Kennel Uskihoff's
Etusivu | Esittely | Omat koirat | Pentueet | PentujaKuvia | BlogiVieraskirja

Olen Seija Haapamäki (ent. Röyttä) Juornaankylästä, Askolasta. Perheeseemme kuuluu aviomieheni Tapio sekä molempien lähes aikuiset lapset. Tapion tytär Juulia on tuleva handleri. Nelijalkaiset perheenjäsenemme ovat hoffit Bertta (Monzahova Beere) ja sen tytär Aya (Uskihoff's Aya), norjanharmaa Ada, suomenpystykorva Sussu ja 1/2 norjalainenmetsäkissa Arto.

Eläinihminen olen ollut pienestä  asti. Ensimmäisen oman koirani samojedinkoira Reijan sain 14-vuotiaana. Innostuin kouluttamaan koiraani ja jossain vaiheessa teki mieli oikeaa palveluskoiraa. 16-vuotiaana hankin itselleni saksanpaimenkoira Laikan. Laikan kanssa kuljettiin koulutuskentällä ja maastoharjoituksissa. Se oli aivan upea koira, mutta kisoihin ei päästy kun sitä ei oltu rekisteröity. Kun muutin pois kotoa, niin päätin hankkia rekisteröidyn palveluskoiran. Saksanpaimenkoira se ei ollut, koska minulla oli jo upea sellainen. Selailin koirakirjoja ja tutustuin eri rotuihin.

Laika.

Ensimmäisenä hovawartissa huomasin sen kauniin, linjakkaan ulkonäön. Otin rodusta selvää ja kun vielä  näin Oulun koiranäyttelyssä Baronin 1984,  tulin siihen tulokseen, että tästä tulee minun rotuni. Reimin-kennelin Ingrid ”Mimmi” Salo hankki minulle lopulta oman pennun Hovagårdens Svarta Uskin. Uskan kanssa tuli sitten harrastettua oikein urakalla ja lopulta siitä tuli SF K & MVA.

Olen toiminut vuosia koulutusohjaajana, palveluskoirayhdistyksen  hallituksessa, mukana perustamassa Ouluun hovawartporukkaa HooPot (Hovawartit pohjoisesta), näyttelytoimikunnissa , hetken rotujärjestön jalostustoimikunnassakin. jne.

 

Kasvattajaksi aloin sitten ihan vahingossa Mimmin houkuttelemana.

Ensimmäinen kasvattamani pentue 1988 rekisteröitiin Reimin-kennelin nimiin. Siitä pentueesta jätin itselleni KANS, SF MVA, SF KVA, v. -90, 94, Estv., PLSG, IHF CH Fabaronin. Kennelnimen Uskihoff’s sain 1989. Olen kasvattanut 1988-1997 välisenä aikana 6 pentuetta. Uskihoff’s koiria on kantakoirina usealla kasvattajalla ja Uska-mamman linja elää edelleen.  Henkilökohtaisista syistä olin jonkin aikaa pois aktiivisesta koiramaailmasta ja kun hankin v.2005 Monzahova Beeren Miia-Marilta, alkoi uusi jakso Uskihoff’s kennelillä. Uskihoff’s A-pennut syntyivät 2007.

Kasvatustyössäni pyrin käyttämään terveitä ja rodunomaisia hovawartteja. Pennut kasvavat perheen keskellä, saaden mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia ennen uuteen kotiin siirtymistä. Ne luovutetaan madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkistamina. Yritän löytää pennuille harrastavia koteja, mutta tärkeintä on, että pennut saavat kodin, jossa ne ovat perheenjäseniä. Olen pentujen omistajien käytettävissä mikäli pystyn jotenkin auttamaan.


© 2012 - Niko Röyttä