Tarinaa talkkunasta

Suomessa on vuosisatoja käytetty talkkunaa. Koostumus ja maku vaihtelee maakunnasta toiseen. Kuopion seudulla on ohratalkkunaa. Sitä syötiin kuumaan veteen sekoitettuna sakeana pöperönä. Se otettiin padasta kämmenelle ja laitettiin voita päälle tai kastettiin uunissa paistettuun sian rasvaan. Aamulla kun oli joulukirkkoon lähtö niin siitä sai äkkiä suurusta, kun lähtö oli aamulla poikkeuksellisen aikaisin.

Tällä seudulla Korpilahden Putkilahdessa on käytetty hämäläistä talkkunaa vuosisatoja. Kerron tässä minun muistini aikana käytettyä tapaa. Talkkunan käyttö ravintoaineena oli niin yleistä minun lapsuudessani 70 vuotta sitten, että sitä valmistettiin Putkilahdessa joka talossa. Se tehtiin keväällä ennen kuin pärekatot tai olkikatot olivat kuivuneet, ettei tarvinnut pelätä tulipaloa. Talkkunan valmistukseen käytettiin kauraa (mieluummin mustaa) ja hernettä. Myöhemmin on tullut vehnäkin kuvaan mukaan, kun sitä on alettu viljellä. Talkkuna keitettiin suolalla maustetussa vedessä niin kypsäksi, että herneitä oli mukava pureskella. Sitten ne kannettiin kuumaan ja puhtaaksi luudittuun uuniin. Uunin piti olla niin kuuma, että märät jyvät napsoivat. Niitä piti sekoittaa useasti sellaisella sitä varten tehdyllä koukulla, etteivät ne päässeet palamaan. Alussa sekoitettiin useammin. Kuivaminen kesti useamman tunnin ajan. Ne otettiin pois, kun olivat riittävästi kuivuneet. Se oli aika työlästä niitä koukulla kaapia. Jos oli suuri uuni, niin sinne meni joku lapsista niitä keräämään. Kerääminen tapahtui aamulla, ettei uuni enää polttanut. Huomenis tehtiin uusi satsi, niin monta kertaa kuin talkkunaa kesällä arveltiin tarvittavan.

Talkkunan käyttö oli päivittäistä. Sitä käytettiin jälkiruokana. Siihen aikaan kun syötiin kolme ateriaa päivässä, se oli useimmin se iltapala. Kirnupiimän tai kokkelipiimän kanssa se oli hyvää. Minun lapsuudessani hapatettiin maidosta viiliä ja sepä olikin mainiota välipalaa, kun sekoitti talkkunaa sekaan. Lapsena me tehtiin maitoon pöperö tai sitten syötiin mustikkapöperöä. Se olikin tosi maistuvaa.

Sitten ajat muuttuivat. Taloissa ei ollut enää niin paljon työväkeä ja talkkunan käyttö alkoi vähentyä. Sen tekeminenkin koettiin työlääksi. Se alkoi jäädä muutamien talojen huoleksi. Siitä alkoi kehittyä myyntituote. Reinon äiti oli myös tehdyt sitä omaksi tarpeeksi. Minun emännyyteni aikana sitä ruvettiin tekemään myytäväksi, kun yksi ja toinen kävi sitä kysymässä. Se oli tosi työlästä pienessä uunissa. Meillä keitettiin se saunan padassa. Vähitellen se alkoi siirtyä miesten työksi. Reino alkoi kehitellä sellaista systeemiä, että talkkuna keitetään padassa ja paistetaan ulkona ihan niin kuin uunissakin. Tällä kertaa se tapahtui meidän riihen nurkalla. Sähkömoottori suorittaa sekoituksen. Kuivana se lajitellaan ja sitten jauhetaan.

Nykyajan myötä on tullut paljon uusia reseptejä ja käyttötapoja talkkunalle. Sitä voi syödä mansikkamaidon kanssa, keittää mustikkapuuroa ja syödä viilin kanssa. Mikäpä olisi sen parempaa kuin kesähelteellä ottaa viilikuppi jääkaapista, sekoittaa siihen talkkunaa sekä lisukkeena jälkiuunileipää ja savulihaa. Oikein vesi tulee kielelle kun ajatteleekin. Ehkä maku vaatii tottumusta myös. Toivottavasti tällainen kansanperinne ei katoaisi.

Kirsti M. Koskinen