Arthur Schopenhauer

 

(1788-1860), saksalainen tohtoriksi väitellyt akateemisten piirien ulkopuolella vaikuttanut

filosofi ja kirjailija

 

 

 

 

 

 

Pessimistin elämänviisaus –teoksesta poimitut aforismit:

 

”Luonteen hyvyys pidättäytyy kaikesta toiseen henkilöön kohdistuvasta loukkauksesta ja tarjoaa apuaan siellä, missä näkee lähimmäisensä kärsivän.”

 

”Poroporvari on vailla henkisiä tarpeita. Hän ei halua hengen nautintoja, vaan aistillisia.”

 

 

 

Kohta yksi

 

Schopenhaueriin vaikuttivat vahvasti itämainen ajattelu, Kant ja Platon. Hän edusti vastareaktiota Hegeliin ja hänen vaikutusvaltaiseen järjestelmäänsä. Schopenhauerin mielestä järki ei ohjannut maailmanhistoriaa, vaan tahto. Järki on hänen mukaansa voimaton. Ihminen on viettiensä ohjaama olento. Schopenhauer pohjusti tietä Freudin psykoanalyysille, vaikutti Nietzscheen ja innoitti Wagneria. Kirjailijat, kuten Thomas Mann ja Leo Tolstoi, saivat aatepohjaa kirjalliseen tuotantoonsa tältä saksalaiselta näkijältä.

 

 

 

Kohta kaksi

 

Ihmistä ohjaa sokea ja tiedostamaton tahto, joka ei ole ajallista, paikallista eikä kausaalisuhteen alaista. Kokemuksessa esiintyvä ilmiömaailma on tahdon objektivoitumista. Tahto on sokea olemassaolon vietti. Hetkellisesti ihmisen voi tästä sokeasta pyrkimisestä vapauttaa taiteet ja toisten auttaminen. Suuri taide on aina ajankohtaista, ikuista. Sekä kuvataiteet että musiikki vapauttavat ihmisen. Niiden valtaan antautunut ei ole esine, vaan hän on jotain vapaampaa ja korkeampaa. Taide ja toisten auttaminen hälventävät kivun ja levottomuuden.

 

 

 

Kohta kolme

 

Jos eläydymme omaan tajuntaamme, huomaamme, että varsinainen minämme muodostuu tahdosta. Keho on tahdon objektivoituma. Elämäntahto ohjaa ihmistä tehokkaimpana voimana. Tahdon alkuperiä ovat puute ja ikävöinti. Pysyvän vapautuksen saaminen tahdon mielivallasta ja pakkotyölaitoksesta seuraa elämänvietin kumoutumista. Rauha, onni, tyyneys ja seesteisyys saavutetaan luopumuksella ja kohtaloon alistumisella, irtautumalla omasta minästä ja sen sokeasta pyrkimisestä. Stoalaiseen tyyliin mielenrauhan saavuttaa riippumattomuudella ulkoisista olosuhteista ja ymmärtämällä kohtaloon alistumisen välttämättömyys. Onnellisuuden toteutuminen seuraa irrottautumista elämäntahdon ikeestä. Tässä ilmenevät vahvasti Schopenhauerin itämaiset vaikutteet ja platoninen sielun harmonia.

 

 

 

Kohta neljä

 

Historiassa ei ole kysymys järjen etenemisestä eikä edistyksestä. Historia on pelkkää rikosta, myllerrystä ja sekasortoa. Historia on antanut ihmisille vain kärsimystä ja kuolemaa. Maailmanhistoria on kaaosta. Valtiota tarvitaan lievittämään tätä itsekkyydestä ja ahneudesta nousevaa ilkeyttä ja julmuutta. Valtio hillitsee pahuutta, muuta arvoa sillä ei paljon ole – se on välttämätön paha.

 

 

 

Kohta viisi

 

Kaipaamme päämääräämme, mutta saavutettuamme sen sysäämme sen syrjään ja jatkamme matkaamme. Päämääriä ei ole. On vain ikuinen pyrkimys, elämäntahto, uudistumisen ja synnyttämisen tarve. Näitä värittää kuoleman ja katoamisen pelko, kuten Schopenhauer asian ajattelee. Järjen tehtävänä on palvella elämäntahtoa; järki ei voi asettaa päämääriä, vaan sen tehtävä on etsiä keinoja päämäärien saavuttamiseksi. Järki on tahdon työkalu. Järki on väline olemassaolon kamppailussa.

 

 

 

Kohta kuusi

 

Ihminen tahtoo. Hän tahtoo elää, kokea ja säilyä. Tämä sinänsä hyvä ja mielekäs asia on kuitenkin levottomuuden lähde. Vapautumalla intohimoisesta kokemisen halusta ja kuolemanpelon sävyttämästä elämänhimosta hän vapautuu ja saavuttaa rauhan ja seesteisen elämän.

 

 

Etusivulle