Apinateorian Approbatur-oppimäärä
(perusopinnot, 15 aforismia)
- Apina kaipaa toisen apinan seuraa
- Apinalaumalla on aina johtajansa.
- Apinalla on ylpeytensä.
- Apina kiipeilee banaanin toivossa.
- Jos pedot yllättävät, lauma on vaarassa.
- Apina näkee toisen apinan sydämeen.
- Vanhan uroksen kunniaksi on kestää, kun poikaset repivät
hänen turkkiaan.
- Hermoileva apina ei saa tilannetta haltuunsa.
- Kunnon apina on laumalleen siunaus.
- Paljon mölyävällä apinalla on joku hätä.
- Apinan täytyy sopeutua rajoituksiinsa.
- Uros- ja naarasapinassa on lauman alku.
- Apinan koko elämää heijastelee se, että se on
laumaeläin.
- Älä syytä apinaa, kun se nuorena töpeksii. Se
harjoittelee vasta.
- Hurjaluontoiset apinat riehuvat, leikkisät pelleilevät.
Apinateorian Cum Laude-oppimäärä
(aineopinnot, 25 aforismia)
- Jos apinalle antaa liikaa banaaneja, ei se vaivaudu
kiipeilemään ja etsimään niitä.
- Korkealla puun latvustossa on apinan turva petoja
vastaan.
- Varastelevalla apinalla on oltava joko voimaa tai
oveluutta.
- Kaikki apinat ovat aikaisempien johtaja-apinoiden
jälkeläisiä.
- Nälkiintynyt apina ei välitä muusta kuin ravinnosta.
- Apinalauma kasvaa vuosien kuluessa ja lopulta se
jakautuu kahteen erilliseen laumaan.
- Nopeus ja tarkkaliikkeisyys ovat apinan avuja hypellessä
puusta toiseen.
- Huolimaton apina päätyy petojen suuhun.
- Apinalle on helpompaa oppia jäljittelemällä, kuin
jatkuvan yrityksen ja erehdyksen voimalla.
- Nuorissa ja voimakkaissa urosapinoissa on lauman turva.
- Terveen apinan ruokavalioon kuuluu banaanien lisäksi
pähkinöitä, matoja ja kovakuoriaisia.
- Ei hyvä apina toisen apinan turkkia tahraa.
- Laumaansa vahingoittava apina ei ole muurahaisenkaan
arvoinen.
- Apinoita on erilaisia. Toiset ovat isoja, toiset pieniä,
toiset jaloja ja toiset halpamaisia.
- Apinan osa on sitkeästi etsiä ennen kuin löytää
koppakuoriaisen.
- Sitkeästi harjoittelemalla poikaset oppivat kiipeilemään
ja liikkumaan puissa.
- Rohkea ja reipas apina ei puusta putoamista ajattele.
- Apinan elämä saattaa joskus olla hyvinkin jännittävä.
- Puusta pudonneen apinan on otettava opikseen.
- Pienen apinan on oltava kovaluonteinen, jos se aikoo
pärjätä laumassa.
- Mitä suurempi apina, sitä enemmän sen on banaaneja
syötävä, että se olisi kylläinen.
- Jos apinalle ei kelpaa muu kuin vatsantäysi muurahaisia
ja pähkinöitä, se joutuu etsimään niitä kaiket päivät. Jos sen ilot taas ovat
helppoja saavuttaa, se elää tyytyväisempänä.
- Apina ei pidä, jos sitä väännetään korvasta.
- Sotaisa apinajohtaja pitää istuttaa lampeen jäähtymään.
- Kun peli kovenee, apina laittaa kovat peliin.
Apinateorian Laudatur-oppimäärä
(syventävät
opinnot, 50 aforismia)
- Kun osataan seistä alemmalla oksalla tukevasti, niin
kiivetään ylemmäs.
- On olemassa tavallinen apinataso ja mestaritaso.
Tavoitteena olkoon tulla mestariksi.
- Apina ei kiellä apuaan toiselta apinalta. Vuorotellen ne
sukivat ja nyppivät loisia toistensa turkeista.
- Älä astu apinan hännälle.
- Kun yksi apina suuttuu, riehaantuu koko lauma.
- Jos yksi apina pelästyy, karkaa koko lauma puihin.
- Itsensä hillitsevä apina voittaa jaloudellaan ihailun
puolellensa.
- Apinalauman riidat ja tappelut aiheutuvat
statuskamppailusta.
- Alistettu apina on joko vihainen tai masentunut.
- Lihava apina liikkuu hitaasti.
- Apina luottaa toiseen apinaan, mutta pitää banaaninsa
mukanaan.
- Kokeneen apinan neuvot ovat arvokkaita kuin kourallinen
muurahaisenmunia.
- Apinan elämä on terveiden käsien varassa.
- Apina saa omassa laumassaan statuksensa omilta
vanhemmiltaan, mutta toisella laidalla viidakkoa sitä ei kysellä.
- Kyvykkäällä apinalla on aina banaaneja ja poikasia.
- Imarteleva ja petollinen apina on toisen apinan turma.
- Lauman johtaja-apinan täytyy koko ajan olla varuillaan.
Lauma on koko ajan alttiina pedoille ja hän itse nuorille uroksille.
- Vahvalla johtajauroksella on paljon liehittelijöitä.
- Apina toista apinaa opettaa ja särmiä hioo.
- Apinan ei pidä tuhota puuta, jonka suojissa hän elää.
- Kaksi apinaa ehtii nähdä enemmän kuin yksi.
- Jos kahdelle apinalle antaa oksan, niin toinen pieksee
sillä tovereitaan, toinen pyytää sillä muurahaisia syödäkseen.
- Jos apina aikoo pärjätä, sen on kyettävä tekemään
päätöksiä.
- Viisaus koristaa apinaa enemmän kuin kymmenen
lumpeenkukkaa.
- Apinalauman tulevaisuus on sateen ja ravitsevan maaperän
kasvattamissa puissa.
- Ahne apina ei keräämiseltään ehdi eikä malta syödä
banaanejaan.
- Viisas apina ei pidä suurta mölyä itsestään.
- Apinan elämä on ikuista valtataistelua, olemassaolon
taistelua viidakon laeilla.
- Jos lauma ei suojele vahingoittunutta apinaa, pedot
syövät sen pian.
- Menestyvä apina muistaa, missä oli viimeviikkoinen
banaaneja notkuva puu.
- Ystävällinen apina jakaa banaanitertustaan.
- Fiksu apina muistaa saamansa banaanin.
- Kyynel se on apinankin kyynel.
- Apinan on aina viisasta olla valmis taisteluun tai
pakoon.
- Ison ja päättäväisen apinalauman kimppuun eivät
pedotkaan uskalla käydä.
- Tarkkaavainen apinajohtaja tietää, mitä laumassa ja sen
ympäristössä tapahtuu.
- Typerä lauma antaa yksittäisen apinan vahingoittaa omia
jäseniään.
- Nälkäinen apina todennäköisesti löytääkin niin monta
kovakuoriaista kuin se on päättänyt löytää.
- Utelias apina seuraa muurahaispolkua ja löytää
muurahaispesän.
- Laiska apina löytää banaanin, mutta ei jaksa kuoria
sitä.
- Apinan etiikka on banaanien etiikkaa. Apinan elämää
ohjaavat banaanien löytämisen rautaiset lait.
- Apinan on varottava selkäänsä, kun se tonkii
muurahaispesää.
- Jos apina saa seurakseen ystävällisen apinan, on tämä
sille arvokkaampi kuin kymmenen muurahaispesää.
- Apinan on varottava kahta asiaa: apinaa, joka ei ole
tullut toimeen toisten apinoiden kanssa ja sitä, ettei sen ystävällisyyttä
tulkita heikkoudeksi.
- Vihainen apina on rauhoitettava ystävällisillä elkeillä
ja turkin sukimisella.
- Apina on toiselle mahdollisuus ja uhka.
- Apinoiden elämässä vuorottelevat tora ja sopu.
- Pienet on apinan ajatukset, mutta niin on pienet apinan
huoletkin.
- Jos apinalla olisi enemmän älyä, olisi sillä enemmän
huoliakin.
- Puun alla loikoillen sujuu apinan päivä, pilven varjossa
perhosia katsellen.
Lisensiaattityö, 51 aforismia
- Apinaa rakastetaan, jos se oppii tervehtimään kauniisti.
- Parempi on apinan nukkua, kuin haastaa riitaa.
- Leppeä ja toiveikas apina elää onnellista elämää.
- Apinan tulee ymmärtää apinan elämään liittyvät asiat.
- Kokemus on sellaista apinan omaisuutta, jota ei voi
ottaa pois.
- Viidakko on apinan yliopisto.
- Hyvä apina tajuaa ja oppii kerrasta.
- Jos apina oppii olemaan kärsivällinen ukkosmyrskyssä,
siitä tulee onnellinen.
- Apinan pitää muistaa, mikä hän on.
- Selvitäkseen elämässä apinan on oltava selvillä
tosiasioista.
- Viisas apina ei kadehdi toisen banaaniterttua.
- Jalon apinan luonne turmeltuu, jos se lankeaa pahoille
tavoille.
- Apina saa ystäviä tekemällä palveluksia.
- Nuoret apinat kiikkuvat alemmilla oksilla, kokeneet
katselevat latvuksissa kauemmas.
- Apinan ei pidä suotta valittaa, vaikka taivaalta sataisi
rakeita.
- Yhden oksan mestaruus on parempi kuin pudota kiikuttuaan
kahdella.
- Apinan mielestä sitä ruokkiva puu on viidakon kaunein.
- Mitä isompi pää, sitä suurempi mölinä.
- Jos apina uskoo pystyvänsä loikkamaan, hän pystyy; jos
apina epäilee kykyjään, niin ote oksasta kirpoaa.
- Vanhalla apinalla voi olla poikasen sielu.
- Liikkeessä on apinan elämä.
- On niitäkin apinoita, jotka ahdistuksissaan läiskivät
tovereitaan korville.
- Hiljainen apina saattaa olla hyvinkin viisas; hän
toimii, kun on toiminnan aika.
- Viisas apina säästää pähkinöitä myös seuraavaksi
päiväksi.
- Jokaisen apinan elämässä on jyvänsä.
- Ymmärtäväinen ja ahkera apina nousee arvostuksessa ja
sillä eivät pähkinät lopu.
- Apina salaa varastelemisen halunsa kohteliaisuudellaan.
- Jos apinalla ei ole lihaksia, sen on viisaampaa opetella
kohteliaaksi.
- Pärjätäkseen valtapelissä apinalla on oltava
liittolaisia laumassaan.
- Vihanpito hajottaa lauman.
- Suuttuessaan apinan ei pidä heti ottaa kovimpia konsteja
käyttöönsä.
- Apinajohtajan pitää valita, onko hän rakastettu vai
pelätty.
- Apina oppii sitä, mitä se tekee.
- Älykäs apina etenee vähän kerrallaan.
- Apinan ei pidä myrkyttää sisintään, hänen pitää ottaa
elämästään ilo irti.
- Etsivä löytää; malttavaisen apinan palkkio on löytää
mehukas mato.
- Kerran selkäänsä saaneesta apinasta tulee nokkelampi.
- Apinasta, joka kehittää ymmärrystään, tulee arvostettu
ja kiiltäväturkkinen.
- Apinan kannattaa varjella mainettaan ja pitää
kunnioittavaa väliä toisiin apinoihin, jos se mielii nostaa statustaan
laumassa.
- Valpas ja nopea apina ehtii suojaan pedoilta.
- Kiusantekoa kestävä apina on luotettava.
- Terävissä kulmahampaissa ovat apinan oikeudet.
- Suuren apinan teitä ovat hiljaisuus ja tyyneys.
- Tarkka apina ei luota edes siihen, mitä näkee.
- Vilpitön ja nöyrä apina saa laumassaan viisaan maineen.
- Apina tajuaa, että tulevaisuus tulee sitä enempiä
suunnittelemattakin.
- Ei riitä, että apina osaa kiivetä puuhun. Sen on
osattava myös päästä sieltä pois.
- Apina osaa enemmän taitoja kuin se koskaan
tarvitseekaan.
- Viisas apina ei rähjää joka asiasta, sillä se tajuaa,
että se voi olla joskus väärässäkin.
- Apinoiden tappeluissa tuskin koskaan ketään kuolee,
sillä ne tajuavat, että sellainen ei auta vatsan täyttämisessä.
- Nuori ja rohkea apina uskaltaa haaveilla
muurahaispesistä ja pähkinäpensaista.
Väitöskirja, 50 aforismia
- Sisukas apina etsii onneaan ja löytää sen.
- Jokaisella apinalla on joku, joka on kovempi,
ymmärtäväisempi tai miellyttävämpi.
- Älykäs apina suunnittelee kiipeilemisensä ja retkensä
muutenkin ja tarvittaessa korjailee suunnitelmiaan.
- Viisas apina muuttaa mieltään silloin tällöin. Ei aina
koppakuoriaisia.
- Apinajohtajan on hyvä kerätä ympärilleen ymmärtäväisiä
ja rohkeita lajitovereitaan.
- Arvojärjestys laumassa kokee muutoksia aika ajoin.
Huipulla on oltava tarkkana koko ajan.
- Apinan on parasta olla valpas ja nöyrä, sillä viidakko
opettaa.
- Ukkosmyrsky on apinan etu pitkällä aikavälillä.
- Apina ei voi saada sellaista, mitä viidakolla ei ole
tarjota.
- Tänään mennään ohuella liaanilla, huomenna kenties
paksummalla.
- Apinalle on aina jokin asia tärkeä, se vaihtelee
apinasta toiseen ja ajankohdasta toiseen. Siihen puuttumalla siitä voi tehdä
ystävän tai vihollisen.
- Apina vaistoaa toisen osaamattomuuden.
- Apinan on osattava väistyä, kun tilanne sitä vaatii.
- Jotkut apinat ovat näppäriä löytämään meheviä matoja,
toiset kiikkumaan puissa. Vahvuutensa tunteva apina voi menestyksekkäästi
kehittää itseään ja tulla tunnetuksi pulskana ja kiiltäväturkkisena.
- Apinan ei pidä rassata kohtaloaan, vaan luopua, kun on
vielä voitolla.
- Omalaatuisesti asioita syynäävä ja lauman tahdon
mukaisesti käyttäytyvä apina menettelee viisaasti.
- Hyvä apina ei suotta kurita heikompaa laumatoveriaan.
- Jos apina aikoo pärjätä, sen on pidettävä mölyt
mahassaan ja punnittava mielessään mihin kannattaa kiivetä.
- Apinalauman tulee pystyä toimimaan ryhmänä. Laadukas
ryhmätyö tekee lauman olemisen turvallisemmaksi ja pähkinöiden löytämisen
mahdolliseksi.
- Arvoasteikossa kiipeilevälle apinalle on arvokasta oppia
odottamaan.
- Apinan on varottava, ettei ala tekemään mitä tahansa,
mikä mieleen juolahtaa.
- Apinanpoikasta ei kannata läimäyttää, sillä aikuisena se
voi iskeä hampaansa moisen niskaan.
- Kovaluontoinen apina ei anna myrskyn ajaa itseään puun
alle suojaan. Sen sijaan se nujertumatta taapertaa minne mieli tekee.
- Hyvä apina ei tee itsestään sietämätöntä.
- Sopeutuva apina mölyää mölyävien seurassa, syö syövien
seurassa ja kiipeilee, kun muutkin kiipeilevät.
- Kohtuullinen apina syö banaanin, kun on sen aika ja sen
jälkeen menee oksalle lepäilemään.
- Apinan ei pidä hypätä piikkipensaaseen. Viisas apina
hyötyy enemmän piikkipensaan olemassaolosta kuin tyhmempi mukavasta oksasta.
- Suuripiirteisyys on vanhan apinan kunniaksi.
- Toisen löytämä banaani on joskus toiselta pois.
- Fiksu apina ei ilku toista, vaan käyttää ymmärrystään.
- Jos apina ilmaisee selvästi tahtonsa, on se parempi kuin
lörpötellä joutavia puolipäivää.
- Halpamaisuutensa ja omahyväisyytensä hillitsevä apina
saa luotettavan maineen ja se on arvokas kuin laumanjohtajan antama
marjaterttu.
- Lauman elämässä on huonot aikansa, mutta aurinko nousee
aina uudelleen tuoden uudet kuviot tullessaan.
- Totinen apina möykkää pienestäkin asiasta. Tämä johtaa
ikävyyksiin ajan mittaan.
- Ei banaaninkuoreen liukastuneen apinan pidä suuttua,
vaan alkaa tutkia, mistä niitä kuoria näin paljon riittää.
- Osaava apina pystyy esiintymään vakuuttavasti muun
lauman edessä.
- Asemassaan kiipeävien apinoiden on pystyttävä parempaan
kuin edeltäjänsä tai ainakin tuotava jotain uutta mukanaan.
- Apinan on ymmärrettävä, että kaikki eivät ajattele
samoin kuin hän itse, jos mielii säilyttää sovun. Henkinen joustavuus
merkitsee sopua ja tilaisuuksia syödä banaaninsa rauhassa.
- Aina tulee päiviä, jolloin toisella on lihava mato ja
toisella ei mitään.
- Apinan on elettävä taitavasti, jottei joutuisi
hankaluuksiin.
- Sadasta taitavasta hypystä ei ole hyötyä, jos apinan ote
kerran lipsahtaa ja se putoaa petojen kitaan.
- Apinan on tarkkailtava toisia, sillä ilmeisesti aina
joku osaa ratkaista, miten pähkinä avataan.
- Terve apina ei vaivaa itseään pitkillä vihastumisilla.
- Apinan eduksi on järjestää niin, että jos joku pudottaa
hänet oksalta, pudottaja tulee perässä.
- Apinan ei pidä asettaa etuaan toisen apinan
kunniantunnon ja luotettavuuden varaan.
- Yhteinen etu on usein sovun paras tae.
- Vakaa ja hillitty luonne on apinan suoja laumassa, sillä
kukaan ei koe häntä uhkana.
- Jos apina löytää puun, jossa on paljon syötävää, on
sillä kaksi viisasta mahdollisuutta: salata koko asia tai neuvoa toisille,
missä puu on.
- Apinan pitää ottaa toisten tunne-elämä huomioon, niin se
välttyy vihaisilta laumatovereilta.
- Aurinko lämmittää apinan turkkia. Linnut laulaa. Hyvä on
apinan oksistossa raapia vatsaansa.
Etusivulle