|
Alkuhaastattelu

"Mitä olette harrastaneet?" "Minkälaisessa
ympäristössä koira asuu?"
Leikki
Vetoleikkiä ei saatu aikaiseksi, lelu ei
jäänyt suuhun, vaikka vauhtia piisasi.
Kelkka

Vauhtia.

Ääntä.

Puolustus

"Tehi on ihan tosissaan!"


Tämän jälkeen sateenvarjo ja putoava tynnyri
hätkähdyttivät. Pimeässä huoneessa Tehi
löysi minut parin kutsun jälkeen.
Puolustautuminen yksin

Ampuminen


Laukaukset aiheuttivat haukkumista, josta tuomarit eivät
pitäneet.
Arvostelu

Tulos oli siis hylätty, koska Tehi haukkui niin paljon. Minusta
koira käyttäytyi koko ajan itselleen luontaisella tavalla eli
arvostelu oli todennäköisesti niin paikkansa pitävä
kuin se voi olla.
Suullinen arvostelu oli silti yllättävän positiivinen.
Tuomarin mielestä koira ei pelännyt missään
vaiheessa. Se on erittäin vilkas ja tarvitsisi todella paljon
henkistä toimintaa - eli treeniä, treeniä, treeniä.
Jatkuva haukkuminen tulkittiin kuitenkin heikkohermoisuudeksi. Muilta osa-alueilta koiraa pidettiin
erittäin hyvänä eli kotiin lähdettiin pohtimaan
asiaa Pekan lausuman saksalaisen sananlaskun saattelemina "Makkarasta
saa aina palan pois, mutta vaikea on lisätä
mitään."
|