mainitsen yksinkertaisen asian. Jos tiskaa usein astioita ja laittaa ruokaa, se opettaa monta taitoa, joista on hyötyä arkielämässä. Huolellinen astioiden peseminen opettaa huolellista suhtautumista vaikkapa kirjoittamiseen.

 

 

Keveä oppiminen tarkoittaa sellaista opiskelustrategiaa, jota noudattamalla oppii nopeammin, syvemmin ja helpommin. Tämä kuulostaa oudolta, mutta koen, että on mahdollista oppia paremminkin kuin lukemalla teos alusta loppuun yrittäen muistaa kaiken. Ensinnäkin kirja pitää aloittaa sisällysluettelosta ja lähestyä sitä ylhäältä alaspäin, ei alusta loppuun. Aloittaminen yleiseltä tasolta otsikosta ja sisällysluettelosta voi lähestyä vähä kerrallaan tekstiä. Käsitteisiin ja yleiskuvaan panostaminen auttaa saamaan tekstin johonkin rakenteeseen. Hiljalleen syventämällä tekstiä lukien sitä tarkemmin ja kirjoittaen siitä omia selostuksia se hahmottuu kokonaisuutena. Idea on sama kuin miellekartassa eli mind-mapissa. Ydinkäsitteen ympärille viivojen päähän liitetään puumaiseen rakenteeseen yhä tarkempia tietoja ja perusteellisempia käsitteitä. Ajattele, mitä kirjan tai muun materiaalin lähestyminen ydinkäsitteiden kautta, ylhäältä alas tarkoittaa. Sama toimii kirjallisessa tuottamisessa.

 

 

Itsensä vahvistaminen ja uudistaminen kysyvät heikkenemistä, jotta voi vahvistua. Rehellinen nöyrtyminen tosiasioiden edessä on viisautta ja se vahvistaa. Avoimuuteen ryhtyminen on oppimisen alku. Vahvuudessa ja uudistumisessa pätee vanha ironinen sanonta: suuren miehen aika menee kaikki suurena oloon ja työt jäävät tekemättä. Eli avoimuus ja nöyryys asioiden edessä johtavat niiden hallintaan. Se, joka kestää vaivaa oppiakseen, se oppii ja tulee vahvemmaksi kuin mukavuudenhaluinen kumppaninsa. Vahvistuminen ja uudistuminen ovat kaikkina aikoina olleet tarvittavia ominaisuuksia. Menestys vaatii lujuutta ja aktiivisuutta.

 

 

Tarkoituksensa mukaan eläminen on tosiasiassa paljon vaikeampi asia kuin heti ajatteleekaan. Ihminen hahmottaa itselleen elämän tarkoituksen kokemustensa ja elämänstrategiansa mukaan. Lyhyesti voi luokitella viisi eri luokkaa:

 

-         tekee neutraaleja tai hyviä tekoja moraalisesti hyvin keinoin

-         välttää enempää auttamasta ketään, keskittyy itseensä

-         tekee periaatteessa hyvää, mutta tarkoitus pyhittää kyseenalaiset keinot

-         saa nautintonsa toisten ongelmista ja kärsimyksistä

 -     tunnustaa, että elämän pitäisi kaikille olla hyvää, mutta jyrää toisia

 

Elämälle voi olla vaikea muodostaa hyvää strategiaa, joka pätisi kaikissa tilanteissa. Tavoite ei ole kestävä, kun sitä vertaa kaikkiin vastaantuleviin kokemuksiin. Toisaalta ilman tiettyä kehystä ja strategiaa homma ei toimi kunnolla. Elämää pitää elää vuosien jänteellä, mutta kymmenenkin vuotta suunnittelua eteenpäin ei useinkaan toimi. Elämään ja siinä menestymiseen vaikuttavat terveys, toiset ihmiset, hankkeiden onnistumiset ja henkinen kypsyminen vuosien varrella. Toinen voi olla tehokas nuorena, mutta vanhemmiten menettää otteensa. Joku on nuorena vähän nahjusmainen, mutta osaa ottaa aikuistuessaan vastuuta ja toimii kyvykkäästi. Elämässä on ajoittain jaksoja, kenties vuosia, jolloin toiminta ja työ eivät maistu. Itse olen kokenut elämän motivoivana vasta aikuistuttuani. Siihen asti kiinnosti vain pari harvaa harrastusta. Iän myötä motivaatio on löytynyt ja osaan keskittyä ja toimia hyvinkin monella alalla. Sisäinen motivaatio on parasta kyydittäjää tarkoituksensa mukaan elämisessä, toisaalta tarkoituksensa hahmottaminen kehittää sisäistä motivaatiota.

 

 

Sinulla on oma elämäsi ja toisilla omansa. Kuitenkin lähimmäisenrakkaus, yhteistyö ja kiinnostus ihmisiin ovat luonnollista yhteisöllisyyttä. Ihmisellä on oma elämä, jota kuitenkin toivottavasti eletään tasapainossa toisten kanssa. Itsensä hahmottaminen omana persoonanaan on hyvä pohja hyvinvoivalle yhteisölle. Esimerkiksi kiusaaja käyttää toisia ihmisiä oman tasapainonsa ja mielihyvänsä säätelyssä. Hänelle muut ovat välineitä, oikeastaan kiusaaminen on hänelle päihde, jota hän käyttää ilman mitään itsekritiikkiä. Minä olen yksilö ja sinä olet yksilö ja muut ovat ryhmä yksilöitä. Onnellinen ja viisas on se ihminen, joka täyttää ihmisen itsessään. Hän on se ihminen, joka hän on. Hän ei ole tyhjä, toisaalta hän ei täydennä itseään rassaamalla toisten hyvinvointia.

 

 

Vapautuminen kielteisistä tunteista ja tavoitteista on viisauden tärkeimpiä osasia. Jos mielii saavuttaa hyvän aseman yhteisöissään, tarvitaan siihen se, että toiset antavat sinulle sen aseman. Voimakeinoin voi opettaa nopeasti pelkoa, mutta se valtakunta on nopeasti ohimenevää laatua. Jos ajattelee itseään ja läheisiään, niin rakentaa todellista viisautta ja todellista henkistä huonetta, jossa jokainen voi turvallisesti elää. Itse ehkä on tyytyväinen moneen erilaiseen elämäntapaan, mutta ihminen on sidoksissa muihinkin enemmän ja vähemmän läheisiin ihmisiin. Järkevä ihminen huomaa, ettei hän ole yksin. Saadakseen hyvää, on sitä osoitettava ensin toisille. Jotta voisi toivoa itselleen ja läheisilleen hyvää elämää, on rakennettava hyvää yhteiskuntaa. Vaivannäkö on osamme, se on ollut sitä ammoisista ajoista lähtien. Jos kerran näkee vaivaa, niin ehkäpä kannattaisi nähdä vaivaa rakentaakseen uudenlaisen ja hyvän ihmisyhteiskunnan, jossa lähtökohta on ihmisarvo ja hyvinvointi.

 

 

Vältä huijaamista, ole silti nokkela. Nokkeluus ja kekseliäisyys ovat ehdottoman tarpeellisia ominaisuuksia. Tämä ei tarkoita kuitenkaan vilpillisyyttä tai henkisen moraalin puutetta. Nokkeluus auttaa välttämään ongelmia ja selviytymään niistä. Monessa työssä nokkeluus säästää aikaa ja tuottaa erinomaisia innovaatioita. Sosiaalisissa suhteissa nokkeluus täydennettynä rehellisyydellä on hyvää voiteluainetta. Eräänä kohtana voisi mainita osatotuuden, joka tuntuu olevan suosittu tapa vaikuttaa ihmisiin. Sinulle kerrotaan juttu, uutinen, juoru tai niin sanottu totuus. Kertoja uskoo olevansa nokkela ja vievänsä sinua niin kuin kuoriämpäriä. Nokkela kuuntelija huomaa, että häneen yritetään vaikuttaa osatotuudella. Mutta mikä on kokototuus? Osatotuuksia kerrotaan manipulointitarkoituksessa, kokototuutta ei kerrota, sillä se ei enää olisikaan yhtä tehokasta kuulijaan vaikuttamista. Kokototuudet selventävät asioita niin paljon, että asia tuntuukin jo johdonmukaiselta, päinvastoin kuin osatotuuden manipuloivalla vaikutuksella on tapana.

 

 

Tuntemattomassa Sotilaassa on yksi kohtaus, jossa sotilaat pakenevat linjasta ja heidän perässään tulee vihainen vänrikki. Alikersantti Lahtinen on jäänyt yksin etulinjaan ampumaan konekiväärillään. Lahtinen sattui vain saamaan osuman ja menehtyi hankeen. Pakenevia sotilaita katsellessaan alikersantti Hietanen kysyi missä on Lahtinen. Vänrikki huusi, että nämä miehet ovat syyllisiä linjan pettämiseen, kun pakenevat kuin lampaat. Hietanen sanoi mielestäni henkisen kasvun kannalta oivallisen kommentin: ”En minä syyllisiä kaipaa, Lahtista ja hänen konekivääriään minä kaipasin!” Erinomainen ajatus, sillä mitä me syyllisillä teemme. Syyllisten etsiminen ei auta ongelman ratkaisemisessa. Syyllisten etsiminen ja kostotoimet ovat niitä varten, jotka eivät elä todellisuudessa. Todellisuus on tässä hetkessä ja ratkaistavissa ja suoritettavissa asioissa. Jos teet virheen, itsensä syyllistäminen on hedelmätöntä, sen sijaan kanna vastuusi vahinkojen minimoinnista ja tee parhaasi tässä hetkessä. Syylliset ja selittämiset ovat ajan hukkaa. Vastuuntuntoiset toimenpiteet tässä hetkessä ovat ratkaisuja.

 

 

Ennen päätöstä tulee harkita perusteellisesti ja vastuuntuntoisesti. Päätöksen jälkeen toimitaan suunnitelman mukaan ja tarkkaillaan seurauksia. Jos onnistuu, niin hyvä niin, mutta jos epäonnistuu, kannattaa oppia seurauksista seuraavan kerran onnistumisstrategia mielessään. Seurauksista oppiminen voi olla kallista oppia, mutta järkevää ihmistä seurausten havainnointi opettaa tehokkaasti. Ratkaisuja tehdessäsi ota huomioon, että elämme yhteisöissä ja olemme auttamattoman riippuvaisia niistä. Vaikka tekisit oikein, tulokset eivät ole hyviä, jos joku toinen vesittää hankkeesi. Yhteisön vuoksi meidän on kannettava vastuuta koko yhteisön toiminnasta. Siksi oikea teko vaatii myös tuekseen sen, että yhteisö tukee sitä. Kukaan ei ole viisas yksinään. Yksin ei voi kunnolla menestyä. Viisaus ja menestys vaativat yhteisön tuen. Siksi ajattele ratkaisuja koko yhteisön kannalta. Taitava kokonaisuuksien taju ja realiteettien myöntäminen on viisautta. Maine tarvitsee yhteisöä, sillä ilman yhteisöä ei ole mainetta, sillä kuka sitä silloin ajattelisi. Tässä on myös ongelma, sillä hyvä maine on pätevä työkalu, huono maine on lyömäase, joka kaivetaan kätköstä yhä uudelleen. Minä puhun paljon lähimmäisenrakkaudesta, mutta olen nähnyt ihmisiä, joille toisen hyvällä ei ole mitään merkitystä. Jokaisella on oma arvomaailmansa ja elämänstrategiansa.

 

 

 

 

Lopuksi

 

 

Elämä on jokaiselle niin ilmeinen asia, että siitä puhuminen lähes tympäisee. Silti monien ihmisten kokemukset ovat niin rikkaita, että niistä voi rakentaa lähes loputtomasti johtopäätöksiä ja kirjallista materiaalia. Taitavuus elämäntaidossa, joka on eräs tärkeä taito, on selviämisen kannalta keskeistä pystyvyyttä. Nuoret eivät tiedä kaikkea, mutta silti monet vaistomaisesti elävät oikein. On myös elämänkulkuja, jotka ovat vaivalloisempia, usein harkitsemattomuuden takia. Aikuisellakaan ei välttämättä ole enempää ymmärrystä kuin teinillä, mutta kokemuksia ja havaintoja riittää vaikka kuinka loputtomaan analysointiin. Elämänymmärryksen kehittäminen on sikäli hankalaa, että kun tajuaa yhden asian, huomaa että on muitakin asioita. Työkenttä laajenee jatkuvasti ja koko ajan tuntee ymmärtävänsä vähemmän. Tietoinen työstäminen kykenee vain pieneen murto-osaan siitä, mihin kykenee terävä intuitio. Työhön pätee se, että tehty työ näkyy aina. Jos näet vaivaa oppiaksesi jotain, se lähes vääjäämättömästi osoittautuu tarpeelliseksi. Ajattelu opettaa monta muutakin asiaa kuin ajattelun lopputuloksen. Viisauden voi sanoa olevan jatkuvaa hämillään oloa, pienuuden ja merkityksettömyyden tuntemista. Se on nöyryyttä ympärillämme olevan monimutkaisen ja suunnattoman suuren todellisuuden edessä.

 

Etusivulle