Päivitetty 9.9.2007

 

Etusivu

Kirjaesittely

Kirjatilaus

Yhteystiedot

Uutiset

Pohjolaisten sukuseura ry

Hujanen-Hujala sukuseura

Kuvagalleria

KIRJAESITTELY

"Karttulan Pohjolaisia ja Pielaveden Hujasia" -kirja sisältää kaksi erillistä sukututkimusta; Pohjolaiset ja Hujaset. Kirja käsittää noin 3100 henkilöä ja yli 700 sukutaulua 14 sukupolven ajalta.

Kirja sisältää henkilö- ja sukutietojen lisäksi noin sata henkilöistä tai ajasta kertovaa tarinaa valokuvineen. Muutamien tarinoiden kirjoittajina ovat olleet kirjassa esiintyvien henkilöiden lapset tai lapsenlapset. Tarinoiden kautta kirjoittajat ovat halunneet kunnioittaa esi-isiensä muistoa ja tallentaneet samalla arvokasta sukuhistoriaa.

 

Pohjolaisen suvun juuria löytyy Kainuusta. Kirjassa kerrotaan mm. Pohjolaisista Kainuun erämaan asuttajina. Seuraavana muutamia otteita kirjasta.

Maisema Kainuusta, jonne Pohjolaiset asettuivat asumaan

"...Vuonna 1611 Kainuuta taas hävitettiin ja muun muassa Oterman kylä poltettiin talo talolta kokonaan.

Uudisasukkaiden elämä oli muutenkin kovaa ja alkeellista. Pääelinkeinoina olivat edelleen metsästys, kalastus, kaskiviljely, karjanhoito ja pienimuotoinen peltoviljely. Olli Pohjolainen asettui asumaan Vihtamon kylään, joka oli viljavaa seutua, mutta myös hallanarkaa. 1600-luvun alkupuolella ei ollut pahoja katovuosia, mutta vuosina 1632-1644 vain kahtena vuotena saatiin kunnollinen sato. ... Verottajan luvut Vihtamon kylästä vuodelta 1625 Olli Pohjolaisen osalta: ruista 20 kappaa, ohraa 10 kappaa..."

 

 
Tuomas Iisakin poika Pohjolainen toimi Kajaanin linnan profossina vuosina 1661-1671.

"...Venäläiset yrittivät useaan kertaan vallata linnan, mutta se oli vahva ja se kesti yritykset..."

 "...Venäläiset ryhmittyivät linnan molemmille puolille alkaen rakentamaan itselleen suojavalleja ja pattereita. Pian avuksi tuli myös kauan kaivattu tykistö. Kun tykit oli saatu asemiin, venäläiset ampuivat tykinputket kuumina kuulia ja palopommeja Kajaanin linnaan, josta kuitenkin urhoollisesti vastattiin tuleen. Muurit ja tykkitornit kestivät yllättävän hyvin armottoman tulituksen. Ainoastaan yksi linnan puolustajista sai surmansa ja muutama haavoittui. Kova pakkanen vaikeutti huomattavasti varsinkin hyökkääjän toimintaa. Puolustajat sen sijaan pääsivät välillä linnan sisäosiin lämmittelemään ja ampuivat huomattavasti tarkemmin tykeillään aiheuttaen suuria tappioita viholliselle. Ankara tulitus kulutti kuitenkin nopeasti linnan vähäiset ammusvarastot, lopulta suomalaisten oli turvauduttava irtokiviin. Ruutia sen sijaan oli riittävästi. Piirittäjät yrittivät tehdä rynnäkön Linnasaarelle, mutta puolustajat olivat valppaina ja tuhosivat osaston. Hyinen virta vei kuolleet ja haavoittuneet Vuohenkikosken kuohuihin."

 

Inarin Pohjolaisten sukuhaara on lähtöisin Kuopiosta. Kirjan myötä saadaan kuva heidän elämästään Lapissa.

"...Sitten seurasi maassa vaikea aika. Vasta itsenäistynyt valtio kävi sotaa omalla maaperällään. Isäni lähetettiin vartioimaan valtakunnan itärajaa Alakurtista Kantalahden suuntaan. Siellä hänen osastonsa joutui väijytykseen, jolloin kaikki kuolivat. Tai niin ainakin luultiin. Isäni nimi julkaistiin lehdessä muidenkin kaatuneiden mukana. Äitini lähetti Inariin surunvalittelunsa.

Tuona kohtalokkaana hetkenä isäni oli kuitenkin lähetin tehtävässä hieman etäämmällä. Näin hän selvisi hengissä, mutta jäi yksin vihollisen selustaan oman onnensa nojaan. Monien vaiheiden jälkeen hänen onnistui päästä omiensa puolelle, tosin kehnossa kunnossa, mutta edelleen hengissä..."

 

Kuopiossa taisteltiin vuonna 1809.

"...Kapteeni Duncker joukkoineen ryhmittyi ensin Jynkänlahden pohjukkaan, jossa suomalaiset pitivät monta tuntia puoliaan ylivoimaista vihollista vastaan. Venäläisillä oli jalkaväen lisäksi ratsu- ja hiihtojoukkoja, jotka pyrkivät suomalaisten selustaan,..."

Näkymää Toivalasta Jännevirrelle päin"...Sandels joukkoineen yritti maihinnousua Kelloniemessä, Itkonniemellä ja Julkulassa, mutta venäläiset pystyivät torjumaan hyökkäykset ja Sandels joutui vetäytymään takaisin Toivalaan. Useaan otteeseen käytiin ankaria taisteluja Kelloniemen, Honkaniemen ja Itkonniemen rannoilla, mutta kaupunkiin asti suomalaiset eivät päässeet..."

 

 

Näkymä Kallavedeltä


 

"...Suomalaiset lähtivät siirtymään 12. toukokuuta klo 02.00 aamuyöllä kohti Kuopiota kapteeni Malmin johdolla. Joukot, joihin kuului noin 150 miestä vahvistuksena 300 talonpoikaa, Malm jakoi kolmeen osaan, joista yksi läheni Kuopiota Harjulasta, toinen Kelloniemen ja Lahdentaan, nykyisen Itkonniemen suunnasta ja kolmas pohjoisesta. Kaupunki saarrettiin siten, että yksi osasto asettui Itkonniemelle, toinen Rönöön ja kolmas Väinölänniemen eteläpuolelle..."

 

 
Pohjolaisten elämää 1900-luvun alussa Koivujärven Uudistalossa.

Antti Pohjolainen muutti Uudistaloon 1904"...Tuon ajan yhteiskuntaan kuuluivat niin sanotut loiset. Muun muassa Uudistaloon heitä oli majoitettu useita perheitä. He asuivat pääasiassa ”isossa tuvassa”, perhe kussakin nurkassa. Loiset osallistuivat vointinsa mukaan maatilan töihin.

Talonemäntä Hilda oli arvostettu ja hyväsydäminen ihminen, ja hän auttoi usein vähempiosaisia ja talossa asuvia loisia. Keväisin, kun läheisistä järvistä saatiin runsaasti kalaa, hän poikkesi usein ison tuvan puolelle lahnavakka sylissään, mistä jakoi kaloja tarvitseville..."

"...Kouluaikaan liittyy myös hauska muisto. Pojat kilpailivat välitunnilla, kuka uskaltaa hypätä koulun katolta lumikasaan. Pojat keräsivät keskuudestaan muutaman pennin palkkion sille, joka uskaltaa. Niin kävi, että Pekka, kiipesi katolle, hyppäsi ja sai kolikot, mutta opettaja oli nähnyt asian ja ilmoitti Antti-isälle Uudistaloon pojan tempusta. Pekka naureskeli myöhemmin usein asialle ja totesi, ”Antti-isä oli kelpo kasvattaja - otti rahat pois ja antoi vielä keppiä...”

"...Tässä vaiheessa Antti-isä kuitenkin meni saunalle ja näki tilanteen vakavuuden. Väsynyt, äänekkäästi valittava äiti kannettiin Uudistalon kamariin. Antti käski välittömästi Pekkaa ottamaan tallista talon parhaan hevosen, mustan oriin ja lähteä kiireesti hakemaan kunnanlääkäri tohtori Tuovista Karttulasta apuun. Hädissään Pekka valjasti hevosen kärryjen eteen ja lähti parinkymmenen kilometrin taipaleelle kohti Karttulaa. Saatuaan tohtorin Karttulassa kyytiinsä hän ajoi minkä hevosella pääsi takaisin kotiinsa Uudistaloon. Hilda-äiti oli vielä elossa,..."

 

Elämää Koivujärven Palosella.

"...Poikamiehenä ollessaan hän ajoi Kuopiossa vuonna 1924 kuorma-auton ajokortin; ajokortissa lukee ”oikeuttaa voimavaunun kuljettamiseen”. Autokoulu kesti kaksi kuukautta. Sen ajan hän asui sukulaisensa Taavetti Oravaisen perheessä Raviradantiellä Kuopiossa.

Hänet muistetaan myös moottoripyörästään. Hän osti tammikuussa vuonna 1956 Kuopiosta 250-kuutioisen Jawa CZ-merkkisen moottoripyörän. Autot olivat yksityiskäytössä vielä harvinaisia, mutta moottoripyörät olivat yleistymässä. Monet Kuopio-matkat hän teki Jawallaan ja pankki-, kauppa-, ja kalareissut olivat päivittäisiä. Moottoripyörä oli ahkerassa käytössä 1960-luvun loppupuolelle asti, kunnes Paloselle hankittiin auto..."

"...Myös kalastaminen oli isästä mieluisaa. Jo lapsena hän kalasteli Koivujärvellä, ja Paloselle muutettuaan tulivat läheiset Viitajärvi, Kalliojärvi, Hirvijärvi, etenkin Suokkuanlahti tutuiksi. ..."

Palosen Senja lypsyllä"...Suokkuanlahti oli varsinainen lahna-apaja. Keväisin, ennen lahnankutua, lahden ruohikoiden laitaan tehtiin kahdesta verkosta katiskanmuotoisia pyydyksiä, ”lahnanpesiä”, kuten niitä Sisä-Savossa kutsutaan. Toinen verkoista toimi aitaverkkona ja toinen laskettiin puoliympyrän muotoon. ”Pesään” tehtiin nielu kuten katiskaan ikään. Kutuaikaan näistä pyydyksistä saatiin jopa satoja kookkaita lahnoja vuosittain..."

"...Karjaa Senja hoiti ammattitaidolla. Käytyään nuoruudessaan Talasharjun karjakkokoulun Maaningalla, hän sai hyvän peruskoulutuksen karjanhoitoon ja tiedot maidontuotannossa tarvittavaan siisteyteen ja puhtauteen. Lapset muistavat vieläkin päivittäisen maidon separoinnin ja viikoittaisen voin kirnuamisen..."

 

Äitimme ja isoäitimme - minun Senja-mummoni.

"...Syksyisin mummolan pöytä oli katettu aterioilla, joista kasvisruokien ystävät ainoastaan uneksivat. Tuoreena pellosta haetut porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit, kaalit ja sipulit kypsyivät mummoni käsittelyssä erilaisiksi ruuiksi, joiden makua siivitti kasvisten aito, alkuperäinen aromi ilman konstailua..."Aika kultaa muistot", sanotaan. Ehkä niinkin, mutta näissä lapsuuteni ruokahetkissä oli aina hetki hellyyttä. Muistot polveilevat ajatuksiini, siirtyvät mummoni ystävällisiin kasvoihin, sulavat sydämeeni. Ne ovat kuin mummoni siniruutuisen esiliinan taskut - rakkautta täynnä. Niihin sisältyy kiitollisuutta kaikkea sitä hyvää kohtaan, jota me jäljelle jääneet olemme elämässämme kohdanneet. Mummoni kautta, hänen esimerkkinsä avulla minulla on ollut tilaisuus oppia elämän ihmeitä. - Ei ihmisellä tarvitse olla kaikkia elämän hienouksia. Hyvä mieli syntyy pienestä, hän vakuutti. Onnea toivat kevään ensi pääskynen, vasta pesty pyykki tai lähestyvä kevät Repovuoren koivuissa..."

 

Tapahtumia talvisodasta.

"...kenraaliluutnantti Erik Heinrichs antoi illalla kello 21.31 Ylipäällikön suostumuksella luvan luopua Koiviston saaresta. Irtautuminen saarelta alkoi puolenyön jälkeen. Tykit ja muu materiaali, mitä suomalaiset eivät voineet kuljettaa mukanaan, tuhottiin. Joukot jättivät saaren hiihtämällä avointa merenselkää, venäläiset tulittivat pakenevia hiihtäjiä. Osa joukoista hiihti aamuyöstä lumimyrskyssä Saarenpäästä Säkkijärvelle, sinne matkaa oli lähes 50 kilometriä. Jälkijoukot pääsivät perille vasta päivän valjettua, onneksi huono lentosää suojasi suomalaisia joukkoja.

Suuri joukko suomalaisia kaatui tulituksessa jäälle. Lauri haavoittui luodista reiteen. ”Tunsin voimakkaan iskun ja kuuman vihlaisun jalassani. En kuitenkaan voinut pysähtyä kovassa tulituksessa, vaan jatkoin hiihtämistä”, hän kertoi myöhemmin. Päästessään viimein suojaan hän katsoi jalkaansa, jonka luoti oli lävistänyt reidestä..."

 

Uudisasukkaita Nilakan rannoille.

"...kerrotaan nimismies Henrik Hujalasta, Maskun pitäjästä, Hujalan kylästä. Asia koskee Hujalan tilan käyttöä, jonka Matti Jönsinpoika Hujala lahjoitti Naantalin perusteilla olevalle luostarille 1442 piispa Mauno II Tavastin läsnäollessa. Vuonna 1448 kuningas Kaarle Knuutinpoika ilmoittaa Naantalin luostarin tilojen, Näkymä Hirviniemeltä Nilakan yli Keiteleellemuun muassa Hujalan, verovapaudesta Maskun pitäjässä. Hujasia alkoi muuttaa Savoon 1600- luvun alkupuolella..."

"...Erämiehet ja uudisasukkaat saapuivat etelästä Haukiveden kautta Varkauden koskille ja nousivat niistä ylös Suvasvedelle. Matkalaiset ylittivät Soisalon saaren kapeimmalta kohden ja jatkoivat sieltä matkaa Koirasveden kautta Sotkanselälle. Pielaveden suuntaan menevät kääntyivät Ruokoveden Pulkonkoskelta länteen ja pääsivät pieniä järvenselkiä, puroja ja kannaksia ylittäen Pielavedelle. Osa jatkoi matkaansa Tuovilanlahteen saakka..."

 

Suuret nälkävuodet 1867-1868.

"...Kesä 1866 enteili jo yleisesti huonoja aikoja. Vettä satoi tulviksi asti ja monin paikoin sato menetettiin. Vain rippeet saatiin talteen. Ensimmäiset kerjäläiset lähtivät liikkeelle. Vuosi 1867 vaihtui ja talvesta tuli Pielaveden nykyinen kirkko, valmistui 1878runsasluminen, pitkä ja kylmä. Myös sudet lähtivät liikkeelle ja niitä tapettiin enemmän kuin miesmuistiin. Vielä toukokuussa pelloilla oli suuret kinokset. Kesäkuussa metsissä oli runsaasti lunta, öisin pakasti ja monet järvet olivat vielä jäässä. Tuntui kuin kesää ei tulisikaan. Jäät lähtivät järvistä kesäkuussa, Kallavedestä vasta kesäkuun puolivälin jälkeen. Toukotöihin päästiin kuukautta normaalia myöhemmin, paikoitellen vasta heinäkuun puolella. Kesästä tuli lyhyt. Juhannuksen tienoilta heinäkuun puoliväliin saakka oli kaunista ja helteistä, mikä herätti toiveikkuutta. Ilma kylmeni heinäkuun lopulla ja toiveet romahtivat hallan viedessä koko sadon syyskuun alussa..."

"...Perinnetietojen mukaan Kirkkosaareen haudattavat vainajat siunattiin sunnuntaiaamuisin ennen kirkonmenojen alkua. Haudattavien suuren määrän takia jumalanpalvelus saattoi päästä alkamaan kuitenkin vasta kello 3 iltapäivällä. Joinakin sunnuntaiaamuina kahden puolen tietä sijoitetut arkkurivit olivat 300 metrin mittaiset, alkaen Kirkkosaaren kallioilta päättyen hautausmaan portille..."

 

Pielaveden Ohemäellä nähtiin ensimmäinen polkupyörä 1870-luvulla.

"...Paavo kertoi olleensa ollut paikalla, kun Pielaveden Ohemäen kylätiellä nähtiin ensimmäinen polkupyörä. Joukko kyläläisiä seisoskeli kylätien varrella. Pyöräilijän ajettua ohi, vanhemmat miehet totesivat:”Hokarahenki vie tuota miestä, nyt se on muailman loppu lähellä, kun nuin kovalla vaahilla miestä viijään”. Paavo kertoi tarinoita rauhalliseen tyyliinsä piippuaan poltellen ja todeten välillä: ”no sepä niin tietty” tai ” no ei tulematonta päevee”. Hän kopisti piipun kämmenelleen, sylkäisi päälle ja pisti mällin huuleensa. Tämä oli yleinen tapa hänen aikalaisilleen..."

 

Katkera kansalaissota kosketti myös Hujasen sukua.

Sisällissodassa 1918 kaatuneiden punaisten muistomerkki Kuopion isolla hautausmaalla"...Paavo Hujasen perheen elämää varjosti vanhimman pojan, Seelimin, kuolema sisällissodassa Kuopion vankileirillä 1918. Aikuiseksi vartuttuaan Seelim muutti joksikin aikaa Helsinkiin ennen kansalaissodan syttymistä. Hän oli töissä tehtaassa ja liittyi työväenyhdistyksen jäseneksi, kuten useimmat tehdastyöläiset tuohon aikaan. Sotatoimien alkaessa Helsingissä, Seelim palasi kotiinsa Pielaveden Tiensyrjään... Hänet vietiin Kuopion vankileirille. Leirillä olot olivat kurjat ja ruokaa oli niukalti. Seelimin vankeusaikana Paavo-isä lähti viemään Pielavedeltä ruokaa pojalleen Kuopioon. Hänet pysäytettiin jo menomatkalla Karttulassa ja vaadittiin palaamaan takaisin kotiin. Toisella kerralla hän pääsi Kuopioon saakka ja luovutti ruokatavarat leirin vartijoille, muttei silloinkaan saanut nähdä poikaansa. Hän kertoi nähneensä kauempaa, kuinka lapset nyhtivät ruohoa maasta ja heittivät sitä piikkilangan alitse pahoin nälkiintyneille vangeille... Hänet on haudattu punaisten yhteishautaan Kuopion Isolle hautausmaalle..."

 

Elämää Pielaveden Kantokoskella 1870-luvulla.

Hujasten sukutalo Pielaveden Kantokoskella"...Vauvat kuitenkin pestiin, syötettiin ja nostettiin villavakkaan, jossa he lepereiden keskellä uinuivat lämpimässä, sillä suuri tuvan leivinuuni huokui kuumuutta sen päälle nostetuille. Kekseliäästi rakennettu keskoskaappi kehitti ilmoille poikalapsen, joka varttui isompien veljien varjossa, eikä hänestä koskaan kehittynyt sellaista kivennostajaa kuin toisista. Kivet ja kilpailuhenki eivät tosin jättäneet Taavettiakaan, jolle pituutta kertyi tuskin puoltatoista metriä, mutta sen sijaan hän sai toiseen käteensä kaksi peukaloa - ylimääräisen keskelle kämmentä. Tuollainen poikkeavuus lienee vain lisännyt poikasen haluja näyttää olevansa jotain..."

"...Pesueen kasvaessa Taavetti päätti soutaa alavirtaan Panganjokea ja laskea Petäjäjärven rantaan Mangin talon näkyessä lännessä. Siihen kivikkoiseen mäkeen kuokittiin peltoa ja piilotettiin oravannahkan sisässä tuodut ohransiemenet. Pellon aitaamiseen ei tarvittu kallista puuta, vaan kivet riittivät esteeksi metsäneläville..."

 

Sivun alkuun