14.07.2005

Kuparikatto ja punainen risti.

ROVANIEMI

Toukokuussa alkanut Rovaniemen kirkon vesikaton remontti on aikataulussa. Työmaapeitteiden alta alkaa paljastua kirkkaan kuparin värinen uusi katto. Ensi viikon puolivälissä kirkontornin risti otetaan 
alas ja lähetetään Lempäälään entisöitäväksi.

- Ristin punainen väri ja valo säilyvät jatkossakin. Risti tulee takaisin noin kuukauden kuluttua, paljastaa kattoremontista vastaava työmaajohtaja Jouni Someroja Rakennus Oy Paanurakenteelta.

- Kirkon kattoremontti on hankala, mutta hyvä kohde. Se on mielenkiintoinen ja haastava, Someroja jatkaa.

Kirkon entinen katto kesti poikkeuksellisen lyhyen aikaa, vain reilut 50 vuotta. Normaalisti kuparikaton pitäisi kestää ainakin sata vuotta, Somerojan mukaan jopa 300 vuotta.

- Kattoa riepotelleet myrskyt ovat ilmeisimmin syynä lyhyeen kestoon. Edellistä kattoa rakennettaessa 
ei ehkä ole osattu varautua niin voimakkaisiin myrskyihin, mitä 80-luvun alussa täällä on ollut, Someroja arvelee.

Kattoremontin ajan kirkko on ollut työmaasta huolimatta normaalikäytöllä. Remontti on valmis lokakuun loppuun mennessä.











15.07.2005

Kynttilä valvoo kaupunkia.

Jätkänkynttiläsilta on komeillut Kemijoen helmenä jo 16 vuotta. Silta on vielä nuori sillaksi, mutta kosmeettista haittaa on ehtinyt kertyä halkeilun muodossa sen betonipinnoille. Pienestä halkeilusta huolimatta Jätkänkynttilä on Rovaniemen maamerkkinä tunnetuin. Korkeamman siltapylonin huipulle on kiivettävä viidet eri tikkaat yhteensä 47 metrin matkalla. Lapin Kansan uudessa kesäjuttusarjassa käydään paikoissa, jotka ovat yleisöltä suljettu. Ensimmäinen vierailukohde on Jätkänkynttiläsillan kynttilä, paikka Rovaniemen huipulla.






Jätkänkynttiläsillan ylempi pyloni kuvattuna alemman pylonin kynttiläkopista. Pilarin kattona on muovikupu, joka lämmittää kopin kasvihuoneeksi kesällä.



Välitasanteelta voi ihailla vaikkapa vanhaa rautatiesiltaa. Uusi silta toi suuren helpotuksen rautatiesillan liikenneruuhkiin 16 vuotta sitten. Nykyään Jätkänkynttilän yli porhaltaa 13 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.



Jätkänkynttilän huippu avautuu kohti taivasta. Alkuperäisen ajatuksen mukaan kynttilä olisi ollut kaasuliekki, mutta kustannussyistä, suuren huoltotarpeen ja turvallisuuskysymysten vuoksi päädyttiin natriumvaloihin.



Sillan alla kulkevaa tukevaa teräskoteloa pitkin voi kulkea vaikka toiselle puolelle jokea. Siltainsinööri Jouko Karjalaisen mukaan silta ei sortuisi, vaikka siltaa kannattavat köydet katkeaisivat.

Jätkän kynttilät ovat loistavia putkia.

Betonipylonien

ulkopinnat

kaipaavat pinnoitetta

ROVANIEMI

Jos Rovaniemi tunnetaan jostakin, se tunnetaan yleensä joulupukista. Kun puhutaan rakennuksista, tulee useimmilla mieleen Jätkänkynttiläsilta. Vuonna 1989 valmistunut linjakas ja mieleenpainuva vinoköysisilta on täyttänyt siihen kohdistuneet odotukset.

- Jätkänkynttilä on sillaksi vielä nuori. Nykyiset betonisillat kestävät noin sata vuotta, kunhan korjaukset tehdään ajallaan, toteaa Jätkänkynttiläsillasta Lapin tiepiirissä vastaava siltainsinööri Jouko Karjalainen.

- Kesän alussa tehdyissä tarkastuksissa Jätkänkynttilän betonipinnasta on löytynyt pientä halkeilua. Ongelma on vain ulkonäköön liittyvä, mutta korjaustoimenpiteitä on jo mietitty. Mahdollisesti betonipinnat peitetään sementtipohjaisella pinnoitteella lähitulevaisuudessa. Pinnasta tulisi näin aavistuksen vaaleampi, joka kohentaisi sillan ulkonäköä, Karjalainen arvelee.

Sillalla on pituutta 320 metriä ja sen keskellä kohoavat pylonit nousevat 65 metrin korkeuteen alimmasta perustamistasosta. Sillan kannelta pylonin huippuun kertyy matkaa 47 metriä.

Huipulta löytyy molemmista pilareista kuuden natriumputken sarjat, joissa jokaisessa on kolme putkea. Jätkän kynttilät muodostuvat siis 36:sta loisteputkesta, jotka hohtavat Rovaniemen yllä yötä päivää.

Kynttilöille päästäkseen on kiivettävä pylonivarsien välissä kulkevia huoltotikkaita. Liiallisen kiipeilyinnokkuuden hillitsemiseksi huoltotikkaat alkavat noin neljä metriä korkean, pylonit yhdistävän betonikopin päältä. Sinne johtavat tikkaat sekä kiipeämisessä tarpeelliset turvavaljaat haetaan Pullinpuolen päässä sijaitsevasta huoltoluukusta, joka pidetään visusti lukittuna.

Ämpärit ovat
ankkureita

Kun huoltotikkaita on kiivennyt 25 metrin matkan, tulee vastaan pilareiden väliin sijoitettu välitasanne. Kaiteilla varustettu lava käy Rovaniemen parhaasta näköalapaikasta, kun alla levittäytyy Kemijoki kaikessa komeudessaan, kaupungin talojen katot sekä Ounasvaara. Lavan yläpuolella on tukevan näköinen betonielementti, joka liittää pylonit toisiinsa. Sen sisään varmasti pääsee?

Lukittu luukku estää kutsumattomien vieraiden vierailut betonilaatikon sisään. Sisällä on pimeä huone, jonka katossa olevista aukoista hohtaa valoa katon rajassa. Huone on varsin korkea, noin kahdeksan metriä ja sen seinät ovat täynnä ämpärin muotoisia putkenpäitä. ”Ämpärit” ovat tosiasiassa siltaa kannattelevien köysien ankkurointipisteitä.

- Köysien päähän johtavat letkut ovat köysien huoltoon liittyviä ratkaisuja. Vaijereiden päät täytetään korroosiosuojarasvalla, kun ulkopuolella vaijereita suojaava putki on puolestaan täytetty sementtilaastilla. Näin epäpuhtaudet ja vesi eivät pääse turmelemaan köysiä, Karjalainen selvittää.

- Siltaan liittyvän symboliikan lisäksi pyloneihin kiinnittyvät vinoköydet mahdollistavat pitkän keskiaukon. Rakenteesta saadaan siro ja hoikka, jolloin ulkonäkö on parempi ja rakentamiseen käytetyt massat minimoitua, kertoo Karjalainen.

Kynttiläkoppi
suojattu muovilla

Betonilaatikon yläosassa on jälleen tasanne, josta johtaa aukko oikealle ja vasemmalle - toinen lyhyempään pyloniin ja toinen korkeampaan. Pilarin huipulla oleva kynttiläkoppi on aurinkoisella säällä kuin kasvihuone, sillä pylvään pää on suojattu korkealla muovikuvulla.

- Kynttiläloisteputket kestävät käsittääkseni useita vuosia. Niiden vaihto ei ole tiepiirin vastuulla, vaan sähköurakoitsija vaihtaa ne tarpeen tullen, Karjalainen kertoo.

Vaikka huipulla oleva koppi onkin ontto pylväs, ovat pilarit muutoin umpinaisia. Ne juurtuvat suoraan siltakannen ja Ounaskosken läpi peruskallioon. Samoin Pullinpuolelle kiinnittyvät vaijerit ovat juntattu kallioon kiinni. Loppusilta kelluu elastisesti laakereiden päällä.





Päivä, josta alkoi atomisodan pelko

Ensimmäisestä atomipommikokeesta on huomenna lauantaina kulunut 60 vuotta.

Yhdysvaltain New Mexicon osavaltion aavikolla päivä on juuri alkamassa, kun ilmassa välähtää aurinkoa kirkkaampi valo. Värien myrsky syöksyy vuorten rinteille samaan aikaan kun ilmoille kohoaa sienipilvi.

Heinäkuun 16. päivä vuonna 1945 oli päivä, joka muutti maailmaa ratkaisevasti. Kello 5.29,45. ilmassa räjäytetty ensimmäinen atomipommi, The Gadget, lumosi tuhoavalla kauneudellaan tarkkailijatkin.

- Koko maa valaistui kirpaisevasta valosta, joka oli monta kertaa kirkkaampi kuin keskipäivän aurinko. Se oli kultainen, purppura, violetti, harmaa ja sininen. Se valaisi jokaisen läheisen vuorijonon jokaisen huipun, rotkon ja harjanteen kirkkaudella ja kauneudella, jota ei pysty sanoin kuvailemaan, kirjoitti koetta tarkkaillut kenraali Thomas Farrell myöhemmin.

Maailmojen
tuhoaja

Räjähdyshetkellä kaikki läsnä olevat tiedemiehet ymmärsivät jo, mitä olivat saaneet aikaan.

- Minä olen kuolema, maailmojen tuhoaja, lausui atomipommin isänä tunnettu tiedemies Robert Oppenheimer hindujen Bhagavadgita-runoelmaa lainaten tulipalloa katsoessaan.

19 kilotonnin pommin räjähdys repi autiomaan pintaan 330 metriä laajan ja kolme metriä syvän kraatterin ja sulatti hiekan vihertäväksi lasiksi. Paineaalto tärisytti maata vielä 60 kilometrin päässä.

Atomipommikoe, koodinimeltä Trinity, oli Yhdysvaltain huippusalaisen Manhattan-projektin tulosta. Natsi-Saksan jaloista paenneet tiedemiehet pelkäsivät, että Saksa saattaisi käyttää 1938 keksittyä atomin halkaisuteknologiaa pommin rakentamiseen.

Historian
kauhistuttavin pommi

- Olemme keksineet maailmanhistorian kauhistuttavimman pommin. Se saattaa olla tuhoava tuli, joka profetoitiin Eufratin laakson aikana, Nooan ja hänen suurenmoisen arkkinsa jälkeen, kirjoitti presidentti Harry S. Truman päiväkirjaansa 25. heinäkuuta 1945.

Vain pari viikkoa tämän jälkeen Yhdysvallat käytti pommia sotatoimissa. Japanin Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettiin atomipommit, jotka surmasivat yhteensä noin 150 000 ihmistä välittömästi ja tuhansia myöhemmin säteilyn seurauksena.

Kesästä 1945 saakka maailma on elänyt ydinsodan pelossa. Lähes kaikki atomipommia kehittämässä mukana olleet tiedemiehet kääntyivät sittemmin tuhoisaa lastaan vastaan ja ovat vaatineet, että ydinvoimaa käytettäisiin vain rauhanomaisesti. Ydinaseet ovat Yhdysvaltain ulkopolitiikan yksi suurimmista päänvaivoista vielä tänäkin päivänä, kun pelkona on, että terroristit saisivat ydinaseen käsiinsä. Myös esimerkiksi Iranin ja Pohjois-Korean kiistellyt ydinohjelmat pitävät maailmaa jännityksen alla, vaikka kylmän sodan aikainen ydinasevarustelu onkin päättynyt.



20.07.2005







"--Kittilän suurista suvuista mukana mm: Hanhivaara-Rajala-Raudus-Lakso-Seurujärvi, Sirkan suvut. Alakylä-Kaukonen-Molkojärvi kylien sukuja: Palovaara-Jäneslampi-Vierelä-Mokko-Ylitalo, Nikkinen, Raudus, Eira, Kiistala-Majava, Tepasto, Hetta, Salmi-Salmijärvi ja nimen perusteella ihmetystäkin herättänyt Ryssän suku, joka esiintyy juuri Nikkinen-Kujala-Salmi-Ala-sukujen yhteydessä. Tornbergin pappis-suku. Mukaan tulee runsaasti sivusukuja, jotka kuuluvat suoraan mukaan. Kirjassa on paljon sukuja, jotka liittyvät näihin sukuihin avioliittojen kautta. Vaikka sukua ei mainita tässä, niin se voi olla mukana kuitenkin.--"

Jos edellä mainituista suvuista joku tietää jotain mielenkiintoista, voi ottaa yhteyttä Paavo Riihitammelaan;

21.07.2005




Johan August Uusisalmi, synt. 5.10.1872 Kittilä, kuollut v.1947. 
Puoliso 23.12.1896 Beata Ollintr os Ala, synt.4.8.1870 Kittilä, kuollut v.1945.
(= isovanhempani)

Beada ja Augusti Uusisalmen perikuntaa kuvassa vuonna 1932:
Heidän lapsistaan eivät tuolloin vielä ole naimisissa Kusti (isäni), Mari, Valtteri  ja Ida. Mari ei ole kuvassa. 

Aikuiset lueteltuna vasemmalta oikealle:
Reino ja Sannu (os. Alapieti) Uusisalmi, Kalle ja Helli (os. Uusisalmi) Alatalo, Augusti Uusisalmi (äiji), Valtteri Uusisalmi, Ida Uusisalmi, Kusti Uusisalmi (isäni), Beada Uusisalmi (os. Ala ,ämmi), Sofia Uusisalmi (os. Alapieti), Eelis Uusisalmi , Tyyne Vanhasalmi (os . Uusisalmi) ja Johannes Vanhasalmi.

Lapset lueteltuina alhaalta ylöspäin:
Rauha Alatalo, Margit Uusisalmi, Lauri Uusisalmi, Aarno Uusisalmi, Eero Uusisalmi, Paavo Uusisalmi ja Ilona Vanhasalmi





22.07.2005

Peukalovoileivästä kesäiseen navetta-asumiseen

Aika on nyt kokonaan toinen kuin se, johon synnyin. Myös aivan toisenlainen kuin se, johon muistikuvani ulottuvat. Siitäkin on kauan. Ulkonaiset tapamme ovat muuttuneet ajan myötä. Rovaniemeläinen tapakulttuuri on seurannut kehitystä eikä kaikki ole suinkaan kehittynyt pelkästään myönteiseen suuntaan. 1930-luvulla tultiin vierailulle spontaanisesti ennakolta ilmoittamatta. Istuttiin pirtin ovipielessä olevalle penkille, otettiin hattu päästä ja pistettiin se polviväliin heilahtelemaan edes takaisin. Siinä haettiin keskustelun alkua, jos aihetta ei liiemmin oltu ennalta ajateltu.

Emäntä keitti kahvit, pyysi peremmälle ja kehotti: "Tehkää hyvin ja topakkaa"! Tapana, vieläpä varsin yleisenä oli kaataa kahvi kupista teevadille ja ryystää se siitä sokerisaksilla pilkottu sokeripala huulilla. Jos oltiin talossa, jossa oli oman varan lisäksi vierasvaraa, paloiteltiin juusto mustan kahvin sekaan kuppiin ja syötiin se siitä lusikalla. Hyvälle maistui. Kahvikuppi pistettiin nurin lautaselle, mikäli ei haluttu enää lisää. Osuuskaupan pirtissä pantiin markka kupin pohjan päälle maksuksi.

Mikä se oli tuo otsikossa mainittu peukalovoileipä? No, tietysti Mäntyniemen ämmin kiireisille penskoille käteen annettu voileipä, johon kesken kaiken oli voi levitetty peukalolla. Toukokuussa, kun lehmät saatiin ulkoniitylle tai metsään, alkoi navetan siivous. Tikulla kaivettiin lattianraotkin ja seiniä myöten kaikki pestiin ja lopuksi kalkkimaidolla valkaistiin hohtavan valkoiseksi. Se oli valkoinen kuin kesämorsio. Kattoon kiinnitettiin roikkuvat spiraalimuotoiset kärpäspaperit takaamaan rauhallisen asumisen. Houkutteleva ja soma se oli asua, viihtyisä ja muistoja mansikin lypsyistä pullollaan. Ei siellä yötä vietetty, vaan rauhallista kesäunta nukuttiin puovissa tai aitassa. Tällä järjestelyllä saatiin tilaa pirtin ja ennen kaikkea kamarin lattioiden maalaukselle. Maali oli tietysti keltaista.

Hautajaisista

1930-luvun hautajaiset olivat luku sinänsä. Ennen kuin lehdissä julkaistavat kuolinilmoitukset tulivat tavaksi, lähetettiin sukulaisille ja tuttaville mustareunaiset surukirjeet, joissa kutsuttiin vainajan siunaustilaisuuteen. Hautajaistilaisuudessa vainaja oli yleensä ulkona pihalla avonaisessa arkussa neljän kuusen koristaessa arkun joka nurkkaa.

Ennen sisälle menoa käytiin jättämässä viimeiset jäähyväiset vainajalle. Jos kaipuu ei aina ollut aitoa, oli uteliaisuus sen tilalla. Saattueena ajettiin sitten hevosilla hautausmaalle ja tultiin siunaustilaisuuden jälkeen surutaloon. Naiset ja miehet kokoontuivat eri huoneisiin. Puheenaiheetkin olivat erilaiset. Naisille kylän asiat olivat päällimmäisenä. Kuiskailtiin juorujakin. Saattoipa vainajakin joutua niiden kohteeksi. Miehille tärkeitä olivat hevoset ja maatalouden ajankohtaiset asiat. Jos pappi oli kutsuttu surutaloon, piti hän huolta vainajan muistosta ja virsien veisuusta. Pitopöydissä oli usein paperipusseja, joihin voi kerätä kotituliaiset.

Keskuslämmitys ja vesiklosetit uutuutena

Jo 1920-luvulla päästiin Rovaniemelläkin nauttimaan sen ajan uutuuksista keskuslämmityksestä ja sisäkloseteista. Se oli niin hienoa ja uutta, että sitä oli esiteltävä ylpeydellä vieraille. Ulkohuoneesta, hyysikästä tai kuten hienosti sanottiin "makista", eivät kaikki halunneetkaan päästä eroon. Se johtui ennakkoluuloista hajun ja muiden suoritettavien intiimien toimintojen sopivuudesta sisälle. Ettei vain kateudella olisi ollut oma osuutensa asiaan. Rovalan keskuslämmitys jätkien majoitustiloissa herätti pahennusta kirkonkylässä.

Rovaniemeläisperheet ostivat melko yleisesti vastakirjalla. Kähköset olivat Saastamoisen vakioasiakkaita ja aina kuukausittain kirjatut ostokset ynnättiin yhteen ja maksu käytiin käteisellä maksamassa. Usein itse "Roopertti", kauppaneuvos Rob Saastamoinen, pyysi istumaan nahanvärisiin mahtaviin "pormestareihin" ja kyseli kuulumisia. Herraskaiselta se tuntui sisuskunnassa, mutta anna vain, oli se siksi harvinaista tuolloin. Maitotinki oli Poikelalta Ylikylästä. Sieltä tuotiin aamulla tuoretta maalaismaitoa pöytään.

Kotisairaanhoidon rohdot ja hoitokeinot olivat yksinkertaiset.

Vilustumiseen ja yskäänkin oli hyväksi kamferintipoilla kostutettu sokeripala. Flunssaista oloa helpotettiin voitelemalla jalkapohjat pikiöljyllä ja "paahdettiin" niitä kakluunin hiilloksen lämmössä. Haavoihin ja muihinkin tulehduksiin oli Laitisen "VETO" ylivoimainen parannuskeino. Onni Laitinen oli legendaarinen rovaniemeläislääkäri, joka oli voiteen keksijä. Hinkuyskäinen pistettiin pakkaslakanoista rakennettuun telttaan. Omakohtaiset kokemukseni puoltavat hoidon käyttöä. Korvasärkyyn oli tupakansavu pillitupakasta puhallettuna ja pumpulilla korvakäytävä peitettynä varmin parannuskonsti.

Nuorten harrastuksista nelimaali oli pesäpallon muunnoksena suosittu. Mynkröönää, eräänlaista ruutuhyppelyä, naruhyppelyä ja konkkaa. Kepposista oli narun päässä tielle "pudonnut" lompakko harmiton ja suosittu leikki, joka saattoi päättyä kyllä nolostikin. Siinä piilossa oleva kepposen tekijä vetäisi löytäjän nenän edestä lompakon itselleen ja juoksi oitis pakoon.

Avopareista käytettiin nimitystä polkka- ja susiparit. Polkkaparilla saattoi olla lehtolapsi. Heitä ei katsottu aina suopein silmin. Tupakointi oli kaikkialla yleistä ja tavallisimmat savukemerkit olivat Klubi, Työmies, Kerho, Fennia ja hienoimmista merkeistä North State ja Twendy Gold. Rovaniemellä oli yksi tupakkakauppa Kauppalantalon kellarikerroksessa. Iltaisin nuoriso kokoontui Kinon kulmalle, nykyinen Sampoaukio ja vaelsi 1940-luvulla Koskikatua alas elokuvateatteri Inarin eteen, nykyinen hotelli Vaakuna. Herrat tarvitsivat pirssiä ja silloin sen voi tilata esimerkiksi Aapo Helpiltä tai Hiukan Osakarilta. Edellisellä oli Buick ja Oskarilla Chevrolet.

Harvat kuntohiihtäjät merkitsivät nimensä Koskenkylässä Pallarilla kirjaan ja niinpä koko lenkki sai Pallarin lenkin nimen. Sauvakävelijät olivat ounasvaaralaisia hiihtäjiä, joille saarenkyläläiset nauroivat niin, että Alakulpin Olavin kertoman mukaan heidän piti valmentautua sauvoineen ennen aamulypsyä. Muuten heidät leimattiin täyshöperöiksi kesäkelillä sauvoineen liikkuessa. Hiihtämisestä puheen ollen, suksia ei aina katkeamisen jälkeen uusittu, vaan ne pläkitettiin. Peltiseppä pisti ohuesta peltistä paikan ja se kyllä kesti eikä menoa haitannut.

Esko Kähkönen

Kirjoittaja on Lapin radion

Jänkkä oli valkoisenaan hillankukista keväällä ja samana vuonna marjasato samoilta paikoilta. Kuva on Riikonjärven 
päästä 1980- luvulla.









Paras hillavuosi Lapissa sataan vuoteen, julistavat tiedotusvälineet. Kuitenkin tuo uutisointi nostaa karvat pystyyn useissa paikoin Lappia. Totuus on, että löytyy laajoja alueita joista huonoinakin hillavuosina on löytynyt hillaa omiksi tarpeiksi ympäristön asukkaille.

Tuntuu tämän kesän sato olevan samoilla alueilla lähes nollan luokkaa, ja paikalliset tiedot läänin pohjoisosista kertovat, että sadon määrä on lähes tuntematon, joten uhoaminen lienee vielä liian aikaista.

Puhtaan ja hyvälaatuisen hillan keräyksen lisäksi tulee myyntiin kerääjien muistaa yksi tärkeä asia, ja se asia on, että hillasadon paljoudesta uhoamisen yksi tärkeimmistä tavoitteista on innostaa uusia kerääjiä soille ja pitää kerääjälle maksettava hintataso mahdollisimman alhaisena. Välittäjien pitäessä hintatasoa alhaisena se karkottaa samalla uudet nuoret kerääjät hillasoilta rämpimästä. Kerääjälle maksettava hillan kilohinta tulisi olla, sadosta riippuen, vähintään 7-10 euroa, sillä ne tulevat kovan työn ja pitkien automatkojen takaa. Vain harvat pääsevät keräämään kesämökkitontin laidasta alkaen.

Jos ikää riittää, niin ehdin nähdä senkin ajan, että hillat jäävät soille keräämättä, kunhan tämän hetken ahkeroijat joutuvat kuntonsa mentyä lopettamaan.

Nykynuoret eivät jaksa kerätä myyntiin (peruskuntoa ei ole) - omiksi tarpeiksi kylläkin.

Että maksakaa kunnon hinta hillasta, jotta saadaan uusi sukupolvi innostumaan asiasta, ettei tarvitse ulkomaalaisia tilata marjasatoamme keräämään, myymään ja viemään valuutta pois maasta.

23.07.2005


Naiskiemurat vievät presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen mietteliääksi.

’’Elämässä sattuu kaikenlaista’’

STT

Helsinki

Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia myöntää, että pääministeri Matti Vanhaseen liittyvissä juorulehtien uutisissa on varmasti jossain määrin asiaa takana. Hän ei kuitenkaan usko, että juorumylly vaikuttaisi dramaattisesti keskustapuolueen vaalikampanjan valmisteluun. - Puolueessa ei ole ollut minkäänlaista puhetta, että presidenttiehdokasta vaihdettaisiin, vakuuttaa Lankia.

Lankia luottaa siihen, että keskustaväki osaa erottaa yksityiset asiat yhteisistä asioista. Hän ei kuitenkaan halua väheksyä niitä tunteita, joita juorulehtien uutiset ovat herättäneet.

- Puoluesihteerille ei kuitenkaan toistaiseksi ole tullut ensimmäistäkään soittoa, jossa asiaa olisi aktiivisesti moralisoitu. Kun kyse on taakse jääneistä vuosista, keskustaväki kunnioittaa Vanhasen oikeutta yksityisyyteen, eikä lähde julkisia tilityksiä peräämään. He luottavat siihen, että mies hoitaa hommansa ja on luottamuksen arvoinen poliitikko, uskoo Lankia.

- Ainakin minun lähtökohtani on se, että kampanjaa suunnitellaan edelleen. Totta kai pitää myös noteerata, mitä lehdistössä on kirjoiteltu. Jotakinhan sen takana on ollut.

Lankia ei pidä mahdottomana, että Vanhasen henkilökuvaan harmaana poliitikkoja tulisi uusia piirteitä. - Olennaista on, mitä Vanhanen itse tässä asiassa tekee. Mielestäni hän on julkisuuteen toimittamansa tiedon kautta halunnut viestittää, että elämässä on sattunut kaikenlaista. Tämähän on taakse jäänyttä vaihetta, josta nyt juorulehdissä kohistaan. Se ei vaikuta hänen elämäänsä ja toimintaansa tästä eteenpäin, sanoo Lankia.

Kalli: Huhumyllyn

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ei myönnä tietävänsä asiasta juuri sen enempää kuin muutkaan kansalaiset, vaikka sanookin keskustelleensa Vanhasen kanssa puhelimessa muutama päivä sitten.

- Julkisuus tältä osin tulee varmaan vielä jatkumaan, mutta minun ennusteeni on, ettei se pidemmässä juoksussa vaikuta sitä eikä tätä, arvioi Kalli.

Julkisuudessa on arveltu, että kohu voisi lisätä sympatiaääniä tai antaa väriä Vanhasen harmaaksi luonnehdittuun imagoon. Kalli ei kuitenkaan usko huhumyllyn luovan positiivista kuvaa.

- Jos toiset ottavat asian kielteisenä ja toiset myönteisenä lopputulos on plus miinus nolla, laskee Kalli.

Kääriäinen: Puoluejohto

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen ei osaa arvioida, onko tämän kaltainen huhumylly tuonut sen enempää kielteistä kuin myönteistäkään julkisuutta.

- En ole seurannut koko tapausta, joten sitä on mahdotonta kommentoida, toteaa Kääriäinen.

Kääriäisen mukaan Vanhanen ei ole myöskään antanut asiasta mitään selvityksiä puolueen johdolle.

- En ole ollut missään sellaisessa palaverissä, missä asiaa olisi käsitelty. Vanhanen päättää itse, mitä hän näkee parhaaksi informoida, sanoo Kääriäinen.

Kääriäinen pitää kuitenkin melko selvänä, että Matti Vanhasesta tulee keskustan presidenttiehdokas, kun puoluekokous ensi syksynä asian ratkaisee.

- Puoluekokoukseen kokoontuva väkihän asian lopulta päättää, mutta minä en näe minkäänlaista syytä poiketa aiemmista suunnitelmista, vakuuttaa Kääriäinen.




Lankia: Vanhas-kohussa on asiaa takana
 
 Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia sanoo pystyvänsä siteeraamaan vain pääministeri Matti Vanhasta (kesk) kysymykseen, pitääkö 7 päivää -lehden uutisointi Vanhasen ja lehden haastatteleman "Kaarinan" ex-suhteesta paikkansa.

- Yleisesti ottaen on niin, että ei ole savua ilman tulta, mutta minkä verran on tulta, minkä verran savua, mistä sen tietäisin, Lankia pohtii IS:lle.

- Minä puoluesihteerinä ja me puolueväkenä joudumme luottamaan Matti Vanhasen omiin arvioihin tilanteen luonteesta ja siihen, että kysymys on menneen talven lumista, taakse jääneistä asioista, oli niissä todenperäisyyttä minkä verran tahansa.

- Ei ole mitään muuta kiinnekohtaa kuin luottaa siihen, että Vanhanen itse tietää elämänsä tilanteen.

Lankia on tyytyväinen Vanhasen torstaina Ilta-Sanomille, Iltalehdelle ja Helsingin Sanomille antamaan kommenttiin liittyen 7 päivää -lehden uutisointiin.

- Mielestäni hän on julkisuuteen toimittamansa tiedon kautta halunnut viestittää, että elämässä on sattunut kaikenlaista, sanoi Lankia perjantaina STT:lle.

- Hänen lausuntonsa oli minusta tilannetta vakauttava ja selkeyttävä. Luotan täysin siihen, että hän itse arvioi, minkä verran hän niitä asioita käsittelee, ja hänellä on oikeus mitoittaa se. Minusta kommentti ei vaadi lisätilityksiä, painotti Lankia IS:lle.




24.07.2005

Rovaniemi

Lauantaiaamun sade ei häirinnyt Rovaniemen torilla työskenteleviä hillan sisäänostajia Simo Salosta ja Ari ”Väiski” Isojärveä, sillä kauppa kävi vesikelistä huolimatta.

- Tänä aamuna on tullut hillaa 400 kiloa ja kello on vasta puoli kymmenen. Eilen tuli noin 2 100 kiloa, Salonen kertoo.

- Tässä onkin ollut vähän paniikki, koska kannet alkavat loppua kesken ja ämpärit ovat täynnä hillaa.

- 8 000 kiloa olemme kaiken kaikkiaan ostaneet ja kaikki on mennyt, mitä on ostettu.

Isojärven ja Salosen työ ei ole kevyttä. Päivät alkavat aikaisin ja venyvät iltaan.

- Aamulla kello seitsemän aikoihin aloitetaan työt ja illalla seitsemän tai kahdeksan aikoihin lopetetaan, Salonen sanoo Isojärven nyökytellessä.

- Mutta onhan tämä ihan hyvää vaihtelua. Kun ensin painaa pari kuukautta vihanneshommia etelässä ja sitten tulee tänne, niin se on ihan piristävää

25.07.2005

 Kansanperinteessä Jaakko on perin merkillinen mies. Kun hän naulaa tuohen puuhun kiinni, saa hän kauran kasvamaan, ja heittäessään kylmän kiven järveen lopettaa hän kesän uimakelit.

30.07.2005






 Otin tämän kuvan tähän esille, koska se on kuvattu ennen sotia. Siinä näkyy Kittilän kirkko taustalla, ja siitä oikealla maantien varressa on vanha Ollila, joka oli äitini syntymäkoti. Kirkon kohdalla tien vastakkaisella puolella on pappila, jonka arenttaatturina oli äitini isä Oskari Takala.
 Olen kertonut tästä varsinaisilla kotisivuillani sukusivulla.






31.07.2005



 Vaiherikkaassa nuoruudessani osuin Rovaniemen mlk:n Auttikönkään asutusalueen Pajulammen kansakoululle opettajan viransijaiseksi ( 1959- 60 ). Koulu oli 2- opettajainen, ja minusta vähän päälle kaksikymppisestä ylioppilaasta tuli lukukaudeksi peräti johtajaope.
  Pekka Pörhönen oli koulun talonmies. Olimme Pekan kanssa opettajakollegaa turkulaista ylioppilasta Leila Lindholmia vastassa postiautolla. Hän oli vielä minua nuorempi ja luuli silloin nelikymppistä Pekkaa tietenkin johtajaopettajaksi aluksi.
Niin me sitten menimme koululle, ja Leila sai tyhjän yläkerran lukaalin ja minä vastaavan alakerrassa. Siellä vain meni 8 kk hiljaisessa erämaakylässä.
Seuraavan kerran törmäsin Pekkaan 80- luvulla, kun hän kävi nykyisen avovaimonsa kanssa kylässä naapurissani Vakke- sedän ja hänen vaimonsa Anjan luona. Anja ja Pekan toinen puoliso Aira olivat nimittäin sisaruksia. Ja Pekka kävi vielä Airan kanssa kolme kertaa naapurissani ainakin, hautajaisissa. Ensin kuoli Vakke, sitten Anja ja viimeksi heidän vanhempi poikansa Rainer.
 Ja nyt allaoleva oli tämän päivän Lapinkansassa.
Pekka ei ole juuri kovin paljoa vanhemman näköinen täyttäessään ensi kuun kahdeksantena päivänä 
 85 vuotta. Karjalaismallinen päähine peittää hänen kaljunsa, ja täysin kalju hän oli jo 1959. Oli kuulemma uusinut ajokorttinsakin hiljattain.






Pekka Pörhösen käsissä syntyy tuttavien iloksi muhkeita varsiluutia. Päässä komeilee karjalaisista juurista kertova päähine.