Koko nimi: Veinriver’s Kaita
Synt.: 03.08.2003
Kasvattaja: Jorma ja Kaarina Konttinen

Vauhdikas sähläri, yli-innokas nuuskuttaja ja mahdoton pusuttelija. Nämä kaikki kuvaavat perheemme pientä sisupussia, meillä sijoituksessa olevaa Kaitaa. Kaita on aina kiinnostunut kaikesta ja kaikista. Tämä hötkypesä on myös nopea oppimaan ja matkiikin kaikessa idoliaan, iso-sisko Jolia. Nuoresta iästään huolimatta Kaita on jo oppinut pompottamaan poikia ja kietookin nämä pikku-anturansa ympärille. Innostuneisuus kytkettynä hullun rohkeuteen on tehnyt tästä typystä tekijän ja näkijän, ei harkitsijan. ”Ensin mennään ja sitten mietitään” voisikin olla tämän rämäpään motto.

Harrastuksena Kaitalla tuntuu päällimmäisenä olevan aina ja joka paikassa huomionkeskipisteenä oleminen tai ainakin kaikenlainen huomiota herättävä puuhailu, kuten sohvansyöminen. Tämän lisäksi Kaita on myös kunnostautunut TOKO:ssa, jossa ohjaaja muistaa muiden hämmästykseksi aina kehua häntä. Tokkopa ohjaaja tietää millainen Kaita osaa olla kotona…Tällä hetkellä Kaita keskittyy kuitenkin enimmäkseen iso-siskonsa matkimiseen, hännänheilutukseen ja elämän opetteluun.

Kaitan sukupuu